Friday, December 28, 2012

kuukausi 5, päivä 28

Että joo, terveisiä täältä jostakin. Täällä on opittu kiipeämään portaita (toissapäivänä) ja sen seurauksena valvottu aamukahteen (toissayönä) yrittäen nukuttaa ylikierroksilla menevää lasta. Herää kysymys miksi nämä suurimman oivallukset tulee yleensä aina n. klo 23, kun laps on jo kerran yritetty laittaa nukkumaan ja lopulta luovutettu, kun yhden unisyklin jälkeen hän on herännyt täysin virkeänä (meillä nykyään mitataan (lapsen uni-)aikaa sykleissä. Yksi sykli n. 40min)

Hyvä on, myönnetään, että osansa syystä saa myös vanhempien (mun) turhan kunnianhimoinen yritys laittaa laps nukkumaan yöunia jo kahdeksan aikaan (kun oli kerran AIVAN poikki). Sain muutaman syklin verran tuuditettua uudelleen uneen, mutta kympiltähän heräsi kuin tikka, ja tiesin hävinneeni taistelun.

Anyway, portaiden lisäksi täällä on ihmetelty jumppakaaren pesulappua, papan silmälaseja, maton hapsuja ja jack-in-the-boxista pomppaavaa tyyppiä. Mistä se oikein aina ilmestyy??

Ja niin, tästä meidän ikuisesta nukkumiskysymyksestä. Jossain vaiheessa meillä oli jonkunlainen rauha nukuttamisessa: laps unille ysin-puoli kympin aikaan (JOS se sattuisi vaikka jatkamaan unia siitä yöuniksi asti - yleensä ei). Sitten sen yhden syklin jälkeen about vartin toiverikas yritys saada lasta takaisin nukahtamaan, mutta turhaan. Laps valvomaan ja odottamaan seuraavaa väsymyshetkeä ja sitä, että mekin mennään nukkumaan (yleensä puoleen yöhön mennessä).

Normaalisti tässä vaiheessa laps on sammunut ihan mukavasti nukkumaan meidän kanssa.

Tässä jaloilleen nousun jälkeen yöunille nukahtaminen on muuttunut taas varsin hankalaksi. Rinnalle ei enää meinata nukahtaa, vaan joskus sylihytkyttely on auttanut, toisinaan vasta yöulkoilu. Yöunille nukahtaminen on venynyt yli puolen yön, puoli yhteen, yhteen. Mun silmäpussit ovat venyneet suoraan verrannollisesti. Sen sijaan kiristymistä on tapahtunut ainakin miehen hermoissa.

No, ihan lepposasti täällä vielä mennään, vaikka sillon kahden aikaan alettiin molemmat olla melkolailla epätoivosia ja poikki.

Lapset ovat kaikki erilaisia ja niihin toimii erilaiset tavat saada rauhottumaan ja nukahtamaan. Eilisilta meni huomattavasti paremmin (lapsen valvetilaa ja päikkäreitä vartioitiin tarkasti, vaikka mies väitti lapsen nauravan mun suunnitelmallisuudelle 'tähdätään siihen, tohon aikaan aletaan tehdä iltatoimia, että tuolloin se sitten nukahtaa'). Edelleenkin nukuttamiseen uppoaa aikaa ja vaivaa, mutta elän toivossa, että rutiinit ja periksiantamaton sitkeys vie voiton lopulta.

Yksi asia on kuitenkin selvä: huudattamaan musta ei ole. Ja tämmöset tassuttamiset yms. menee huudattamiseksi, niillä lasta ei tosiaankaan rauhoteta, vaan yllytetään. Me keksitään jotkut muut keinot.

Meillä on muutenkin alkanut muodostua rytmejä. Ei vain niitä musikaalisia, vaan myös päivärytmejä. Oikeastaan niitä olikin jo valmiiksi, en ollut vaan osannut katsoa isoa kuvaa. Edelleenkään ei mennä minuuttiaikataululla, vaan päikkäreiden alkamiskellonaika riippuu edellispäikkäreiden lopusta, mutta jonkinlaista patternia tässä on jo havaittavissa. Hyvähyvä.

Tavallaan kyllä mukavaa päästä takaisin arkirutiineihin ja saada elämä järjestykseen. Ja alottaa kevätlukukauden harrastukset. Toivottavasti  mahdutaan mukaan äiti-vauva-sirkuskouluun (tosin nyt kun katselen näiden meidän päivärytmien valossa tota kurssin kellonaikaa, niin en tiedä miten onnistuu. Tunti alkais klo 11 - eli samaan aikaan, jollon lapsella alkaa ekat päikkärit. Miten näistä kiinteistä harrastusajoista selvitään?).

ps. Porista löytyi joulun kaunein seimi. Seimestä kuitenkin puuttui Joosef, jonka kertoivat lähteneen ostamaan vaippoja vauvalle.


7 comments:

  1. Oletko lukenut Elizabeth Pantleyn kirjan Pehmeä matka höyhensaarille? Pantleyllähän on erittäin huudatusvastainen näkemys ja kirjan vinkit tähtäävät melkolailla täysin itkuttomaan "unikouluun". Itse sain joitain hyviä vinkkejä poimittua, mutta kokonaisuudessaan en jaksanut menetelmää toteuttaa. Ehkäpä se voisi kärsivällisemmällä toteutuksella olla kuitenkin ihan toimiva. Kirjassa neuvottuja päiväkirjoja kai ainakin kannattaisi oikeasti pitää, koska se toisi touhuun struktuuria ja auttaisi näkemään pienet edistysaskeleet paremmin, mikä taas pitäisi motivaation korkealla.

    Tsemppiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, nyt kun oon ottanut tän aiheen puheeksi muidenkin äitien kanssa, niin tuota kirjaa on todella suositeltu. Ostin ja nyt on juurikin lukeminen kesken :)

      Kiitos tsempistä ja hyvää uutta vuotta!

      Delete
  2. Mun yhellä kaverilla oli esikoinen semmonen, että meni myös tosi myöhään (aina puolen yön jälkeen) nukkumaan. Alkuun hän oli yrittäny saada jo illalla nukkumaan vauvaa ja ollut väsynyt ja epätoivoinen kunnes oli vaan päättänyt, että eletään sitte vauvan rytmin mukaan. Eli hän ei sitte edes yrittäny saada lasta aiemmin nukkumaan vaan valvoi sinne puolille öin ja ylikin ja nukku vaan aamulla pidempään. Jossain vaiheessa heilläki on sitte kuitenki rytmi korjaantunu ku nykyään lapsi nukkuu ihan normi aikoihin. En kyllä tiiä kauan siihen meni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ilmeisesti rytmit kuitenkin jossain vaiheessa korjaantuu väkisinkin. Ja mä olen kyllä samaa mieltä siinä, että eletään nyt vauvantahtisesti. Voi sitä yrittää lempeästi muuttaa, mutta jos siitä ottaa stressiä, niin sitten ei ole kivaa enää kellään.

      Delete
  3. Meidän neiti, nyt 1 v, oli yökukkuja jonnekin puolen vuoden tienoille, nukutusoperaatiot kesti ja kesti, ja kun puolen vuoden iässä lopetin yösyötöt, alkoi yöhulinat toden teolla. 5 kk niitä katseltiin, kokeiltiin kaikki tassuttelut ym. mutta silti heräili tunnin välein vaatimaan palveluja. 11 kk iässä oli pakko vaan raa'alla kädellä lopettaa nämä "palvelut", eli asennon parantaminen, tutin anto, silitys, huomio, ja käytiin uniohjaajalla, (joku erikoissairaanhoitaja). Ohjeeksi pistäytymisunikoulu, ja ekan unikouluyön jälkeen ollaan kaikki nukuttu. Yhteensä huutoa yön aikana oli n. 2 h. Eli paremmin kuin odotettiin! Nyt mennään puoli yhdeksän nukkumaan ja herätään klo 8. Välillä saattaa itkeskellä, mutta tyyntyy heti pian. Nyt miettii, että olisi pitänyt aiemmin tehdä tuo unikoulu, mutta itse en ainakaan ollut valmis huudattamiseen. Tärkeitä pointteja siltä sairaanhoitajalta oli se, että jos lapselle ei opeta, miten täällä yöllä käyttäydytään ts. nukutaan, niin se ei sitä ite opi, tärkeämpää on se että äiti ja isä on levänneitä, vaikuttaa enemmän lapsen psyykkiseen kehitykseen, kun se että se pari yötä huutaa, tai siis se, että jos äiti on väsynyt, uupunut, masentunut, on pahempi lapsen psyykkiselle kehitykselle kuin se hetkellinen itkettäminen.

    Jaha, tulipas stoori. Kuulosti vaan niin tutulta tuo ilta ja yö, että oli pakko kertoa oma kokemus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä että teillä löytyi ratkaisu ja nykyään nukutaan hyvin! Mä yritin vähän googlettaa tota pistäytymisunikoulua, mutten saanut ihan selvää kuvaa mistä siinä on kyse.

      Se on ihan totta, että isän ja äidin riittävät yöunet on kanssa todella tärkeät lapsen kannalta. Mä kuitenkin toivon todella, että meillä löydetään joku ei-huudattava ratkaisu ton lapsen nukkumiseen.. Aikasemmassa kommentissa kehuttu Pehmeä matka höyhensaarille -kirja vaikuttaa tosi lupaavalta ja sitä on tosiaan tosi monet mun ystävät kehuneet ja kertoneet löytäneensä ratkasun sieltä.

      Pistän sormet ristiin :-)

      Delete
    2. Kuten oli aiemmin puhuttiin, meillähän päädyttiin myös lopulta tuohon pistäytymisunikouluun. Toimittiin siis niin, että lapsi sänkyyn normaalien iltaunien saattelemana ja sitten hyvät yöt, pois huoneesta ja ovi kiinni. Odotettiin 5 min ja käytiin lyhyesti rauhoittelemassa. Sitten odotettiin 10 min ennen seuraavaa rauhoittelua ja sitten 15 min. Tosin siinä vaiheessa meidän ei enää tarvinnut huoneessa käydä, kun pieni protestoija oli jo unten mailla. Seuraavana yönä meni vähemmän aikaa ja kolmantena ei juuri ollenkaan. Pistäytymisten väliaikoja voi muuttaa itselle sopiviksi, mutta tärkeintä on aina pidentää odotusaikaa. Sänkyä kuvaamaan asennettu valvontakamera toi kyllä mielenrauhaa, kun näki mitä pieni siellä puuhasi :)

      Se on vain niin lapsikohtaista mikä toimii. Minusta on oikein hyvä idea yrittää ensin pehmeämpiä keinoja, mutta siinä vaiheessa kun vanhemmilta alkaa jaksu loppua kannattaa peli laittaa poikki vaikka sitten kovemmilla keinoilla. Erilaisista unikouluratkaisuista on myös aika uusi kotimainen kirja Unihiekkaa etsimässä. Kannattaa lukea se viimeistään sitten, jos tuntuu että Pantleyn keinot eivät riitä. Se toi minulle ainakin uskoa siihen, että muutaman yön itkeminen ei riko lasta.

      Delete