Keskiviikkoaamu. Pienempi herää tietty ekana ja ravistelee mua hartioista: äiti nyt on aamu! Eikä ole nyt on vielä yö nuku, suhisen avaamatta silmiäni. Pienempi käy kainaloon hetkeksi makaamaan ja nousee pian uudelleen. Äiti, taitaa olla aamu.
Mies kotona töissä. Herätään tavallista myöhemmin, mutten edes jaksa kiirehtiä. Aamutoimet, isompi on taas alottanut jo jonkun leikin eikä halua keskeyttää. Höyryjunan lailla pusketaan miehen kanssa hommat läpi lapset kyydissä. Ensimmäisellä asemalla harjataan hampaat. Toisella puetaan vaatteet. Kolmannella syödään aamupalaa. Tsuku tsuku tuut tuut.
Isompi haluaa laittaa uudet glitterikimaltavat punaset tennarit jalkaan. Ulkona sataa. No ei ne kuitenkaan mee ulos, ei ne mennyt eilenkään, ajattelen. Etsitään takkeja, reppuja, myyrää. Pienempikin haluaa repun mukaan. Apinan reppuun. Frozen-kirja unohtui, pitää vielä palata hakemaan.
Joulukuusi on ohi, pienempi pysähtyy mietteliäästi katsomaan olkkaria. Niin, joulu on ohi, korjaan ja nappaan pienemmän kainaloon. Kiirehditään autolle, yritän olla olematta kauhea kireä hidasteleville lapsille. Portaat alas autotalliin, lapset autoon. Kinastellaan nouseeko pienempi ulos turvaistuimestaan, että saa kiivetä sinne ITSE ja tekeekö isompi akrobatiatemppuja omalla istuimellaan vai laittaako vyöt kiinni. Vilkasen kelloa. Tosi paljon.
Laita äiti let it go, pienempi pyytää.
Eikun umbrella! Isompi kiirehtii huudahtamaan, minä olen niin tottunut let it go:hun etten jaksaisi enää kuunnella sitä!
Haluatko isompi do you wanna .. snowman? pienempi ehdottaa.
Ajaessa musiikin etsiminen ja valitseminen ei oikein onnistu, joten isompi alkaa haastatella myyrää: mistä sinä myyrä haluaisit jutella? Puhutaan jostain maasta tai tässä maapallolla, jostain mistä sinä et vielä tiedä mitään.
Puhutaan tulivuorista. Autoista. Junista. Dinosauruksista.
Preschoolin ovella lappu: rainy day walk! Vilkasen isomman tennareita ja kiristelen hampaitani. No niin tietty. Olisi pitänyt ottaa saappaat.
Preschooliin on taas helppo mennä. Edellisen päivän paluu vaati hetken totuttelun ja palautumisen ja sylittelyn ja pusuttelun ja kikattelun, mutta nyt ollaan palattu ruotuun ja rutiiniin. Suukkokäsi isommalle ja isompi antaa suukkokäden vielä pienemmälle. Ajellaan pienemmän kanssa hiljaisuudessa kotiin.
Skype sukulaisten kanssa, kiireinen lounas ja sitten onkin jo aika lähteä hakemaan isompaa. Aamut menee niin nopeesti. Varsinkin jos herätään tosi myöhään.
Pienempi ei nukahda autoon. Isompi ei tahdo lähteä tarhasta. Pienempi haluaisi soittaa automatkalta isille, joka kyllä odottaa kotona. Isompi pulputtaa taukoamatta kaiken päälle ja suunnittelee keitä kutsuu synttäreilleen (jotka ei siis ole vielä puoleen vuoteen).
Mies on kotona. Isompi alkaa askarrella, pienempi pukee joululahjaksi saamansa pinkit, karvaiset monsteritassutohvelit jalkaansa. Kutittelen sitä ja ihmettelen ääneen mikäs pieni pinkki-monsteri täällä on! Mikäs ihmeen pinkki-monsteri?!
Isomman ääni on aavistuksen huolestunut, kun se huutaa ruokapöydän äärestä lastenhuoneeseen: äiti mikä on pimppimonsteri?
En jaksa huutaa takasin, vaan toivon isomman tulevan mun luokse kysymään, joten en vastaa heti. Mutta isompi ei lannistu, vaan ääni alkaa muuttua melko vaativaksi ja entistä huolestuneemmaksi: äiti mikä on pimppimonsteri? MIKÄ ON PIMPPIMONSTERI?!
Pinkki-monsteri, pinkki! Niinkun se väri! Pinkki! Mies lopulta huudahtaa läppärinsä takaa ja mutisee jotain työnteosta kotona.
Ovikello soi, beibisitteri on täällä. Lapset kiljahtelee, niillä on ollut ikävä, viimeksi nähtiin ennen joulua. Beibisitterin vauvamaha on kasvanut, muistutus taas siitä, että kohta pitäisi alkaa metsästää uutta (beibisitteriä). Kävellään miehen kanssa tihkusateessa pizzalle lähiravintolaan. Ulkona on tosi syksyistä ja sateista. Kuin syys-lokakuu Suomessa. Ei hirveän kylmä, mutta märkä. Naurattaa, kun mieleen palaa jonkun lokaalin huokasu siitä miten rankkoja nämä talvet on.
Pizzan jälkeen päätän tehdä jotain harvinaista synttäreitteni kunniaksi ja käyttää beibisitterin ajan ihan itelleni. Ajelen Stanford shopping Centeriin ja ostan itelleni pari urheiluvaatetta. Bloomingdalesin läpi kävellessä (siinä kosmetiikkaosastolla) harkitsen uuden kulmakynän ostamista (koska se edellinen loppui juurikin tänään), mutta laiskuus meinaa voittaa. Jos nyt vaan tilaan netistä, ei tarvi puhua kenellekään. Mutta ryhdistäydyn, ekologian nimissä. Tämä ei tästä helpommaksi muutu. Nyt vaan lähin kulmakynä käteen ja kassalle.
What may I help you with today? Myyjä on siinä samantien kun pysähdyn sekunniksi. Kulmakynää, kerron ja oon ihan non-chalantisti. Mutta pitäishän se arvata. Vartin kuluttua istun (edelleen) panttivankina tuolilla, kun kosmetologi lisää enemmän ja enemmän meikkiä mun naamalle, enkä pääse sitä karkuun mihinkään. Kiroan itselleni, senkin hyväuskoinen sinisilmäinen hölmö. Mikset vaan tilannu netistä. Lähetän miehelle muutaman hätäviestin.
Kotona päivällinen on syöty ja lapset riehakkaina. Babysitteri ei ollut vienyt niitä ulos (koska sade) ja talo tutisee iltasirkuksen töminässä. Jostain kuuluu pitkä mooooaaannngngg. Mies kiertelee nurkkia, mistä se ääni oikein tulee?! Miksi talo itkee? Isompi kysyy. Äänen lähdettä ei löydy ja mies arvelee, että joko putkissa tuulee tai sitten meidän koti meinaa sortua. Tunnin kehän kiertämisen jälkeen mysteeri ratkeaa: autotallin portti siellä vonkuu. Mies saa mielenrauhan.
Lapsille puuroa iltapalaksi (yuck! huutaa isompi, mutta syö kuitenkin hyvällä ruokahalulla). Ootetaan että lapset on nukkumassa ja tehdään vähän pancakeseja. Koska ollaan aikuisia. Ja synttärit.
 |
| Synttäriselfie. Tältä näytin tämän vuoden synttärinä. Meikattuna iltajumppaamassa. |
No comments:
Post a Comment