4v-0kk-3pv & 1v-8kk-7pv

Neljä vuotta vanha. Se kuulostaa paljon enemmältä kuin kolme vuotta vanha. Ja kyllähän se onkin! 

Ton nelivuotiaan kanssa meidän keskustelut on aivan eri sfääreissä kuin kolmevuotiaan. Tää meidän nelivuotias kertoo sujuvasti mm. miten maapallon tektoniset laatat liikkuu, jonka takia tulee maanjäristyksiä, joista toisinaan syntyy tulivuoria. Jopa veden alle. Ja kuinka maapallolla on eri kerroksia ja jos (esim. myyrä) kaivaa liian syvälle ja maa alkaa tuntu lämpimältä, kannattaa kiireesti palata ylöspäin. Koska siellä on magmaa, joka on sulaa kiveä, ja se on tositositositosi kuumaa ja se purkautuu ulos tulivuoresta tuhkan kanssa ja siitä tulee laavaa.

Tämä meidän nelivuotias myöskin haluaisi olla isona arkeologi-tulivuoritutkija (sen jälkeen kun selvisi, että samaan aikaa VOI myös olla äiti, eikä äitinä olo välttämättä tarkota sitä, että on vain kotona). Sillä oli kanssa muitakin haaveita, mm. siivuri-pesuri (koska saa lotrata vedellä) ja vuoristokiipeilijä.

Meidän nelivuotias tuntuu tykkäävän suurimman osan ajasta isosiskoudestaan ja mielellään puhuu pienestä siskostaan 'tämä minun (pieni) kaverini tässä'. Suojelevainenkin hän on, siihen pisteeseen asti, ettei tunnu aina luottavan äidin arviointikykyyn tilanteen vaarallisuudesta (äiti OTA SIITÄ PIENEMMÄSTÄ KIINNI JO!). Toimii myös välillä tulkkina, kun äiti vaan ei tajua mitä pienempi haluaisi. Joskus isomman tulkinta osuu oikeeseen, joskus ei. 

Nelivuotias rrrrakastaa monia asioita. Punasta. Myyräänsä. Magic School Busia. Frozenia. Jätskiä. Junia. Dinosauruksia (erityisesti t-rexiä). Leijan leijattamista. Juoksemista (paras asia balettitunnilla). Monkey barseissa roikkumista. All things sensory, the messier the better (ote preshcool-palautteesta). Myös minua (ja kertoo sen sanomalla: 'rakastan sinua, pieni lapseni' ja virnistää päälle). Leikkikavereita (löytäessään jonkun, jonka kanssa voi puhua yhteistä kieltä (englanti laahaa vielä perässä), alkaa pian 'tule leikkimään. Tule leikkimään minun kanssani!').

Niin, emmantiakin se tykkää puhua. Erityisesti viime aikoina pyytää usein, että puhutaan VAIN englantia. Ja kyllähän se ihan sujuvasti puhuukin, suurin osa arkisista asioista menee ihan mainiosti. Tokihan se kuitenkin on ollut siellä preschoolissa vain kaksi kertaa viikossa ja pari tuntia kerrallaan, eli pikkuhiljaa kielitaito karttuu. Nyt tulee kolmas aamu kuvioihin, ehkäpä se vielä nopeuttaa oppimista.

Mutta joo, meillä on aivan mahtavan hurmaava nelivuotias. Aurinkoinen ja ihana. Huumorintajuinen, kekseliäs, vauhdikas ja hellä. Seilaa isossa tunteiden aallokossa, innostuu tosi paljon, pettyy tosi paljon. Suuttuu tosi paljon, nauraa ja rakastaa tosi paljon. Ratkoo helppoja laskuja, lukee (muutamia) helppoja sanoja. Pyöräilee vinhaa vauhtia fillarillaan ('kato äiti ilman jalkoja!!'). 

On se kyllä kasvanut. Enää ei hakeudu samalla tavalla syliin, niinkun pikkuset hakeutuu (ja sen huomaaminen on haikeeta). Osaa jo niin paljon asioita. Miettii ja havainnoi ja muistaa niin paljon. Itsenäistyy huimaa tahtia: vielä edellisellä kerralla (josta on kyllä kuukausia) ei halunnut jäädä Ikean lapsiparkkiin, vaan kertoi jäävänsä sitten kun on vähän isompi. No, viikko sitten käytiin Ikeassa ja tämä paineli sinne lapsiparkkiin moikka sanomatta (ja katsoi siellä kolme varttia Tom&Jerryä telkkarista. Ggnnhh....). Jäi kanssa kotiin ihan silmää räpäyttämättä kun kysyin haluaako tulla mukaan kun käväsen autolla (nevöhöödov).

Samaan aikaan mä olen aivan uskomattoman ylpeä ja onnellinen mun ihanasta isosta ja vähän salaa helpottunut siitä miten elämä helpottuu kun lapset kasvaa. Mutta samaan aikaan mä olen myös vähän haikea, katson pienempää ja muistelen kuinka isompikin oli joskus tommonen syliotus ja kuinka se on nyt jo ihan iso ja sen kanssa tehdään erilaisia juttuja. Vähän salaa ikävöin niitä sen taaperoaikoja. Onneksi sitä saa vielä silitellä ja halailla paljon. Onneksi se ei enää koita nuolla ja syödä kaikkea.

Katsoo synttärikiikareillaan kohti Alcatrazia.