kuukausi 5, päivä 4

Näin unta, että lapsi oppi ensimmäisen sanansa ja se oli hyväksyvä 'okei'.

Laps nukkui tänään ensimmäiset pakkasunensa. Meillä ei ole lämpömittaria, joten työnsin pään ulos ovesta, tein pikaisen arvioinnin ja pakkasin lapsen sitten liikkumattomaksi meritähdeksi, jonka nukutin vaunuihin.

Luin netistä aikasemmin muutamia artikkeleita, joissa sanottiin, että sormet ja varpaat viilenee usein luultua enemmän, joten jätin lapsen ulkounet puoleen tuntiin nyt tällä kertaa. Varpaat ja sormet tuntui kuitenkin ihan lämpimiltä, joten ehkä näitä ulkonukutuksia vielä tässä jatketaankin. Erityisesti sitten, kun ulkolämpötilasta on vähän tarkempaa havaintoa.

Lähdettiin iltapäivästä unien jälkeen vauvakerhoon. Harmillisesti mun elämä on nykyään yhtä tyhmyyskohtauksesta toiseen selviämistä, ja totesin siinä ajellessa, että kotiin jäi nyt sitten puhelin sekä hoitolaukku. Ja jätin meidän etuoven aika varmasti ei-lukkoon.

Siis hyvänen aika, minä kerrostaloasuja. Ei tulis mieleenkään, että oven voi sulkea ilman lukkiutumista...

Noin muutoin täällä ollaan vielä pahvilaatikoiden keskellä. Edistin sisustamista rakentelemalla vaatekaappeihin ritilähyllyt (no siis kokosin Ikea-kaman. Ei sitä voi rakentamiseks sanoa). Pupukin nauttii tästä ja juoksentelee jännissä tunneleissa ja edistää kamojen purkamista syömällä vatsansa kyllyydestä (meidän sinnikkäästä kieltämisestä huolimatta) pahvia.

Yritin vielä viime yönä siirtää piehtaroivaa lasta nukkumaan pinnasänkyyn, mutta laihoin tuloksin. En muista yöstä paljoakaan, kuin että oli levotonta, pupukin halusi ahtautua mukaan sängylle ja laps heräsi samantien kontilleen parkumaan pinnasänkyyn jouduttuaan, joten mun kyljessä hän sit nukkui. No, sitä kompensoiden herättiin tänään sitten joskus siinä varttia yli kymmenen.

Koti on kuitenkin alkanut tuntua kodilta. Pahvilaatikoista huolimatta. Näin sitä Espoolaistutaan. Lapset nukkuu, toinen sängyssä ja se karvasempi tässä mun vieressä sohvalla.

Ja ainiin, banaani maistui (sormiruokailtuna) lapselle tänään jo vähän paremmin. Karvasemmallehan banaani olis parasta herkkua ikinä niin turpa- kuin käpäläruokailtuna, mutta sitä saa vaan pikkuannoksina harvoin, ettei maha mee sekasin (jep, mutta pahvi sen sijaan on aivan ok!).

kuukausi 5, päivä 3

Kolme päivää pizzaa takana. Kämppä täynnä laatikoita ilman säilytyskalusteita, joihin purkaa ne. Keittiön järjestys 'jännä', laitetaan oikeille paikoille sitä mukaa, kun eletään. Muutto oli nopea ja helppo ja hetkessä ohi, kävin sen kunniaksi myös sisään ajamassa saunan. Teki hyvää nojata raukeana seinään kaikessa yksinäisyydessä ja sulkea silmät. Lapsen ja ihmisten äänet jossain kaukaisuudessa, ulkona lunta.

Kämppä oli ollut aivan todella likanen - edelliset asukkaat olivat kiskasseet melkolaisen kiiremuuton ja säästäneet aikaa mm. loppusiivouksessa. Lisäksi kaapeista löytyi kaikkea jännää, kuten muutaman aikuisviihde-dvd:n kannet. Höyrypesuri lauloi ja niin minäkin. Ilman miehen ihanien vanhempien apua ei oltais millään saatu ja ehditty siivota kaikkea ennen kamojen roudausta. Ja ikään kuin se ei olis ollut riittävästi, kävivät tekemässä myös loppusiivouksen meidän vanhassa kämpässä.

En tiiä mikä etelänmatka niille pitäisi ostaa kiitokseksi.

Laps on mennyt ympäriinsä ja tutkinut uteliaasti paikkoja. Portaissa oli onneks edellisiltä asukkailta tallella vielä portti, joka vaan pitäisi nyt alkaa muistaa aina sulkea. Tänään maistettiin banaania, oli aika jännä maku. Taitaa vaatia vielä pari maistelua tottumiseen. Taitavasti kiipeilee mun jalan yli ja pystyssä olevat asiat (kuten tuolien jalat) on alkanu vaikuttaa kiinnostavilta.

Mietin, että voisko näin uuden asunnon ja viiden kuukauden (ja viime aikaisten levottomuuksien) kunniaksi alkaa lempeästi totuttaa lasta nukkumaan pinnasängyssä, jossa on kaikki seinämät kiinni (vetoketjulla avattavat seinämän ansiosta pinnasänkyä on helppo muutella). Pinnasänkyyn siirron jälkeen kului varmaan kymmenen minuttia, kun laps heräsi ja yritti selkä edellä kierähtää meidän sänkyyn.

Tömähdettyään kangasta vasten kääntyi kontalleen ja alkoi surkeana kitistä. Avasin vetskaria vähän, ajattelin että helpottaa jos näkee mut ja saan siliteltyä sieltä lasta kuitenkin. No, laps tajusi heti mistä on kyse ja yritti kädellä kiskoa aukkoa isommaksi ja työntää päätä läpi. Toinen katsoo suurilla kaipaavilla silmillään alahuuli väpättäen ja murheellisena äännellen .. no eihän siitä mitään tullut. Otin lapsen viereen ja nukuttiin yllättävän hyvin koko yö (paremmin kuin taas useampaan yöhön).

Aamulla herätessä lapsen jalat oli kuitenkin pinnasängyn puolella, joten jospa tästä sitten vaikka yksi raaja kerrallaan. Ja sitäpaitsi onhan tässä ollut jo öitä, jotka on menny lapsen puolelta imetyksiä lukuunottamatta kokonaan pinnasängyssä. Vähitellen, vähitellen.

Laps on vihdoinkin kasvanut sisään syntymälahjaksi saatuun verkkaripukuun. Verkkarit on olevinaan kokoa 50, mutta uskaltaisin väittää, että tuossa ei nyt mennä ihan senttimetrien mukaan. Asuun kuuluu hauskana yksityiskohtana sukat, jotka näyttää lenkkareilta.

kuukausi 4, päivä 30

Tajusin kyllä, että ulkona sataa lunta ja on satanut jo aika kauan. Jotenkin silti ajattelin, että eihän tässä mitään, vähän autoillaan tonne ja sit tänne ja käydään moikkaamassa siskoa (jonka olis heti tän ehdotuksen kuultuaan pitänyt sanoa, että järki käteen hyvä nainen, pysy sisällä!).

Ajelin siis pahaa-aavistamatta parkkihallin ajorampin ylös jalkakäytävälle ja huomasin, että keli on aivan katastrofaalinen ja tiekin aurattu niin, että jalkakäytävältä ajoväylälle päästäkseni mun pitäisi ylittää varmaan melkein puolen metrin korkuinen lumikinos. Tai sitten peruuttaa kapea, jyrkkä ajoramppi takas parkkihalliin.

Harkitsin molempia vaihtoehtoja vakavasti, kunnes lopulta kävin jaloillani (meidän piskuinen lumilapio jossain kellarissa) tamppaamassa kinokseen pienenpienen, hiukan matalamman ajoväylän ja polkasin kaasun pohjaan. Yli päästiin ja siitä mukavasti köröttelemään rystyset valkosina kuuttakymppiä Länärille. Nyt sit mennään kun kerran lähettiin.

Päästiin sinne ja takas, mut siskolle en enää lähtenyt. Tultiin kotiin ja vannoin, että tilaan vaikka pizzaa, ulos en enää tänään aio. Mä niin pidän Suomen talvesta. (No tietenkin tämäkin vannotus oli pyörrettävä, kun saatiin kerran uuden kämpän avaimet illalla. Pitihän sitä kämppää käydä vilkasemassa)

Laps on syönyt tänään massiiviset (no tyyliin yli puoli desiä!) määrät porkkanasosetta ja vähän sormiruokaillutkin porkkanaa. Alun nyrpistelyn jälkeen mennyt oikein sujuvasti (sormiruokailu toki kyllä vasta ihan alkeisharjottelua).

Ja ensimmäisiä (nyt jos nää meidän lapsen ensimmäiset ärsyttää, niin kannattaa lakata lukemasta): istuin lattialla jalka suorana ja laps osasi sääreni kohdalta kiivetä jalan yli päästäkseen tietokoneen äärelle (kyllä kun on motivaatio kohdillaan). Tänään siis tämä onnistui nyt ekaa kertaa.

Nyt iltaan mennessä mentiinkin jo suvereenisti polvenkin kohdalta yli (kuulkaa ei mikään matala este) ja siihen jopa jäätiin hetkeksi hengailemaan kädet mun polvea vasten ja ojentelemaan jalkoja suoraks. Siis kyllä! Jalkoja suoraksi! Lopulta yli humpsahdettiin melkein kuperkeikalla. Hiukan kyllä kauhistutti.

Muiden blogeja lukiessa oon myös huomannut, että monet meidän lapsen ikäset kiljahtelee ja ilmeisesti naureskelee varsin paljon. Meillä hymyillään paljon, mutta naureskellaan vain vähän ja melkeinpä vain kutittaessa. Kiljahtelua ei kuulu melkein koskaan, mutta juttelua sitäkin enemmän. Siis pitkiä, vokaalipainotteita 'lauseita'. Ehkä se vielä alkaa kiljuakin, who knows. On nää jänniä nää kehitysaskeleet.

kuukausi 4, päivä 29

Näitä päiviä. Talvi ei yllättänyt autoilijaa, mutta harmitti kyllä. Nyt ollaan taas siinä pisteessä, että todellakaan ei tee mieli mennä ulos, vaikka kuinka lumi olis nättiä.

Yö oli vähän levoton, sanoisin äkkiseltään, että laps oli rinnassa kiinni koko yön. Lisäksi ennen nukahtamista kuulunut suloinen jokeltelu yllättäen joskus kahden tunnin kuluttua ei enää ollutkaan niin suloista, vaan lähinnä epätoivoa aiheuttavaa 'nukahda hyvä laps jo!'

No, lopulta nykytin sen vaunuissa uneen, kannoin pinnasänkyyn ja nukutin uudestaan rinnalle, kun tottakai tähän heräs. Onneks kuitenkin nukahti lopulta ja jokainen perheenjäsen löysi oman paikkansa sängystä (pupukin on taas alkanut änkeä sängyn jalkopäähän). Levoton levoton levoton, herää kesken unien konttausasennosta ihan tyrmistyneenä.

Aamulla noustiin ylös kaikki, mies teki lähtöä töihin, minä tein aamupalaa. Molemmille lapsille pala kurkkua, mulle jugurttia, mustikkaa ja mysliä. Pupun kurkunpala oli pienempi, mutta ei haitannut, koska se sai sitten jämät, jotka lapselta jäi syömättä.

Yhdeltä tuli vaatekaapin ostajat (olivat huutonetistä huutaneet). Hetken aikaa miehiä katseltuani tajusin, että siinä oli kaks aika tunnettua suomalaista standup-koomikkoa sitä vaatekaappia hakemassa. Oon kyllä vaan todella hidas tunnistamaan ihmisiä.. Hauskoja miehiä olivat ja vaatekaappikin nyt sitten lähti. Nyt on makkarissa jäljellä enää kaks sänkyä (toinen pinnoilla ja toinen ilman). Alkaa käydä kaikuisaksi tämä meidän koti.

Käytiin lapsen kanssa neuvolassa ja vastassa oli neuvolatypyn sijasta neuvolatäti. Typy oli kipeänä ja tätönen taas oli juuri mitä voisin kuvitella sen meidän  ekan neuvolatypyn olevan 40 vuotta vanhempana ('hellanlettas'). Suloinen, mutta ei jäänyt sellainen olo, että nyt ollaan kaikkein skarpimman tyypin kanssa tekemisissä, kun ääneen pohdiskeli (karvalaps kävi puheissa), että voiko puput purra.. eikai ne koskaan pure, niin söpöjäkin ovat.

Neuvolatäti katseli lapsen menoa ja merkkaili itselleen 'ryömii ja konttaa' ja 'ottaa lelun maasta ja vie suuhunsa'. 'Nää on näitä 7-10kk kohdalla olevia asioita..'

Oleelliset statsit:
Paino: 6185 (+380g)
Pituus: 65,2 (+2,2cm)
Pää: 43,2 (+1,2cm)

Kasvaa hienosti, väitti neuvolatäti. Jaa-a. Pääasia, että kasvaa. Nyt on myös hyvä aika alkaa lisätä kiinteiden määrää. Tajusin myös kauhukseni, että se tarkoittaa päivän rytmittämistä jotenkin selkeämmin. Oikea päivärytmi meille? Gaah.

Tultiin kotiin, laps unille ja minä tekemään arvokasta kulinaristista työtä ja edistämään muuttoa tyhjentämällä pakkasen lounaaksi. Aikamoinen sekamelska valkosipuliperunaa, josta tulikin aura-valkosipuliperunaa, ruusukaalia (olin tyhmyyskohtauksissani kuvitellut laittavani ne eilisen lohen lisukkeeksi), porkkanaa (saavat pehmentyä uunissa ja siitä tulee lapselle tikkuja ja sosetta) ja kaks jäljelläolevaa paneroitua soija-tikkua. Voi kyllä, nyt ollaan kuulkaa gastronomian äärellä.

(jälkikäteen maininta: tällä ohjeella ruusukaaleista tuli ihan tosi hyviä ja vedinkin sitten koko rasiallisen)

Viimeisiä päiviä tässä kämpässä viedään. Kaikki alkaa olla pahvilaatikoissa. On kyllä vähän haikea olo.

kuukausi 4, päivä 27

Mukavana uutuutena laps on alkanut 'purra' ja kiskoa ikenillään imetyksen yhteydessä. Ei kovin usein - enkä oo oikein paikantanut onko kyseessä 'kiitos riittää' vai 'mua vaan leikityttää' vai 'vauhtia siihen maidontuloon' vai 'äiti mä söisin mielummin lehtipihvin ranskiksilla' vai mikä. Onneks hampaita ei oo vielä näkynyt, jos tän ikävän tavan saisi kitkettyä heti alkuunsa.

Sen sijaan oikeasti mukavana uutuutena laps on alkanut nukkua yönsä pinniksessä (joka on siis edelleen sivuvaununa meillä). Saan lapsen siirettyä nykyään about aina pinniksen puolelle tän ollessa enemmän tai vähemmän puoliunessa. Ja oon itseasiassa huomannut myös, että se siirto usein rauhottaa sen levottoman kääntelehdinnän. Silti. Uusi kämppä. Isompi sänky.

Vaan finally: mulla on liput Espanjaan. Lähtö tammikuun lopussa ja vajaa viikko siellä oltaisiin (siis laps ja mä, mies jää kotiin). Laps on siinä vaiheessa melkein 7kk, saas katsoa miten matkat menee. Tosi moni on sanonu, että (lento)matkustaminen lasten kanssa on sujunu huomattavasti helpommin kuin vois kuvitellakaan ja Facebookissakin sain jo hyviä vinkkejä matkan taittamiseks. Tavalla tai toisella, we'll make it.

Sehän siis tarkottaa, että lapselle pitää hommata passi. Marssittiin tänään samantein valokuvaamoon, jossa lapsesta otettiin .. no lopulta aika montakin kuvaa. Alle 1-vuotiaat saa olla suu vähän raollaan ja hymyilläkin,  mutta tolle meidän lapselle hymy tarkoittaa sitä, että sillä on haavi ihan auki. No, lopulta saatiin tyydyttävä suu-kiinni-kuva, tosin alahuuli on siinä jotenkin lerpallaan. Joo, oon mä parempiakin kuvia tosta lapsesta nähny, mutta sitä saa mitä tulee.

Huomenna olis muskarin joulujuhla. Jos vaan tällä kertaa muistaisin toimittua paikalle asti. Tähän joulujuhlaan on kutsuttu kaikki perheenjäsenet ja manguin miehenkin mukaan koska kaikkien muidenkin miehet tulee (näin muskarikavereita vauvakerhossa ja ainakin kolme sanoi, että mies on tulossa paikalle). Syyllistäminen tepsii hei aina!

kuukausi 4, päivä 27

Ah, internet ja blogimaailma. Missä muualla voisikaan tulla vastaan täysin ventovieras (anonyymi) ihminen, joka kuitenkin uskoo tietävänsä paremmin lapsen kehitysasteen kuin lapsen äiti? Ja lisäksi kokee asiakseen toppuutella äitiä harhaluuloistaan.

Ajattelin, etten alennu postaamaan todistusaineistoa, mutta näemmä alennun kuitenkin. Ohessa aamulta kuvattu video. Puolessa välissä homma keskeytyi hetkeksi, kun pupu kolautti jotain häkissä, joten opettelin videokäsittelyohjelmaa sen verran, että poistin kymmenisen sekuntia kolauksen ihmettelyä tosta välisä.

Otan vastaan rakentavaa ja ystävällistä kritiikkiä, mikäli olen totaalisesti liiotellut puheissani.

Ja nyt seuraa lupaus: en anna ärsyttävien anonyymien kommenttien enää ärsyttää.

Ja tässä vielä illan video, laps laukkaa Espanjan isoäidin luo, joka juttelee Skypessä. Sanoisin, että ryömii enemmän kuin metrin, pari.

kuukausi 4, päivä 26

Marraskuun loppu, laps on kohta viisi kuukautta.

Ei tee kauheasti mieli lähteä ulos vaunuilemaan (vaikkei siellä ole edes vielä lunta!). Väsyttää aika usein (vaikka just mietin, että vois yrittää alkaa nousta aikasemmin sängystä, jos se vaikka helpottais lapsen nukahtamista iltasin). Ympärillä olevat ihmiset ärsyttää (siis tuntemattomat - ne autoilijat, jotka ei kunnioita suojatietä ylittäviä. Rapussa mölyävät tyypit. Oikeastaan kaikki sääntöjä ja huomaavaisia tapoja noudattamattomat ihmiset). Jipii, voiskin lähteä jouluruuhkiin ostamaan lahjoja - miksen mä ole tajunnut ostaa niitä jo etukäteen, esim. elokuussa?

Oon kyllä vähän innoissani joulusta, tekis mieli ihan oikeasti joulukoristella meidän koti ja alkaa luoda jonkinlaisia jouluperinteitä meille. Oon myös vähän innoissani muutosta. Ihana iso kämppä, oma piha ja kaikkea. Lisäksi laps jaksaa kokoajan oppia uutta ja olla hymyilevä ja suloinen.

Laps on alkanut kiinnostua johdoista ja harjottelee välillä konttausta vuorokäsin. Kakassa on ollut tänään porkkanakimpaleita ja vieläpä yllättävän paljon (ja yllättävän suuria - mutta ilmeisesti niiden ei kuulukaan sulaa). Jotenkin ajattelin, ettei se olis ehtinyt niellä juuri mitään.

Kun kerran laps on syönyt tässä (sen yhden porkkanatikun lisäksi) sitä bataattisosetta, tein nyt sitten bataattia itellenikin. Söin uunitettuja bataattitikkuja lohen kera ja oli muuten hitsin hyvää. Luin myös Minä syön itse -kirjan informatiivisen osan (suurin osa kirjasta on reseptejä) ja ajattelin hyvilläni, että lapsen myötä ehkä omatkin ruokatottumukset terveellistyy ja säännöllistyy. En syö IKINÄ puuroa, mutta ehkä sitä voisi lapsen kanssa vähän opetella. Voitaisiin syödä puuroa yhdessä.

Ainiin. Lisäks laps on alkanut kiinnostua enenevissä määrin pupusta. Tässä vaiheessa voidaan todeta, että häkin ostaminen pupulle oli kyllä loistava idea. Pupu pääsee rauhassa telkien taakse lapsen ulottumattomiin (vaikka yhdessä lapsen kanssa keksivätkin eilen miten löysästi suljettu häkin ovi avataan). Laps saa roikkua kaltereissa, pupu on turvassa.

Kampin joulupallot. Lohta ja bataattitikkuja. Laps ja pupu.