4v-0kk-19pv & 1v-8kk-23pv

Aika pian edellisen postauksen jälkeen silmiin osui yhden (täällä asuvan suomalais-)kaverin postaus, jossa se kuvailee niiden pumpulinpehmeeä lauantaita: 'olo on luvattoman onnellinen'. Nauratti kun mietin ite viimesintä blogipostausta, mutta hävetti kanssa. Koska tästä blogista tuli pelkkä venttiili, jota avataan tuulettumismielessä? On täällä hyvääkin. Paljon enemmän kuin vähemmän. Lukekaa vaikka.

Mä pidän maanantai-aamuista. Ne on löysiä, niissä ei ole kiire ja sillon on aamukahvi ja aikaa. Saatetaan käydä puistossa tai olla käymättä. Ehditään leikkiä, kokata ja siivota ja samalla yritän muistella miksi muiden mielestä maanantai olikaan niin kamala.

Mä pidän muutenkin aamuista. Niissä tuoksuu lapsuus. Tuntuu että tämän paikan aamut on keväästä (eli helmikuusta) alkaen ollu yhtäjaksoisesti mun lapsuuden toukokuun aamuja, jollon lähdetään vikoille päiville kouluun. Vähän viileä vire, mutta lämpimän päivän lupaus. Ilma on kostea (koska sprinklerit ja sadettimet, don't get me wrong, ennätyskuivuus jatkuu) ja raikas ja helppo hengittää.

Mä pidän niistä hetkistä, kun hiekat on pesty pois ja pölyn takaa löytyy taas lapsen oikea naama (yleensä aina onneks myös oikean lapsen naama) . Istutaan puhtaina iltapalalla ja mietitään ainakin viis asiaa jotka oli kivaa tänään. Pienempi yleensä kontribuoi, että hakee potti (itin kantta) ja listaan otetaan postinhaku isin kanssa. Kaikkia naurattaa (erityisesti pienintä) ja sitten taas katsellaan miten voi-laava valuu puuro-tulivuoren rinnettä alas.

Mä pidän myös niistä hetkistä, kun suukotan lapsille hyvät yöt, vedän lenkkarit jalkaa ja jätän miehen nukutushommiin. Mä hyppään autoon, harkitsen musan tai podcastin välillä (ehdottakaa hyviä hei!) ja ajelen kohti auringonlaskua. San Josen kentältä nousee lentokoneita motarin yli, kuu näkyy kummallisen kirkkaana. Parkoursalille ajaa parikyt minsaa ja se on just hyvä aika ravistella päivä pois ja vetää treeni-ilme naamalle. Okei, eka vartti menee haukotellessa, mutta sitten keho alkaa taas toimia. Niin se aina tekee.

Mä pidän siitä, että tää alkaa olla tuttu paikka. Täällä on kavereita, paikkoja joihin mennä ja paikkoja joissa oon käynyt. Läheisiksi ystäviksi muodostuneita ihmisiä, joiden seuraa kaipaa ja joiden kanssa on mukavaa. Tuttuja kadunnimiä ja tuttuja reittejä. Navigaattori on kokoajan vähemmän käytössä. Olo on vähemmän eksyny. Kotiutuminen on hyvällä mallilla.

Ennenkaikkea mä pidän siitä, että me lähdetään huomenna kolmeksi viikoksi Suomeen! Pitäis varmaan alkaa pakata! Ruisleipä! Karjalanpiirakka! Punajuurisalaatti, leipäjuusto, rapumähnä ja salmiakki! Ällösiiderit ja jätskit! Sadetta! Saari ja Espoo-koti! Kaverit, sukulaiset, kesämökit, sauna!

Nyt kun vielä selvittäisiin siitä puolen vuorokauden lennosta...

Mä pidän myös näistä hetkistä, kun nää menee

kahdestaan pihalle istuskelemaan ja syömään 

hapankorppuja.