kuukausi 4, päivä 12

Näin meni sitten ensimmäinen isänpäivä miehen vanhempien luona. Vähän syyllisenä luin muiden äitien blogipostaukset itseleipomistaan isänpäiväkakuista ja lahjoista ja itsetehdyistä brunsseista, kuohuviinistä ja ties mistä.

Mehän oltiin tehty lapsen kanssa vaarille, papalle ja isille kortit, joissa oli - ei hienon ekologisesti mustikkaa / vadelmaa / punajuurta kuten muilla - vain jollain paperiväreillä maalatut ja leimasimena käytetyt lapsen jalat.

Ja tietty olin siis unohtanu kortit kotiin lähtiessä Poriin.

Aina ajattelen, että no ens vuonna sitten panostan, ihan oikeasti. Miten ihmeessä oon näin saamaton? Ihan kuin musta puuttuisi joku vaimo/äiti-geeni tähän liittyen.

Sen sijaan matka Poriin. Kysyin jossain vaiheessa matkaa mieheltä sopisko, jos ei lähdettäis pois vielä sunnuntaina vaan vähän myöhemmin. Esim. sitten kun lapsi on kymmenen?

Oli kyllä kaikki mahdolliset viihdytyskeinot käytössä. Ja lauloin varmaan kaikki osamaani laulut ja loput improvisoin. Ja siltikään ei oikein riittänyt. Ei ole pitkät automatkat meidän lapsen Juttu.

Tähän ei yhtään helpottanut se, että Porissa laps otti hienosti taas edistysaskeleita liikkumisessa. Hidas ryömimisentapainen (joskus eteen-, joskus taaksepäin) muuttui päämäärätietoiseksi eteenpäin hypähtelyksi. Kyllä, hypähtelyksi: laps vetää jalat konttausasentoon alleen, ponnistelee pieniä hyppyjä jaloillaan ja lopulta kaatuu (jossain määrin hallitusti) eteenpäin. Ja joskus näitä hyppyjä tulee monta peräkkäin, jolloin liikutaan jo melko vauhdilla. Koita sitten pitää tämmönen tyyppi viihtyneenä autossa turvakaukalossa.

Tähän ei auta se, että laps ei syö tuttia, jolloin tutteja ei ollu koko reissussa edes mukana. Onneksi kuitenkin pehmeän pupuhelistimen korvat toimivat (yhden kerran) uneen asti rauhottavana imeskeltävänä.

Paluumatkalla kyllä onneks nukkui yli puolet matkasta.

Olipa sitten mummu ostanut lapselle kaikkein pienimmät saappaat odottamaan kevättä, jollon laps varmasti ottaa jo ensiaskeleita. On tommoset 19-koon töppöset vaan aika liikkikset.

Pupunkorvat suussa. Käpälät paperissa. Saappaat odottamassa.

kuukausi 4, päivä 9

Toistan joskus taannoin ainakin facebookissa sanomani: lout on niin lou, hait on niin hai. Pupu parani, ihmisdraamat selvisi, jätin ikävät uutiset lukematta (joskin olen ilmeisesti kaikesta huolimatta ottanut tavaksi valvoa yöllä neljän aikaan tunnin verran murehtien maailman asioita) ja olin omissa euforioissani vhän aikaa.

Sain energiaa jopa niin paljon, että lähdin torstaina heti aamupäivästä Omppuun ostoksille ja ostin häpeällisellä summalla lapselle vaatteita (again, yllättävä muutos mussa: lapsen vaatetus on alkanut kiinnostaa enemmän kuin omani). Sain vietyä auton etulampun vaihtoon ja haettuakin sen. Ja käytyä jumpassa. Ja kaiken lisäksi käytyä vielä uudestaan Ompussa vaihtamassa pallohaalari uuteen, koska ostamastani puuttui yksi nepparin naaras-osa (pitkään yritin haalaria napittaa ja epäilin menettäneeni järkeni).

Myönnettäköön, että jos torstaille tuli vähän liian monta lähtöä, niin niin tuli tällekin päivälle. Lupasin viedä lapsen muutamien vaatteiden sovitukseen (tutkivat vaatteiden istuvuutta elävällä tyypillä nuken sijasta) samalle lastenvaatefirmalle, jolle laps kävi kuvaksissa. Ja käytiin pankissa hakemassa laina (nyt meidän takapuolet ja mahdolliset muut ruumiinosat - en jaksanut lukea ehtoja kauhean tarkasti - kuuluu pankille).

Vähän oli kyllä ehkä liikaa äksöniä ja ihan rehellisesti mietin raahatessani lasta toisessa kainalossa ja vaunujen istuinosaa toisessa pitkiä portaita autohalliin (koska ratasosa oli unohtunut autoon) ja lapsen huutaessa väsymystä kun yritän etsiä oikeita vyönpaikkoja lämpöpussin syövereistä kellon tikittäessä myöhästyt! myöhästyt! ja mulla hien virratessa pitkin selkää (vaikka siltikin unohdin siinä kiireessä pipon ja kaulaliinan), että tähän ei kyllä mies pystyisi. Olisi varmasti jo antanut periksi.

Viime päivien ensimmäisiin sen sijaan kuuluu mustikan maistaminen (oikeammin kyseessä oli kiehautettua pakastemustikkaa, joka oli suodatettu mehuksi). Maistui ja sotki. Eli aikalailla kuten pitääkin, arvelisin. Lisäksi mies käväisi lapsen kanssa suihkussa (sekin oli eka kerta, tähän asti mies on kylvettänyt, minä suihkuillut) ja laps onnistui sohaisemaan käpälänsä partahöylään. Itse ei vaikuttanut huomaavan mitään, mutta pienestä haavasta (pikkuvarpaan alapuolella) tuli aika paljon verta.

Ylpeänä voin kertoa, etten soittanut hätänumeroon tai alkanut etsiä neulaa ja lankaa esille tai syyttänyt miestä murhayrityksestä, vaan rauhallisesti tyrehdytettiin haavaa, putsattiin ja laitettiin suihkutettavaa laastaria. Sitten laps rinnalle ja uneen sänkyyn. Vähän on paidassa ja lakanassa ja pyyhkeessä ja suihkuverhossa ja hoitoalustassa veritahroja, mut nehän vaan kuuluu elämään. Right?

Kuten kuuluu myös flunssa. Ja blogeja lukiessa vaikuttaisi etten ole ainoa, joka tätä potee. Onneks ei yhtä voimallisena kuin viimeks (viimeks enemmän flunssa, tällä kertaa enemmän nuha). Silti vähän kurja olo ja veto veks. Ja nenä tukossa, vaikka oon valuttanut sinne Atlantin verran suolavettä.

Ja ainiin, itselääkinnässä erehdyin myös käyttämään Carmolis-tippoja (yhden annoksen verran). Netissä sanotaan, että ei sovi raskaanaoleville ja imettäville. En ollut tippojen nauttimisen jälkeen imettänyt, joten soitin johonkin Yliopistoapteekin hotlineen ja kysyin, että kauan pitäisi odottaa. Farmaseutti arveli, että kyseessä on vain tutkimusdatan puuttuminen ja tuskin aiheutan lapselle kuolemaa, vaikka sitä nyt tämän perään imettäisinkin. Näin tein. Vältän niitä tippoja nyt jatkossa kuitenkin.

Laps siis on - päivän tapahtumista huolimatta - vielä hengissä ja nukkuu tuhisten peiton alla. Huomenna pakkaamme perheen kasaan ja lähdemme miehen vanhempien luokse Länsi-Suomeen. Yli kolmen tunnin ajomatka. Odotan jonkun sortin kauhulla. Toivottavasti laps nukkuu koko matkan.

kuukausi 4, päivä 7

Hei arvatkaa mitä! LAPS SÖI TÄNÄÄN MELKEIN KAKS DESIÄ KORVIKETTA!

Olin vähän tavallista pidemmällä tanssitunnilla ja mies lapsen kanssa kotona. Pakkasessa olisi kyllä ollut pumpattua maitoa odottamassa, mutta miespä päätti nohevana jälleen kerran kokeilla, josko korvike yllättäen olisi alkanut upota.

And behold, upposi kuin Titanic. Laps oli oikein pienillä kätösillään kuulemma pitänyt pullosta kiinni ja imenyt kaiken ilman taistelua loppuun asti. Twice.

Täällä muuttui elämä juuri tosi paljon helpommaksi. Pumpattua maitoa ei tarvi varjella kuin kultahippuja ja käyttää säästellen. Tai mun sännätä kotiin minuutteja laskeskellen, että ehdin imettämään, ettei vähiä pumpattuja varoja tarttisi käyttää. Ja ennen kaikkea: mun ei tarvi enää pumpata! Jee! Hyvä laps!

Tää kyllä tuli tosi sopivasti kahden vähän harmaamman päivän, maanantain ja tiinantain, päätteeksi. Jotenkin tässä on viime aikoina ollu tylsiä, harmaita, pieniä asioita, jotka on tuntunu suurilta (as usual) ja tehny elämästä vähän väsyttävää ja ikävää. Ja lisäks on ollut muutenkin aika väsynyt olo.

Kummallista draamaa ihmisten välillä ja pupuparka oli ihan ummetuksissaan eilisillan ja yön, onneksi meni aamuun mennessä ohi. Lisäksi ihmiset on postaillut facebookkiin vaan ikäviä uutisartikkeleita ja juttuja, joista toivoo, ettei olis lukenut. Mutta luki tietty silti ennenkuin ehti pysäyttää ittensä. Ja näin unia, joissa mut yritettiin käännyttää johonkin puu-uskontoon ja että gorillalla oli pahat aikeet mielessä mun suhteen.

Ja marraskuu.

No, eilen oli kyllä ihan tosi kivaa miehen siskon luona. Lapskin sai käsiinsä so far kiinnostavimman lelun: mittanauhan. Se jaksoi sitä tutkia ja ihmetellä sitä valehtelematta ainakin varttitunnin. Ihan hiljaa, ihan itsekseen. Siis mittanauha. Nauha, jolla mitataan. Värejä ja numeroita ja se taipuilee jännästi. Ja siitä saa molemmilla käsillä kiinni ja sillä on mukava harjoitella pinsettiotetta. Siis onko parempaa?

Ainiin. En soittanut neuvolaan näppy+puklaus yms. asioissa, vaan konsultoin äitiä ja siskoa. Päätin jäädä seurailemaan tilannetta ilman ruokavaliomuutoksia ja joo, puklailu on taas vähentyny, näpyt about kadonnu ja kakka normaalia. Oletetaan, että kyseessä oli joku yksittäistapaus tai sattumaa, joka ei liittynyt ruokaan mitenkään.

kuukausi 4, päivä 6

Noniin, äh. Löysin lapsen selästä eilen jonkun sortin ihottuman tapasta. Pieniä, lähes huomaamattomia näppyjä. Ei mitään kauhean hälyyttävää (vielä), mutta kuitenkin. Näin aamulla näpyt eivät olleet poistuneet, ja hetken aikaa näytti siltä, että niiden lisäksi olisi tullut jotain punertavia läiskiä. Nyt iho on taas tasottunut ja jäljellä on enää niitä (tuskin huomattavia) pieniä näppyjä.

Tämä yhdistettynä eilisiltaiseen paksuun, huomattavasti tavallista runsaampaan puklailuun, tavallista runsaampaan (ja nestemäisempään) kakkaamiseen ja tavallista kovempiin ilmavaivoihin ja avot. Onneksi kaikki oireet varsin lieviä, eikä laps tunnu olevan juuri moksiskaan. Toivottavasti on joku yksittäistapaus, tarkkailemme tilannetta.

Yritin miettiä pääni puhki olisinko eilen syönyt jotain epätavallista, mutta en nyt silleen. Paahtoleipää, kananmunaa, kaurasuklaa-keksejä, voisilmäpullan, coctail-piirakoita, leikkeleitä, juustoa, suklaajäätelöä ja myöhään illasta jauhelihaa + maissia + sieniä + auralla maustettua ruokakermaa. (joo, älkää edes lähtekö kommentoimaan mun ruokavaliota)

Mun pääepäilys on suklaassa, vaikka sitäkin on tullut syötyä aikasemmin ilman oireita.

Soitan soittoajalla neuvolaan ja kysyn neuvoa - in the meanwhile, näin oma-alotteisesti söin maidottoman aamupalan. Hitsin vaikeeta btw, eihän meidän jääkaapissa just muuta ole kuin maitotuotteita!

Ja sitten, aamulla miehen noustua sängystä havahduin jossain vaiheessa siihen, että laps oli puolimatkassa sänkyä menossa kohta avointa sängynreunaa ja lattiaa. HALP! Onneks ei pudonnut pää edellä lattialle, vaan meidän täytyy miettiä nukkumisjärjestystä vähän uusiksi. Siskon kanssa keskustelu tuotti ratkaisun, että laps mun ja seinän väliin nukkumaan. Toinen vaihtoehto olis teljetä se pinnasänkyyn, mutta a) haluisin pitää sen kuitenkin vierellä; b) haluisin voida nukahtaa syöttöjen aikana.

Miten ihmeessä muut on tän ratkassu?

Ja vielä viimenen maanantai-äh. Olin lähdössä eilen hakemaan miestä sählystä ja siitä yhdessä viettämään iltaa miehen siskon perheen luokse, kun tadah. Auto ei käynnistynyt. Ei edes yrittänyt. Soitin sitten Tiepalveluun, kun en muutakaan keksinyt ja veikkasivat akkua.

No, meillä on kerran ennenkin ollut autossa akkuongelma ja sitä varten takapaksista löytyy akun lataukseen tarvittavat välineet. Mies sählyssä, minä sähläämässä liiketunnistimella valaistussa autohallissa (joka toinen minuutti valot sammuu ja pilkko pimeässä heiluttelin käsiäni, että valot palaisi). Onneksi laps tajusi nukahtaa turvakaukaloonsa.

Kaivoin akkulatausvälineet esille, lukaisin ohjeen ja tirskahdin. Laskin kamat lattialle, istuin autoon ja jäin pimeään odottamaan miestä palaavaksi. Nyt auton pitäisi taas skulata ja aattelinkin lähteä kokeilemaan onneani tonne räntäsateeseen.

kuukausi 4, päivä 5

Lapsen metaboliikka on jotenkin liikahtanut. Nykyään isommat tarpeet suoritetaan aamuyöstä. Ja joka yö aina pikkusen edellistä aikasemmin.

Viime yönä nousin taas aivan liian aikasin vaihtamaan lapsen vaippaa ja sänkyyn palatessani katsoin kelloa: 5:05. Heh, how appropriate, ajattelin. SOS indeed.

kuukausi 4, päivä 3

Mä luulen, että nyt alkaa olla aika turvallista sanoa, että laps on oppinut ryömimään. Toisinaan liike kyllä suuntautuu taaksepäin (kädet työntää niin kovasti), mutta usein myös eteenpäin. Jalat menee hienosti konttausasentoon pepun alle, kädet on hienosti suorina ja sitten jaloilla pari hyppyä (kyllä, hyppyä) ja laps naamalleen. Ja näin ollaan liikuttu jo monta senttiä.

Lisäksi tässä samalla oppi kääntymään viisarin tavoin napansa ympäri. Onneksi eteneminen on vielä melko rauhallista, eikä laps ehdi vielä kauhean pitkälle sillä aikaa, kun mulla on pää jääkaapissa.

Tänään oli serkun naamiaiset. Kun tässä nyt eletään tälleen päivä kerrallaan, en ollut muistanutehtinyt uhrata kauheasti ajatuksia naamiaisasulle. Lopulta lähdin pelottavimpana hahmona, jonka tällä hetkellä tiedän: väsynyt, kulahtanut rähjääntynyt kotiäiti. Hailakka iho, tummat silmänaluset, kodin löysimmät verkkarit + imetyspaita, sotkuinen nuttura, josta sojottaa kummallisesti pinni (luonnollisesti tämä kampaus on ollut muuttumatta koko sen viikon ajan, kun hiuksia ei ole pesty) ja puklurätti olalla (ja laps kainalossa).

Ajettiin läpi paksun Halloween-sumun ja perillä laps pääsi harjottelemaan koskettimilla soittamista ensimmäistä kertaa. Tästä on hyvä jatkaa pianotunneille. Kai ne nyt puolvuotiaina voi jo alottaa?

Josta tuli mieleen vielä - kuulin kaverilta, että Helsingissä järjestetään äitivauva-sirkusta! Ihan huikeeta! Ilmottauduin jo, vaikka tuskin enää ottavat syyslukukaudelle mukaan.

Ja pieni oppitunti tähän loppuun: vaikka kaverin vauva nauraa, kun sen isi matkii kissan maukumista ja sähinää, meidän laps parahtaa pelästyneeseen, huulia väpättävään itkuun, kun äiti tekee saman. Jatkossa äiti siis matkii vain pupun ääntelyä. Pup.

Koskettimet, sumu ja kulahtanut kotiäiti.

kuukausi 4, päivä 1

Tehtiin lapsen kanssa yhteistuumin päätös, että tänään ei tartte. Tänään ei tartte lähteä ulos tunnin vaunulenkille, jos ei huvita. Ei tartte hymyillä, jos ei huvita (erityisesti laps käytti tätä korttia). Ei tartte tuntee huonoa omatuntoa jos ei huvita tehdä eikä sitten tee. Olkoon sotkusta. Olkoon epäterveellistä. Olkoon laiskaa.

Lähdin kuitenkin jumppaan (koska se olisi voinut tehdä terää niin päälle, kuin keholle ja lapsellekin), mutta turned out, että jumppa oli peruttu. Kaikki muut tiesi siitä paitsi mä. Veikkaan informaatiokatkoksen syyksi taannoista puhelinnumeronvaihtoa, josta tietenkään en ole informoinut about ketään.

Käytiin sitten vaan kaupassa ja tultiin takasin kotiin. Laps jatkoi unia vaunuissa, mä tein itselleni pekonihampurilaisen ja menin syömään sitä sohvalle sitcom gag reelien tahtiin. Don't judge, mutta gag reelit on toisinaan musta jopa hauskempia kuin itse sitcom.

Vapauttavista päätöksistä huolimatta vähän harmittaa, että mies söi kotiintullessaan kaupasta hakemaansa einesruokaa (olis mulla voinut olla edes jotain tarjottavaa sille...). Ja että koti on edelleen sotkunen. Ja että söin sitten sitä jätskiä. Ja että on kulahtanut, vanha, väsynyt ja harmaa olo.

Laps sentään vähän tokeni, eikä enää kyynelehtinyt kuten aikasemmin päivällä. Ei mitään tietoa mikä aiheutti kyyneleet, mutta onneksi se meni ohi ja jätti jälkeensä vaan epämääräisen ajoittaisen tyytymättömyyden.

Mistä nää päivät tulee? Viime yönä heräsin joskus kolmen aikoihin siihen, että laps oli superlevoton, vaikkakaan ei kunnolla hereillä. Yritin syöttää, yritin siirtää pinnasänkyyn, mutta se oli vaan humpshumps kaks kierähdystä ja pyörähtelevä, kiehnäävä, mönkivä laps oli taas kyljessä kiinni riehumassa.

Lopulta laps antoi kaikkensa ja täytti vaipan. Osansa sai myös pyjama. Ja tottakai tämän päätteeksi sitten rentoutui nautinnollisen raukeasti syvälle uneen.

Vaan eiköhän sitä sitten noustu - onneks melko harvinaiselle - öiselle vaipanvaihdolle. Lapsparka, just kun olis nukahtanut. Minäparka, just kun olis voinut nukahtaa. Miesparka, just kun kuorsasi täyttä päätä, eikä herännyt edes kääntämään kylkeään. Katsoin vähän kateellisena.

Laps sai onneksi unta melko nopeesti, itsehän kääntelehdin tyyliin tunnin unettomana. Aamulla väsytti.

Anyway. Neuvolasta lupaa kysymättä vaihdettiin nyt sitten vaunuihin se sellanen istuinosa. Sen istuimen saa lähes täysin vaakaan, jolloin tosin jalat jää sitten vähän ylös. Joskaan en usko tämän haittaavan. Seuraava pykälä tästä on sellanen about samanlainen kuin turvakaukalon kulma. Luulen, että tää helpottaa vaunuiluja. Ja kahdesti laps on siihen jo nukahtanut (vaaka-asentoon), eli ei varmaan hirveän epämukavakaan.

Ja sitten. Mun syöminen muuttunut haastavaksi. Nykyään molemmat lapset katselee kaihoisasti, mutta silmä kovana jokaista suupalallista, joka menee mun suuhun. Ennenhän tätä teki vain se karvaisempi ja pitkäkorvaisempi yksilö. Nyt myös uudempi tulokas osottaa selvää halukkuutta päästä osaksi näitä mun gourmet-nautintoja. Ja siis tuntuu jo vähän kurjalta lusikoida ruokaa suuhun, kun toisen pienet kätöset kurottelee kohti mun ruokailuvälinettä.

Aloin tässä nyt sitten kuitenkin miettiä, että pitäisikö alkaa harkita sittenkin lapselle jonkun iiihan pienten kiinteiden maistiaisten antamista. Esimerkiksi jos antaisi lapsen syödä yhden mustikan (toki asianmukaisesti keitetty ja steriloitu ja poistettu kaikki tukehduttavat osat). Tai jotain vastaavaa.

Vaunut kootaan hyttysverkko päässä. Check.

Ainiin, laps sai verokorttinsa tänään. Nuorena se on leipä tienattava.