1 vuotta, 0 kuukautta, 29 päivää

Uusi yritys Kanarialle.

Nää lähdöt tulee vähän äkkiä. Etsittiin torstaina lentoja, mitään järkeviä ei löytynyt. Kello löi puolta yötä. Nukahdin sohvalle, mies herätti kertomaan että löysi varteenotettavan ehdotuksen. En ollut riittävän järjissäni kyetäkseni varaamaan lentoa. Mielessä vähän epätoivoinen ajatus, en selviä tästä väsymyksestä ikinä. 

Varasin matkan perjantaiaamuna (lähtö su, paluu ke), menin töihin yrittämään selviytyä ikävästä työpäivästä (toisinaan kaikki hommat kusee reisille). Mietin kuinka paljon kaloreita stressaaminen kuluttaa ja mitä kaikkea haittaa siitä nyt elimistölle olikaan.

Illalla kaveripariskunta kylään. Laps ei halunnut nukkumaan, yritettiin vaikka kuin, silti valvoi puoli yhteentoista. Juotiin lasit viiniä ja väsymyksestä huolimatta en olisi halunnut niiden lähtevän puolilta öin kotiin. Kun aikuisseuraa! Keskustelua! Ihan oikeeta keskustelua! Samaan aikaan mietin, en selviä tästä väsymyksestä ikinä, TAAS alle kuuden tunnin unet tulossa.

Lähdettiin lauantaina aamupäivällä kesäretkeilemään kotieläinfarmille Kirkkonummelle. Nähtiin henkilöauton kokoinen, nukkuva sika (ihan vapaana!), miniaaseja, poneja, hevosia ja pupujakin käytiin silittelemässä. Ja lampaita. Laps ei ollut yhtä ihmeissään kuin aikuiset, jotka senkin edestä. Ajateltiin tulla uudestaan ensi kesänä. Ehkä laps on enemmän ihmeissään silloin.

Sika.

Iltapäivällä keräännyin blogiäitien kanssa terassille. Hämmästelin mahtavia tyyppejä ja nauroin mielessäni. Ei mitenkään erityisen yllättävää, että juttelun rönsyillessä kuuden hengen esittelykierrosta ei päästy puoltaväliä pidemmälle parissa-kolmessa tunnissa. Lähdin kotiin viettämään iltaa vielä lapsen ja miehen kanssa. Ja pakkaamaan.

Yhdentoista aikaan aloin olla taas epätoivoinen. Laps oli nukahtanut kerran kasin jälkeen, mutta herännyt pian ja nukuttamista oli jatkunut siitä asti. En ymmärtänyt, enkä tiedä vieläkään mikä oli vialla. Laps parkui, vaikka kaikki keinot oli käytössä: panadol, sylihyssytys eri variaatioilla, hyräily, kanniskelu, silittely. Lapsella ei ole edes pikkuvauvana tainnut koskaan olla näin pitkää parkumista. Lopulta taintui imetyksen voimin (sittenkin ehkä nälkä??). Ajattelin, etten mitenkään selviä tästä väsymyksestä, edessä olevasta pakkaamisesta, huomisista lennoista, mistään. 

Muutama tunti unta, nopeat heiheit nukkuville ja armeliaan hiljainen taksikuski vei lentokentälle. Olo väsynyt ja alakuloinen, en edes halunnut kahvia. Koneessa istuin ja tuijotin. Luin vähän lehteä. Pilkin. Lento oli ohi nopeasti.

Vaihto Barcelonassa, kenttä sekava, bussilla terminaalista toiseen, lounastakin saatava. Väsymys vei Mäkkäriin (I know). Jälkkäriksi kahvia. Kävelin kiireettömästi pitkin kenttää, autoin hätääntyneen, perheestään eksyneen pojan vanhempiensa luo ja ostin lapselle apinan tuliaisiksi. Kokeilin muutamia farkkuja Desigualissa ja mieli alkoi kirkastua. Se fiilis, kun pitää hakea kokoa pienemmät housut.

Lähtöportti vaihtui pari kertaa, kone oli vähän myöhässä ja sain kummallisia migreenioireita ehkä kolmatta kertaa elämässäni. Tekstarin kirjottaminen oli vaikeeta, koitin juoda ja pitää päätä jalkojen välissä. Näköhäiriöt alkoi poistua, päätä alkoi jomottaa ja olo oli lievästi pahoinvoiva. Ei tietenkään särkylääkkeitä mukana. Ainakin tunnin verran istuimme lähtöportilla koneessa. Pienen turbulenssin saattelemana noustiin ilmaan. Viime vuosina vaivihkaa kehittämäni pieni lentopelko kuristi vatsaa.

Perillä hyppäsin taksista liian aikasin pois, vielä olikin puolisen kilsaa matkaa. Ei haitannut, kävelin ulkoilmassa. Sitten äiti, valmis sushilautanen ja lysähdys sohvalle. Särkylääkettä ja paljon parempi olo, päivä alkoi kääntyä iltaan. Mies vakuutteli kaiken olevan lapsen kanssa hyvin.