3v-9kk-24pv & 1v-5kk-28pv

Viikko on ollut vähän laimea. Sellanen vähän itkuherkkä, vähän matalalento, vähän löysä ja nuutunut. Sieltä mistä aita on matalin. Tänään en jaksa yrittää. Kuinkahan monta vuotta siitä on kun viimeksi istuin koko viikonlopun sisällä kotona, söin pitsaa ja katoin telkkaria. Tyyliin kaikki Star Wars -leffat putkeen. Tai kokonainen kausi jotain hyvää scifiä. Että mä ottaisin just nyt tollasen viikonlopun.

Ja siis kun sanon, että 'en jaksa yrittää', niin silti sitkeesti vedin läpi puistot, kirjastot, suomipuiston, metsäilyt, sisäleikkipaikat, eväsretket, kauppakäynnit, vessakäynnit (pienempi on ilahduttavasti alkanut ottaa kirjan kainaloon, mennä kylppärin ovelle ja ilmottaa: KAKKA. Ja by golly, kakkapa kakka!), iltakännit .. eikun siis rutiinit jne. Perjantaina aloinkin olla aika finaalissa ja yksinkertaisten asioiden toimittaminen oli tasoa värisokea kissa rubiikinkuution kanssa. Lisäksi kohti loppuviikkoa mun suuhun oli ilmestynyt seismografi, joka ilmotti jokaisesta tärähdyksestä (kuten esim. askeleesta) vihlomalla. Nice.

Mentiin iltapäivällä (koska siis ulos on päästävä, muuten kaatuu seinät meidän kaikkien päälle) sisäleikkipaikkaan, siihen kaikkein helpoimpaan, jossa yleensä ihan oikeasti voi vaan tuijottaa seisovin mombie-silmin tyhjyyteen. Lelut on riittävän isoja ettei niihin tukehdu, liukumäki niin matala ja turvallinen ettei siitä putoa ja tekemistä lapsille niin paljon, että ne jaksaa touhuta itsenäisesti.

Soitto hammaslääkärille: APUA. SATTUU. VIIKONLOPPU. Hammaslääkäri kuulosti vähän epäluuloselta. No sattuuko kun juot kuumaa/kylmää? Ei. Pureskeletko hampaitasi öisin? Eeeehkä.. (Mietin viime viikon öitä, joihin mahtuu ainakin kolme painajaista, joissa lapset hukkui tai kadotin ne tai asemiehet oli tulossa meidän kotiin ja yritin tunkea niitä piiloon sängyn alle (unessa oltiin Beirutissa (??) ja oon erityisen ylpeä aivojeni kehittelemästä terroristijenginimestä näille asemiehille: Beirax)). Niin, sehän voi johtaa vaikka hampaan kuolioon.. Pitääköhän sulle juurihoito.. Ootko muuten varma ettei sulla oo poskiontelontulehdus?

Kului muutama tunti ja sattuva hammas oli muuttunut koko naaman jomotukseksi. Päätin kuitenkin urhoollisesti odottaa vielä lauantaihin että saisin maksimoitua lääkärinmetsästyskurjuuden ja geneerisen hankaluuden.

Lauantaina naama meinasi räjähtää irti ja tuntui että koko koko ylähammasrivistö putoo. Mene vaan kavereitten kanssa kasailemaan Ikeaa, kannustin kuitenkin miestä aamulla. Koska oon hyvä vaimo ja eihän mun sairastaminen saa olla sosialisoinnin esteenä. Neljän tunnin kuluttua soitin vikisten: tuu takas.

Hammaslääkäri veikkasi oikein, poskiontelontulehdus. Nenäkannutin ja -suihkutin ja vedin lääkkeitä. Hammassärky alkoi loiventua. 

Näkeekö kukaan muu ironiaa siinä, että oltuani puoltoista vuotta (päällekin?) käytännössä tosi terveenä mulle iskee poskiontelontulehdus hetkeen, jolloin olen ensimmäistä kertaa elämässäni ollut kaks viikkoa ilman maitotuotteita?

No anyway. Päätin ottaa sairaslomapäivän äitiydestä ja pistin annoin miehen hoitaa lapsia ja kotia koko sunnuntain (no tein mä niille sentään ruokaa). Ja lepäsin. Teki hyvää. 

Sori mies, juhlitaan niitä sun synttäreitä ens vuonna paremmin. 

Sadepäivähommia