3v-9kk-10pv & 1v-5kk-14pv

Heräsin maanantaina (viikko sitten, mind you) puoli kuudelta (kuten varmaan koko edellisen viikon) pienemmän nälkäilmasuun. Äkkiä paita (minun) ylös - jos se vielä vaikka nukahtaa rinnalle - ja silmät kiinni. Vartin kuluttua mutisin ei ei ei EI EI EI VIELÄ OLE AAMU pirteälle pienemmälle, joka lähti vaeltamaan kohti ovea. Pian kävi ilmi, että olin väärässä: oli aamu.

Kiristin hampaat yhteen ja siirryttiin lasten huoneeseen. Yritin vielä kiskoa peittoa korville, vaan turhaan. Päivä oli käynnistynyt. Vietin päivän pidellessä itsestäni kiinni (henkisesti) etten heittäydy lattialle kokonaisvaltaisen tantrumin kourissa ja huokasin helpotuksesta kun babysitteri tuli iltapäivällä.

Illalla katsoin telkkaria ihan liian myöhään enkä mennyt ajoissa nukkumaan.

Heräsin tiistaina puoli kuudelta (kuten varmaan koko edellisen viikon) pienemmän nälkäilmasuun. Äkkiä paita (minun) ylös - jos se vielä vaikka nukahtaa rinnalle - ja silmät kiinni. Vartin kuluttua mutisin ei ei ei EI EI EI VIELÄ OLE.. EI OLE .. AARGHH pirteälle pienemmälle, joka lähti vaeltamaan kohti ovea. Pian kävi ilmi, että olin väärässä: oli aamu.

Tantrumia ei enää estellyt mikään. Itketti, harmitti, suututti (MIKSI MUN PITÄÄ HERÄTÄ NÄIN AIKASIN!). Kiukkuitketti: miksi kaikki haluaa ja vaatii multa kaikkea kokoajan, kun haluan vaan olla yksin ja nukkua! Oli vaikea puhua normaalejakin asioita tiuskimatta. Harmi-itketti, kun tuntui että mä en kestä mun elämää ja mulla on vain negatiivisia ajatuksia ja oon kamala äiti. Ja sitten harmi-itketti lisää koska kyllähän mä kestän mun elämää. Mulla on ihanat lapset ja ihana mies, vaan surkea itsekuri, enkä pääse ajoissa nukkumaan.

Käskin miehen töniä mut sänkyyn, jos en kymmeneen mennessä ole nukkumassa. Pyysin: Auta, auta! 

Keskiviikkona herätin miehen varttia vaille kuusi isomman vierestä lastenhuoneesta ja hätyytin molemmat makkariin jatkamaan unia, syötin pienemmälle banaanin ja siirryttiin alotettiin päivä. Väsytti, mutta vähän vähemmän. Hyväksyminen, alistuminen ja rimpuilun lopettaminen toivat tyyneyttä ja nostivat sietokykyä. Okei. Tää on nyt tätä. Nyt on ihan oikeasti tämä vaihe. Tämäkin menee sitten joskus ohi. Nyt vaan herätään puoli kuudelta. 

Iltapäivällä tuli babysitteri. Kertoi, että äiti oli ollut (ymmärtääkseni suhteellisen rutiininomaisessa) leikkauksessa ja yritti selvittää google translatorin avulla äidin puolalaisen poikaystävän kanssa tilannetta, koska ilmeisesti oli kuitenkin tullut jotain pieniä komplikaatioita. Kuulosti tutulta: äiti toisessa maassa, ei kontaktia lääkäreihin eikä yhteistä kieltä ihmis(t)en kanssa, joka voisi jotenkin auttaa tai kertoa jotain.

Madeltiin tukkosella highwayllä (koska ihmiset HIDASTI voidakseen katsoa kolaripaikkaa. Siis argh!) kohti sisäleikkipaikkaa ja juteltiin näistä. Kerroin omasta keväästäni kaksi vuotta sitten. Kuuntelin, kun babysitteri yritti tavottaa serkkuaan, ystäviään. Kyseli, tivasi, turhautui. 

Tultiin perille, droppasin tytöt ja sitterin sisäleikkipaikkaan ja lähdin itse läheiselle kuntosalille kaverin kanssa. Puolisen tuntia kului ja tajusin yhtäkkiä vilkasta puhelinta. Kolme missattua soittoa ja yksi epätoivoinen viesti: Please come I need to leave.

Tavotin puhelimella kovaa itkevän babysitterin. Äiti on kuollut. Läpsin itseäni vihaisesti otsalle (henkisesti) että olin unohtanut vilkuilla puhelinta ja säntäsin parissa minuutissa paikalle. Halasin pitkään, enkä oikein tiennyt mitä sanoa. I'm so sorry, I'm SO sorry. Do you need me to take you home?

Aviomies oli tulossa hakemaan, puhelimesta oli akku lopussa, eikä vieläkään oikein edes yhteyttä lääkäreihin. I'll go over the details later. I wasn't prepared at all.

Lähdettiin kotiin, isompi halusi tietää miksi babysitteri oli surullinen. Puhuttiin maamosta ja pupusta. Pelkäsin kokoajan, että sanon jotain väärää, jotain mistä tuleekin sitten niitä painajaisia. Joskus kun VANHAT ihmiset sairastuu, ne kuolee. Se on ihan luonnollista. Lähetin illalla vielä viestin: My thoughts are with you. Ajattelin myös maamoa ja niitä viimesiä päiviä.

Torstaina preschool. Olin selkeästi tosi paljon virkeämpi, elämä oli taas leppoisaa, rauhallista ja olin se äiti, joka halusin olla. Ja lapset oli niitä helppoja, hauskoja lapsia. Seikkailtiin merenranta-heinikkopuistossa, potkulautailtiin ja pienempi yllätti yhtäkkiä kääntymällä ja vilkuttamalla: baibai. 

Perjantaina oli suunnitelmissa mennä miehen töihin jätskille, mutta pienempi päätti vetästä sadan vuoden ruusus-unet, joten skipattiin jäde ja mentiin kaverin kanssa toiseen sisäleikkipuistoon. Pienempi yllätti sanomalla book ja nänä (nenä). Mietin, että lähettäisin babysitterille viestin, mutten tiennyt mitä sanoa.

Lauantaina käytiin isomman tanssitunnilla. Miehellä päivystys, oltiin ihan kotona. Ulkona sadetta ja lähdin lopulta illaksi article clubiin. Vähän niinkuin book club, paitsi että kun kellään ei ole aikaa lukea kirjoja, luetaan pari artikkelia ja sitten ehkä puhutaan niistä. Juodaan proseccoa ja syödään mansikoita. Menin ihanan naapuriäidin kyydillä ja kuuntelin tarinoita kuinka sen miehen intialainen suku oli piirrellyt niiden vastasyntyneen vauvan naaman täyteen piirrustuksia meikkikynällä ja pukeneet sen hirveeseen määrään koruja - kaikki jonkun uskonnollisen rituaalin tiimoilta tietenkin. 

Tänäänkin satoi. Yritin nukkua aamulla pitkään, mutta heräsin sittenkin. Puhuttiin mummupapan kanssa, siivottiin, sotkettiin, leikittiin ja tehtiin ruokaa. Kävin lounaalla kaverin kanssa ja palasin kotiin makaamaan väsyneenä puoliunessa sohvalla. Puhelinta vilkuillessa tuli vastaan tämä artikkeli (Huffington Post: This is why parents are more exhausted than you think they should be). Nauratti, osui just tähän.

Siirryin pohtimaan millä ihmeellä korvaan maitotuotteet pienemmän (ja mun omasta) ruokavaliosta. Sillä on kova atooppinen ihottuma ja monilla maitotuotteiden jättäminen pois on auttanut. Päätin kokeilla kaksi viikkoa. Hortoilin pitkin Whole Foodsia puoltoista tuntia etsimässä dairy free juttuja ja ostin hapankaalia. Kuulemma siinä on probiootteja.

Makasin puoliunessa sohvalla iltapäivällä ja puhelinta vilkuillessa tuli vastaan tämä artikkeli.  

Torstaina tehtiin taidetta!