Meillä on nyt takana kolme kohtuullisen heikosti (onko nyt täysikuu?) nukuttua yötä täällä uudessa kämpässä.
Aamut alkaa usein ihan sinisilmäisellä optimismilla, että hei joo! Kyllähän tämä tästä ja kaikkee! Täällähän on kiva asua! Sitten päivän mittaan, kun saan ..
rämmittyä läpi aamupalan,
nostettua pienemmän noin sata kertaa ulos jostain keittiön laatikosta / kaapista,
kaivettua sen suusta ulos pahvinpalaset tai ulkoa sisään kulkeutuneet puusäleet (??),
pelastettua sen käsistä isomman kirjat ennen kuin kaikki sivut on revitty irti,
syöksyttyä nappaamaan sen ennen kuin se kiskoo lampun johdon puoliksi irti, työntää sormensa sinne väliin ja kuolee sähköiskuun (tämän maan töpselit oikeasti tekee sen),
juostua hakemaan sen pois läiskyttelemästä menemään vessanpöntöltä (koska isompi unohti oven auki),
rynnättyä estämään sitä tonkimasta keittiön roskista,
kerättyäni laatikoista / kaapeista tyhjennetyt tavarat takaisin paikoilleen,
etsittyä vaatteita matkalaukuista lapsille (ja itselle),
haalittuani kasaan kaikki isomman leikkihinsä ottamat ja piilottamat ei-lelut,
improvisoituani jotain lounasta jääkaapin random-aineksista,
haettuani jompikumpi (tai molemmat) lapsista pois telkkaritason päältä hyppimästä,
siivottua isomman tussinjäljet jostain mihin ne ei kuulu,
.. huomaan, että onkin jo ilta ja koti on edelleen aivan levällään, mikään tavara ei ole paikoillaan, lattiat on kuorrutettu vaatteilla, joille ei ole paikkaa. Mitään en ole kyennyt tekemään, koska jompi kumpi lapsi vie huomion (on kakkaylläriä, on vaarallisia paikkoja, on sisarusten välisiä kahinoita, on muksahduksia, you name it) ja huominen ei näytä sen paremmalta. Epätoivoon alan vaipua ma. Siis ei mun nytkään pitäisi olla bloggaamassa vaan tekemässä jotain hyödyllistä. Ehkä tilata Amazonilta jotain tarpeellista. Tai nukkua. Definitely nukkua!
Onneksi ollaan saatu nyt vähän beibiprooffattua tätä kämppää, mutta siis voi luoja ton pienemmän vahtimista. Se juoksee, siis KIRMAA järjetöntä vauhtia touhusta toiseen, tyhjentää jokaisen laatikon ja kiipee sisään, kokeilee kaikkea, kipeää kaikkialle ja syö kaiken. Ja isompi taas leikkii aika kokonaisvaltasia leikkejä, mieluiten kaikella ei-lelulla. Eli kokoajan on jotain hukassa ja menetän viimeisetkin univajeiset järjenrippeeni etsiskellessä tavaroita, jotka juuri äsken oli tossa.
Myyrä on TAAS hukassa (for real) enkä jaksanu enää ees pahottaa kunnolla mieltäni (vaikka tämänkin katoaminen tuntuu aivan mysteeriltä, siis tuhkana tuuleen savuna ilmaan, mihin IHMEESEEN se on voinut hävitä??), vaan tilasin suoraan pari kappaletta niitä lisää ja mietittiin isomman kanssa, että taaskohan se lähti Suomeen.
Välillä mietin, kun on puhetta siitä, että äidit käyttää liikaa puhelintaan eikä interaktioi lastensa kanssa, notta missä välissä?? Jos mä katson puhelintani kahta sekuntia pidempään, niin koko paletti on jo hajonnut käsistä. Pienempi järsii keittiönroskiksesta löytämäänsä jauhelihapakettia ja isompi on ottanut leikkeihinsä talon lusikkavaraston ja siinä ohella kätkenyt hauskaa piiloleikkiä ajatellen maitotölkin kyljelleen sängyn alle, jossa se hiljaa tihkuttaa kokolattiamatolle.
No, ei tää nyt ole niin synkeetä oikeesti (vaikka epätoivon partaalla hetkittäin keikunkin). Täällä on aurinkoa ja aamuihin on tosiaan aika kiva herätä. Täällä on uima-allas, jonne isompi sai mutkin houkuteltua jo parina päivänä pienemmän päikkäreiden aikaan. Ja siis kyllähän me kikatettiin yhdessä, kun ison altaan vesi oli aivan järjettömän kylmää ja silti sinne porras kerrallaan hivuttauduttiin. Onneksi vieressä oli kanssa kuuma poreamme, jonne pääsee lämmittelemään.
Lisäksi meidän viikonlopun molemmat (huoh) Ikea-reissut meni aivan järjettömän hyvin lasten jaksamisen kannalta. Maanantai-iltana alkoi tosin stamina olla lopussa vähän kaikilta.
Ja kyllähän isompi jaksoi mua kehua, kun paistoin tänään hätäpäissäni porkkanalättyjä päivälliseksi: Hyvä äiti, hyvä että teet tarkasti hyvää ruokaa.
Mutta siis viisasta isompaani lainaten:
Tulen niiiiiiin täyteen, että kädetkään ei jaksaa enää heilua. Sitten tyhjennyn taas, jotta voin täyttyä taas uudelleen.
Näin henkiseltä kannalta ollaan tossa tyhjässä kohdassa, mutta täyttymässä uudelleen. Kyllä nämä rutiinit tästä taas arjen tylsistyttää ihanan lempeäksi pyöräksi, joka vie mennessään.
Minä vaan tylysti ostin Ikeasta lapsilukot ( vai mikä ihme niiden härpäkkeiden oikea nimi on..) kun en enää jaksanut tuota pienemmän touhua. Nyt se sitten työntelee tuoleja edellään ja kiipeää kaikkialle! Kai niiden täytyy saada elämyksiä,mutta miks just vessanpöntöstä,bioroskiksesta... Meillä niillä on jo yhteiset ruuatkin koiran kanssa jos koira sattuu vähänkin jättämään kuppiinsa jotain enkä ehdi salamana napata sitä pois.Kyniä ja tusseja en kyllä tuolle termiitille anna ennen kouluikää - opetelkoon siellä sitten piirtämään! Just on nääs tapetit uusittu! :) Ei meillä esikoinen vuoden ikäisenä tuollainen ollut.Se teki nuppipalapelejä ja leikki leluillaan.Niin mä ainakin muistelen! Voimia vaan sinnekin!
ReplyDeleteJoo, mä oon kyllä kanssa sitä mieltä, että lapsilukot! Kaikki vaan baby prooffattuna on helpompaa ja onhan se kivempaa lapsillekin, kun ympäristö on sellanen, ettei joku ole kokoajan sanomassa, että ei sitä ja ei tätä ja tuu pois jne.
DeleteJa myös: hinkkasin juuri punasta värikynäjälkeä (sellasta yli kämmenen kokosta länttiä) irti kokolattiamatosta ja miettin notta FML :D