3v-8kk-20pv & 1v-4kk-26pv

Muistan yhden kaverin sanoneen mulle pienempää odottaessa: good luck vaan, ekaan puoleen vuoteen ei ole mitään käsitystä miten molemmat saisi yksin illalla unille. Näin pienemmän ollessa 16kk (jep, olen tullut sujuvaksi paikallisen iänilmaisutavan kanssa) ollaan NYT tultu pisteeseen, jossa lasten nukutus yksin onnistuu. Ihan hyvin. Ja sekin johtuu vain siitä, että ne on samassa rytmissä ja menee yhtä aikaa nukkumaan. 

Elämä on rullaillut viime aikoina ilman merkittäviä kaaoksia. Toki edelleen kyseenalaistan jokaisen tarjoamani aterian kanaepisodin jäljiltä ja ihan vaivihkaa kokeilen isomman otsaa kun se haluaa leikkiä, että sillä on kuumetta. Hyvin harvinaisille ja satunnaisille masupipeille totean, että siellä on varmaan nälkä tai ilmaa ja se menee varmasti pian ohi (niinkuin se aina meneekin). 

Pienempi on taas oppinut uusia asioita.
Khen (kenkä), khi (kiitos), akka (askarrella), pa (pallo, pastilli, pappa.. mitä näitä nyt on), ka (kamera), pä (päälle). Osotti haluavansa isojen lasten keinuun. Nostin keinuun, käskin pitää lujaa kiinni ja annoin vauhtia. Ö, ö , ö! Minä näen kulta, sä keinut isojen keinussa! Riisuu eteisessä itse kengät (ja laittaa ne myös jalkaan) ja parhaimmassa tapauksessa laittaa ne jopa omaan kenkälaatikkoonsa. Puhaltaa kun sanon, että ruoka on kuumaa. Pa, pa paperi, johon pyyhkii kätensä itse syötyään. Ehkä myös niistää nenänsä.

Tyhjentää vaatekaapin puhtaat vaatteet hyllyiltä ja laittaa ne pyykkikoriin. Napsii jääkaapin ovesta magneetit ja laittaa ne roskikseen. Kiipeää Stokkeen ulkokautta ja jatkaa siitä pöydälle. Keksi miten hakkeroidaan miehen Androidi näppäinlukon ohi auki. Oli katsellut tiukasti isomman tanssituntia ja lopulta käynyt varakenkälaatikosta hakemassa itselleen tanssikengät ja yrittänyt päästä mukaan. Herää joka aamu viideltä ja nukahtaa puolen tunnin - tunnin nukutuksen jälkeen yhdeksi (vajaaksi) sykliksi. Kasvattaa tukkaa niin kovasti, että oon jo pari kertaa solminu sille pienen pienet saparot.

Isompi pohdiskelee kaikkea. Kyselee asioita kuten miksi kestää niin pitkään, että minusta tulee aikuinen? Kauan kestää? Vieläkö kaksi päivää? Odottaa serkkujaan innoissaan ikkunalla ja huokaisee lopulta turhautuneena: minä odotan ja odotan, miksi maailma pysyy ihan tyhjänä? Kolmelle hypoteettiselle toiveelle ehdotti videoita, mummu ja pappa ja preschooliin joka päivä. Haluaa puhua suomen sijasta emmantia koska tietää harjottelun opettavan. Harjoittelee pääseisontaa aina tilaisuuden tullen ja opastaa pienempää isosiskollisesti katsopas pienempi kun minä näytän. 

Afrikan tähteä jouluna pelanneena pohtii vieläkin onko varkaita oikeasti olemassa? Missä ne asuu? Onko niillä äiti? Minkä värinen talo? Tuleeko ne tänne? Varastaako ne toisiltaan? Muistelee myös Lontoota ja ehdottelee, että mentäisiin Primrose puistoon ja katsomaan meidän kotia, koska en enää oikein muista missä me asuttiin. Istuu välillä ajatuksissaan ja kysyy yhtäkkiä meneekö kaikki pois? Kaikki meidän huonekalut täältä niinkuin Lontoosta? Niinkuin kaikki maailmassa? Haluaisi tietää ja nähdä kaiken tulivuorista. Haluaisi päästä katsomaan kaikkea oikeasti paikanpäälle livenä (tulivuoria, aurinkoa, tähtiä, Dora Seikkailijan kotia, Tatua ja Patua jne..)

Minä sen sijaan. Kävin ajokokeessa, sain ajokortin (huh, yksi asia taas vähemmän todo-listalla). Istun iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen koomassa, enkä oikein tiedä miten ajan parhaiten käyttäisin. Pian alkaa nukuttaakin terveellä tavalla hirveästi, mutta taistelen vastaan. En halua nukkumaan, haluan tehdä jotain omaa. Surffaan vielä vähän internettiä vaikka tiedän miten turhanpäivästä. Etsin Netflixistä jotain - pitäiskö katsoa Gilmore Girlsit uudestaan - kunnes lopulta menen pesemään hampaat ja kömmin viileän peiton alle tuhisevan pienen vierelle.

Olin yhden ystävän luona eräänlaisilla babyshower-henkisillä kutsuilla. Mietin miten siistiä on, että mulla on täällä ystäviä, jotka kutsuu luokse. Oon pyöritellyt hiuksiani ja miettinyt, että kampaajalle olisi kiva mennä. Koitan lusmuilla ruoanlaitosta ja silti se joka päivä iskee päin naamaa: mitä tänään syötäisiin, ai kato lapsilla alkoi viis minuuttia sitten nälkäkiukku. Oon tehnyt ja syönyt ruisleipää usein ja paljon. Laulanut parkkipaikalla yksin Disney-lauluja ja kironnut hölmöjä paperikauppakasseja. Sitten kotona halannut tyttöjä ja miestä pitkään ja kertonut miten rakkaita ja ihania ne on. 

Miehen veli perheineen oli täällä springbreakkaamassa Bostonista. Isoin lapsista (10v) oli saanut synttärilahjaksi koiranpennun, joka piti hakea ja samalla kävivät nyt sitten moikkaamassa meitäkin. Syötiin roskaruokaa paljon, hengailtiin meidän altaalla ja käytiin Half Moon Beachillä jäätymässä. Aallot siellä oli valtavia ja sää pilvinen (näin kahden käynnin jälkeen aion nyt sanoa 'kuten aina') ja tuuli aika hyytävä. Lapset juoksi aaltoja karkuun, isommat serkut antoi meren vähän halaillakin. Syötiin quesadillat ja mentiin illalla milkshakeille. 

Elämä rullaa. Ilman merkittäviä kaaoksia just nyt. Huomenna on taas maanantai. Mennään ehkä joogaan jos jaksetaan. Iltapäivällä tulee babysitteri ja mä lähden ostamaan viikon ruokaostoksia. Illalla laitetaan lapset nukkumaan ja toivotaan, että Silicon Valleyn kolmas kausi olisi jo alkanut.