elokuun haaste number 2

Elokuu 1999

Lukion kolmas vuosi alkoi. Mulla oli mukava osa-aikainen duunipaikka teknisessä tuessa, todella mustasukkanen ja kontrolloiva poikaystävä (vielä hetken aikaa) ja ajokortti. Paras kaveri oli muuttanut kesällä poikaystävänsä luo Jyväskylään ja kirjottelin sille pitkiä meilejä ruokatunnilla atk-luokasta, jossa istuin lukemassa Slashdottia yläasteikäisten poikien (jaettu lukio + yläaste) kanssa. 

Sen lisäksi käytiin hakemassa muiden kavereiden kanssa Siwasta valkosipulipatonkeja, pelattiin Tetristä TI-85-laskimilla KAKSINPELINÄ (johdolla laskimet toisissaan kiinni. Ja ei, en edes lukenut pitkää matikkaa) ja harjoteltiin kuoromatkaa varten (Tsekkeihin).

Kaikki tietotekniikka kiinnosti, duuni teknisessä tuessa tuntui melkein lottovoitolta, mutta mustasukkainen poikaystävä alkoi ahdistaa. Tuntui tosi aikuiselta, oman rahan myötä elämä oli muuttunut aika paljon. Sain toisinaan auton lainaan ja kaarsin sillä kouluun, oli tajuttoman siistiä ja aikuista. Halusin saada vaan kirjotuksen nopsaan alta pois ja päästä tosissani työelämään. Opiskelu olis sitten joskus.

Hiukset taisi olla selkeän värjätyt blondit ja sotkuiset. Kuulin myöhemmin duunikavereiden (useiden - hei, ne oli nörttipoikia) olleen toivottoman ihastuneita muhun, vaikka sillon ihan aidosti en tajunnut tätä ollenkaan. Katottiin animea öisin ja irkkasin vapaa-ajan. Harmillisesti tästä ei ole kuvia missään saatavilla.

Huhtikuu 2003

Èdelleen duunissa samassa nimeltämainitsemattomassa firmassa, mutta ei onneksi enää teknisessä tuessa, vaan tietoverkkoasiantuntijana (oltiin kaikki asiantuntijoita, heh). Duuni alkoi ahdistaa, parisuhde ahdisti, oli pakko saada muutosta. Hain muutamaan paikkaan opiskelemaan musiikkiteatteria. Pääsin, valitsin sisäoppilaitosmaisesti toimivan kansanopiston ja valmistauduin lähtemään pakoon kaikkea.

Elämä oli tasaista. Kävin paljon tanssitunneilla, hiukset oli palannu normaalin ruskeiksi, tykkäsin reisitaskuhousuista ja suunnittelin syksyn Boston-lomaa. Kun näin jälkeenpäin miettii, muistan jotenkin todella vähän tosta ajasta. Tykkäsin shoppailla. Paljon. Halusin muutosta. Paljon. 

Maaliskuu 2009

Puoli vuotta seurustelua nykyisen mieheni kanssa takana. Olo oli euforinen, kaikki oli kohdallaan. Olin päätynyt takaisin IT-alalle (välissä opetin tanssia, myin tietokonepelejä ja tuotin tapahtumia. En tosin kaikkea tätä yhtäaikaa), duuniin jostain olin juuri alkanut jopa pitää. Olin muuttanut miehen luokse ihanaan keskustakämppään ja oltiin pidetty tammikuussa mahtavat tuparit, jossa osa vieraista ei fyysisesti enää MAHTUNUT meidän 42 neliöön. Hiukset oli punaiset ja lyhyt polkka. Pidin välivuotta kulttuurituotanto opinnoista ja keräsin motivaatiota palata koulunpenkille.

Olin ollut mukana koreografioimassa teekkarispeksiin yhden biisin (duetto, tytölle ja pojalle), mutta puolessa välissä esityskautta tytön polvi meni kesken näytöksen (vieläpä kesken tämän biisin) sijoiltaan ja mut pistettiin lavalle. Eli eläköitynyt esiintyjä pääsi vielä kerran taas estraadille. Oli helpottavaa huomata miten vähän sitä esiintymistä lopulta enää tämän ikäisenä kaipasin.

Pelasin tietokoneella, parkourasin edelleen välillä, käytiin muistaakseni paljon ulkona ja olin alkanut valokuvata enemmänkin ihanalla järkkärilläni. Kiipeilemässäkin kävin toisinaan vielä. Puhuttiin usein, että pitäisi joskus kokeilla joogaa. Käytiin juurikin maaliskuussa Sveitsissä serkun luona ja lautailin siellä ekaa (ja so far ainutta) kertaa. Oli helppoo. Paitsi se lautailu.

18.9.2009

Ei kovinkaan suurta muutosta puolessa vuodessa, mutta kouluun olin palannut menestyksekkäästi. Aloin hahmottaa, että mun opiskelukaverit oli alkanu puhua valmistumisesta ja se alkoi vähän kalvaa. Yksinkö sinne jäisin? Aloin miettiä pitäiskö sitten yrittää valmistautua kuluvan kouluvuoden aikana. How hard can it be, yksi opiskeluvuosi tuplana opintojen suhteen. Piece of cake, right?

Olin kertonut duunissa kouluaikeistani ja pyytänyt samalla palkankorotusta. Jäin siis osa-aikaseksi paremmalla tuntipalkalla. Good for me. Meillä oli ollut kesän aikana kuukauden verran pari pupua kyläilemässä ja vähänpä tiedettiin, että pian toinen noista pupuista tulisi meille kylään uudestaan ja tällä kertaa pysyvästi. Suunniteltiin reissua Kreetalle lokakuussa.

Hiukset edelleen punaiset. 

17.7.2010

Olin kuin olinkin valmistunut, kiskonut 120op vuoden aikana, elänyt vailla sosiaalista elämää useamman kuukauden, käynyt samalla töissä, koulussa ja pelännyt jonain aamuna herääväni ja kuvittelevan olevani Elvis. Niin ei käynyt. Sen sijaan mieskin valmistui. Sen kunniaksi oltiin käyty kuun alussa Barcelonassa ja sieltä Kanarialla. Oli tosi kuuma. 

Lisäksi meillä oli uudet fillarit. Meillä kotona asusti pupu. Meidät oltiin kutsuttu kesällä seitsemiin häihin ja about yhtä moniin polttareihin. Olin yksissä häissä best woman, häät olivat vähän .. epäkonventionaalit ja hääpari ei välittänyt vanhoista sukupuolijakaumista. Pidin elämäni ensimmäisen hääpuheen (olin yksi kolmesta best personista). 

Laskeskelin huokaillen kuinka paljon rahaa kesällä menisi muiden ihmisten häälahjoihin, häihin, polttareihin jne. Ostin neljä - vai viisi - juhlamekkoa. Haaveilin itsekin vähän naimisiinmenosta, vaikka samaan aikaan kukkakoristeet kirkon penkkirivien päissä ahdisti. Haluan hääbileet, ei mitään pönötystä, ajattelin. 

Elokuun alussa koin myös elämäni pahimman krapulan, hands down. Ehkä stressin purkautuminen, ehkä auringonpilkut, mutta olo oli kaamea. Ei fyysisesti, mutta se henkinen puoli. Serotoniini level critical. Aloin hahmottaa masennuspotilaiden (joilla masennus johtuu aivojen välittäjäaineista) elämää. Yritin piristää itseäni toiminnalla. Lopulta katsottiin miehen kanssa Babylon 5:n lopetusjakso ja paruin silmät päästäni. 

Kuvassa en minä, vaan eräs polttarivieraskaaso. Otin tämän kuvan ja
tilanne jäi jotenkin mieleen.