Monday, May 26, 2014

1v-10kk-26pv & rv18+6

Lähteminen niin vaikeaa. Pulssi on vähän kovempi, en ihan tiedä miksi. Katselen kelloa kymmenen minuutin välein, joko pitää lähteä. Mitä unohtuu kotiin. Onko kaikki pakattu. Lopulta taksi, jossa huokaan syvään. Kahdesti. Mietin, että on jo ikävä lasta ja seuraavat päivät pelottaa. Eikä se lentäminenkään niin hauskaa (mistä tämä irrationaalinen pelko on tullut?).

Halasin lasta puistossa ennen lähtöä. Kuinka paljon äiti rakastaa? Näääääin paljon. Kentällä ostan suklaata kuten aina ja kaksi pokkaria. Lukurauha katkeaa, kun vierelle istuu äänekäs keski-ikäinen nainen, jolla on päällään täysin läpinäkyvä paita, eikä rintaliivejä. Puhuu kovaan ääneen ystävälleen: Näin sen pojan salkkareista, se halusi ottaa mun kanssa kuvan. Kato mä oon tällanen. Näkyykö päälle päin, että olen sairas? Tää paikka, jossa me ollaan, on ihan kauhea, siis IHAN HIRVEÄ. Karmea. Ja se Juuson nainen ei halunnut, että tuun sinne niitten lasten... Voitko kuvitella, se ämmä on ihan hirveä! Kääntyy mua päin. Mitä sä luet? Härköstä! Onko toisen uusin? Mä luin sitä tosi monta kirjaa, ja sitten .. yägh.

Armollinen boarding alkaa, menen koneeseen viimesenä. Kokonainen kolmen penkkirivi mulle. Uppoudun kirjaan ja yritän sulkeutua nousulta ja turbulenssilta ja kohoavalta pulssilta. Tukholmaan tullessa etsin roskaruokaa ja pyydän miestä lähettämään kuvan lapsesta. Ennen seuraavan koneen lähtöä kirjallinen Härköstä on suoritettu. Huonosti valittu kirja, suomalaista melankoliaa, äidin kuolemaa ja vaikeita perhekuvioita.  Kaivan repusta seuraavan, Liksomin Hytti nro 6:n. 

Aika kuluu huomaamatta ja seuraava boarding alkaa. Joku mies haluaa kysyä tutkimukseen matkan tarkoitusta ja lippujen hintaa. Liiallisen suklaan jäljiltä huono olo, yritän uppoutua Liksomin kirjaan, mutta venäläinen sivuhenkilö ärsyttää (kai sen on tarkoituskin). Katselen kaiholla perheitä ja lapsia ja kaipaan omaani. On kerrankin aikaa istua omissa ajatuksissa, tuntea potkuja ja silitellä vatsaa.

Lentokoneessa taas oma rivi, eikö nyt ole ollenkaan sesonki? Kaivan kuulokkeet, muistitikun ja läppärin. Ihan matkaa varten ladattu Happy Endings onkin ihan jees ja vie ajatukset muualle. Paikalliselta mutsin ystävältä tullut whatsapp-viesti rauhottaa, joku on vastassa kentällä yöllä. Ei puhuta samaa kieltä, mutta ostin lunttilapuksi matkustajan espanja-sanasto-käsikirjan. Siinä on kaikenlaisia erilaisia esimerkki tilanteita ja keskusteluita. Harmillisesti siinä ei ole kuitenkaan omaa osiota äidin kuoleman sanastolle. Yritän kuitenkin opetella muutaman small talk -lauseen. Takanani penkkirivissä itkee pieni lapsi. Miten onko omani jo unessa. 

3 comments:

  1. Elämä on niin rasittavan ristiriitaista välillä. Omat ajatukset ja rauha, ja silti se on jostain pois.

    Toivottavasti matka menee hyvin. Voimia!

    ReplyDelete