Okei fine. Mun postaustiheys vaan kasvaa ja kasvaa.
En oo ihan varma miten muut sen tekee, mutta kun mä olen ollut päivän suuttumatta ja huutamatta takasin, kun mulle huudetaan kahdesta suunnasta (toisinaan sanoja, toisinaan ihan vaan älämölöä) ja oon kiskonut itsestäni kaiken irtoavan kunnioituksen, etten oo taitellut lasta painilukkoon saadakseni sille vaippaa/paitaa/housua päälle, koska mun mielestä fyysinen pakottaminen ei ole ok kuin pakon edessä ja hengittänyt syvään ollakseni empaattinen ja sanottava kun isompi karjuu pettymystään kun ei saanutkaan jätskiä ja yrittänyt uudestaan, kun pienempi komentaa, että 'päälle' ja antaa pyyhettä ja sitten kun laitan sen pyyhkeen sen päälle, se kiskoo sen pois ja antaa uudestaan PÄÄLLE!! koska selkeästi ekalla kerralla meni väärin ja teen sen saman uudestaan koska en osaa sitoa toisellakaan tavalla sitä sen päälle ja sama jatkuu kunnes ollaan molemmat niin turhautuneita, että mennään vaan eri huoneisiin ärisemään, niin siis että olen iltaisin vähän väsynyt.
Siis silleen väsynyt, että fantasioin viimesen tunnin-pari sitä hetkeä, kun lösähdän leipä kädessäni sohvalle ja alan katsoa telkkaria ja katon niin pitkään, että lopulta kiroilen kun hampaat pitää harjata ennen sänkyynmenoa. Siis silleen väsynyt, etten jaksaisi hirveästi jutella, en ainakaan ennen kuin ainakin yksi jakso JOTAIN viihdyttävää on katottu. Haluisin vaan rechargeta ja antaa aivojen nollautua. Silleen kunnolla. Ja sitten kun alkaa olla sellanen olo, että voisi taas jutella, niin jo haukottellaan leukaluut sijoiltaan ja lähdetään raahautumaan sänkyä kohti. Paitsi minä, koska mä haluan vielä vähän katsoa youtubesta jotain mikä saa mut nauramaan.
Siis silleen sosiaalisesti väsynyt, mutta kuitenkin harrastuksiin on helppo lähteä ja puhua siellä ihmisten kanssa ihan muista asioista ja nauraa ihan hirveästi parkourhassutteluille ja viihtyä ja nauttia kipeistä lihaksista ja kerätä järjen rippeitä takasin kasaan.
Mutta kuitenkin silleen väsynyt, ettei juuri mikään huvittaisi. Ei jaksaisi siivota keittiötä. Ei huvittaisi käydä läpi meilejä ja deletoida spämmejä. Ei huvittaisi vastata meileihin. Ei huvittaisi miettiä mitä kaikkea tarvii ottaa pian Suomeen mukaan tai suunnitella seuraavaa päivää. Jaksan lueskella muiden blogeja ja katsoa fiidiin tulleita sarjiksia ja hauskoja kuvia. Mutta en jaksaisi edes blogata. Siis edes blogata!
Ja siis ei siinä. Lapset käy tällä hetkellä läpi isoja tunnemyrskyjä (plus että pienempi työstää vikoja molaareitaan) ja mä olen ilonen, että voin olla tässä tukipilarina tuomassa turvaa ja ohjaamassa kohti tyynempiä vesiä. Mutta hyvänen aika se vie sosiaalista energiaa. Siis silleen .. tosi paljon.
En mä valita. Tai siis valitan, mutta tänne blogiin lähinnä. Ja vaan sillon kun jaksan.
Mutta hei siis, vähän kuulumisia nyt kuitenkin. Kohta lähdetään Suomeen! Muistan kuinka mies totesi viime jouluna lähtöpäivänä, että on vähän sellanen olo kuin oltaisiin lähdössä juoksemaan maratonia ja huomattaisiin lähtöviivalla, että hups, eihän me olla harjoteltu ollenkaan. Jep, nyt ollaan taas samalla lähtöviivalla (lähtö kylla siis vasta keskiviikkona).
Ja isompi. On hirveän motivoitunut harjottelemaan englantia ja ehdottelee usein, että puhutaan vaan emmantia ja sitten puhutaan. Ja sitten sieltä tulee joku leikki run run, there's lava and dinosaus behind us! On myös tosi motivoitunut harjottelemaan uimista. Ilman kellukkeita. Vanhempien riemuksi.
Pienempi puhuu joka päivä enemmän. On alkanut harrastaa sanaleikkejä. Heräsi tossa yks päivä päiväunilta autossa ja sekunti silmien avaamisen jälkeen totesi, että semmotta. Turhautuu kun ei saa viestiään perille (mikä ihme) ja kurtistaa kulmiaan kun pipi suussa. Sattuu. (ne riivatut hampaat) Käytiin sen kanssa hammastarkastuksessa ja tää istui mun sylissä, makasi pää hammaslääkärin sylissä ja parkui kurkku suorana koko sen 30 sekuntia, kun lääkäri tarkisti peilillä hampaat ja samaan aikaan hoitaja pesasi ja fluorasi. Nyt on sekin sitten tehty.
Meillä oli hauska lauantai. Isompi ehdotteli että lähdettäisiin taas isolla junalla (eli se CalTrain, joka veisi täältä aina Friscoon asti) jonnekin ja päätettiin sitten lähteä Redwood Cityyn, jossa siis asuttiin ensimmäinen kuukausi täälläoloa. Käytiin kahvilassa, museossa (isompi halusi!), kirjakaupassa (isompi halusi!) ja kampaajalla (isompi ei halunnu, mutta silti sen latvat oli pakko vähän siistiä). On hauskaa kun on tommonen seikkailunhalunen lapsi, jolla on ideoita. Vanhempien ohjelmatoimisto RY alkaa pikkuhiljaa saada kesäinternejä.
Kohta Suomeen!
 |
| Museoon! Jee! |
No comments:
Post a Comment