Wednesday, June 26, 2013

kuukausi 11, päivä 26

Oon ollut kolmen päivän aikana myöhässä varmasti yli viidestä palaverista, koska oon jumittanut jossain työkaverin kanssa kahvilla. Lisäksi oon kysellyt tyhmiä, välittänyt vaillinaista tietoa ja kerännyt 'äh, en ole tätäkään ehtinyt' -listaa. Toisaalta oon myös kopsutellut korkkareilla, ollut vaatteissa, joissa ei ole ruokatahroja (niissä vaatteissa vietetään maksimissaan pari minuuttia kotona) ja juonut lattea.

Niin, ja katsonut ainakin kymmenen kertaa (töissä, salaa) miehen lähettämän videopätkän, jossa laps syö itse lusikalla ruokaansa (ainoa mielestään hyväksyttävä syömismuoto just nyt). Ja siis ruokaa menee ihan suuhun ja mahaan asti (lattian, katon, syöttötuolin, alakerran ja miehen vaatteiden lisäksi)! Ihan huikeeta! Jouduin ihan tietoisesti pidättäytymään, etten esitellyt videota ylpeänä KAIKILLE.

Laps oppii kaikkea kokoajan. Tänään otti hiusharjan ja harjasi omat hiuksena ja sitten mun hiukset. Kulki vaikean kynnyksen yli kaatumatta. Kertoo tuomalla millä leluilla haluaa leikkiä.

Imetän nyt sitten pari kertaa päivässä. Aamulla kerran ja illalla kerran-pari. Ravintomielessä imetyksiä on ehkä kaksi, mutta oon huomannut lapsen haluavan iltasin tankata läheisyyttä ja vaan notkua maitobaarilla siitä ilosta. Ja toki saa notkua, maitobaarilla näyttää olevan todella hauskaa. Oon ollut yllättynyt siitä, etten päivisin kuitenkaan tunne oloani mitenkään tukalaksi, vaikka kyllä päivän päätteeksi huomaa, että nyt olis kyllä annettavaa.

Laps vaikuttaa viihtyvän miehen kanssa - kuten odotettuakin - varsin hyvin. Ei jää itkemään perään, kun aamusin lähden ja iltasin on lähinnä riehakkaan kikattava ja hyväntuulinen, kun tuun kotiin. 

Ja hei, pyöräilin töihin! Nyt valivali, mutta että mulla meinaa napsahtaa pinna pyöräilystä. Ongelma on varmaan se, että sääntöjä on aivan liikaa ja ne on monimutkaisia ja epäselviä. Mutta hyvä ihme, eikö voisi silti nyt käyttää järkeä ja saada jotain rotia tähän anarkiaan! En tiedä missä maailmassa oon elänyt, mutta jotenkin pidän päivänselvänä, että...

.. ei lähdetä kapealla ohittamaan, jos vastaantulevalla 'kaistalla' on pyörä (ja vauhti on kova).
.. ei lähdetä ohittamaan jotakuta, joka jo ohittaa jotakuta.
.. jos valoissa odottaa jono pyöräilijöitä, niin EI ole ok kiilata koko jonon eteen. Pyöräily ei ole kilpailu, jossa jokainen lähtö täytyy voittaa ja kanssapyöräilijät täytyy kaikki ohittaa tavalla tai toisella. Lisäksi et kiilaisi muiden eteen kaupassa. Etkä autolla. Miksi pyörällä se olisi ok?
.. liikennesäännöt on luotu suojelemaan ihmisiä. Lisäksi, jos et itse noudata liikennesääntöjä (edes niitä päivänselviä punasia valoja), niin turha tulla valittamaan muista sääntöjen rikkojista.
.. on ihan ok, jopa suotavaa, noudattaa tilannenopeuksia myös pyörällä. Kaikissa tilanteissa ei kannata mennä TÄYSIÄ, vaikka nopeusrajotusta ei olekaan.

Kukkakypärätäti vaikenee. Ja aion kyllä vastaisuudessakin mennä pyörällä töihin. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: mukavaa liikuntaa ja itsehillinnän harjoittamista.

4 comments:

  1. Hah, luin aluksi että sulta napsahti pinna pyörästä. Luetun ymmärtäminen on vähän kärsinyt viimeisen vuoden aikana..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se oli vähän sellanen 'see what I did there?' -vitsi :-)

      Delete
  2. Joo-o, mä pyörittelin tänään päätäni kiireisen näköisille pyöräilijoille, jotka polki yksisuuntaisen kadun jalkakäytävällä ja rinkutteli soittokelloa liian hitaille ja parveileville kävelijöille. Oon miettiny, että missä sitä pitäisi tuossa kohtaa edes ajaa, autotielle ei voi mennä, niin pitäs vissiin oikeesti valita joku rinnakkainen katu. Kävelykatuosuudella on mun mielestä pyöräilykielto. Minä vetelin sitä katua toiseen suuntaan autojen seassa, veikkaan että ne pyöritteli päätään mulle, kun suuntamerkkien näyttäminen oli hiukka hataraa kauppakassit molemmissa sarvissa :D

    Mut hei, alun perin piti kommentoida että ihanan normaalilta kuulostaa tuo töiden aloitus. Jospa minäkin siitä selviän kun en ala sitä vielä etukäteen stressaamaan :) Syyskuuhun on vielä hetki aikaa..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, pyöräily on kyllä vaarallista. Ehkä pitää oottaa siihen, että yleiseen käyttöön tulee joku lentävä kulkuneuvo, jolla on sitten oma taivaskaista ;)

      Töissä on kyllä mennyt kivasti ja varmasti tulee menemään myös sulla! Parasta on tietty se, että näkee miten hyvin lapsella ja miehellä menee, eikä tarvi töissä ikinä huolia, että kotona ei olis kaikki ok. Ainakin tällä hetkellä tuntuu vielä mukavalta vaihtelulta ja kun on ajoissa liikkeellä, niin lastakin ehtii nähdä ihan mukavasti :)

      Delete