kuukausi 5, päivä 14

Talvella kaikki tuntuu vähän hankalalta. Erityisesti lähteminen. Erityisesti kun on lapsi. Erityisesti kun on aikataulu ja kiire. Ja on unohtanut, ettei auto ole autohallissa, vaan ulkoilmassa sataa lunta, joka kasautuu auton päälle kinoksiksi, jotka täytyy harjata, skrabata, raaputtaa ja taikoa pois. Ja pitää vielä small-talkata naapurin kanssa, joka lumilingolla ystävällisesti putsaa pihaa.

Ehdittiin kuitenkin poliisiasemalle, saatiin lapselle passianomus tehtyä.

Käytiin myös kaupassa ja myöhäisheränneenä tein vihdoinkin jotain, mitä luultavasti kaikki fiksut kotiäidit tekee jo ennen lapsen syntymää. Ostin meidän pakkasen täyteen lihaa, kasviksia, pakasteita, siis ihan vaan RUOKAA. Pois kaikki 'pitäis syödä lounasta, mutta kotona ei oo ruokaa, enkä millään jaksaisi kauppaan' -tuskastelut! Nyt on vaikka mitä ruokaa mistä valita. Ajattelin viettää ensi viikon tehden ruoka-aineista ruokia, joita sitten pakastan ja kas näin, elämä helpottui huikeasti. Luultavasti. Ainakin teoriassa.

Laps on syönyt tän viikon uututena maissinaksuja ja mustikkaa. Sanoinko jo, että naksut on yllättävän sottasia? Puhumattakaan mustikasta. Jälkimmäinen ei myöskään ole ollut mikään supersuosikkihitti, tai sitten tarjoiluhetket on ollu vähän huonoja. Jatkamme yrityksiä.

Kaivettiin eilen pinnasängyn kokoamisohjeet esille ja pudotettiin pohja alemmaksi, nykyään n. 20cm meidän sängyn reunan alapuolelle. Kylki on kuitenkin edelleen auki ja laitoin peiton pehmusteeksi kulkemaan meidän sängystä pinnasänkyyn niin, ettei kova reuna tuu vastaan.

Hiukan yö pelotti. Olin ihan varma, että yö menee siinä, että nukahdan imetykseen, laps nukahtaa ja herää kierähtäessään ja pudotessaan sen 20cm pinniksiin ulvomaan.

Yllättäen näin ei käynyt, vaan sain lapsen siirrettyä aina imetysten välillä takasin sänkyyn. Herätyksiä tuli kuitenkin useampi, eikä taatusti aina kyseessä ollut nälkä. Yritin muutaman kerran taputella lasta takasin uneen (kun kuitenkin kitisi silmät kiinni), mutta kitinän yltyessä säälin aina miehen unia ja nostin lapsen viereeni. Ilmeisesti kuitenkin turhaan, koska mies unenlahjoillaan nukkuisi varmaan ilmahälyytyksenkin ohi. Joku siinä vaan on, että öiseen hiljaiseen aikaan vaistomainen refleksi on yrittää saada laps mahdollisimman nopeasti hiljaiseksi.

Positiivista siis kuitenkin on, että meillä on leveä sänky ja laps nukkuu öisin suurimman osan ajasta pinniksessä.

Jos mies, ruuvimeisseli ja vasara, niin sitten pinnasänky.

kuukausi 5, päivä 12

Joskus yksi kuva voi kertoa enemmän kuin 20 sivua Ikea-ohjeita. Koottiin lipasto. Siinä oli alussa varoitus, jossa käskettiin kiinnittää lipasto seinään, ja tämä varoitus kerrottiin varmaan viidellä sadalla kielellä. 'Voi aiheuttaa vammaa ja kuolemaa ja muita harmistuksia', sanottiin siinä. Pyhähdeltiin miehen kanssa, notta eihän noin matala nyt kaadu ja ei sitä nyt seinään tarvitse kiinnittää.

Sitten tuli vastaan kuva.

Todettiin, että jaahas. Kiinnitetäänpä lipasto seinään. Totesin myös, että tässä ihan piakkoin voisi olla hyvä hetki kontata asunto läpi ja katsoa kaikki kuolinloukut pois.

Oon ihan hirveän ilonen siitä, että laps pärjää niin hyvin bänditreeneissä. Se on siellä ihan iloisena, tavottelee mikkiä, järsii johtoja, istuu sylissä ja kuuntelee musaa. Yksi bändikaveri jopa ihmetteli, että miten toi laps ei ole koskaan huonolla tuulella. No, samainen kaveri ei ole istunut meidän autossa lapsen avatessa ääntään vähemmän iloisesti.

Eilisen treenien jälkeisen kotimatkahuudon (joka muuten nykyään muuton jälkeen on tuplasti aiempaa pidempi....) sain taltutettua kaikkien suureksi hämmästykseksi tutilla, jota oon kantanut mukana hoitolaukussa näitä hetkiä varten. Että jos ihan sattumalta sittenkin. Pakko kuitenkin mainita, että laps itkee lähes aina miehen ollessa ratissa, mutta ei melkein koskaan mun ajaessa. Miksi ihmeessä?

Anyway, eilisilta oli yllätyksiä täynnä. Tutti-jutun lisäksi laps yllätti nukahtamalla mun syliin. Kesken bänditreenien. Ilman erillistä ilmotusta. Yhtäkkiä vaan huomasin, että onpa laps rento ja kah - hän istui sylissään olevan mustekalan kanssa otsat vastakkain nukahtaneena. Pohdittiin bändin kera josko soinut biisi pitäisi sittenkin jättää pois lauantain keikkasetistä.

Mustekala on ihan jättihitti. (ostettiin lastenhuone.fi -myymälästä)

Tälle päivälle sen sijaan tulikin sitten sellanen yllätys, että laps aivan nurkan takaa osotti vierastamisen oireita. Mun siskonen oli täällä käymässä ja laps aivan out of the blue pillahti parikin kertaa itkuun siskoa katsoessa. Aikasemmin on kuitenkin ollut aivan tyytyväisenä tällä hoidossa. No, itkut meni onneks kuitenkin ohi vähän ajan päästä.

Ja vielä viimeisenä, lässynlää-varoitus. Noin niinkuin dokumentaation nimissä - näitä asioita ja hetkiä haluan muistaa. Maattiin sängyllä päiväuniaikaan, laps kontillaan mun vatsan ja rintakehän päällä. Annoin lapselle pienen suukon leuan alle, mikä sai aikaan leveän hymyn ja vastalahjaksi laps kumartui puoleeni ja imaisi / näykkäisi kuolaisesti nenääni. Ja tämä toistui monta, yli kymmenen kertaa. Näitä hetkiä, kun joka solu on vain aivan täynnä rakkautta ja hellyyttä ettei koskaan.

Apteekkarikin kassalla varotti, että kun kasvavat, niin ei niitä enää saa syliin samalla tavalla. Että aika menee vaan niin nopsaan.

kuukausi 5, päivä 10

Laps vielä nuhassa, vaikuttaa vähän räkäsemmältä kuin eilen. Onneks nenä-friida ei aiheuta enää angsteja. Ja onneks yökin nukuttiin varsin normaalisti.

Sen sijaan taisin sanoa eilen, että onneks laps ei kurottele vielä kolmeekymmentä senttiä korkeammalle? Noh, tänään kuitenkin löytyi tikkaat. Ja siitähän se ponkasi seisomaan aivan omin avuin. Ja nyt oli pakko kyllä ottaa kuvakin todisteeksi, olin melko hätkähtynyt itsekin.

Kuten Facebookissakin sanoin (en yleensä postaile sinne mitään vauvakuvia, mutta tämä oli pakko): Apua. Kohta se trollaa hesarin keskustelupalstoilla ja alottaa jonkun kauhean harrastuksen. Kuten parkour.

(nimim. nyt jo eläkkeelle jäänyt parkour-enthusiasti)

kuukausi 5, päivä 9,5

Ankean yön jälkeen koittikin yllättävän kiva ja leppoisa päivä. Päikkärit oli melko lyhyitä, mutta laps oli iloinen ja tyytyväinen kuitenkin koko päivän. Katsoivat isin kanssa vähän sählyn MM-finaalia, rakennettiin makkariin Ikea-lipasto ja tehtiin pitsaa.

Laps nykyään konttaa varsin mallikkaasti ja nyt ollaan sen realiteetin edessä, että kun katseensa kääntää, on tyyppi jo hyvän matkaa muualla. Tai että huonekalurakenteluihin haluaa vanhempien kauhuksi osallistua (niin paljon pieniä ruuveja sun muita!), ei enää auta lapsen laittaminen vähän matkan päähän katsomaan.

Laps liikkuu minne haluaa ja aina välillä löytää jotain, mitä pitkin koittaa kiivetä ylös. So far yleensä se on mun tai miehen jalka/vatsa riippuen missä asennossa nyt ollaankaan. Kovin korkealle (yli 25-30cm) ei juuri (vielä) kurkottele, mutta ei tässä taida enää kauaa mennä. Sen verran pienet varpaat lapsella kuitenkin vielä on, että usein ne jää käpristyneenä alle, kun polvi-seisonnasta ojentaa jalat. Onneks meillä pehmeä, paksu matto, jolla harjotella.

Ylpeänä voin vielä kertoa, että yöunille nukahtaminen sujui tänään aivan erityisen mallikkaasti. Nukahti nopeasti ja heräsi vasta kahden unisyklin jälkeen ja sillonkin vaan tosi vähän. Tukkosuudesta huolimatta. Toivottavasti tää enteilee muutenkin hyvää yötä.

kuukausi 5, päivä 9

A night from hell. Tai ainakin melkein.

Lapsella on taas nuha. En tiedä onko tämä uusi nuha, vai pitikö edellinen vaan hiatuksen. Joka tapauksessa laps nukahtaa huonosti, nukkuu huonosti ja niin äitikin.

Eilen meni valehtelematta kahteen, ennen kuin saatiin laps nukkumaan. Nukahteli välillä, mutta heräsi aina uudestaan parkasemaan. Ja sitten taas rinnalle. Ja sitten taas (ehkä jossain vaiheessa) nukahdus. Ja sitten taas kymmenen minuuttia ja parkasu. Kai yöllä oli jotain unisempiakin hetkiä, mutta joskus siinä viiden-kuuden aikaan mulla oli sellainen olo, että oon valvonut koko yön.

Surffasin nettiä ja etsin korvatulehduksen oireita. Vihreä räkä. Ehkä haroo korvaansa (mutta ei välttämättä). Kuumetta. Pitkään jatkunut nuha.

Laps puoliuninen, puoli-itkuinen, täysiräkäinen. Vein kylppäriin, laps nuokahteli ja heräili olalle. Mietin vielä hetken, mutta päätin nyt kuitenkin tyhjentää sen nenää, vaikkei se kunnolla hereillä ookaan. Ei se kuitenkaan kunnolla nuku eikä nukahda, kun nenä on aivan tukossa.

Suolatipat sieraimiin, Nenä-Friida esille ja jo laps olikin hereillä. Imin nenästä (Nenä-Friidalla, mind you) paksun otoksen räkää, jonka tiputin lavuaariin analysoitavaksi. Kävin vielä herättämässä miehenkin katsomaan ja siinä yhdessä yritimme tarkentaa väsyneitä silmiämme lavuaarissa kököttävään liman palaseen.

Aikalailla .. liman väristä, mies havainnoi viiltävän tarkasti. Onko se keltasta vai vihreää, minä tivasin. Päätettiin, että on aika keltasta, kun kerran kuumettakaan ei ole. Yritettiin mennä takas nukkumaan. Laps oli wide awake, melko iloinen ja touhukas, eikä lainkaan unelias. Mies lopulta keinutteli lapsen uneen turvakaukalossa ja nosti sänkyyn. Laps tietenkin heräsi, mutta onneksi maito tainnutti.

Laps heräsi lopullisesti yheksän jälkeen, jollon mies nousi ylös viettämään aamua sen kanssa, mä jäin nukkumaan aina puoleen päivään saakka, jollon lapsen olis pitänyt jo olla päiväunilla, mutta kun ei nukahda! Maito lopulta tainnutti taas ja laps sammui edes hetkeksi.

Sen sijaan ilmeisesti nenäsuihkeen js Nenä-Friidan käyttö alkaa olla rutiinia ja menee nykyään huomattavasti vähemmällä huudolla. Onneks on viikonloppu. Onneks pian on joulu. Paitsi et ainii, ne lahjat..

Lunta, lunta. Talvella, talvella.

kuukausi 5, päivä 7

Päivän saldo: laps pääsi ensimmäistä kertaa elämässään lumeen hetkeksi. Ei ollut järin impressed. Vetäsi myös setin avokadoa ja nyt vaipat on ollu vihreinä. Jumppasi iltajumpaksi miehen mahan päällä.

Käytiin me aamulla hyvästelemässä vanha kämppä vähän haikeina. Muisteltiin muutamat hyvät muistot, kuvattiin vielä huoneet ja lähtöriittinä imetin lapsen vielä vikan kerran tyhjässä olkkarissa. Nyt päättyi se aikakausi. Neljä vuotta tuossa kämpässä, mihin se aika hujahti?

Loppupäivä oltiin vaan kotona, täällä uudessa. Oli lepposaa, laps oli innoissaan lähes tyhjästä puolentoista litran kokispullosta, mun meikkipussista ja läppärin laturin johdosta. Oon antanut sen kokeilla ja räplätä kaikkea, kunhan ei oo vaarallista. On ihan ok tutustua juttuihin.

Vähän unia ulkona ja sisällä, en vieläkään oikein uskalla jättää lasta kauhean pitkäksi aikaa ulos nukkumaan, vaikka siellä ei enää ookaan tuhat astetta pakkasta.

Niin ja ihan breaking news, mies tuli hetki sitten kertomaan, että laps oli kokeillut kylvyssä sukeltamista. Omatoimisesti (miehen toki kuitenkin kontrolloidessa). Ei ollut tästä moksiskaan. Aivasti.

kuukausi 5, päivä 6

Mikään ei kyllä sotke arkea kuin se, että pitäisi saada joku asia (joitain asioita) tehtyä. Hoidella juttuja. Järjestää, varata, käydä, aikataulu, istua koneen ääressä, keskittyä. Lapskin sen vaistoaa ja on yhtäkkiä hankala, kiukkuinen ja vaativa. Äiti turhautuu, laps turhautuu, eikä sitä enää pelasta mikään.

Ei ole varmaankaan ylläri, että post-muutto-kalyptisessa maailmassa järjestettäviä ja hoidettavia juttuja riittäis vaikka muille jakaa. Kuten mies asian tiivisti (ilmeisesti tarkotus oli lohduttaa mua): 'nyt on kivasti projekteja seuraavaks pariks vuodeks'. Mies tykkää projekteista, mä tykkään siitä, kun kaikki on valmista nytheti. Joo, tehdään todellaki keittiöremontti! Saisko sen huomiseksi?

Noh, murunen kerrallaan.

Harmillisesti näin talviaikaan vähän kaikki tuntuu olevan melkein liian isoja paloja. Lapsen vaatetuttaminen selviämään pakkasesta aiheuttaa tuskan sisätiloissa. Kunnolla ei kuitenkaan viitsi riisuakaan, koska sitten pukeminen .. no kenellä EI ole vauvaa, joka ei ainakin JOSKUS protestoisi, kun sille laitetaan tumppua ja töppöstä ja toppahaalaria jne.? Ja parhaimmillaanhan tämä on sitten jossain ostoskeskuksen kahvilassa.

Ja sitten tietty se autossa istuminen. Kun autossakin tulee (sitten lopulta) aika lämmin, vaikka aluksi on kylmä. Ja sitten kun on minä, jolla suuntavaisto on käytännössä olematon ja koti, joka ihan uudessa ja vieraassa paikassa, niin kyllä se välillä mietittää, että voiko harmistukseen menehtyä (minä tai laps).

Onneksi suurimman osan ajasta on niitä hyviä hetkiä. Istuin tänään saunassa ihan yksin, tuijottelin raukeasti ikkunasta ulos ja ulkona oli lunta ja puita. Heitin löylyä kiulun puutteessa kokispullosta ja olin kuumuudessa niin kauan, että tuli kuumia kylmiäväreitä ja lopulta oli pakko mennä ulos.

Laps harjottelee tukea vasten seisomista (tällä hetkellä saa vedettyä itsensä polvilleen mun rintakehän viereen (kun makaan lattialla) ja ojentelee siitä jalkoja suoraksi ja peppua ylös. Varpaat meinaa jäädä alle ja huteraahan se on, mutta mutsin ennustus taitaa pitää paikkansa: ennen joulua noustaan seisomaan tukea vasten.

Sen sijaan step 2. kodin babyproofaamisessa on otettu (step 1. (portti portaissa) tuli valmiina): ostettiin Ikeasta töpselin suojat. Ja vaatteita latoessa kaappiin totesin, että kreivin aikaan.

Ruokailusta: banaani aiheuttaa ilmavaivoja (tästä kyllä jo varotettiinkin), joten ollaan jätetty vähemmälle. Porkkanaa, kurkkua ja bataattia edelleen ja seuraavaksi ajattelin tehdä avokadososetta (ja antaa sormiruokailunakin).

Mitään toistuvaa, toimivaa ruokailurytmiä ei olla vieläkään oikein löydetty ja toivon, että lapsesta ei nyt kasva ihan häiriintynyt rytmien puutteessa. Ja toivon, että nyt rytmit muodostuu vähän paremmin sitten, kun aterioita on päivässä säännöllisesti kolme. Nyt niitä on yksi sormiruokailu, yksi soseilu ja ehkä yksi jompaa kumpaa lajia lisäksi. Harjoittelemme vielä.

Niin, ja hyvää itsenäisyyspäivää!

Kiinni rysän päältä