Mulla on risteillyt montakin juttua mielessä tässä viime aikoina, mutta eihän ne melkein koskaan tänne blogiin asti pääse.
No ainakin mä olen viime aikoina palannut taas yhteen ja samaan ajatukseen, joka pyörii mulla mielessä aina tuon tuostakin. Siis miten paljon jonkun yhden ihmisen sanoma asia voi vaikuttaa elämään. Miten vaikkapa se, että jollekin on lapsena sanottu, että sulla on kamala nauru ja miten se seuraa sitä lasta aikuisuuteen ja koko elämänkin (Facebookista luettu anekdootti). Mutta toisaalta miten joskus joku sanoo jotain sellasta hyvää, joka alkaa myös toteuttaa itseään.
Mutsi kertoi tän yhden ja saman tarinan monta kertaa. Kuinka huippu sen autokoulun ope, Make, oli. Ja kuinka se oli viimesen tunnin päätteeksi katsonut mutsia ja todennut, että susta tulee hyvä kuski. Niin mutsista tuli.
Mulla on vähän samanlainen tarina. Yhden musikaalikoulun päätteeksi meidän opettaja sanoi mulle (mun ollessa kuitenkin jo päälle parikymppinen), että Lydas.. No Lydas on sellanen, joka tavalla tai toisella löytää aina tavan saada elämässään sen, minkä haluaa. Sanat syöpyi mieleen ja jo heti tuona hetkenä mietin hymyillen, että niin muuten saankin!
Se on uskomatonta miten noi sanat pyörii mielessä edelleenkin. Ja miten se tuntuu edelleenkin ihan paikkansa pitävältä. Se on hyvä lähtökohta elämälle. Lähdetään siitä oletuksesta. Myös siitä, että mitä ikinä käykään, niin this too shall pass.
Ja motoista puheenollen mies löysi kanssa itselleen moton:
Mua kiinnostaisi hirveästi kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia. Olis hienoa voida joskus antaa jollekin elämänlahjaksi vastaava.
Heh! Ja miten sen sanomisen voikin sit ymmärtää eri ihminen eri lailla.Jos mulle ois ope sanonu noin kuin sulle niin oisin ottanu sen negatiivisena kommenttina.Olisin ajatellu että mua pidetään jonain joka ei kaihda mitään keinoja saavuttaakseen omat tavoitteensa,itsekäs pyrkyri! Tosin ottaen huomioon että en tunne opettajaasi enkä sitä millä tyylillä hän on asian esittänyt.Tämä tuli vaan tekstistä mieleen.
ReplyDeleteMutta se on kyllä niin totta että joku positiivinen kommentti voi kantaa pitkään.Lapsiakin pitäis kannustaa ja kehua eikä aina moittia ja kertoa mikä taas meni pieleen! Huom.vanhemmat ja opet! :)
Joo, mä yritin laitta ton sen kommentin niin että Siitoseen positiivisuus huokuisi, mutta selkeesti i fail :) se oli kaikessa positiivisuudessa sanottu kommentti, enemmänkin lupaus siitä että 'tulet aina saamaan haluamasi'.
DeleteMutta oon kyllä toivonu että lapsi ottaisi onkeensa jostain positiivisesta mitä sille sanotaan ja kantaisi sitä mukanaan!
Mä muistan elävästi sen kun minua on perhepäivähoidossa kutsuttu ilkeäksi hoitajan toimesta. Kun en itse kokenut kyseisessä tilanteessa tehneeni mitään väärää. Syntipukkileima. Helposti asettaudun kuulemaan asioita siitä näkökulmasta vieläkin, puolustaudun vaikka kukaan ei hyökkäisikään. Sen asenteen takana on varmasti muutakin kuin tuo yksi lause. Mutta lause on silti jäänyt mieleeni, olen ollut noin 4 vuotias tuolloin.
ReplyDeleteTeini-iästä muistan useammankin huumoriksi verhotun kommentin, jonka olisin voinut jättää kuulematta. Se on jättänyt epäluottamuksen varjon tiettyjen ihmisten ylle.
No niin. Kerroin vain näitä negatiivisia omia kokemuksia. Varsinaisia kannusteita en nyt muista, mutta silti olen jollain tyhmän rohkealla tavalla aina uskonut itseeni.
Lapsen kanssa olen ottanut sen asenteen että kannustan ja tuen ja pyrin suojelemaan kaikelta julkiselta nolaamiselta ja vähättelyltä ja ilkkumiselta. Olen sanonut että sinusta voi tulla isona ihan mitä itse haluat, ja jotkut sellaiset taidot ja saavutukset vaativat esimerkiksi harjoittelua (ja lautasen syömistä tyhjäksi asti ;)).
Mutta kyllä - lapsen mieli on herkkä ja vastaanottavainen eikä se osaa erotella asiallisia ja asiattomia kommentteja. Suojelkaamme pieniämme turhilta kolhuilta <3
Hei mut pistettiin (ope pisti) kanssa nurkkaan 5-vuotiaana kun koitin saada omaa leluani takas toiselta lapselta, joka oli sen multa vienyt! Ottaa vieläkin päähän! Varsinkin kun mun selitystä ei kuunneltu. Ei se ainakaan opettanut mua shareamaan...
ReplyDeletese on käsittämätöntä miten vähän jotkut aikuiset kunnioittaa lapsiaan :(
Mulle on kyllä myös pari positiivista kommenttia luonteesta jäänyt mieleen, siis tuolla tavalla että oon ottanut ne omikseni. Mikä on tosi hyvä, koska muilta osin mulla on aika vahva impersonator syndrome ("feikkaajasyndrooma", mikä tää on suomeksi, että on tietävinään että muut vaan luulee että on hyvä jossain mutta että kyllä totuus varmaan kohta paljastuu ja selviääkin miten huono on). Sitten kun miettii noita paria kommenttia nuoruudesta niin saa voimaa uskoa itseensä taas.
ReplyDelete