kuukausi 2, päivä 29

Lähdettiin lapsen kanssa vaunulenkille upeassa syyssäässä. Otettiin vielä kaveri mukaan matkan varrelta nauttimaan kelistä. Harmillisesti siinä vaiheessa, kun oltiin kävelty kolme varttia ja olin ostanut pehmiksen, alkoi sataa. Käveltiin sateessa takaisin kolme varttia ja pehmis suli mun sormille.

Kotiintullessa riisuin lapselta nallepuvun ja huomasin, että meidän lapsi ei osaa vain kääntyä vatsalleen, vaan osaa myös riisua housuistaan - kuin itse Houdini ikään - toisen lahkeen maatessaan vaunuissa nallepuvussa. Lasta nauratti meidän taivastelu.

Aletaan olla miehen kanssa vähän väsyneitä viikon kestäneestä kodin ehostuksesta. Kämppä pitäisi saada huomenna ilmotettua myyntiin (meidän oma tavoite siis), loppusuoralla siis kuitenkin jo ollaan. Kaunis, hyväkuntoinen kaksio Helsingin keskustasta, anyone? Vähän hiljaisena valmistin meille aura-jauheliha-riisi-raejuusto-mätön lounaaksi ja mies kehui luovaksi kokiksi.

Illalla lähdin kaverin 30-vuotisjuhliin, mies jäi lapsen kanssa. Tulivat kuitenkin iltalenkiksi saattelemaan mua puolimatkaa, laps nukahti vaunuihin. Kun kahden ja puolen tunnin kuluttua tekstailin kuulumisia ja ilmotin olevani pian takaisin kotona, mies kertoi lapsen juuri heräilevän uniltaan. Häh? Ei kyllä tuollaisia unia mun kanssa ikinä.

Juhlissa oli anyway kivaa, vaikka unohdin laittaa korvikset. Unohdin myös ottaa ykkösolutta jääkaapista mukaan, joten ostin  matkan varrelta Nikolain alkoholitonta. Ja ainoa kuuluminen, jonka osasin kertoa oli, että lapseni on oppinut kääntymään vatsalleen ja vaikuttaisi haluavan päästä eteenpäin.  Onneksi ihmiset oli tosi kivoja ja tuttuja ja istuttiin ringissä muistelemassa vanhoja tanssitarinoita.

Musta tuntuu, että meidän pupu on alkanut tajuta pienillä pupun aivoillaan, että laps on pentu vielä. Pääosin pitää kunnioittavaa etäisyyttä, mutta osaa loikkia suuttumatta pois, jos saakin kantapäästä päin näköä tolta lattialla sätkivältä pikkuselta (joka on kyllä pupuun nähden jo iso). Hyvä pupu.

Mutta entä toinen lahje?

kuukausi 2, päivä 27

Laps on lähes kolme kuukautta vanha.

Luulisi, että tässä vaiheessa osaa jo aikamoisen kasan perusasioita, mutta eeeiii. Edelleenkin tulee vastaan sellasia juttuja, että en näemmä vaan oo oppinut. En esimerkiksi osaa siirtää nukkuvaa lasta sylistä (kuvitelkaa risti-istunta, jossa on imettänyt laps toiseen käsivarteen nojaten) toisaalle nukkumaan ilman, että se herää. Kaikki menee hyvin siihen asti, kunnes pitäisi saada käsi sieltä niskan ja pään takaa pois. En osaa, en.

Sen sijaan lapsi osaa jo vaikka mitä. Eilen tuli todistettavasti käännyttyä kaksi kertaa mahalleenkin! Ihan tasasella matolla! Ensimmäinen näistä tapahtui tietenkin niin, että mä olin poissa. Se yksi ainoa kerta kun viikolla käyn tunnin verran poissa omissa jutuissa ilman lasta, niin juuripa sillon hän päättää oppia uutta.

Tätä ensimmäistä kierähdystä ei ollut kyllä nähnyt kukaan muukaan, mies isineen oli maalaamassa eteistä, miehen äiti kääntänyt selkänsä ottaakseen pitsan uunista. Toisen käännöksen näin ihan itse. Ihan siinä mun vieressä ollessaan otti vauhtia ja pyörähti.

Tänään ei kääntyily enää oikein meinannut onnistua, vaikka kuinka ähisi. Yritys hyvä kuitenkin.

Lisäksi laps on ymmärtänyt kommunikaation ja puhumisen tärkeyden. Jokeltelua on kuulunut aikasemminkin pienissä määrissä, mutta nyt ihan viime päivinä on alkanut tulla sellasia lauseenmittaisia jutteluja. Nyökyttelemme kaikki rivissä (kuka nyt sitten sattuukaan olemaan näkemässä) nauruun asti ilahtuneina tästä ja laps hymyilee leveästi takaisin.

Kommnunikaatiota päästiin kokeilemaan myös yöllä. Laps heräsi, imetin, laps käänsi kasvonsa pois, ajattelin imetyksen olevan ohi. Laps kuitenkin muuttuikin levottomaksi, alkoi vähän kuulostaa tyytymättömältä. Puolen minuutin päästä nostin syliin, ajattelin että siellä on tulossa röyhtäys. Minuutin päästä nousin istumaan sängylle ja siitä pian ylös keinuttelemaan ja heijaamaan. Laps äänteli kovaäänisesti, ei nyt varsinaisesti itkien, mutta selkeästi harmistuneena ja suorastaan moittien.

Meni vielä minuutti ja ehdin jo huolestuneena sanoa miehelle, mulla ei ole mitään tietoa mikä on hätänä?!

Lopulta sitten vaan summamutikassa kokeilin tarjota rintaa - ja laps hiljeni ja alkoi syödä tyytyväisenä. Ilmeisesti tarjoilu oli vaan päättynyt liian aikaisin, enkä ollut sitä tajunnut. Oli taas vähän tyhmä olo.

Meillä on täällä tosiaan pieni amatööriremppa meneillään: vähän seinien maalausta sun muuta pientä pintaehostusta, että saadaan koti edustuskuntoon ennen myyntiä. Tämän kunniaksi meis osti ja kokosi pupulle kerrostalon. Ei ollut ihan Ikea-kaluste se, ensimmäinen puolitoista tuntia kului ohjeita lukiessa. Nyt on kuitenkin pupulla ihan oma, suojaisa koti, jonne pääsee pahaa maailmaa karkuun.

Ohjeita ja ruuveja

Pupun kerrostalo

Ps. Käytiin saareessa toiseenkin kertaan. Meni paljon paremmin ja oltiin viisaampia. Hyvä me, kehitytään ja viisastutaan ja kaikkee.

Pps. Refluksioireet tekivät paluun ikävästi. Toivottavasti menee taas parissa päivässä ohi - oonkohan syönyt jotain sopimatonta...

kuukausi 2, päivä 24

Miehen vanhemmat halusivat tulla meille leikkimään uudella höyrypesurillaan (tms). Yritettiin muka vähän kohteliaasti 'no eihän teidän nyt tarvi...' mutta lopulta lähdettiin miehen suvun saareen (näppärästi Espooseen) saunomaan pois tieltä.

Näin jälkikäteen ajateltuna tää oli ehdottomasti näitä juttuja, jotka kuulostaa hyvältä, mutta toteutus näin kokemattomilta jättää vähän parantamisen varaa.

Vähienkin kamojen roudaaminen laps mukana on haastavaa. Erityisesti kun kaikilla on pelastusliivit päällä. Onneksi laps nukkui koko menomatkan. Lisäksi totesin heti alkuunsa, että olis pitänyt ottaa kantoliina sittenkin mukaan. Onneksi oon tosi näppärä, ja liimasin lapsen itseeni tuubihuivin ja kahden hupparin avuin.

Saunominen hankalaa ilman erillistä pukuhuonetilaa saunarakennuksessa. Onneksi laps on kärsivällinen ja anteeksiantavainen. Ja illallisen jälkeen jälkkäriäkin oli liian vähän. Mies oli äänestänyt kohtuuden nimiin kauppareissulla. Kohtuuden! Vaikka ollaan menossa mökille!

Sunnuntaiaamuna kiskoin (pyöritin) pohkeestani irti punkin, tarkistin netistä borrelioositartunnan todennäköisyyden ja totesin, notta jokohan tämä auvoinen saaristolaiselämä saisi riittää (lapsessakaan ei punkkeja, tarkistin). Muutenkin oli kiire avustamaan siskoa muutossa. Niinpä pakattiin kamamme ja alettiin tehdä lähtöä.

Harmillisesti keli ei ollut lainkaan yhtä suotuisa kuin tullessa. Meri oli harmaa, aaltoisa ja luotaantyöntävä. Sadetta tihkutti joka suuntaan. Kylmä tuuli puhalsi. Suoriuduttiin kuitenkin veneeseen ja lähdettiin tekemään (onneksi todella lyhyttä) matkaa satamaan.

Ja nyt kysymys. Onko tämä ihan normaali vauva-feature, että epämieluisassa/vieraassa/pelottavassa paikassa laps vaan vetää itsensä offline-tilaan ja sammuu uneen? Oon aikasemminkin huomannut että lapsella on ollut tapana usein nukkua läpi kaikki tapahtumarikkaimmat hetket - kun kotona on vieraita tai ollaan jossain jännässä paikassa (esim. kavereiden saarella, jossa laps nukkui koko ensimmäisen päivän)?

Nytkin venematkalla tihkutti ja tuuli ja vesi roiskui, ja pitelin lasta suurimman osan ajasta kainaloista (että tunsin sen varmasti hengittävän) niin lähellä itteäni kuin molempien pelastusliivien kanssa mahdollista (jotta tuuli kävisi mahdollisimman vähän hänen naamaansa). Muutamien minuuttien kuluttua huomasin lapsen hiljalleen vaipuvan uneen (yhden suu-mutrulla huudahduksen jälkeen).

Matka kesti alle 10 minuuttia, lapsi oli puettu TODELLA lämpimästi, vaikka posket ja kasvot jäivätkin nyt ulkopuolelle, ja tosiaan suojelin lapsen kasvoja tuulelta niin hyvin kuin mahdollista. Siitä huolimatta säikähdin todella tätä offline-tilaan vetäytymistä. Kiirehdin laitureilta suoraan auton lämpöön, otin pelastusliivit pois ja pistin lapsen jatkamaan nukkumista turvakaukalossa. Koska uni vaikutti normaalilta (säpsähdyksineen ja reagointeineen), annoin lapsen nukkua.

Kotona laps taasen heräsi ja oli ihan normaali oma, iloinen itsensä. Mutta tämä offline-tila? Mitä ihmettä?

Lisäksi huomasin eilen illalla lapsen poskien punottavan epätavallisella tavalla, vähän melkein ihottumamaisesti. Pakotin itseni olemaan google-diagnosoimatta ja odottamaan aamuun. No, nyt aamulla punotus on kadonnut. Onneksi.

Nyt traumojen alettua hälventyä mies ehdotteli uutta reissua saareen viikolla, kun vanhempansakin ovat siellä. Jaa-a.

Rentona menomatkalla.

kuukausi 2, päivä 20

Ensimmäisiä: kolautin lapsen pään kuivausrummun kannen kulmaan lapsen ollessa mulla kantoliinassa. Itkua kesti noin minuutin, enkä nähnyt yhtään kyyneltä (no, lapsen naamalla ainakaan). Ja loppuvaiheessa itku oli lähinnä sellaista ilmottelua ja luultavasti mun moittimista.

Eniten pelästyin (enkä uskaltanu edes heti katsoa) osuiko se siihen aukileen kohdalle. Ei onneks. Otsan yläreunaan tuli pieni vekki, ei edes verta. Näin myöhemmin hellästi silitellessä en huomannut sen aristavan sitä lainkaan. Tämän jälkeen toki seurasin tarkkaavaisesti jokaista silmänkin liikahdusta analysoiden onko se jotenkin erilainen kuin ennen, nytkö rikoin sen.

No, onneks vauvat ei mene rikki ihan noin pienestä, mutta herätti taas olemaan varovaisempi. Ja mielikuvitus yleisö tietenkin oli ihan *gasp* ja mä arvasin, että se osuu. 

Mies oli (on edelleen) iltaa jossain työjutussa ja mulla oli täällä kaveri käymässä, jeesailin sitä sen koreografian kanssa. Oli hauska huomata miten tarkkaavaisesti laps seuraili sitteristään tanssimista (raivattiin olkkarin lattialle pieni tanssitila) ja viihtyi aivan tyytyväisenä tanssia katsellen vaikka kuinka pitkiä aikoja. Hyvä laps, näitä vaikutteita voit imeä itsees!

Flunssan viimeset limat roikkuu sitkeesti. Kai mun niistäminen hiljalleen vähenee, laps kuulostaa hetkittäin edelleen aika räkäseltä. Oon hoitanut suolatipoilla vaipanvaihdon yhteydessä, liekö vähän auttanut, kun juuri nyt ei kuulosta taas kovinkaan pahalta. Niin, ja avustin taas homeongelman syntymistä taloon eilen höyryhengittelemällä kylppärissä lapsen kanssa.

Ostin lapselle leikkialustan Ikeasta. Hyvin vaikuttaa kelpaavan.

Äksät.

kuukausi 2, päivä 17

Ehdin jo iloita siitä, miten vähillä vaivoilla laps tuntui selvinneen tästä mua ravisuttaneesta flunssasta. Eilen illalla (no, puoli yhden aikaan yöllä) hengitys kuitenkin alkoi rohista sen verran, että päätin vähän avustaa liman poistumista.

Valitsin hellimmän avun, eli vetäydyttiin höyrysaunaksi (tulikuumaa roiskivan suihkun avulla) muuttuneeseen kylppäriin. Kului minuutti ja lapsella oli tukka kiharalla, posket punasina ja mulla vaatteet liimaantuneena ihoon.

Niin, miksi oli vaatteita mulla päällä ylipäätään, kysyn vaan. Lapsen olin tajunnu riisua.

Ainakin varttitunnilta tuntuneen ajan kuluttua kysyin mieheltä oven läpi aikaa. Kaheksan minuuttia kulunut. Huokasin - sen mitä noin kosteassa tilassa voi huokaista - ja istuin vettä tihkuvana, laps sylissä takasin pöntön kannen päälle.

20 minuuttia sinnittelin, kunnes oli pakko päästä ulos. Avasin oven, otin puolikkaan askelteen ja peräännyin ennätysmäisellä vauhdilla takasin kylppäriin, ovi tiukasti kiinni perässä. En oikeasti osannut odottaa, että palohälyytin olisi herännyt vesihöyryyn ja paniikissa alkanut ulista maailmanloppua ja tulipaloa joka suuntaan.

Mies toimi ripeästi ja onneksi tikkaat oli lähellä. Ennenkuin koko kortteli oli ehtinyt evakuoitua, oli laite hiljennetty ja tulin nyt varovasti, kädet edelleen lapsen korvilla, ulos kylppäristä. Mies seisoi oven ulkopuolella ja katsottiin yhdessä katossa ammottavaa kahta tyhjää ruuvipaikkaa. Olisinpa muistanut miten palohälyytin oikeasti kuuluu irrottaa.

Tuloksena tästä höyryhengityksestä voisin mainita avautuneet ihohuokoset (mulla), kiroileva mies (myös mulla), luultavasti heränneet naapurit, joka pohtivat sukuhopeat käsissään pitäiskö soittaa palokunta ja aivan totaalisen raukea ja uninen lapsi. Auttoiko hengittämiseen? En huomannut oitis mitään muutosta lapsessa, mutta mulla kyllä lima selkeästi muuttui juoksevammaksi. Ja aamuun mennessä lapskin hengitti ilman rohinoita - höyryn seurauksesta tai ei. Who knows.

In other news, Päivänkakkara ihasteli (saattoi olla sarkasmiakin, ei kannata laskea sen varaan, että tajuaisin :-) edellisen postauksen kommenteissa eittämättä tarkalla suunnittelulla ja hiotulla disainilla tekemääni särkylääke-taulukkoa. Ajattelin nyt siis esitellä koko lappusen, johon sen taulukon piirtelin: oon kirjoittanut sunnuntaisin tulevan viikon tapahtumat muistilista-henkisesti lapulle, jonka olen laittanut tiheiten silmiin osuvaan paikkaan, eli jääkaapin oveen. Mihinkäs muuallekaan.

Lapussa on mukana kynä, jolla voin yliviivata asiat sitä mukaa, kun ne on tehty. Lappu muistuttaa muun muuassa antamaan lapselle D-vitamiinit (meinaa unohtua jatkuvasti SILTI!) ja tekemään lantiopohjalihasharjotteita joka päivä (ajaa siihen, että päivän päätteeksi huomaan taas unohtaneeni, joten teen yhden kappaleen ja ruksin kohdan).

Se on sitä, kun aivot on oikeasti niin puuroa, että ihan kaikki sovitutkin ja kalenteriin pistetytkin jutut unohtuu.

kuukausi 2, päivä 16

Flunssan parhaita puolia on ehdottomasti se euforinen hetki, kun alkaa taas tuntea itsensä ihmiseksi. Kävin tänään suihkussa ja pesin hiukset. Käytiin vähän vilkasemassa ulkomaailmaa (ihan vähän lähiympäristöä kurkittiin) ja makujakin maistui suussa.

Eli siis täällä ollaan selviydytty pahimman yli - vain yhdelle suihkauksella Kiellettyä Ainetta (Nasolin). Kokeilin myös suihkautella sillä suolaliuos-nenäsuihkeella, jolla sotkettiin lapsen naama aikasemmin. Ei ihme, että rääkäisi, ei ollut kivaa ainetta se. Kirveli ikävästi kurkussa suolainen, steriili merivesi.

Lisäksi vielä merkittävä muutos flunssassa: oon syönyt tänään yhden (1) särkylääkkeen. Nyt illalla saatan ottaa toisen. Perjantai ja eilinen meni napsiessa maksimimäärä synnäriltä opitun kaavan mukasesti - Buranaa ja Panadolia sekakäytöllä neljän tunnin välein. Jotta flunssaiset hyytyneet aivoni pysyivät tässä perässä, tein hienon taulukon, jolla pysyin perässä koska ottaa mitäkin lääkettä.

P kuin Panadol, B kuin Burana.

Mainittakoon vielä, että en normaalisti syö särkylääkettä kovinkaan usein. Flunssa on kuitenkin poikkeus - ja tälläkin annostuksella oli suurimman osan ajasta kurkku ihan tulessa ja kuumeinen olo.

Lapsen räkäinen olo on ollut niin lievää, ettei Nenä-Fridaa tai muita apuvälineitä olla tarvittu. Vähän rohisee välillä, mutta onneks vain vähän. Ehkä mun vasta-aineet toimii hällä paremmin kuin mulla. Onneksi.

Lapsessakin on huomattu taas edistystä: äidin-naama-menee-piiloon-ja-palaa-takaisin-kukkuu -leikki on alkanut tuottaa hymyjä ja innostusta. Lisäksi leikkimatolla laps on alkanut selkeästi katsella roikkuvia leluja ja heiluttaa käsiään niitä kohti. Erityisesti huomiota on saanut lahjaksi saatu hypnoosi-lampaaksi nimetty vaaleanpunanaamainen villaeläin. Olemme kilpaa kehuneet tarkkaavaista lasta.

Hypnoosi-lammas on hypnoottinen.

Ps. Nukkumaanmenot on taas normalisoitunu. Ei itkuja ja kiukuttelua - vaikkakin eilen oli taas huono ajotus ja lopullinen nukahdus tapahtui vasta vähän ennen yhtä.

Oon alkanut vihdoin tajuta jotain korrelaatiota tässä kuinka pitkä aika edellisestä syömisestä / nukkumisesta vs. koska taas nukutaan / syödään -rytmissä - ja koska kannattaa ajottaa mitäkin tehtäväksi. Kuulostaa uskomattomalta, että tämänkin tajuamiseen meni näin kauan aikaa... Toisaalta, väitän lapsen muuttuneen hiukan ennalta-arvattavammaksi.

kuukausi 2, päivä 15

Päivitys sairastuvasta: mulla flunssa edennyt normaaliin tahtiin, eli tässä vaiheessa nenä ihan tukossa ja yskin kiinteähköjä limanpalasia kipeästä kurkustani. Lapsella alkoi hengitys rohista viime yönä (siis rohista as in nenä tukkoinen). Nostettiin meidän sängynpäätyä, mutta ei tainnut olla riittävästi että kohotus yltäisi rinnan korkeudella nukkuvaan lapseen asti.

Kokeiltiin suihkuttaa lapsen nenään vauvoille tarkotettua suolaliuosnenäsuihketta. Siinä missä osa siitä varmasti osui sieraimeen, leveä suihku (huolimatta hyvin huolellisesta yrityksestä) levisi lähinnä naamalle. Lapsi parkaisi, mutta rauhottui sekunneissa, kun pääsi olalle. Hetken kuluttua hymyili isän sylissä. Nenän tukkoisuus väheni hiukan, emme yrittäneet toistaa toimenpidettä toiseen sieraimeen.

Itsehän otin tukkoisuuteen perinteisesti Nasolinia. Vastuuntuntoisena luin kuitenkin ohjeet etukäteen. Siellä sanottiin, ettei sovi käyttää raskausaikana ja 'imetyksen yhteydessä käytettävä varoen'. Kuitenkaan ei spesifioitu, notta varoen mitä. Suihkautin siis varovasti Nasolinia puolisuihkausta molempiin sieraimiin ja varoin nyt ainakin ettei sitä osu lapseen tai omiin silmiini. Toivottavasti olin riittävän varovainen.

Annoin pukluliinalle uuden käytön nenäliinanani. Se on juuri sopivan kokoinen tähän hetkeen flunssaa.

Päässäni on valmiina kauppalista miehelle: sipulia, joka voidaan ripustaa pinnasängyn reunalle, suppoja ja yleinen kysymys apteekkarille: mitä kaikkea vauvan flunssaan voidaan tarvita? Pannukakkuaineksia ja karkkia.