valekuva: toisinpäin

Inspiraatio (sikäli kun sellaista oli lähimaillakaan) tuli lapsen luovasta tornileikistä.

1 vuotta, 7 kuukautta, 5 päivää

Parkour <3 

Sattuu jokaiseen lihakseen. Vatsalihaksiin tosin luultavasti eniten nauramisen takia. Aivastukset hirveetä tuskaa. En ollu ees tajunnu miten paljon olin tätä tarvinnu. Edellisestä kerrasta jo ihan luvattoman kauan, vaikka kuinka suunnittelin, että lapsen saatuani parkouraan joka päivä. Pistän vaunut parkkiin jonnekin hyvälle spotille ja meen hyppimään. Aivan yllättäen näin ei ihan tapahtunut, paitsi kerran.

Käytiin siis parkouraamassa, samalla mahtavalla porukalla, joiden kanssa ollaan harrastettu jo vuodesta 2005. Tässä on viime vuosina ollut vähän taukoa, kun jotkut onkin alkanu kiipeillä enemmän ja yks hankki jälkikasvua ja toisilla yhtäkkiä kaikki aika meni tanssimiseen ja mitä näitä on. Marraskuussa sovittiin, että mennään treenaamaan ja heti helmikuun alusta löytyi yhteinen aikakin. Ja vain yksi oli kipeenä! Todettiin jälkeenpäin, että pitäis kyllä mennä uudestaankin. Seuraava yhteinen aika varmaan löytyisikin jo 2015.

(Voi että ootan sitä, että laps on vähän vanhempi ja voidaan mennä yhdessä treenaamaan (tosin treenattiinhan me tänäänkin sohvalta alas hyppimistä yhdessä...))

Me käytiin sitten mulle uudessa (oon ihan totaalikujalla skenestä) Parkourkeskuksessa ja siis sehän oli ihan huikea paikka! Parhaat näkemäni sisätreenitilat (parkouria ajatellen) ja mahtavat vetäjät (jos haluu mennä siis ohjatuille tunneille). Treenimahdollisuudetki on kattavat: sinne voi mennä ihan kertamaksulla treenaamaan itekseen tai osallistua jollekin ohjatuista tunneista / kursseista (näille ehkä pitää ilmottautua kuitenkin kaudeksi). Siellä voi myös boulderoida (jos ei ole omia kenkiä, saat kengät lainaan paikanpäältä) ja kahvakuulailla (näytti olevan jotain muitakin voimailujuttuja) tai vaikka venytellä tai treenailla jotain akrobatiakikkailua permannolla.

Eli vink vink vanhemmat, joilla yli 4v lapsia! Jos koti ei taivu ihan tähän, mutta haluisitte tarjota lapsille turvallisen paikan, jossa treenata fyysisiä rajojaan, opetella tasapainoa ja motoorisia taitoja, purkaa energiaa ja oppia ihan huikeeta kehonhallintaa ammattitaitosten, vastuuntuntoisten, mukavien (ja komeiden) ohjaajien johdolla, niin this is your place! 

Noi tarjoo siis naperotunneista alkaen ikäryhmittäin omia tunteja aina aikuisryhmiin asti. Lisäksi myös perhetunteja, joissa tehdään sekä yhdessä lasten kanssa, että välillä lapset keskenään ja aikuiset keskenään. Jos laps olis riittävän vanha, olisin ehdottomasti noilla tunneilla. Suosittelen!

valekuva: kulma

Kävin parkouraamassa piiiiitkästä aikaa. Oli maailman makeinta. Lisää myöhemiin.

valekuva: yhdessä

Panda ja maamo, yhdessä 26 vuotta and counting. Sain pandan äidinäidiltä viissvuotislahjaksi, vuotta ennen kuin mummi kuoli syöpään. Pandaan syntyi rakkaussuhde samantien, sillä on oma (maamonääninen) persoonallisuus ja panda voi hyvin ja elää edelleen. Vihdoin nämä kaksi taas yhdessä.

1 vuotta, 7 kuukautta 3 päivää

Ostin lapselle Pete & Pulmu -kirjan, aiheena "kiitos ja anteeksi". Ajattelin, että nää sosiaaliset harjotteet tulee ajankohtasiksi vasta hiukan myöhemmin, mutta ostinpa kuitenkin. Kokeilin kepillä jäätä ja luin sen lapselle sitten aamulla (pöllön kanssa tietty). Laps istui hiljaa koko kirjan läpi ja kun tultiin kohtaan sen pituinen se, laps kommentoi uulelleen. Luettiin kirja toisen kerran. Ja kolmannen. Ja neljännen. Jossain kaheksannen kerran vaiheilla maamo könysi sängystään, luultavasti tuli katsomaan oliko täällä jääny joku soitin repeatille. 

Lyhyesti kirjasta: Pulmu-rotta (vai hiiri? Who knows) vie Pete-pupun potkulaudan ja kaatuu. Pete tulee laittamaan laastarin, syntyy sovinto, halaus ja hiekkalinna. Ihan ok tarina, tosin lisäilin muutamia juttuja, kuten 'Pulmu vei Peten potkulaudan vaikka EI olisi saanut viedä toiselta kysymättä! Ja että Peteä itketti, kun Pulmu vei sen potkulaudan (kirjassa vain kiukutti). Pulmun pyytäessä anteeksi lisäsin Petelle replan 'saat anteeksi'. 

Laps palasi kirjaan monta kertaa päivän aikana. Välillä sitä luettiin yhdessä 5-10 toiston sessioina, välillä laps selaili sitä itsekseen ja osotteli 'kaatui! Kaatui!'. (ilmeisesti Pulmun kaatuminen oli kirjan jännin kohta - ja siihen olikin suorastaan pistetty kolme aukeamaa jostain syystä) Maamo totesi nyt on joku sisäistäminen menossa. Who knows, ehkä tässä aletaan opetella näitäkin sosiaalisia taitoja. (Kiitti melkein sujuu jo, vaikka luultavasti asiayhteys ei ole ihan selvä. Heh, vauvakirjaa lukiessa mä olen ilmeisesti osannut käyttää sanaa 'please' (piis) jo kaksivuotiaana ihan sujuvasti puheessa.)

Itsekin kovasti kirjoista pitävänä mua kyllä ilahduttaa tää lapsen into lukea. Toinen kirja, jota täällä veivataan aina pari-kolme kierrosta kerrallaan on 'Pupu etsii omaa kotia'. Ja hei, ei voi syyttää! Oli myös mun lempikirja lapsena (herättää erityisen lämpimiä tunteita, kun lapskin tätä näin rakastaa) ja näin aikuisenakin lukiessa täytyy ihastella tota suomennosta. Kirja ei nyt suorastaan oo ihan runomitassa, mutta kuitenkin lukeminen on keinuvaa ja soljuvaa, semi-runoa. Sen on suomentanut Helena Ahava, joka on ilmeisesti omissa piireissään kuuluisa (osasi suomentaja-maamo kertoa).

Voisin sen verran palata tuohon aikasempaan sosiaaliseen harjotteluun, että oon huomannut muutoksen lapsen leikeissä. Pöllö ja myyrä on aiemminkin ollu mukana meidän päivittäisessä arjessa (vessassa, ruokapöydässä jne.), mutta nyt otettiin uusi askel. Laps onnistui kopsauttamaan päänsä sängynlaitaan riehuessaan sängyllä ja siinä puhallusten jälkeen alkoi leikkiä, että pöllö koppataa ja sitten tietenkin äiti puhahtaa. Pöllö onneton siis kopsautteli päätään ja jopa siipiään sängynlaitaan aina piti puhaltaa. Tämä leikki muistettiin vielä seuraavanakin päivänä.

Tänään myös myyrä pääsi yllättäen meidän vakkarileikkiin: laps menee keittiöön nurkan taakse 'piiloon' odottamaan, että mä tulen, löydän ja kaappasen. Vähän aikaa tätä leikittyä laps kävi hakemassa myyrän, runttasi keittiön nurkkaan ja sitten käytiin yhdessä kaappasemassa myyrää.

Mä olen (ollut) aika leikki-impared lasten kanssa, vaikka luonteeltani oon muuten tosi leikkisä. Tulin kuitenkin lukeneeksi Playful Parenting kirjan ja se avasi mulle todella paljon lasten (leikki)maailmaa ja antoi hyödyllisiä työkaluja haastaviin tilanteisiin. Suosittelen kaikille vanhemmille - en tosin tiedä löytyykö toi mistään suomeksi. Nyt oli kuitenkin tosi makeeta osata ottaa vastaan tää lapsen leikki ja huomata heti sen teema: lapselle kävi tylsästi, kun pää kopsahti ja tästä koitettiin ottaa joku oppimiskokemus. Pää kopsahtaa, sitten puhalletaan. Lisäksi leikkeihin jaksaa suhtautua ihan eri tavalla, kun tajuaa mitä ne lapselle merkitsee. Joo-o, suosittelen.

valekuva: odotus

Odotus. 

Käytiin kaupoilla. Onneksi molemmille oli omaa odotusviihdykettä.

Osallistuin!

Osallistun - tai ainakin yritän - tähän Valeäidin haasteeseen. 

"Valekuva -haasteessa julkaistaan kuva joka päivä, ennalta määrätystä aiheesta. Haasteeseen osallistut julkaisemalla päivittäin aiheen mukaisen kuvan. " (tarkemmat speksit yo. linkin takaa)

Ja tässä ensimmäinen kuva. Löysin haasteen vasta pimeellä, kodin lämmöstä en saanut itteäni enää ulos. Siispä kuva ulko-oven raosta.