Se aika elämästä, kun pitäisi olla silmät selässäkin ja käsissä sellanen go-go-gadget HANDS -feature.
Pienempi menee ja konttaa ja kävelee joka paikkaan ja on ihan hirveän utelias (tietenkin!) ja pistää kaiken suuhunsa järjettömällä vauhdilla. Sillä on todella näppärät pienet sormet, joilla se poimii pienimmätkin atomin kokoset roskat lattialta ja jos sormet ei onnistu, niin se on keksinyt kumartua suoraan sourcelle ja NUOLLA, siis kielellään (!), suuhunsa sen mitä ikinä maassa onkaan.
Tossa yks päivä isompi leikki toisen lapsen kanssa ja ne kulki ulos ja sisään, pihalle ja takas. Kävin siinä nappaamassa pienemmän kainalooni pihaoven suulta ja samalla rutiininomaisesti tyhjensin sen kädet. Ja mitä sieltä löytyikään? Limanen pala jotain niljakasta, jossa oli mukana jotain kovia kohtia. Tuijotin hetken, nielasin oksennuksen takasin mahaan ja heitin - paras veikkaukseni - palan etanaa (ja kotiloa) takasin pihalle. Kylmät väreet kulkee vieläkin pitkin mun selkää.
Niin, ja mainitsin, että pienempi on kanssa tajunnut, että sohvasta saa vetämällä esille lisäportaan, jolla pääsee sohvalle. Siis koska vaan. Ihan oman tahdon mukaan. Ihan sama onko aikuisia lähellä. Hän pääsee sohvalla aina kun vaan halajaa. Mikään ei ole turvassa - mukaan lukien pienempi ite. Syöksähtelen kuin pesispelaaja koppaamaan reunalla istuvan pienemmän, joka on iso, kujeileva hymy naamalla juuri kellahtamassa selkä edellä parketille.
Ja siis vessa. Voi hyvänen aika. Tottakai se on kaikista paikoista kiinnostavin, koska sinne ei SAISI mennä ja ovea pidetään kiinni niin usein kuin pystytään. Mutta sitten on toi kolmevee, joka ei aina (koskaan) muista sulkea sitä ovea ja taas sen sekunnin kun muualle katson, niin pienempi on ihmettelemässä vessan ihmeellisyyttä. Ja vessaharjan. Ja vessanpöntön. Ja suupielestä roikkuu pala vessapaperia. Gnnhhh.
Plus että! Kirjat! Pahvi! Maailman parasta herkkua, ilmeisesti! Nykyään en enää monista kirjoista tiedä onko niiden kannet syöny edesmennyt pupu vai tää meidän toinen pahvinsyöjä. Siis miten voikin olla niin innoissaan pahvista!
Mutta sitten toisaalta. Ne halit. Ne hymyt. Ne kellahdukset. Ne naurut. Ne pään painamiset mua vasten.
Nykyään imetyksen jälkeen tulee melkein aina sellanen hetki, kun pienemmän kanssa katsellaan toisiamme hymyillen ja maiskautellaan kielellä vuorotellen. Melkein kuin juteltaisiin. Ja sitten hymyillään vähän lisää. Ehkä maailman ihanimpia hetkiä.
Pienempi on kuin pieni aurinko. Kuin elävä anti-depressant lääke. Ihana vauva. Tekis mieli vaan rutistella ja silitellä.
 |
| Majahommia |
Meillä säilytetään vessaharjaa vessan kaapin päällä. Mun mielestä se oli vaan niin vastenmielinen asia, että löysin sen pojan kädestä kerta toisensa jälkeen (mutta luojan kiitos en koskaan suusta sentään!).
ReplyDeleteMeillä joskus pienenä poika nuoli antaumuksella astianpesukoneen luukkua ulkopuolelta. Kysyin siltä aivan järkyttyneenä, että mitä ihmettä sä kuvittelet tekeväsi ja pojan ilme oli sellainen, kuin astianpesukoneen nuoleminen olisi maailman luonnollisin toiminto! :D
Joo, vessaharja kaapin päällä on kyllä aika hyvä idea - kunhan siellä kaapissa ei ole esim. hammasharjat joihin valuu vesi sitä vessaharjasta (valuu kuitenkin! ;).
DeleteMeillä toi pienempi nuolee antaumuksella ikkunoita. Isomman intohimo on peilit (joskus vieläkin). Jokaisella omansa! ;)
Tunnistan! Joka paikkaan ne kerkee! Meillä pienin on varonut jalkaansa nyt pari päivää, kun pääsi alkuviikosta mun huomaamatta eteiseen ja kompastui portaaseen. Voi p..ka!
ReplyDeleteOh nou. No noita tulee, väkisinkin. Kolhuja, kuhmuja, naarmuja, you name it. Toivottavasti jo parantunut!
DeleteLöysin sun blogin raskausaikana ja luin kaikki vanhatkin tekstit, kirjoitat niin hyvin ja hauskasti. Nyt oli ekaa kertaa pakko kommentoida! Meillä 10 päivää nuorempi kundi käyttäytyy aivan samoin, onneksi ei ole vielä löytänyt etanoita (yök!!!). Ja meillä vasta raivotaan kun ei itse pääse sohvalle, mutta ei paljoa puutu. Huh. Ja nuollaan myös astianpesukonetta ja uunia.
ReplyDeleteVoi että, nää kommentit on niitä jotka tuo kyllä niin lämpimän palkitsevan tunteen bloggaamisesta, kiitos <3 :)
DeleteJa kyllä, täällä on kanssa hirveät sohvaraivot, jos sitä kiipeemistä koitetaan jotenkin estellä. Aagh! Koskas se olikaan, kun tää vahtiminen alkoi hellittää .. :D
Toivottavasti uuni ei kuumene ulospäin kovasti lämmetessään! :o
Ps. Onpas sulla kiva ruokablogi! Jään seuraamaan :)
Delete