4v-6kk-22pv & 2v-2kk-26pv

Kalifornialla on meneillään vaihe, jollon sataa viisi päivää kuudesta. Tänne muuttaessa en todellakaan olis arvannut kuinka usein tulen vetämään kumisaappaat jalkaani ja kuinka paljon lapset noita kurahousujaan ja välikausivermeitään oikeestaan tarttevatkaan. Se tarkottaa sitä, että joudun monta kertaa viikossa sankaroimaan ja lähtemään ulos vaikka, and get this, SATAA (btw se myös tarkottaa, että Kaliforniaa vuosikaudet riivannut kuivuus on nyt tältä erää ohi, pohjavesitilanne on ihan vain tämän talven myötä palautunut normaaliksi).

Perjantainakin viivyttelin kotona niin pitkään kuin mahdollista (koska perjantai. Koska voin. Koska kotona on alkanut yllättäen olla välillä tosi rauhaisaa kun lapset leikkii ja äiti somett laittaa ruokaa tai siivoo), kunnes iltapäivällä mentiin ulos. Satoi ja paistoi vuorotellen paitsi kun me mentiin ulos niin sitten heti satoi eikä yhtään paistanut koko sen tunnin ajan kunnes mentiin takasin sisälle.

Toisaalta torstaina oltiin melkein neljä tuntia metsässä tekemässä virran kupeessa mutakakkuja eikä satanut (juurikaan), joten a) ei aina sada; b) puolet perjantain ulkoiluista oli hoidettu jo torstaina, right?

Perjantaina havahduin pohtimaan, että tämmöstäköhän olis jos oltais Suomessa. Paitsi kylmempää. Ja pimeempää. Ja räntäsämpää. All year round.

Tuli viikonloppu ja taas oli luvattu sadetta. Lähdettiin kuitenkin kukkuloille haikkaamaan, koska isompi oli halunnut metsään metsään metsään luontoon luontoon näköala maisemaa! Ja me mentiin. Pienempi nukahti satunnaisille päikkäreilleen ja jatkoi sikeitään Manducassa (niin nostalgista, että Manduca on päässyt taas käyttöön), isompi kirmasi, hyppelehti, juoksenteli ja laukkasi koko sen parin mailin matkan, joka tarvottiin ylämäkeen ja alamäkeen ja järven vierustaa. 

Nähtiin pupu ja iso satelliittilautanen. Myös kolme hevosta ja muutama pyöräilijä. Kylteissä varoteltiin punkeista, kalkkarokäärmeistä ja poison oakista. Ei nähty käärmeitä eikä punkkeja (vaikka nyt on täällä jälkimmäisten prime time, sanoi google) ja poison oakkia ei tunnistettu, joten jätettiin kaikki fauna suosiolla lääppimättä. Käytiin vielä varmuuden vuoksi haikin jälkeen leikkipuistossa kuluttamassa vikatkin energiat.

Kohisee

Kotona päivällistä ja alettiin leipoa isomman kanssa mustikkapiirakkaa. Ja sitten se tapahtui.

Pienempi leikki lastenhuoneessa omiaan ensin kolme varttia (!!) ja tuli sitten keittiön pöydän äärelle piirtelemään. Isompi leipoi mun kanssa mustikkapiirakkaa ja osasi sekottaa sotkematta, olla nuoleskelematta raakaa kananmunaa ja kuunnella ohjeita. Mies istu sohvalla läppäröimässä ja sai tehtyä hommansa keskeytyksettä loppuun asti. 

Leipurilla täytyy olla tietty leipurin hattu!

Mä laitoin mustikkapiirakat uuniin ja pysähdyin havainnoimaan tilannetta. Kukaan ei kirkunut, sählännyt, sotkenut, huutanut, tapellut, rikkonut, parkunut tai vaatinut. Kodissa oli ihan hallittavasti tavaroita levällään, kaikki oli ihan rauhaisaa ja stressikertoimet pyöri siellä nollan tienoilla. 

Siinä miestä halaillessa tuli yhtäkkiä sellanen onnellisuuseuforia, jota en muista viikkoihin, kuukausiin kokeneeni. Ja quite frankly miettineeni, että koskakohan sellanen taas tulee vai tuleeko ja osaankohan mä enää. Mutta osasin mä. It's like riding a bike.