Meillä koti on aivan totaalikaaoksessa ja odottaa alistuneesti muuttoa. Ollaan hienosti alotettu pakkaaminen ajoissa ja laitettu kaikenlaisia tällä hetkellä tarpeettomia asioita (albumeja, cd:tä, kirjoja, kansioita, nuotteja etc.) laatikoihin, jotka ollaan pinottu isoiksi kasoiksi olkkariin.
Nyt vielä kun mulla olis se geeni, jonka takia yleensä naiset on vastuussa perheen sosiaalisesta elämästä ja erityisesti sosiaalisista muodollisuuksista. Se, joka muistuttaisi jo viikkoa etukäteen leipomaan jotain vieraille, keksisi täydellisen isänpäivälahjan, olisi ajoissa joulu- ja synttärilahjojen kanssa, katsoisi juhlavaatteet kuntoon hyvissä ajoin ennen juhlia ja lähettäisi kukkia sillon kun it's called for.
Mutta ei.
Lauantaina oli miehen siskontytön ristiäiset. Oltiin saatu kutsu jo aikaa sitten ja olin merkannut sen kalenteriin ja se oli jopa aivoissa rekisteröity lauantaille. Ristiäiset. Check. Perjantai-iltana lamppu pääni päällä alkoi vihdoin saada virtaa ja tajusin, että ristiäisiin tarvittaisiin juhlavaatteet (jotka, voi kyllä, olivat jo jossain laatikkokasan uumenissa) ja ristiäislahja (tässä vetoan siihen, että miehen sukulaiset --> miehen pitäisi olla vastuussa lahjoista, right?).
Kaikkien pahvilaatikoiden purkaminen ja sieltä tarvittavien vaatteiden ja kenkien löytäminen (ja sovittaminen ja nurkkaan heittäminen, kun äh, ei tää nyt näytä hyvältä) kuulosti siltä, että helpommalla pääsee juoksemalla aamulla kauppaan ja ostamalla uudet (varsinkin kun mulla ei ollut ehjiä sukkahousuja ja olisin joutunu sellaset anyway metsästämään). Mukavan lisähaasteen tähän toi ristiäisten alkamisaika: klo 11 (Vantaalla, n. 35min ajomatkan päässä meiltä).
Noh, onhan näitä paniikkiostoksia tehty ennenkin, ja tavallaan jotenkin jollain masokistisella tavalla jopa vähän tykkään siitä haasteesta, että pitää tehdä the impossible - juhlavaatteet alusta loppuun puolessa tunnissa ja kohtuullisella hinnalla.
Seisoin siis tasan kello ysiltä tikkana Forumin Seppälän ovella odottamassa aukeamista. Okei, fine, en kehdannut ihan nenä kiinni lasiovessa odottaa, joten olin kohteliaan etäisyyden päässä ja päästin parit venäläiset sisään mua ennen.
Tavallaan yllättävää, mutta 9:36 olin kassalla ja mulla oli kaikki mitä tarttin. Vieläpä paljon parempi saalis kuin olin odottanutkaan, paremmalla hinnalla kuin olin odottanut. Pääsinpä vielä viimesen kerran nauttimaan keskusta-asumisen iloista ennen ensviikonloppuista muuttoa.
Ja mitäpä lapselle? Harjottelee konttausta (käsien ja jalkojen siirtämistä eripareina), juttelee hymyillen, on vähän vastahakoinen nukahtamaan yöunille ja herää pari kertaa yössä - ei välttämättä aina nälkäsenä, mutta levottomana ja nukahtaa vasta rinnalle. Ens viikolla on se 5kk neuvola. Ja oonko ainoa, joka menee mielellään neuvolaan? Neuvolatypy on kuitenkin kiva ja vaikuttaa asiantuntevalta ja aina on ollut mukavaa.
Oon antanut tässä lapselle kurkkua ja sitä bataattisosetta. Tänään myös porkkanaa. Sain perjantaina kaverilta yhden sormiruokailukirjan lainaan ja vaikka oon ihan vasta alussa sitä, moni asia tässä jo avautui. Kuten se, että kakomisrefleksi katoaa iän - ei syömisten - myötä.
Täytyy sanoa, että vaikka kirjassa sanotaan yskimisen ja kakomisen olevan normaalia eikä vaarallista, kyllä sitä sydän on silti vähän kurkussa. Entä jos entä jos.... Eikö ketään muuta oo pelottanut?
Annoin tänään siis sellasen tooodella pehmeeksi keitetyn porkkanatikun lapselle ja sehän sai sitä heti suuhunsa muussattua. Vähän kakoi ja minä huolissani vieressä, mutta hengissä selvittin. Taisi olla eka kerta, kun sai vähän enemmän kerrallaan suuhunsa, aikasemmin on lähinnä jäystänyt niitä kurkun pehmeitä keskiosia ja sieltä irtoo tooosi vähän kerrallaan (mutta nykyään sujuu jo aika tottumuksella). Voi kyllä olla että kakominen johtui myös maun epämiellyttävyydestä (ainakin ilme sitä kertoi).
Eli hyvin täällä. Tuntuu että laps on alkanut tykätä iltarutiineihin kuuluvasta pienestä hierontatuokiosta.
Sunday, November 25, 2012
Thursday, November 22, 2012
kuukausi 4, päivä 22
Rokotetutkimus osa 3.
Tällä kertaa ohjelmassa oli vain rota-tehoste (se viimeinen) ja verikoe. Rota meni hyvin, verikoe tavallaan paremmin kuin viimeks - laps oli ehkä hiukkasen vähemmän loukkaantunut ja surkeissaan (verikoe otettiin nyt puudutuslaastarikädestä), mutta huusi kuin syötävä silti. Noin muuten verikoe feilasi täysin: verta ei lapsesta saatu, vaikka se kuinka karjui. Kokeilun jälkeen pidettiin pieni tauko, jonka aikana pohdittiin otetaanko yritys nro 2 toisesta suonesta vai annetaanko olla ja pudotetaan laps tutkimuksesta.
Todettiin, että hoitaja voisi vilkaista käsivartta vielä ja mietitään sitten. No, hoitaja vilkaisi kyynertaivetta puoli minuuttia, jonka aikana laps karjui 29 sekuntia ja todettiin, että ehkä antaa nyt sitten vaan olla tämän tässä.
Eli rokotukset saadaan loppuun asti, mutta laps putoo tutkimuksesta, koska verinäytettä ei saatu. Ja mainittakoon vielä, että vika ei ollut hoitajassa, vaan pienistä verisuonista ei nyt vaan tihkunut.
Pyörähdettiin kaupungilla, käytiin kaupassa, tultiin kotiin ja tehtiin makaroonilaatikkoa (ilman laatikkoa, en jaksanut pistää uuniin asti).
Meillä on kotona oikeastaan keittiösyvennys, joka on melkein osa olkkaria. Siitä huolimatta hämmästytti vauhti, jolla laps siirsi itsensä olkkarin maton kauimmaisesta reunasta koko maton halki, parketille ja siitä keittiöön mun jalkoihin. Hyvä laps! Tähän asti parketilla ollaan joko liikuttu viisarina tai sitten peruuttaen. Edistystä on taas tapahtunut.
Niin, ja mies toi lapselle sählypallon. Mahtava leikkikalu! Siihen mahtuu sormet just mukavasti rei'istä sisään.
Sen sijaan satsumien aika alkaa olla tältä erää ohi. Onneks appelsiinien aika on koittamassa. Tulee kyllä ihan raskausajat mieleen.
Ainiin ja vielä. Laps oli kerännyt 330g painoa sitten viime punnituksen (reilu kolme viikkoa sitten). Nyt olisi vielä viikko aikaa kerätä 70g, että päästäisiin siihen 400g / kk tahtiin. Ens torstaina siis 5kk neuvola (ei oo totta, 5kk? Mihin viimeset pari-kolme kuukautta hävis?) ja vähän veikkailen, että sieltä tulee käsky alottaa kiinteät.
No, way ahead of you Miss Neuvolatypy, täällähän ollaan vedetty bataattisosetta jo reilun viikon verran, melkein joka ilta. Melkein ruokalusikallisen verran (15ml - yksi Ikean jääpala-astian muotti (älyttömän laajan sanavaraston sitä tarviikaan noin yksinkertaisen asian kuvailemiseks. Omalla äidinkielellä. Enkä tiiä menikö ees varsinaisesti oikein)).
Tulin tosin jutelleeksi kaverin kanssa sormiruokailusta ja hän mua valisti, että sormiruokailun idea on se, että kun laps ei ole tottunut vetämään soseita, niin kakomisrefleksi on suun etuosassa. Eli suu osaa tietää minkäkokoset palat voi niellä, jollon ei tukehduta. Mutta että jos suu tottuu soseisiin, tämä relfeksi katoaa ja soseista karkeampaan ruokaan siirtyminen voi olla hankalaa.
Eli. Enkai nyt (reilussa) viikossa oo jo onnistunut tuhoamaan tota suun-etuosan-kakomisrefleksiä? Äh, jälleen kerran, olisipa pitänyt istua alas ja perehtyä aiheeseen nyt kunnolla.
Bataattisoseen syöttämisen motivaatiohan oli mahdollistaa yhden aterian korvaaminen bataatilla joulukuun puolessa välissä, jolloin meillä on bändin kanssa keikka (ettei mun tarttisi pumpata). Noh, korvikehan alkoi yhtäkkiä taas maistua, joten sinällään sosetta ei tarvita tota keikkaa varten, mutta ajattelin, että syökööt sitä nyt, kun kerran näyttää maistuvan ja menevän niin hyvin.
Tosin, jos neuvolasta käskevät alottamaan lisäravinnon (paino ei nouse riittävästi maidolla), niin soseilla kai se on mentävä, koska sormiruokailusta tuskin saa vielä riittävästi ravintoa, että sillä olis painon kannalta merkitystä? Ja jos näin, niin miten se kakomisrefleksi? Vai onko jotain sormiruokaa (ton ikäiselle), josta saisi riittävästi lisäenergiaa? Banaani - vai liian makeeta? Riisi - liian pientä ja vaikeeta? Hmm, bataatti sormiruokana? Tai peruna?
Ehkä mä teen bataattisoseesta meille vaan keittoa ja alan tarjota bataatit tikkuina.
Mjoo, äh. Ehkäpä etsin nyt aiheesta kirjasen ja luen sen. Mitkäs olikaan hyviä kirjoja?

![]() |
| Jee, sählypallo! |
Wednesday, November 21, 2012
kuukausi 4, päivä 21
Onko kukaan muu huomannut, että nukuttaessa lasta toisesta rinnasta tulee rähinämaitoa ja toisesta unimaitoa?
Mulla on ollut tänään tyhmäpäivä (eri rumatyhmä, vain tyhmä). Tyhmyyskohtauksia yksi toisensa perään. Tiedän niiden kuuluvan äitiyteen, mutta tänään oli kyllä vähän överit.
Yö meni hämmästyttävästi. Herättiin lapsen kanssa ekan kerran puoli kolmen aikaan tekemään jotain, mutta en muista mitä (muistan vain katsoneeni kelloa). Syötin? Leikittiin? Tanssittiin vakiotansseja Länsi-Suomesta? Who knows, mulla ei ole mitään mielikuvaa.
Kun herättiin seuraavan kerran puoli viiden aikaan, laps piehtaroi pinnasängyssä, josta veikkaisin, ettei ruokailua ollut tapahtunut edellisellä heräämisellä. Tällä kertaa herääminen johtui tosiaan lapsen levottomuudesta, joka yltyi muutamaksi parahdukseksi (kuitenkin silmät kiinni). Normaalisti, jos havahtuisin tähän laps vierelläni, en varmaan juuri edes heräisi, vaan avaisin maitobaarin ja jatkaisin unia lapsen rauhottuessa.
Nyt nousin vähän ylös, silittelin ja nostelin lasta ja yritin auttaa sitä eteenpäin mukavampaan vaiheeseen unessa tai havahduttaa sen verran hereille, että voisi alottaa uuden, kivemman unen.
Lopulta laps rauhottui ja mä jatkoin unia - herätäkseni seuraavan kerran puoli kasin aikaan. Puoli kasin! Koko yö maksimissaan yhdellä ruokailulla? How can this be? Eikä laps ollut mitenkään kärsivän nälkäinen, mutta söi kyllä hyvällä ruokahalulla. Käsittämätöntä. Nyt tehtiin kyllä ennätyksiä.
Anyway, julistin äidilleni heränneeni kuin uutena ihmisenä aikasempien katkonaisten öiden jälkeen. Aivokapasiteetti ei harmillisesti kuitenkaan ollut lisääntynyt, vaan ehkä peräti päin vastoin.
Meinasin unohtaa aamupäiväisen tapaamisen kaverin kanssa. Tungin kaupan parkkilippuautomaatilla luottokortin siihen holeen, johon setelit menee (rutisti ja jauhoi hetken aikaa, onneksi kuitenkin palautti kortin). Unohdin muskarin! Siis ihan vaan unohdin! Tarkkailin sämpylöitä uunissa, kunnes aloin hakata granaattiomenaa kaulimella ja kadotin ajantajun ja nostin lopulta käryävät, mustat sämpylät uunista. Äh.
Onneksi kiva kaveri tuli kylään ja laps pääsi näyttämään kaikki osaamat temppunsa. Tällä hetkellä on btw meneillään taas äänikausi.
Niin, ja aloin taas katsella lippuja Espanjaan. Jutellaan päivittäin maamon (äitini) kanssa skypessä ja kyllähän se vähän sydäntä särkee, kun laps yrittää ruudun läpi maamoaan silittää.

Monday, November 19, 2012
kuukausi 4, päivä 19
Haittaako jos tänään nukuttiin melkein yhteentoista asti? Haittaako, että tein tänään tasan yhden hyödyllisen asian (puhtaat pyykit kaappiin)? Entä se, että käytiin tänään ulkona kerran, 10 minuuttia?
Haittaako, että oon haukotellut koko päivän ja nukkut kahdet päikkärit lapsen mukana? Haittaako, että oon ollut koko päivän verkkareissa ja tukkakin on aika likanen? Haittaako, että laps sai tänään päivävaatteet päällensä joskus puoli kahden aikaan? Haittaako, että en ottanut tälle päivälle yhtään kuvaa, jota postata blogiin?
Tan-tan-taa. Ei haittaa!
Joo, valvoin - ainakin tuntuu siltä - suurimman osan yöstä. Kuuntelin lasta, joka yritti löytää asentoa, jossa hengitys onnistuisi. Kun piehtarointi lopulta loppui, jäin kuuntelemaan hengittääkö se lainkaan ja vilkuilemaan liikkuuko kyljet. Ja ennen kuin ehdin taas nukahtaa, laps olikin jo taas hereillä, eikä halunnut nukahtaa.
Kuuntelin, kun laps kääntyili sängyssä hereillä. Huokailin sipulin hajussa päänsärkysenä (oltiin ripustettu pussi halkastuja sipuleita roikkumaan mobilesta). Laps oli kuitenkin ihan hyväntuulinen, jutteli, seurusteli ja etsiskeli unta. Lopulta kierähti tositarkoituksella pinniksestä mun kylkeen kehräämään khrrrrrrr khrrrr (sillä on r-harjoitukset meneillään kiekasujen lisäksi). Ja nukahti siihen.
Toivottavasti ens yö on jo parempi.

Sunday, November 18, 2012
kuukausi 4, päivä 18
Tää viikonloppu on ollut täynnä mukavuusvaatteita, mukavuusruokaa, räkästä lasta ja huonoja öitä. Nokkelimmat voi nähdä yhteyden näiden välillä.
Perjantaina se oli oikeastaan ihan omaa syytä, ettei ajettu kaveripariskuntaa ajoissa meiltä pois ja alettu pistää lasta normirutiinien mukaisesti. Kuinka vakavaa se nyt voi olla, tän kerran, nukuttelen sen rinnalle ilman nukkumaanmenorutiineja. Kyllä se nukkuu kun väsyttää.
Kuuluisia viimesiä sanoja. Joskus puoli yhden - yhden välillä vieraat lähtivät ja me alettiin tehdä asioita, jotka olis pitäny tehdä jo paaaaaljon aikasemmin. Siirrettiin makkarissa sängyt takasin järjestykseen kaapin purkamisen jäljiltä. Lajiteltiin puhdas vaatekasa kaappiin. Mä kävin suihkussa. You know, näitä perusjuttuja.
Laps kävi illan aikana nukkumassa muutamaan otteeseen, mutta ei tosiaankaan nukahtanut yöunille ilman meitä vieressä. Siispä puoli kahden aikaan yliväsyneen lapsen nukuttaminen oli silkka mahdottomuus. Ei rinnalle, ei vaunuihin, ei mihinkään. Mies sen sijaan sammui autuaalliseen uneen pään tyynylle laskiessaan. Mä sitten huokailin rinnalla riehuvaa lasta ja kaipasin unta.
Kului noin ikuisuus. Laps, sitten kuitenkin, lopulta alkoi sammua. Ja nukahati. Raukeana, helpottuneena suljin silmäni ja vaivuin alku-uneen.
Kului viis minuuttia. Miehen häly-puhelin heräsi kilkattamaan volat kaakossa, ja mies unenpöpperössä yritti sammuttaa omaa kännykkäänsä. Totesin sille lopulta, että se toinen puhelin, mutta laps oli tietenkin jo hereillä jo parkui vähän tätä herätystä. Teki mieli munkin. Varsinkin kun kävi hyvin selväksi, että rinnalle laps ei aio uudelleen nukahtaa.
Mies vaunutteli tyypin uneen ja saatiin lopulta rauha maahan. Kaheksalta herättiinkin sitten kiduttamaan tukkoista lasta nenäfriidalla (nykyään laps on jo siitä aika moksis) ja suolatipoilla.
Viime yö oli helpompi, mutta nytkin saatiin neljän aikaan nousta helpottamaan lapsen oloa. En odota ens yöstä erityisesti parempaa. Nuhanen parka. Tosin onneks tässä ei kuitenkaan nuhaa vakavampaa ja laps on päivällä ihan hyväntuulinen oma itsensä. Nyt on ollut jopa jotenkin erityisen hyväntuulinen ja juttelias, erilaisia äänteitä, huutojakin, on alettu taas harjotella kovasti. Onneks ei vielä kiljahtelua kuitenkaan.
Anyway, äitini kertoi mulle, että laps on oppinut heittämään. Taito, johon en ollut osannut kiinnittää edes huomiota. Ja joo, kyllähän tuon toimintaa kai heittämiseksi voi kutsua. Lisäksi se harjottelee konttausasennossa sivuttain olemista, siis vähän niinkuin kyljellään (että voisi käyttää toista kättä lelun heittämiseen). Näyttäisi siltä, että siitä se jonain päivänä vielä pyllähtää istumaan. Vielä toistaseksi se useimmiten kellahtaa siitä selälleen, jos johonkin.
Näin sunnuntaina syötiin uuniperunoita, katkarapuja ja tehtiin jälkkäriksi vohveleita, joita vedin sitten Ainoalla Oikealla täytteellä: vaahterasiirappia, banaania ja vaniljajätskiä.
Ainiin, laps on myös menestyksekkäästi sormiruokaillut kurkkua viime aikoina. Sylissä istuen vasurilla kurkkutikusta pitää kiinni ja jäystää ikenillä pehmeää keskiosaa hyvällä ruokahalulla.
Meillä ei muuten vieläkään ole (tori-ilmoituksesta huolimatta) Ikean jumppakaarta. Anyone?

Thursday, November 15, 2012
kuukausi 4, päivä 15
Ainon tyrnijäde on hyvää. Jopa parempaa kuin uskalsin odottaakaan.
Luin Sinnan innoittamana kirjan Room. Se oli ihan mielettömän hyvä, vaikka välillä saikin kurkun melkein tukkeutumaan ahdistuksesta. Aloin kuitenkin tuntea aivan valtavaa äidillistä rakkautta kirjan 5-vuotiasta päähenkilöä kohtaan.
Pupu on valloittanut (ja sotkenut) lapsen Pingu-leikkimaton siihen malliin, etten enää viitsisi laittaa lasta koko matolle. Pitäköön pupu hyvänään sitten. Sain sitten päähänpinttymän, että haluan lapselle Ikean LEKA lelukaaren koska se on puuta ja linjakas ja sopii kauniisti meidän uuteen kotiin. No arvatkaa onko se Ikeasta kokonaan loppu. Kuulemma aikasintaan joulukuun puolessa välissä saatavilla.
Ja random-faktoja musta: kun saan päähänpinttymän, siitä on tosi vaikea päästä eroon. Siispä etsin huutonetit ja torifit sun muut, eikä MISSÄÄN ollut sellasta myynnissä. Sen sijaan löysin yhden ilmoitukset, jossa sellainen haluttiin ostaa. Mutta kun! Päähänpinttymä! Pitää saada se NYTHETI!
Laps on ollut parina aamuna vähän nuhanen, joten päätin nyt kokeilla nenä-fridaa ekaa kertaa. Meni yllättävän kivuttomasti - nenä vähän koitti pakoilla (tietenkin) mutta muuten ei laps ollut moksiskaan.
Ostin Changesta uudet imetysliivit. Kahdet. Voin suositella. On hyvät.
Ja ainiin, Kataisesta tuohtuneet ihmiset, pidättehän sitten terminologian selkeänä. Asiaan enempää tutustumatta uskoisin, että Kataiselle työ = valtiolle verotuloja. Monille muille työ = kädet täynnä (hyödyllistä) tekemistä. Tai näin ainakin 14.11 Iltalehden lööppi vihjaisi: "Suomalaisäidit raivoissaan Kataiselle - tämä on täyttä työtä!" (en nyt harmillisesti löytänyt linkkiä tuohon itse artikkeliin)
Ihan vaan että kannattaa olla tuohtunut oikeasta asiasta jos jostain.
Ei mul muuta tänään.

Tuesday, November 13, 2012
kuukausi 4, päivä 13
Laps ei nuku, vaikka kello on jo puol kakstoista. Sen sijaan se hyppii-konttaa-karhukävelee pitkin olkkarin mattoa ja karjuu välillä (pupun aktivointipallo näyttää aktivoivan myös lapsen). Jalat tekee vaikka millasta duunia, mutta kädet ei osaa edetä, joten eteneminen tapahtuu ponnistaen ja kaatuen naamalle/rintakehälle. Onneksi mattoa on pehmeä.
Tosiaan, nyt ollaan alettu harjotella jalkojen liikuttamista vähän eri aikaan toisinaan ja lisäksi varvistamista karhukävely-asentoon. Suuret ahaa-elämykset näyttää tapahtuvan taas tälleen puolenyön aikaan. Lapsesta taitaa tulla yöeläin (tiiättekö, niitä tyyppejä, jotka on tuottavimmillaan öisin).
Anyway. Tein tänään bataattisosetta. Lentoalusta oli joka kerta valmiina, kun lentsikka pörräsi sisään. No, oikeasti käskin vaan sanoa "aaa", jota laps ei kyllä sanonu, mutta avasi suunsa silti ja suopeasti otti vastaan tarjottavat. Yhteensä about teelusikallisen verran meni, kunnes totesin, että riittää tältä päivältä. Huomattavasti vähemmän sotkusta kuin mustikka (siis suorastaan ei yhtään sotkuista). Laps vaikutti tyytyväiseltä.
Täytin kaks ja puol Ikean jääpala-astiallista soseella, tosin ei tulla saamaan niitä käytettyä ennen muuttoa. Ja noin pienet annokset taitaa sulaa liian nopeasti, että niitä kannattaisi lähteä siirtelemään. Oh well.
Laps oli myös tänään mukana bänditreeneissä. Tällä kertaa hereillä koko ajan ja Peltoritkin olivat jo sopivat päähän. Tyytyväisenä laps kuitenkin pysyi, kuunteli musiikkia mun sylissä, ihmetteli mikkejä (erityisesti mikkipiuhaa) ja testaili vähän omiakin saundejaan. Olin oikeastaan aika yllättynyt (ja helpottunut), että treenit meni (lapsen osalta) niin hyvin.
Nyt kun saisi ton vielä nukkumaan...
For the record: ulkona tuoksui tänään talvi.

| Ylhäällä vas: soseet jääpala-astioissa. Alhaalla vas: bataatti - kaunis kuin Oiva Toikan lasilintu (miehen huomio) Oik: "I see a little silhouetto of a man..." |
Subscribe to:
Posts (Atom)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)