Friday, December 14, 2012

kuukausi 5, päivä 14

Talvella kaikki tuntuu vähän hankalalta. Erityisesti lähteminen. Erityisesti kun on lapsi. Erityisesti kun on aikataulu ja kiire. Ja on unohtanut, ettei auto ole autohallissa, vaan ulkoilmassa sataa lunta, joka kasautuu auton päälle kinoksiksi, jotka täytyy harjata, skrabata, raaputtaa ja taikoa pois. Ja pitää vielä small-talkata naapurin kanssa, joka lumilingolla ystävällisesti putsaa pihaa.

Ehdittiin kuitenkin poliisiasemalle, saatiin lapselle passianomus tehtyä.

Käytiin myös kaupassa ja myöhäisheränneenä tein vihdoinkin jotain, mitä luultavasti kaikki fiksut kotiäidit tekee jo ennen lapsen syntymää. Ostin meidän pakkasen täyteen lihaa, kasviksia, pakasteita, siis ihan vaan RUOKAA. Pois kaikki 'pitäis syödä lounasta, mutta kotona ei oo ruokaa, enkä millään jaksaisi kauppaan' -tuskastelut! Nyt on vaikka mitä ruokaa mistä valita. Ajattelin viettää ensi viikon tehden ruoka-aineista ruokia, joita sitten pakastan ja kas näin, elämä helpottui huikeasti. Luultavasti. Ainakin teoriassa.

Laps on syönyt tän viikon uututena maissinaksuja ja mustikkaa. Sanoinko jo, että naksut on yllättävän sottasia? Puhumattakaan mustikasta. Jälkimmäinen ei myöskään ole ollut mikään supersuosikkihitti, tai sitten tarjoiluhetket on ollu vähän huonoja. Jatkamme yrityksiä.

Kaivettiin eilen pinnasängyn kokoamisohjeet esille ja pudotettiin pohja alemmaksi, nykyään n. 20cm meidän sängyn reunan alapuolelle. Kylki on kuitenkin edelleen auki ja laitoin peiton pehmusteeksi kulkemaan meidän sängystä pinnasänkyyn niin, ettei kova reuna tuu vastaan.

Hiukan yö pelotti. Olin ihan varma, että yö menee siinä, että nukahdan imetykseen, laps nukahtaa ja herää kierähtäessään ja pudotessaan sen 20cm pinniksiin ulvomaan.

Yllättäen näin ei käynyt, vaan sain lapsen siirrettyä aina imetysten välillä takasin sänkyyn. Herätyksiä tuli kuitenkin useampi, eikä taatusti aina kyseessä ollut nälkä. Yritin muutaman kerran taputella lasta takasin uneen (kun kuitenkin kitisi silmät kiinni), mutta kitinän yltyessä säälin aina miehen unia ja nostin lapsen viereeni. Ilmeisesti kuitenkin turhaan, koska mies unenlahjoillaan nukkuisi varmaan ilmahälyytyksenkin ohi. Joku siinä vaan on, että öiseen hiljaiseen aikaan vaistomainen refleksi on yrittää saada laps mahdollisimman nopeasti hiljaiseksi.

Positiivista siis kuitenkin on, että meillä on leveä sänky ja laps nukkuu öisin suurimman osan ajasta pinniksessä.

Jos mies, ruuvimeisseli ja vasara, niin sitten pinnasänky.

2 comments:

  1. Mustikka on tosiaan sottaavaa tavaraa. Ajattelin sinisilmäisenä että se sottaavuus loppuu siihen hetkeen kun viimeinenkin lusikallinen on mennyt alas hänen suustaan. Mutta ei. Sen jälkeen mentiin sohvalle maitotankkaukselle ja annas olla kun sieltä tuli kunnon mustikkamaitopuklu mun ja pojan vaatteille ja sohvallekin. Mustikka ei ole mikään pojan suosikki, joten ei ole syöty tuon tapauksen jälkeen. Onhan se toki terveellistä, että pitäis varmaan taas kokeilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh joo, mustikka on kyllä todella näitä juttuja, joita löytyy ihan joka paikasta. Ja sen väri on vielä niin anteeksiantamaton... Tosiaan meilläkään ei maistuis ollenkaan, ehkä sitä pitää pikkuhiljaa vaan totutella.

      Delete