kuukausi 6, päivä 9

Noin niinkuin päivityksenä meneillään oleviin asioihin:

- Potta. Uskaltaudun nyt sanomaan, että kyllä laps ton jutun on tainnut hiffata. Neljäs päivä peräkkäin, kun on hienosti tehnyt asiansa pottaan (isot ja pienet, aina kun hänet on potalle kiikutettu). Ei niin, etteikö jonkunlaiset taantumiset olisi vielä mahdollisia, mutta en olisi todellakaan arvannut tän alottamisen olevan näin superhelppoa. Ilmeisesti vessattaminen paid off.

- Rokotukset. Mennään huomenna avoneuvolaan ottamaan MPR-rokote. Ei ole ihan kahden viikon karenssiaika, mutta parempi kuin ei mitään. Sitäpaitsi ajattelin ottaa kotoa about kaikki ruoat lapselle mukaan, olla poistumatta mutsin asunnosta ja valvoa herkiämättä, ettei toi laps laita mitään (muuta kuin mun tarjoamaa ruokaa) suuhunsa. Rento reissu siis tulossa!

Lisäksi pitäisi päättää haluanko itselleni/lapselle influenssarokotteen. Tällä hetkellä olen kallistumassa rokotteen ottamiseen. 

- Unista. Eilen illalla tapahtui hämmästyttävä asia: Laps heräsi unisykliltään. Kuului älähdys, pari ja kiirehdin jo makkariin - mutta sitten olikin vaan hiljaista. Laps oli löytänyt unen uudestaan. Ihan itse! Hiivin makkarista shokissa ulos. Yö meni normisti - kolmisen herätystä. Nykyään meillä sitten herätään seiskan-puol kasin aikaan. Hyvästi ihanat kympin aamut.

Niin, ja onnistuin nukuttamaan lapsen päikkäreille niin, että lauloin vaunuja keikutellessa ja jossain vaiheessa pysäytin vaunut, mutta jatkoin laulamista (biisi on meille kaikille HYYVIN tuttu). Laps liikehti vielä vähän, mutta kuulkaa nukahti sitten! Paikoillaan oleviin vaunuihin! Ja nukkui koko päikkärit kertaakaan heräämättä! Yleensä täytyy aina unisyklien välissä käydä hytkyttämässä. Nää on kuulkaa täältä meidän perspektiivistä huikeita mullistuksia.

- Harrastuksista. Sirkus myöheni mukavasti sellaseen aikaan, että me varmaan onnistutaan sinne pääsemään. Sen sijaan muskari taitaa kyllä jäädä. Päikkärit pitäis alkaa kolmelta, mutta muskari on puol neljä. Ajattelin, että pistän lapsen sitten heti neljältä vaan suoraan uneen, ehkä se ei sotke. Noh, laps oli unessa 20 yli neljä ja nukkuu edelleen (no onneks nukkuu!). Nähtäväksi jää miten ilta/yö menee. Taitaapi mennä liian vaikeaksi tämä.

- Töihinpaluustressi. Tehtiin jo kertaalleen päätös tänään ja ehdin sanoa miehellekin, että huh. Kyllä helpotti, kun saatiin päätös aikaseksi. Sitten kului vartti ja palasin takas koneelle 'mitä jos mä sittenkin ehkä kokisin, että haluaisin jäädä kotiin vähän pidemmäksi aikaa?'. Äh, tänään puhutaan ja tehdään päätös. On tämä kyllä todella hankalaa.

- Ruokailu. Tänään ollaan rohkeasti maisteltu kahta uutta makua: vehnää (tekemieni sämpylöiden muodossa) ja perunaa. Kumpikaan ei suorilta ollut mikään jymymenestys (mitä, eikö kuiva leipä kelpaa??), mutta harvapa ruokalaji kai on. 

Sen sijaan toivoisin, että lastentarvikemarkkinoilta löytyisi salamannopea robottikäsi, joka osaisi jonkun esim. 3d-kameran tai laserin tms. avulla mukailla lapsen liikkeitä, ja saisi tökättyä ruokaan sille haaviin juuri oikealla hetkellä (suun kallistus, vastaanottavaisuus, kielen asento ja heilumisnopeus laskettuna). Mun käsi ei meinaa siihen onnistua. Kerran jos toisenkin ruokaa löytyy muun muuassa lapsen silmäripsistä. 

Ihmettelin pitkään miksi äideillä on paidat (omat ja lapsen) ihan soseessa, mutta alan ymmärtää. Kyllä vaan, yksinomaan sormiruokaan siirrytään heti kun tuntuu, että laps alkaa saada siitä riittävästi ravintoa.

kuukausi 6, päivä 8

Näin muistojen hälventyessä ja järjen äänen voimistuessa oon päättänyt keskittyä niihin asioihin, joita neuvola EI sanonut. Sieltä ei sanottu, että pitää nythetipaniikki alkaa lisätä ruokaa, vaan 'lapsentahtisesti', pikkuhiljaa. Sieltä ei sanottu, että pitäisi esim. kuukauden kuluttua tulla paino/pituus-kontrolliin, vaan varattiin ihan normaali neuvola (ja rutiini-neuvolalääkäri) kahden kuukauden päähän. Sieltä ei sanottu, että esim. sormiruoka pitää vaihtaa soseisiin, että enemmän ruokaa menis alas.

Ajattelin tulkita sen niin, että ei paniikkia. Myöskin ihanat kommentoijat (ja äiti, sekä internetin tuntemattomat ihmiset, joiden pohdintoja pienten vauvojensa koosta jossain keskustelufoorumilla olen lukenu) ovat lohduttaneet. Kyllä toi hengissä pysyy ja siitä tulee ihan normaalikokonen ihminen.

Lapsella on alkanut huuteluvaihe. Melko kovaäänisesti kokeilee äänensä kantavuutta, ihan vaan huvikseen, leikkiessään. Vähän niinkuin laulais. Tosi kovaäänisesti.

Huomasin myös toisen ihan puhkeamaisillaan olevan hampaan, tällä kertaa oikea yläykkönen. Sain myös lapsen potatettua tänään taas. Hyvä laps!

Yöt ovat sen sijaan rauhottumaan päin, toivottavasti trendi jatkuu. Lisäksi oon aika ylpeä siitä, että onnistuttiin saamaan lapsen unirytmi sellaiseksi, että se menee ysiltä nukkumaan ja pysyy siellä! Okei, sitä pitää välillä vähän auttaa siinä, mutta se ei nouse sieltä ylös ja halua aivan virkeänä takasin leikkimään. Aikasemman tunnin-parin-kolmen sijasta nukuttamiseen menee nyt 5-20min + kerta/pari (eilen esim. vain kerta) uudelleenavustamista (5-15min). Olemme tyytyväisiä, ainakin toistaiseksi Pantelyn keinot tuntuu tepsivän.

Me ollaan lähdössä Kanarialle vajaan parin viikon päässä. Tänään vauvakerhossa käydessä tuli puheeksi rokotukset ja GAAH, enhän mä ole tajunnut mitään rokotuksia lapselle hommata! Sarjassamme paskamutsi-fiiliksiä, kun ei ollut tullut edes mieleen, että ainakin MPR-rokote pitäisi ottaa. Kanaria on kuitenkin .. Kanaria, eikä mikään Afrikka.

Soittelen huomenna paniikkisoittoja neuvolaan. Onneksi täällä Espoossa toimii avoneuvola - mulle aivan uusi käsite.

Ja joo, mulla on töihinpaluuahdistus. Meilittely pomon kanssa aloitettu, deadline päätöksille (aloitanko työt heti vanhenpainrahan lopuksi vai tehdäänkö miehen kanssa jotain Järjestelyjä, että saadaan pidettyä laps kotona vuodenvaihteeseen asti) on perjantaina. Aagh. Luulin, että palaisin mieluusti töihin nyt heti keväällä, mutta oikeastaan haluisin kyllä ehkä sittenkin olla kotona pidempään. Laps niin pieni vielä!

Ajatus oli siis että mies olisi sitten lapsen kanssa mun töihinpaluusta eteenpäin elokuuhun asti ja sitten laps hoitoon pariksi päiväksi viikossa (tai muutamaksi tunniksi joka päivä) ja tehtäisiin miehen kanssa kevennettyä viikkoa. Tai sitten niin, että yksinkertaisesti palaan kotiin elokuussa ja laps alottaa hoidossa vuoden vaihteessa. Mitä tehdä, mitä tehdä?

Parsakaalia silmiin, jeee!

kuukausi 6, päivä 7

Neuvolasta. Saatiin ainakin nyt ainakin ihan erilainen terkkari kuin aikasemmat neuvolatypyt. Tällä kertaa vastassa viiskymppinen, no, tätönen. Ihan mukava ja ystävällinen tämäkin, mutta mua vähän yllätti ettei yrittänytkään ottaa minkäänlaista kontaktia lapseen koko käynnin aikana. Ei myöskään reagoinut mitenkään siihen, että käynti venyi ja venyi ja laps alkoi kitistä ja olla ihan poikki ja koitin vihjailla, että päiväuniaika meni tossa reippaasti yli puolituntia sitten jo (olin siellä neuvolassa tyyliin tunnin. Luulin, että olis ollu sellanen 20min vakkarikäynti). Hän jatkoi puhumistaan tätä noteeraamatta (joo, oli myös tosi kova puhumaan ilman taukoja).

Lisäksi luulin, että söpöilyjen kirjottaminen neuvolakorttiin kuuluu neuvolaterkkarien pyhään ohjekirjaan, mutta ilmeisesti ei. Aikasempien 'ihana tyttö!' ja 'sievä neiti' yms. sijaan tällä kertaan neuvolakortin kommenttiosuus alkoi tylysti 'paino laskussa, pituus myös'. Sen jälkeen kasa harakanvarpaita, joista en saanut juurikaan selvää. Jotain rokotuksista, eka hammas ja lisää ruokaa.

Painoa tullut (reilussa) viidessä viikossa (reilu) 500g - eikö sen pitäisi olla ihan siedettävästi kuitenkin? Pituutta sen sijaan - no mittasi tyyliin neljästi - ja joka kerta eri tulos. Taisi ottaa keskiarvon, joka oli 7mm enemmän kuin sillon reilu 5vko sitten.

Yritän olla stressaantumatta tästä pituuskasvun vähyydestä ja muistaa, että vauvojen mittaus ei ole kuitenkaan kauhean eksaktia tiedettä, vaikka sitä tuijotetaankin naurettavan tarkkaan. Lapsen vaatteet käy sille jatkuvasti liian pieneksi, enkä usko syyn olevan pesukoneessa. Kai se on ihan hyvä viite?

No, yrityksistä huolimatta neuvolasta kuitenkin sitten siis lähti väsyneen ylireagoiva, huolestunut, stressaantunut, murheellinen äiti, jonka lapsessa täytyy olla jotain vikaa, kun se ei kasva käyrillä, ja jolle kukaan ei sanonut, että 'mutta ei tässä hätää, kaikkihan on oikein hyvin'.

Btw, eikös rintaruokituilla tapahdu aina joku kasvunotkahdus neuvolankäyrillä, jotka on tehty korvikeruokittujen vauvojen mukaan, vai muistanko väärin? Niin, ja tietenkin tuli taas mieleen, miten lapsilla voi olla kaikenlaisia vakaviakin sairauksia, jotka ilmenee vastan vuoden-parin iässä, ehkä myöhemminkin ja ja ja...

Näin iltaa kohti olo on vähän kohtentunut ja järki on alkanut ottaa taas voiton. Laps on hyvinvoiva, iloinen, onnellinen, hymyilevä, aktiivinen, utelias, kehittyy ja oppii kokoajan ja syö ihan hyvin. Sairauksia tässä maailmassa on, mutta kunnes toisin todistetaan, laps on terve.

Potasta. Laps on tänään tehnyt asiansa jo kolmesti pottaan - kahdesti pienet ja yhdesti isot. En arvannut tän lähtevän näin hyvin käyntiin, enkä edelleenkään usko, että tämä tulee ihan näin hyvin jatkumaan.

Unista. Aloin viime yönä tehdä sitä, etten antanut lapsen nukahtaa rinnalle, vaan valvoin sen imiessä aina about 10min ja irrottelin sen suuta niin, että se lopulta nukahti ilman imuotetta (tarkoituksena poistaa tarve nukahtaa rinta suussa). Sitten kun tätä toistettiin pitkin yötä puolentoista tunnin välein, niin tää täällä olis aika valmista kamaa. Mulla on kyllä edelleen tiukka ja vakaa usko, että tämä tästä tulee vielä helpottumaan. Ei nyt yhden yön jälkeen vielä voi luovuttaa.

Päiväunista. Neuvolatäti sanoi, että kahdet olis parempi. Myös Jorvin ohjelappunen, joka mulle lykättiin käteen, sanoi että kahdet. Mä uskon, että lapsen mukaan kahdet tai kolmet, meille on tuntunu kahdet toimivan kyllä hyvin.

Ruoasta. Jos tälle 1-2 uutta ruokaa viikossa -säännölle on syynä vain allergioiden metsästys (eikä esim. että liian nopeasti monta uutta ruoka-ainetta AIHEUTTAA allergiaa), niin voisi kuvitella, että jotain suhteellisen varmoja ruokia voisi tarjota sitten vaikka yhden lisää ja haarukoida takas sitten jos jotain ilmenee. Suhteellisen varmoja, kuten jauhelihaa. Perunaa. Vehnääkin ajattelin (kai vehnäallergia olisi jo tullut vastaan imetyksen kautta?). Lasketaanko öljy yhtenä ruoka-aineena, jos tarjoan lapselle itsetehtyjä kaura-vehnäsämpylöitä, joissa on taikinassa myös öljyä?

Anyway. Mies oli ihana ja tuli töistä kotiin ja oli meidän kanssa ja silitti kun mua harmitti.

EDIT: Sanottakaan tähän vielä ajatukseni päivältä. Mietin, että kuvittelin lapsen ensimmäisten viikkojen aikana elämän olevan puolen vuoden kuluttua helppoa, selvää, yksinkertaista ja stressitöntä. Että olisin itse jo rauhottunut ja kaikki asiat olisivat vaan jotenkin loksahdelleet paikoilleen. Sen sijaan täällä ihmetellään edelleen ihan paria ihan pikkuasiaa. Nukkumista ja syömistä. Jokohan nämä taklattaisiin seuraavan puolen vuoden aikana?

kuukausi 6, päivä 6

Halp.

Luulin löytäneeni nyt jonkun hyvän noudatettavan rytmin - ne kahdet päikkärit (alkaen klo 11 ja klo 15), mutta lapsen aamuheräämiset onkin alkanu aikaistua. Nyt kun se kerran herää jo kasilta, noihin ekoihin päikkäreihin onkin ihan tosi pitkä aika. Mitä tehdä mitä tehdä?

Pistin lapsen nyt tänään ekoille päikkäreille puoli kymmeneltä, kun se oli reppana ihan väsynyt aamupalan jälkeen (nukkui tyyliin puolisen tuntia + vartti torkkua). Tokat päikkärit alkoikin sitten vähän vaille yksi (nukkui puoltoista tuntia) ja kolmannet nyt neljältä (vielä unessa). Pitäiskö siis edelleen mennä kolmilla päikkäreillä (esim. 9-10, 12-14, 16-17) vai yrittää tähdätä vaan kahdet pitkät, tyyliin 10-12 ja 15-17?

Äh, mistä sen tietää? Pantley (mun tän hetkinen supreme-neuvonantajani (eli siis se No-cry sleep solution -kirjottaja) on sitä mieltä, että 6kk -lapselle kannattaisi rytmittää kahdet päikkärit (yhteensä 3-4h), mutta jostain toisaalta luin taas kolmista. Ja vielä kun jokainen lapsi on erilainen ja yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen.

Ja ennemmin kuin kokeilemalla vähän sitä ja vähän tätä, enforcettaisin mielummin jotain selkeää rytmiä ihan niinkuin tästä lähin.

Huomenna neuvola (tietenkin oletettuun päiväuniaikaa), ehkä ne osaa kertoa sitten siellä.

Ja tässä pähkäillessä tulin nyt oikeastaan siihen tulokseen, että kaksilla mennään kuitenkin. Ne kolmannet jäisi kuitenkin varmaan aika pian pois ja luulen, että kahdet pidemmät on paremmat kuin huonommat.

Vähän meillä kuitenkin sekavasti vielä nukutaan öisin. Ja sen huomaa muun muassa mun valveajan vireystasosta. Ei kauhean korkea. Yritin tänään tehdä lähtöä aamulla ja kävelin ympäri kämppää puhelin kourassa, kädet heiluen 'missä kamera missä kamera'. Sitten löysin kameran, mutta harmillisesti sillä aikaa puhelin oli mystisesti kadonnut mun kädestä 'missä puhelin missä puhelin???'. Ja mihin jätin aamupalaleivän? No, teen uuden.

Mietin autoa ajaessani, että jotenkin sitä täytyy (ja on täytynyt) hyväksyä se, että elämä on kaaosta. Tyhmyyskohtausta. Sitä, ettei ihan muista lauseen lopussa, että mistäs tämä lause nyt alkoikaan. Ja että sanoo 'sohva', kun tarkottaa 'softa'. Ja kirjottaa 'kartottaa', kun piti kirjottaa 'tarkottaa'. Ja helpotkin matemaattiset ynnäykset on ihan mahdottomia. Että pienetkin asiat tuntuu suurilta ja huolestuttavilta. Ja miten ihmeessä keittiön siistinä pitämiseen voi kulua kaks tuntia päivässä?

In other news. Ostettiin lapselle potta. Kaveri totesi, että jos ja kun laps kerran istuu ja osaa myös tehdä tarpeensa suoraan pyttyyn / lavuaariin (ollessaan sylissä toki ja niinä satunnaisina kertoina kun me ollaan oikealla hetkellä liikkeellä), niin voi sitä alkaa tutustua pottaankin. Laitettiin potta olkkariin nyt näin aluksi että laps voi siihen vähän tutustua.

kuukausi 6, päivä 5

Oon tässä tuon tuostakin sanonut sitä, että lapsella ei ole vielä hampaita, enkä ole huomannut sellaisia olevan just nyt tuloillaankaan.

Sitten bongasin tänään aivan täysin yllättäen pienen sahalaidan vasemmassa yläikenessä! Hammas! Meidän laps on kasvattanut itselleen hampaan!

Mitään erityisiä itkuja en ole huomannut, mutta toissa yönä - kerroinko? - laps heräsi yhdeltä, kolmelta, viideltä ja seitsemältä piehtaroimaan pitkin sänkyä. Siis ihan kunnon vapaapainijan ottein heittäytymisiä puolelta toiselle, silmät tiukasti ummessa. Pidin sitä sillon vaan lähinnä outona anomaliana, mutta näin jälkikäteen mietittynä liekö ollut sitten hammaslevottomuutta.

Noniin, noin muutoin laps on oppinut laskeutumaan kontrolloidusti seisaalta istumaan ja on alkanut liikkua tukea vasten sivuttaisaskeleita. Sai maistaakseen kesäkurpitsaa. Tirskuu hellyyttävästi, kun sitä pussailee leuan alle tai kylkiin.

Enough about laps, let's talk about me. Mä oon tosiaan jämähtänyt joulun jälkeen johonkin ihmeellisen pesiytymistilaan. Mihinkään ei tekis mieli mennä ja oon suurimman osan päivistä viettänyt ihan vaan oman kodin seinien sisällä. Ulkoilmaa on haukattu se pakollinen määrä, joka on tullut vaunujen keikuttelusta terassilla ennen lapsen nukahtamista (mikä nykyään näiden rutiinien ansiosta tapahtuu varsin nopeasti). Puhuin aiemmin ryhdistäytymisestä, mutta ei ole oikeastaan vielä huvittanut.

Ja monesti oon tässä miettinyt, että pakkanen täyteen ruoka-aineksia on ollut ehkä yksi mun parhaita ideoita. Koskaan. On ihan huippua, että voi vaan mennä ja valita laajasta valikoimasta ruoka-aineet - ilman että tarvii poistua kotoa!

Tää pesiytymisvaihe menee kyllä itsestään jossain vaiheessa ohi - viimeistään sitten keväällä. Nyt tää kodin lämmössä kyhnääminen on just best.

Nukuttamisesta. Ollaan pidetty meidän aiempi ysiltä nukkumaan -rytmi ja se on toiminut ihan ok. Öisin laps tosiaan edelleen heräilee välillä ja iltasin pitää käydä muutaman kerran tassuttelemassa / hyssyttelemässä / toimimassa tuttina (kyllä, tassuttelu on muutaman kerran jopa auttanut!). Suurin - ja paras - muutos tässä on kuitenkin se, että laps ei herää tässä välissä valvomaan, vaan ysiltä menee sänkyyn ja jää sinne kunnes aamu koittaa.

Pantley (No-cry sleep solution) väittää, että kun lapsen pistää aiemmin nukkumaan, se myöskin nukkuu paremmin ja pidempään. Ja että vauvoilla on luonnostaan tarve päästä ajoissa (tyyliin seiskan aikaan illalla) nukkumaan.

Ajattelin, että me voitaisiin alkaa aikastaa lapsen nukkumaanmenoa pienin askelin. Viidellä - kymmenellä minuutilla per ilta. Ja katsoa mitä tapahtuu. Mielessä on vieläkin se traumaattinen yö välipäiviltä, kun laps nukkui 20-22 ja sitten neljä tuntia imetystä / hyssytystä, ennen kuin laps viimein nukahti uudelleen. Se varttia vaille kahden epätoivo ei hetkessä katoa.

Mutta hammas! Lapsella!

kuukausi 6, päivä 3

Nukkumisesta. Vähän arveluttaa kirjottaa, koska jo usea bloggari on sen huomannut, että heti kun kehuu lapsen nukkumista, niin seuraava viikko menee ihan miten sattuu (nukkumisten kannalta). Eli kannattaisi jinxaa.

Meillä on kuitenkin nyt viimeiset kaksi yötä nukuttaminen sujunut kelpoisasti ja yötkin verrattain ok. Luen edelleen (enkä lue, kun istun ja kirjotan blogia. No kohta luen) sitä No-cry sleep solution -kirjaa, tosin en oo vieläkään päässyt vaiheeseen, jossa itse vinkit alkaa. Damn you Project Life, kun viet kaiken huomion!

Anyway. Meillä on nyt siirrytty kolmista-neljistä päikkäreistä kaksiin. Ja mieluusti about (vähintään) 2h / tsibale. Viimeiset loppuu (toivottavasti) siinä viiden pintaan. Ja sitten valvotaan. Valvotaan, kunnes mennään nukkumaan ja tällä kertaa yöunia. Eilen laps pistettiin unille ihan sippinä heti ysin jälkeen. Nautti vielä (tämmösenä kokeiluna) mun ihan itse tekemän kauravellin. Ja hyvällä ruokahalulla vieläpä (kaikkien suureksi yllätykseksi).

(Musta on tullut ihan regular master chef tässä lapselle kokkailujen ohella. Tein tänään sämpylöitä, joista tuli suurinpiirtein kuohkeita!)

Seuraavan puolentoista tunnin aikana taisin käydä kahdesti hyssyttelemässä ja imettämässä, about vartin molemmilla kerroilla. Oleellista tässä kuitenkin, että laps jäi nukkumaan, eikä herännyt silleen valveille asti. Ja unet jatkui. Yöllä oli muutamia (ehkä kaks? kolme?) herätystä, mutta ne meni taas niin sumussa, etten oikein muista (yritin tehdä niistä päiväkirjaa, mutta nukahdin ennen kuin kykenin).

Aamulla heräsin ite kahdeksan jälkeen. Lapsen unet jatkui melkein puoli ysiin asti. Siis jotain 11h unta!

Nyt ollaan siinä pisteessä, että rutiini ollaan toistettu - laps heräsi vikoilta päikkäreiltä viiden aikaan ja nukkumassa ysiltä, nukahti minuuteissa (tänään kylläkään velli ei kelvannut - johtuu varmaan siitä, että mies kokkasi sen ja mun master chef taika puuttui). Oon nyt kerran käynyt imettämässä (oli kyllä jotenkin pitkä imetys, mutta laps oli suurimman osan ajasta silmät kiinni, vaikka vaan puoliunessa). Veikkaan, että tässä tulee vielä yksi herätys, ennen mun omaa sammumista.

Eli jee, ollaan varmaan menossa hyvään suuntaan!

Seuraava askel on opettaa laps nukahtamaan itse ilman mua tuttina. Luulen, että se jo ratkasee aika monta näistä viimeisistä ongelmista.

Btw, otettiin tänään ruokavalioon kananmuna. Kahdesti sai päivän aikana about teelusikallisen munakokkelia. Meni alas, vaikkakaan ei ollut mikään instant herkku.

Mietin tuossa, että oon kuullut aika ristiriitaisia lausuntoja yli puolivuotiaankin ruokailuun liittyen. Toiset sanoo, että yli puolivuotiaalle voi lappaa mitä vaan kuinka tiheällä tahdilla vaan. Ja toiset taas että edelleen pitäisi edetä 1-2 uutta ruoka-ainetta viikossa. Mutta siis siinähän menee ikä ja terveys? Uusia ruoka-aineita kertyy tosi hitaasti, erityisesti kun olis kuitenkin kiva lisäillä useammastakin ruokaryhmästä.

Noh, meillä on neuvola maanantaina. Jännittävää nähdä miten tää ruokailu on vaikuttanu lapsen painoon. Ja mimmonen neuvolatäti siellä odottaa. Ja mitä sillä on sanottavaa lapsesta.

Btw. Mulla on synttärit huomenna. Aikasemmin tykkäsin juhlistaa synttäreitä ihan tälleen aikuisenakin. Lapsen myötä hädin tuskin oon muistanut moisen tuloa. Näin sitä vanhetaan.

Kiihkeä hetki ikkunan kanssa.

kuukausi 6, päivä 2

Uusi vuosi on alkanut ja heti on elämä retuperällä. On hirveä lista asioita, joita voisi, pitäisi, kannattaisi, haluaisi tehdä, kuten keittiöremontin suunnittelu, kodin siivoaminen, koreografian suunnittelu (pian tulee kiire...), leipominen, ruoanlaitto ylipäätään, kevään aikataulujen järjestäminen (harrastukset yms.), kuntosalikortin hankkiminen (eikö se nyt kuulu rutiininomaisesti uutena vuotena tehtäviin asioihin?) ja ylipäätään elämän palauttaminen takaisin raiteilleen.

Sen sijaan istun lattialla, syön B&J -jädeä (löysin vihdoin lempparin ja nyt meitä ei erota mikään) enkä malta lopettaa kuvien tulostamista. Sain mieheltä toivomani joululahjan: Project Life  tarvikkeet ja valokuvaprintterin ja sitten en ookaan enää meinannut saada näppejäni irti tosta. Siihen printteriin voi tulostaa suoraan puhelimesta! Siihen saa myös kiinni muistikortin ja usb-tikun! Ja laatu on aivan tosi hyvä!

Niin, että siis bloginkin kirjottaminen on meinannut jäädä vähemmälle. Vaikka monta kertaa mielessä on ollut tehdä katsaus viime vuoteen - kyllähän se nyt vaan kuuluu asiaan.

Viime vuonna .. vuoden alussa olin neljännellä kuulla raskaana. Mies lähti pariksi viikoksi Indonesiaan duunireissulle ja mä huomasin ekan kerran vatsani vähän pyöristyneen. Lisäksi vedin appelsiineja ihan sikana - vähän niinkuin nytkin. Luulin sen olevan raskaushimo, mutta tämä vuosi todisti sen olevankin kauan kadoksissa ollut ystävyys (toivottavasti.....).

Vatsa pyöristyi ja kasvoi, kevät tuli. Lopulta toukokuussa alkoi kauan odotettu äitiysloma. Kävelin kaupungilla, silittelin vatsaani, enkä voinut kuvitellakaan minkälaista se sitten olisi kun lapsi on syntynyt. Tulevan synnytyksenkin olin jotenkin henkisesti hyväksynyt, ei enää pelottanut. No, ainakaan niin paljoa.

Laskettu aika tuli ja meni. Mutsi tuli Suomeen. Istuttiin puistonpenkillä juttelemassa lapselle juttelemisesta. Pohdin osaisinko ikinä puhua itsestäni kolmannessa persoonassa. Sitten koitti se aamuyö, kun supistukset alkoi. En edes osannut sillon vielä jännittää, olin vaan että oho. 20 tuntia ja laps oli mun sylissä ja olotila oli lähinnä hämmentynyt.

Joitain tunteja synnytyksestä laps teki ensimmäiset kakkansa ja alettiin aivan avuttomina ja unisina miehen kanssa harjotella vaipanvaihtoa (molemmat aivan ummikkoja). Emme edes tajunneet, että kätilön olis voinut kutsua apuun ('kun eihän kukaan nyt tähän aikaan aamusta ole vielä duunissa').

Sitten tultiin kotiin. Hysteeristen kikatuskohtausten päätteeksi istuin sängyllä laps sylissä itkemässä sitä, että oltiin ajateltu laittaa se sängyn viereen Kela-laatikkoon nukkumaan, eikä mun viereen. Ja että kuinka paljon sitä pikkusta jo rakastin. Otettiin laps mun viereen nukkumaan.

Laps alkoi kasvaa ja kehittyä. Imetys oli aluksi tosi ikävää ja vaivalloista ja lapsen rauhaisa painonnousu stressasi. Virkeä ja aktiivinen laps kuitenkin oli alusta alkaen ja neuvolassa sanottiin, että tulee olemaan nopea liikkeellelähtijä. Siellä kyllä tiesi mistä puhui.

Käveltiin lapsen kanssa päivittäin vaunulenkkejä, käytiin muskarissa (vaikka vähän aloin ekan kerran jälkeen miettiä, että mitähän tää laps saa tästä irti...) ja vauvajumpassa (joka oli alusta alkaen tosi kivaa). Haparointia, pieniä rutiineja ja tosi paljon oivalluksia. Vieraat vedet alkoi muuttua tutuksi.

Laps kasvoi, alkoi hymyillä, jutella, liikkua ja on päätynyt puolessa vuodessa tukea vasten jaloilleen. Hyvä ihme.

Äkkiseltään voisin sanoa viime vuoden olleen kyllä elämäni tunnerikkain vuosi.

Ensi vuonna... Laps varmaan jatkaa kehitystään. Ellei tässä tule jotain hengähdystaukoa, niin keväällä alkaa varmaan jo kävellä. Toivottavasti sille tulee hampaita jossain vaiheessa. Ja luultavasti ensi vuoden aikana kuullaan ensimmäisiä, toisia ja kolmansia sanojakin.

Mun pitäisi mennä töihin jossain vaiheessa. Työt on kivaa, ei siinä mitään, mutta kodin ja työn yhdistäminen kuulostaa hirveän stressaavalta. Lisäksi lapsen kanssa on kotona aika kivaa, vähän tekisi mieli olla edes ensi vuoden vaihteeseen asti (tosin mies olisi siitä ainakin 3kk lapsen kanssa kotona).

Josta tuli mieleen - mun pitäisi varmaankin ottaa siis yhteyttä duuniin ja alkaa sopia kuvioista. Apua. Miten tää aika voi valua näin nopeasti käsistä?

Ja sitten vielä. Kuten edellisessä entryssä mainitsin, meillä on nyt ihan vaivihkaa syntyny päivärytmi ja rutiini. Ja nyt en enää tiedä miten sovittaa harrastukset siihen. Muskari on 15:30 - aika jolloin laps varmasti nukkuu. Mitä tehdä mitä tehdä? Lisäksi se vauvasirkus olis klo 11 - jolloin laps menee ekoille päikkäreille. Miten ihmeessä muut äidit sovittaa päikkärit sopiviksi harrastuksien kanssa?

Lisäksi laps onnistui rikkomaan ensimmäisen 'lelunsa'. Pupun ruokakuppia on ollut kiva hakata laattalattiaan ja tänään kuppi ei enää jaksanut, vaan antoi periksi. Ihan taisteluitta ei kuitenkaan, löysin hetken päästä lapsen pikkurillissä millin pituisen haavan. Onneksi pupulla on kaksi ruokakuppia.

Project Life!