Tuuli on ihan selkeesti kääntynyt. Täällä alkoi talvi (vai sanoinko mä tän jo?). Aurinkoisetkin päivät saattaa olla vilposia, ilma on kirkas, raikas ja rapea. Varjot on pitkiä, illat lyhyitä. Eilen ukkosti. Ja satoi! Siis vettä! Siis ihan maahan asti ja paljon! Sattumoisin eilen oli kanssa meidän muuttokuorman kotiutumispäivä. Ei paljoo kamaa, ajateltiin, vähän sitä ja tätä vaan Lontoosta.
Yhteen 60 (!!) itemiä - olkoonkin suhteellisen väljästi pakattua matskua, mutta silti. Hengittelen taas epätoivoa ulos ja optimismia sisään. Päätin myös, etten tosiaan rakenna lapsille mitään joulukalenteria, jossa on hauskoja pieniä yllätyksiä - krääsää on jo nyt ihan liikaa. Kyllä nää tästä vielä puretaan ja jokaiselle tavaralla löytyy paikka. Tulee aika, kun olkkarissa ei ole pahvin pahvia, eikä tarvi pidättää hengitystä, kun ympärillä huojuu täysiä ja tyhjiä laatikkopinoja huokaillen omaa hiillijalanjälkeään.
Ajelin eilen pimeessä sateessa kauppaan. Oli täkäläisittäin aika sateisen hyistä. Ja pimee. Ilman takkia tuli vilunväristyksiä ja yhtäkkiä olikin aika jouluinen olo. Ihan kuin marraskuu. Kylmä ja pimeä. Kuuntelin autossa musiikkia kaheksan vuoden takaa ja mietin miten kaukana oon. Silti jotkut olot osaa oikean musiikin kanssa edelleen palata.
Speaking of which. Isompi katsoi Frozenin (englanniksi, suomentelin siellä täällä lumivoimia) ja siitä lähtien se on pyydellyt päivittäin saada kuunnella prinsessamusiikkia. Se tarkottaa mm. sitä, että mun vähäistä aivokapasiteettia kuluu tällä hetkellä Frozen jukeboksin pyörittämiseen päässä. Great. Toisaalta, onhan ne aika hyviä biisejä ja onhan se ihan hienoa, että isompi istuu paikoillaan kuuntelemassa ison orkesterin musiikkia, jossa ei ole välttämättä edes laulua.
Meillä on nukkumajärjestelyt vähän muuttuneet. Isomman sänky tuli ja isompi pääsi omaan sänkyynsä nukkumaan (meidän sängyn vierelle). Pienemmän kanssa sovittiin (no okei, mä sovin), että lopetan yöimetykset - juttu, joka on ollut pinnalla jo jonkin aikaa tässä, mutta mulla ei ole ollut oikein voimavaroja tai kapasiteettia alottaa. Koko projekti on tuntunut suoraan sanottuna ihan epätoivoselta. Kun protestiahan siitä kuitenkin tulee ja kun pienempi protestoi, siihen herää koko naapurusto ja se tarkottaa, että jonkin aikaa koko perhe nukkuu huonosti.
Väsymyksen ja hallusinaatioiden rajamailla päätin kuitenkin yrittää ja mahdollisimman lempeesti. Ekana yönä imetin edelleen, mutta en antanut nukahtaa siihen, vaan pidin sylissä kunnes nukahti. Ja arvatkaa! Siis protestoihan se, mutta protestiksi riitti pari minuuttia kiukkua, jonka päätteeksi nukahdus! Pari minuuttia! Tokana yönä ei sitäkään vähää, vaan pelkkä syli kelpasi!
Eli yöimetykset on (suurinpiirtein) historiaa, mutta yöheräilyt ei. Viime yönä valvoin yli tunnin virkeä lapsi sylissäni jumppapallolla Let It Go:n pyöriessä päässä. Asiaan liittynee (myös) nuha, joka riivaa tällä hetkellä koko nuorisoa. Parempia öitä odotellessa... Oon päässyt taas pisteeseen, jossa aamu ei ala ilman kahvia.
Niin joo. Kävin Preschool fairessa. Yksi pieni halli tai iso huone, miten sitä nyt haluaakaan katsoa ja pari-kolkyt bootthia / pöytää, jokaisella oma preschool esittelyssään. Lähdin sieltä pää pyörällä ja kassi täynnä esitteitä. Illalla koitin saada jotain tolkkua niistä, mutta puolessa välissä alkoi tuntua siltä, että oon lukemassa tenttiin vikana iltana ilman Redbullia. Lannistuin.
Ollaan käyty nyt vissiin neljässä - viidessä? - vierailulla ja täydellistä matchiä ei oo vielä löytynyt (sikäli kun sellasta on olemassakaan). Päätin käydä tän viikon vielä ja sitten vaan täytyy alkaa tehdä päätöksiä. Ja siinähän mä olen erityisen hyvä. Päätöksissä.
Eli siis preschool-metsästyksen, tavaroiden purkamisen, kaupassa käymisen, huonekalujen etsimisen, päättämisen, ostamisen ja kasaamisen yms. välillä omaa aikaa vuorokaudessa on tasan suihkun verran, ja toisinaan jos lapset on hereillä, niin ne saattaa sniikkaa mukaan tähän 'omaan' aikaan. Again, nytkin pitäisi purkaa laatikoita. Opiskella preschooleja. Siivota keittiö. Laittaa ees pari tavaraa paikoilleen. Anyway, kertonee miksi blogin puolella on jopa tavallista hiljasempaa.
Niin joo, iltoja kanssa siivittää tää pienempi, joka ei tähän ikään mennessä ole vielä kovinkaan monena iltana nukahtanut illalla unille, jotka kestäisi sykliä, kahta pidempään heräämättä. Eli mitä ikinä yrittää tehdä, keskeytyksiä tulee viimeistään puolen tunnin välein ja välillä meno kiihtyy pariin minuuttiin unta kerrallaan. Tämä blogientry on tehty pienempi sylissä nukkuen. Suihku taitaa jäädä tältä illalta välistä. Jääkööt. Reppana tuhisija. Ei oo kivaa sairastaa.
 |
| Syys |
Hei mahtavaa, jos yöimetykset ovat jo historiaa! Täälläkin sairastetaan edelleen ja koko koti on kuin lähtevä laiva. Ei vain riitä energiat kaikkeen mutta kunhan muksu pysyy pystyssä ja juo ja syö edes vähäsen voin kai olla tyytyväinen.
ReplyDeleteOijjoi. Nyt alkoi ahdistaa Ompun ensi syksyn kouluproggis, jonka joku vähän valveutuneempi äiti varmaan aloittaisi jo joulukuussa, viimeistään. Meillä nuorin dominoi yhä öitä vaikka tissitouhut on ohi, argh, mutta toivon sinne pehmeämpää laskua, ja hyvinhän se näyttää sujuvan. Että Let It Go vaan teillekin!
ReplyDelete