Saturday, September 7, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 7 päivää

Toisinaan on näitä täydellisiä päiviä. Herättiin hyvän yön jälkeen, eikä ketään enää juuri väsyttänyt. Käytiin vauvauimassa (pienet, 3kk vauvat saa mut kyynelehtimään, miksi oi miksi?), laps söi valtavan lounaan (--> kaikki mitä lautaselle laitettiin, eikä mitään pudottanut lattialle) ja nukahti päiväunille. Heräsi, lähdettiin (tuskallisen hitaasti, ainakin sataa unohtunutta juttua piti palata hakemaan) pyöräilemään keskuspuiston metsiin ja leikkimään puistoon. 

Ulkoilmavälipala ja laps, joka osaa itse laskea liukumäkeä, käkättää ja heittää highfivet keinussa, haluaa kokeilla puiston kaikki leikkivälineet ja tekee itse hiekkakakkuja. Ja jolla on päässään verkkarit, koska olin unohtanut hakea sadannanenyhden unohtuneen jutun: hatun. Hiekkisäiti virnisti: ranskalaisessa verkkokaupassa toi maksaisi neljäkymppiä. Kotiin päivälliseksi, joka sekin syötiin valtavalla ruokahalulla (nyt oli jopa uutusmakua: ahventa). 

Ilta leikkimistä (aina ei ole varmaa kumpi hauskuuttaa kumpaa, vanhemmat lasta vai vice versa),  laps onnistui taas yllättämään meidät: otti nallen, laittoi sen (vähän kovakourasesti ja naama alaspäin, mut anyway) Brio-taaperovaunuihin makaamaan ja veivasi kärryjä ees taas (itse seisten paikoillaan). Kuin suoraan meidän päikkärinutuksesta! Siirsi nallen hetken päästä tyhjään laatikkoon jatkamaan uniaan. Pari minuuttia myöhemmin nalle heräsi ja siirtyi takasin pehmoeläinlaatikkoon jatkamaan leikkejään. Tein elonkorjuun pihayrteille ja pakasin ne öljyssä jääpalamuotteihin. Pikapuhelu maamon kanssa (laps vihdoin eilen alkoi hapuilla 'maa-ma', 'maa-moh') ja nukkumaan.

Sitten erehdyin menemään Facebookkiin, jossa ihmiset linkittävät toinen toistaan ikävämpiin juttuihin ja Hesarinkin tyhmänä avasin. Meidän asuinaluetta kierteli helikopteri, selkeästi etsinpäpuuhissa. Mietin mielessä, että entä jos joku on kadottanut keskuspuistoon lapsensa. Kylmiä väreitä ja pala kurkkuun. Avuttoman lannistumisen aalto, miksi maailmassa niin paljon kurjaa ja hätää. Näitä on välillä vaikea ravistaa veks.

Mutta ilosempiin - tai ainakin takas oman navan ympärille. Imetyshän loppui sillon .. reilu kuukausiko sitten? Noh, nyt täytyy sanoa, että ei se AIVAN ole loppunut kuitenkaan. Jos mennään yhdessä suihkuun lapsen kanssa, niin kyllä sillä silmät laajenee ja lelut tippuu käsistä, kun näkee mut alasti. Oon välillä antanut pikaimetyksen, jos on oikein kovasti halunnut (kerran - pari viikossa). Yleensä kuitenkin helposti harhautettavissa lelulla. Mutta yllättävää, olisin kuvitellut imetyksen loppuvan aikalailla sitten esim. viikossa. Vielä muistaa ja toisinaan kaipaa. Kai se tykkäsi. Tuntuu hassulta, mutta sydäntälämmittävän hassulta. 

Anyway, tänään oli varmaan vuosisadan kaunein syyskuupäivä. Ulkona, vielä tähänkin aikaan vuodesta (!!), läkähdyttävän kuuma, aurinko kirkas ja taivas sininen. 


Keinu-highfive

Tuuuuule vaan, otan vastaan, otan otan


Me. Ei näytä syyskuulta.


2 comments:

  1. Meillä loppui imetys kuin seinään. Poika vain virnisti, kun yritin tarjota. Nykyään saattaa isän kehoituksesta katsoa missä äidin tissi on, painaa keskeltä ja nauraa päälle. Ei ihan yhtä hauskaa äidin mielestä kyllä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on ihanaa, jos imetys loppuu luonnollisesti lapsen ehdoilla. Mulla välillä vähän syyllisyys, että lopetinko sittenkin liian aikasin, olisko lapsi kuitenkin halunnut vielä pidempään, olisko pitänyt...

      Mutta hyvä että tietää missä tissi on! :D Meillä laps on usein, ihan vaivihkaa ja huomaamatta, tunkemassa kättään mun paidan sisään ja jos esim. aamuisin mulla ei ole paidan alla rintsikoita, saattaa laps pitää paidan läpi nännistä kiinni :D (too much information? no, toivotaan ettei kauhean moni lue näitä kommentteja....)

      Delete