5v-4kk-4pv & 3v-0kk-8pv

Noniin, nyt ollaan käsitelty pienemmän preschooliin alku (sitä käydään ihan kuten isompikin: kolme aamua viikossa ja mennyt ihan hyvin, mitä nyt perjantaina olikin vähän vaikeempaa jäädä). Sitten on tää isomman koulu. Sehän alkoi jo elokuun puolessa välissä vajaa pari viikkoa siitä kun oltiin tultu takaisin Suomesta. 

Murehdin sitä murehtimistani. Miten me ikinä ehditään kasiksi kouluun joka hemmetin aamu?? Kuinka kamalan stressaavaksi elämä muuttuu, kun VIIS aamua viikossa pitää olla jossain kukonlaulun aikaan! Isompi on vasta viis! Miksi ihmeessä sen tarvii mennä jo kouluun, sehän vasta täytti viisi! Mitä jos se jää itkemään ovelle ja joudun irrottamaan sen pienet kädet kaulani ympäriltä ja väkisin työntämään sen luokkaan parkuvana? Mitä jos se tulee olemaan sitä joka aamu? Mitä jos se ei pärjää siellä kun ei ole natiivi englannin puhuja ja luokan nuorimmasta päästä? Mitä jos se joutuu sen yhden opettajan luokalle, sen jota en missään tapauksessa haluisi?

[Pieni sivuraide: meidän edellisen kämpän naapurissa asui perhe jonka lapsi kävi kindergartenia siellä ja superkiltit ja ihanat vanhemmat lopulta kertoi poikansa opettajasta ja miten kaikesta yrittämisestä huolimatta ne oli tavattoman tyytymättömiä. Opettaja piti vähän turhan tiukkaa ja kylmää kuria oppilaittensa ikään nähden ja poika ei viihtynyt. 

Kannustivat mua yrittämään kovasti saada isompi jonkun toisen opettajan luokalle (kindisopeja on siellä neljä) ja tuntien oloni maailman röyhkeimmäksi tyypiksi soitin toukokuussa koululle ja kysyin voiko tällaisia pyyntöjä edes tehdä. Kanslisti neuvoi meilaamaan rehtorille 'oh we are getting those emails in already' ja minä neuvosta toimeen.Ihan hirveästi häpeillen meilasin rehtorille. Ikinä ei tullut vastausta, mutta rukoilin että ne olisi pistänyt edes jotenkin muistiin mun meilin.]

Noh. Torstaina, ennen maanantaista alotusta koululla oli pienimuotoinen tapahtuma: pizzaa, lemonaadia ja luokkalistat esillä. Kindergartenluokkia oli siis se neljä ja menin sydän pamppaillen etsimään isomman nimeä. Silmät villisti sohien skannasin enkä meinannut löytää. Okei, ajattelin, katson ensin sen opettajan luokan jolle EN halunnut isompaa. Ja siellähän se isomman nimi oli, tietenkin. Listan viimeisenä. Kaikista neljästä vaihtoehdosta siellä mihin EN halunnut.

Toinen ex-naapuri (joka myös tunsi hyvin tämän joka oli kironnut sitä poikansa opettajaa), joka oli sattumoisin ollut aiemmin koululla autististen lasten opettajana ja jonka oma tytär oli siellä viidennellä luokalla seisoskeli kanslian edessä. Huokailin sille kiukkusena, että olikohan ne laittanut isomman sille luokalle ihan out of spite, koska olin mennyt lähettämään sen meilin.

Ihana naapuri usutti puhumaan kansliaan. Kyllä ne varmasti ymmärtää. 

Okei, long story short mutkien kautta sain puhuttua lapsen toisen opettajan luokalle. Sen perusteella mitä olen nyt kuullut sen luokkalaisten vanhemmilta se oli todellakin sen puskemisen arvoista (vaikka kuinka hävetti olla Se äiti).

Aaaaanyway.

Ensimmäisenä päivänä herättiin tosi ajoissa. Syötiin aamupalaa, mä pakkasin isommalle lounaan reppuun, oltiin ajoissa valmiina lähtöön koko perhe. Ajettiin koululle, jossa me isomman kanssa noustiin pois ja mies jatkoi matkaa pienemmän kanssa puistoon. Helpompaa näin, ajattelin, kun siellä kuitenkin vanhemmat otetaan lasten mukana sinne luokkaan pientä orientaatiota varten. 

Orientaatio ohi lapset oli jäämässä luokkaan, tajusin etten ollut muistanut laittaa aurinkorasvaa isommalle (kyllä täällä sitä todellakin tarvitaan vielä elokuussa). Nolona pyytelin, että voisin palata muutaman minuutin kuluttua laittamaan rasvat ja jätin jännittyneen isomman luokkaan. Palatessani isompi tuli vähän kärsimättömänä mun luokse ovelle että sain nopeesti rasvattua ja lähti kuin, heh, rasvattu salama takaisin puuhiensa pariin kun homma oli tehty.

Me tultiin kotiin, jossa avasin koululta saamani orientaatiopaketin (jossa oli mukana mm. nenäliina ja teepussi ja kehotus nostaa jalat tuolille ja juomaan teetä ja kuivaamaan kyyneleet tähän nenäliinaan). Pienempi meni touhuilemaan ja mä hoitelin kotihommat. Puolelta päivin eka koulupäivä oli ohi ja luokasta laukkasi iloinen, innokas isompi reppu heiluen ulos.

It's the start of an era.

Se on hassua miten kaikki on niin hiuksen varassa. Miten se balanssi sattuikaan menemään nyt niin, että isompi oli hyvillä mielin koulun alkaessa (eikä esim. kiukkunen koska pienempi oli ehtinyt avata turvavyönsä autossa ensin, mikä olisi assosioitunut kouluun ja aiheuttanut koko kuoluvuoden mittaisen ärsytyksen) ja että niistä neljästä tarjolla olevista opettajista isommalla taitaa olla se kaikkein lämpöisin ja ihanin (isompi tykkää opettajastaan ihan hirveästi). Ja että koko tää aurinkorasvaus-episodi oli ehkä ihan mahtava juttu, koska isompaa jännitti vähemmän jäädä kun tiesi mun palaavan ihan kohta ja toisaalta se ehti päästä hommiin niin, että kun palasin enää ei jännittänytkään.

Me ollaan ihan mielettömän onnekkaita. Koulu tuntuu todella kivalta, sen rehtori tuntuu todella omistautuneelta, siellä on aktiivinen vanhempainyhdistys, siellä on ystävällistä henkilökuntaa, siellä toimitaan growth mindsetin mukaan, siellä tunnutaan voivan hyvin. Siellä on todella paljon eri kansallisuuksia ja laajasti porukkaa ihan kaikenlaisista taustoista (no okei, pääosin teknofirmojen insinöörien lapsia mutta niinkuin kansallisuuksia ajatellen). Ja kun nyt tällä alueella ollaan, niin mm. NASA ja Google tekee läheistä työtä koulujen kanssa ja noilla on esimerkiksi Googlen lahjoittamat ChromeBookin ajoittain koululla käytössä.

Luokassa on aina (vähintään) kaksi aikuista ja vanhemmat pääsee osallistumaan myös luokassa tunneilla halutessaan. Isompi viihtyy, oppii ihan mieletöntä vauhtia vaikka mitä ja sille tuntuu olevan helppoa noudattaa sääntöjä luokassa. Menee aina hymyssä suin kouluun ja palaa sieltä viiden ja puolen tunnin kuluttua vähintään yhtä iloisena. Tuntuu, että se oli niiiiiin valmis alottamaan tän! 

Joskus asiat vaan jotenkin loksahtelee paikoilleen. Ja pieni iloinen bonus: me alettiin ekan viikon jälkeen kävellä (okei, mä kävelen, pienempi pyöräilee / potkulautailee ja isompi kävelee / pyöräilee) kouluun (matkaa on reilu kilsa) ja ennakkopeloista huolimatta pienempikin menee sen ihan (suhteellisen) sujuvasti ees taas (yleensä mennään vain aamuisin jalan), ainakin jos sitä avustaa työntämällä välillä selästä.

Eli kaikenkaikkiaan. Tuntuu että tää isompi koulussa on nyt ehkä parasta mitä meille kaikille on vähään aikaan sattunut. Nyt vielä kun pienempi tottuu siihen preschooliin niin että siitä tulee ihan rutiinia, niin kyllä se tästä!

Tännekin on tullut syys.