Thursday, May 22, 2014

1v-10kk-22pv & rv18+3

Kaikenlaista actionia ja sähläystä suuntaan ja toiseen. Pitkiä nukutuksia (toissayönä nukahti PUOLI YKSTOISTA!), kesä? Juoksin eilen bussiin töistä, että ehdittäisiin viemään laps lääkäriin (on yskää ja ajattelin, että meidän korvatulehdukseton kausi on bound to end joskus, parempi tsekata). Parin pysäkin päästä miehen kanssa viestitellessä tajusin, että tulin autolla töihin. Auto jäi töihin. Minä keskellä Länäriä.

Taksilla takaisin töihin (voi sitä säädön määrää). Auto alle, mies ja laps mukaan puolimatkasta (dösä olis jättänyt liian kauas) ja lopulta lääkäriin. Ei myöhästytty. 

Lääkäri kuunteli stetoskoopilla, jonka jälkeen laps totesi: "paita päälle, nyt lähdetään." Ei lähdetty, mutta paita laitettiin päälle. Lääkäri katsoi korvat. Toimenpiteen jälkeen laps totesi: "nyt lähdetään". Ei lähdetty. Lääkäri katsoi kurkun. Laps totesi: "nyt lähdetään". Ei lähdetty. Saatiin vielä resepti varmuuden vuoksi (mitään ei löytynyt, mutta anti-histamiinia pahimman rään taltuttamiseksi jos tarpeen). Ovella laps sanoi: "Ensin lähdetään, sitten mennään". Mentiin.

Mies ja laps kävi hakemassa kakkos-shotin punkkirokotetta. Myös mukana ollut käpy (ja tällä en tarkoita itseäni) sai myös rokotteen (kuulemma kuulakärkikynällä). Ja laastarin, ihan oikean.

Mies laittoi lapselle farkkushortsit, mutta unohti napin auki. Laps sanoi: "Isi unohti sulkea housut. Hyvänen aika." 

Pienempi ilmoittelee itsestään säännöllisesti potkimalla. Ei okseta ja päänsärkykin on ehkä vähän helpottanut. Johtuuko hieronnasta vai mistä, en tiedä. On ollut vähän vähemmän kauheita makeanhimoja, jonkun verran edelleen. Maha kasvaa ja alkaa muistuttaa oikeeta raskausmahaa ja on taas kivaa pitää tiukempia paitoja.

Maanantaina lähtö Kanarialle. En oo yhtään valmis. Sitä ennen joka päivä ohjelmaa ja Kanarialla kuulemma kylmä. Laps huutelee huoneestaan (nukutus taas menossa): "Äiti tule tänne moikkaamaan lapsta. Pappa on suloinen."

Tekstin laadukkuudesta huolimatta aion postata tämän, koska mitäpä tämä blogi olisi ilman näitä satunnaisia aivo-oksennuksia.

Käpy, joka sai punkkirokotuksen kuulakärkikynällä.

6 comments:

  1. Vau, rokotettu käpy on kyllä parasta vähään aikaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nää on näitä hetkiä, kun arvostan ja ihailen hoitohenkilökunnan huumorintajua ja ammattitaitoa ja huomioonottamista (myös se lasta hoitanut lekuri oli aivan loistava) :)

      Delete
  2. Awww, ihana käpy :)

    Voimia matkaan, muistahan levätä itsekin kun siihen on mahdollisuus. Ei saa väsyttää itseään liikaa, kun on pienokainenkin matkassa <3

    ReplyDelete
  3. Hauska lapsi, hauska käpy! Luulen jotenkin, ett lapsesi on tyyliin pian kolme vee. Mulla reilua kk nuorempi (poika) ja tuollaiset lauseet ei näköpiirissäkään. Sisarensa oli lähes vastaava, mutta otti tehospurtin. Saas nähdä kuinka verrokin käy. :) (heidi)

    ReplyDelete