Monday, July 8, 2013

1 vuotta, 0 kuukautta, 8 päivää

Rumatyhmäpäivästä moi.

Joskus toivoisin, että munkin blogi olis yks niistä internetin ihanista lifestyle blogeista (joista suurin osa jostain syystä lily.fi:ssä?), joissa kerrotaan ihania, terveellisiä reseptejä, näytetään ihania kuvia, ja joissa kaunis, tasapainoinen, terveellinen, hyvinvoiva, älykäs, kouluttautunut ja hyvin pukeutuva kirjoittaja kertoo vinkkejä ja pieniä anekdootteja omasta elämästään suurelle yleisölle, joka imee itseensä tätä ihanuutta ja hyvinvointia ja alkaa ehkä itsekin voida paremmin, ihan vaan lukemalla näitä juttuja.

Sen sijaan täällä olis tarjolla jostain ihmeellisestä allergiareaktiosta turvonneet silmät, eilisen nutturan tuhonneet hiukset ja viimesten päivien .. ei, viikkojen sokeriövereistä turvonnut olo. Hame, joka nousee ikävästi kävellessä, valkoinen kauluspaita, josta näkyy rintsikat läpi ja sukkahousuihin repäsin täällä duunin pukkarissa kämmenenkokosen reiän, joka onneksi on hameen alla piilossa, paitsi tietty minuutin kävelyn jälkeen, jollon hame on hivuttautunut epäilyttävän ylös. Oikeen kunnon toimistonrotan univormu!

Ei, en aio tarjoilla kuvaa. Tarjoilisin kuitenkin kuvan lapsesta supersöpössä synttärimekossa (käytiin serkun synttäreillä lauantaina), jos olisin saanut yhtään onnistunutta kuvaa siitä. Sen sijaan kuvia löytyisi yltä päältä ruoassa kylpevässä lapsesta päivällisaikaan (mekko oli tässä vaiheessa jo pelastettu, vaikka siinä olikin mansikka- ja kakkutahroja).

Tähän liittyen miehen sisko repesi nauramaan nähdessään sotkuisen lapsen. Nauratti meitäkin (ja lasta), mutta myöhemmin kun kysyin, että 'kai teilläkin on ollut tällasta' miehen sisko pudisti päästää. Lapsensa ovat olleet aina niin hanakoita syömään, että jos sotkeminen on alkanut, se on otettu merkkinä, että 'kiitos riittää'. Totesi kuitenkin, että lapset on tässäkin asiassa todella erilaisia, tietenkin. Tärkeintä on tietenkin, että lapsi ylipäätään syö, ja jos se on jonkun aikaa sotkuista, niin so be it. 

Ja tähän liittyen, tänään olikin sellanen päivä, jollon laps suostuu syömään aamupalaksi vain jugurttia. Vain itse. Ilman lusikkaa. At first I was like 'äh', but then i lol-ed. Feeling awesome :D

Ja siitä päästäänkin sujuvasti taas äitiyspohdintaan. Mulla on tällä hetkellä useinkin mielessä pohdinta osaanko vetää rajat oikeisiin paikkoihin. Oonko liian lepsu, jos annan lapsen leikkiä ruoalla (ja kuvittelen, että sen kehitykselle on hyväksi se, että se saa tutkia ja testailla ruokaa ja sen ominaisuuksia rauhassa), vai teenkö karhunpalvelun meille molemmille sillä, etten määrätietoisesti opeta lasta pöytätavoille jo nyt ja mitä pidempään odotan, sen vaikeammaksi se muuttuu? 

Oh well. Vaivun tästä jatkamaan rumatyhmäpäivääni.

EDIT: Ainiin! Pääsenhän mä keulimaan kuitenkin sillä, että söin aamupalaksi palan ruisleipää, jossa päällä itsetehtyä kurpitsansiementahnaa (tästä ei tietenkään ole kuvaa), joka on yllättävän hyvää. Lisäksi vedin töissä mansikka-raakakaakao-hunaja smoothien. Lounaaksi salaattia (koska en tiennyt, että olis tortillojakin ja kaikissa muissa ruokapisteissä oli kauhean jono) ja mustaherukkarahkaa (ensimmäistä kertaa duunissa rahkaa ja oli kyllä tosi sokerista ja hyvää). 

Ja täällä duunissa saa tosi hyvää lattea, joka on taivuttanut mun yksi-kuppi-kahvia-päivässä -säännön no-kaksi-kuppia-kunkerransaa_hyväälatteailmaseks_jaonrasvatonta-päivässä -säännöksi. One of these days otan siitä kuvan puhelimellani, muokkaan värifiltterin avulla kauniiksi ja postaan tänne jonkun ilahduttavan euforismin saattelemana.

10 comments:

  1. Musta tuntuu että lapselle tekee hyvää tutustua ruokaan itse. Olen ollut itse pienenä aikamoinen sihtikurkku, vielä teini-iässäkin äiti vahti syömisiäni haukkana. Mistä lienee johtunut, mutta nyttemmin olen siitä jo kauas poisoppinut. Kaikki maistuu ja välillä liiankin hyvin ;)

    Oman lapsen kohdalla olen ajatellut että liika tuputtaminen ja pakottaminen on pahasta. Soseet syötetään, mutta muuta ruokaa saa tutkia omin pikkukätösin. Tärkeämpiä pöytätapoja on mun mielestä ne ettei pidetä jalkoja pöydällä, ei ihan silmittömästi syljetä tai päristellä tai heitellä ruokaa, ruokaa pitää kunnioittaa. Ja ruokarauhaa pitää kunnioittaa. Eihän se vielä mene niinkuin elokuvissa, mutta toivottavasti pikkuhiljaa :)

    Ja vanhemman omilla ruokatavoilla on varmasti enemmän merkitystä pidemmän päälle, kuin sillä miten kukin on 1-vuotiaana tottunut syömään. Meillä olisi ainakin korjattavaa siinä, ettei ruoan kanssa ois aina pakko lukea / olla läppärillä / katsoa tv:tä vaan vois välillä ihan vaan syödä, ja kunnioittaa itsekin sitä mitä syö ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Auts! Me (eli nykyään koti-isi) ei melkein koskaan ruokailla lapsen kanssa samaan aikaan (vaikka toki istutaan ruokapöydän ääressä), tässä pitäisi ehdottomasti tehdä parannus. Usein on vaan jotenkin vaikeeta rytmittää syömistä lapsen ruokailurytmiin.

      Mutta kiitos ajatuksista, rohkaisivat :)

      Delete
  2. En tiedä, mitä musta kertoo se, että mietin sua - lähes tuntematonta blogituttua - just tänään lounaalla. Siinä vaiheessa, kun keittiö näytti lapsen "ruokailun" jäljiltä tomaattikastikkeesta valmistetulta hiroshiman rekonstruktiolta. Ajattelin, että teillä ei takuulla sotketa ruokaillessa samaan tyyliin. Nyt vähän naurattaa.

    Mutta niin. Oon ollut ihan samoilla linjoilla ton ruoan testailun suhteen. Lapselle tarjotut ruoathan ovat takuulla aika mielenkiintoisia niin värimaailmaltaan kuin koostumukseltaan, enkä yhtään ihmettele, että niitä tekee mieli kosketella ja maistella vähän erikoisemmilla menetelmillä. Eikös niissä vauvojen värikylvyissäkin pitkälti ruoka-aineilla pelailla?

    Omat rajat ruokapöytäkäyttäytymisessä menevät tällä hetkellä syöttötuolissa seisomisessa sekä siinä korviahyytävässä kiljunnassa, jolla ilmaistaan, että asiat on periaatteessa hyvin, mutta kun vaan tympii. Iän kanssa sitten lisää ohjeistusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi T, miten repesin kun tän luin, oli pakko lukea miehellekin ääneen! Meillä, jos jossain, sotketaan :D

      Incidently, säkin olit mulla mielessä tänään (mietin jopa, että voisin laittaa sulle yksityisen viestin jos jonkinlainen osoite löytyy)! Mietin miten tyhmästi ruokahaaste jäi toteuttamatta (mutta ei unohtunut kuitenkaan!). Olin päässyt melkein viikon puoleen väliin, kun maamosta tuli huonoja uutisia ja se sekoitti pasmat täysin. Sitten mulla alkoikin jo työt, jossa saan hyvää Muiden Äitien tekemää ruokaa. Voin kyllä siitäkin ottaa kuvia viikon ajan :)

      Ja hyvä kuulla, että muillakin harjotellaan vielä kovasti ja ruokapöytätavat on melko alkeelliset pöytäsäännöt. Meillä valjaat estää seisomisen ja säännöt kulkee lähinnä 'ei saa hakata pöytää kovalla' ja .. ja en keksinytkään enempää sääntöjä.

      Ruoka on kyllä takuulla kiinnostavaa, mutta tutkimisen lisäksi taitaa olla iso annos ihan vaan lapsen luonnollista leikkiä (erityisesti kun ei ole enää mikään kauhea nälkä). Me ei ikinä harmillisesti päästy värikylpyyn (ellei mies vielä tässä tsemppaa), joten ehkä täytyy nyt antaa värikylpeä kotona :)

      Delete
    2. Huihait haasteille, ei tartte murehtia. Teidän ruokavalio ihan aidosti kiinnosti, mutta valitettavasti kyllä lähinnä sen lapsiperhe-elämän osalta. Ne muut äidit kun tuppaavat tekemään turhan samanlaista sapuskaa työpaikasta riippumatta.

      Mun on pitänytkin kysyä sulta niistä stokken valjaista, että ovatko sun mielestä hintansa arvoiset? Meillä on ollut käytössä jos jonkinlaista henkselit-vyö-sukkahousut -viritelmää, mutta niissä on kaikissa heikkoutensa. Niin kuin esimerkiksi se, että nappula onnistuu kaikista niistä luikertelemaan seisaalteen.

      Ja niin. Jos vastaisuudessa tulee tarvetta, niin osoitteesta tukasell (gmail) saa kiinni.

      Delete
    3. No hei, voin paljastaa mun kotiruokailuista sen verran, että tein tosiaan salaatteja päivittäin. Pohjana yleensä aina baby spinache -lehtiä (ehkä lisänä esim. vuonankaalia) ja lisänä jotain samaa mitä laps söi: quinoaa / ohraa / kukkakaalia / parsakaalia / parsaa / mitätahansavihanneksia kaapista löytyykään. Siemeniä ja sitrusbalsamia. Lohta / kanaa / jauhelihaa. Avokadoa. Joka. Päivä. :-)

      One of these days pistän jonkun kivan jälkkäriohjeen :)

      Meillä Stokken valjaat on ollu todella käytössä ja hyödylliset ja on edelleen. Laps kiipeili tarjottimelle ulos aluksi ihan kauheasti ja todella protestoi päivän ajan, kun sille laitettiin valjaat (sillon kun se about puolvuotias). Sitten se tyytyi ja sittemmin valjaat ei oo haitannu ollenkaan. Mutta edelleen, jos valjaita ei laiteta, se alkaa kiipeillä sieltä ulos.

      Valjaat on lisäksi aika hyvää matskua, helppo pestä (kun ruokailu on joskus - krhm - vähän sotkuista). Ja laps ei oo onnistunut niistä luikertelemaan ulos ja aika pian luovutti yrittämästä myös :)

      Mutta ON huonoakin sanottavaa: niiden pituussäätö katkoo mun pinnan ja kynnet. Kuten joskus ehkä mainitsinkin, tuntuu kuin ne olis tarkotettu elinkautisvangin pakkoruokintaan - säädöt ei anna milliäkään periksi, vaikka kuinka paljon kiroilis. Et ei kannata ainakaan yrittää säätää lapsen istuessa niissä kiinni (eeii niin, että oisin yrittänyt .. tai vaikka olisinkin, niin ainakin luovutin aika pian).

      Kiitos! Ja the.lydas@gmail saa myös tän kiinni :)

      Delete
  3. Luulen, että se ruoalla leikkimisvaihe vaan pitkittyisi, jos siinä yrittäisi olla tiukkana. Ihan mutua kyllä. :)

    Mutta rumatyhmäpäivät ja ruoalla leikkiminen ja oman lepsuuden/tiukkuuden kasvatusasioissa pohtiminen on tuttua. Viimeksi juuri tänään nukuttaessa mietin, että pitäiskö olla tiukempi vai vähemmän tiukkis, huoh! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noin mäkin olen ajatellut, että mitä enemmän kieltää, niin sen enemmän se ruoalla haluaisi leikkiä!

      Ja hei, kiitos vertaistuesta :) En odottanu kasvattamisen olevan vaikeeta, mutta nää tiukkuusjutut on kyllä yllättävän haastavia. Tähänkin varmaan kyllä auttaisi, että miettisi vähän etukäteen mahdollisia skenaarioita, että osaisi varautua.

      Noh, tälleen me vanhemmatkin varmaan opitaan :)

      Delete
  4. Meillä just tänään lapsi keksi aamiaisella kastaa leivän maitomukiin. Sitten kastaminen muuttui tiputtamiseksi, ja sitten leipää ongittiin työntämällä nyrkki mukiin. Mä katselin sitä touhua ja pohdin, pitääkö kieltää.. En kieltänyt, kun taipuvainen olen minäkin ajattelemaan, että kaikenlainen uteliaisuus ja kokeileminen on hyvästä.

    Muutenkin olen koittanut ottaa kieltämisiin sen linjan, että jos en keksi mitään hyvää syytä kieltämiseen (esim. jotain menee rikki tai johonkuhun sattuu), niin antaa mennä vaan. Välillä se tuntuu ihan hyvältä taktiikalta, välillä tuntuu melko epäjohdonmukaiselta, ja aika usein tuntuu lepsuilulta.

    Että onhan näitä, rajanvetoja, tässä vanhemmuudessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä ihan sama tuo leivän kastaminen! Meillä puurot ja jugurtit usein tarjoillaan sellasesta aika mukimaisesta kulhosta, jonne on tietty ihan superkiva tunkea kaikkea muutakin ruokaa. Hmph.

      Mulla on sama linja kieltämisten suhteen. Ja samoja aatoksia lepsuuden suhteen. Ehkä nää on näitä 'luota omiin vaistoihin, mutta aina kandee kuitenkin miettiä ja kyseenalaistaa vähän' -juttuja :-)

      Delete