kuukausi 8, päivä 25

Lapsesta

Oon ihastellut aiemminkin ja ihastelen taas: on jotenkin aivan älyttömän tyydyttävää nähdä lapsen itse syövän ruokaa. Kokonaisia vihannestikkuja (sun muita), sinne ne vaan uppoaa. Pienin kätösin omaan suuhun.

Pienistä kätösistä puheenollen, täällä on nyt opittu vilkuttamaan - ainakin aina välillä. Taputuksiakin harjotellaan, tosin tällä hetkellä kädet kohtaa lähinnä päällekäin. Eikai se niin justiinsa. Vaikuttaisi kanssa siltä, että seisoessa tuen tarpeellisuus vähenee jatkuvasti. Hilkulla ollaan.

Sitten yöunista. Mainitsin jossain vaiheessa, että yöt oli hulabaloota. Sitten rauhottui ja sitten viime viikon loppupuolella alkoi taas levoton jakso. Totesin, että nyt riittää. Nyt mulla on energinen, motivoitunut, 'I can do this' -olo ja on turha odottaa montaa levotonta yötä, koska se fiilis tulee kyllä häviämään.

Passitin siis miehen alakertaan nukkumaan ja asennoiduin valvomaan. Päätin, että rinnalle tai syliin en anna nukahtaa, vaan joutuu etsimään unen itse. Käytännössä se tarkotti sitä, että otin lapsen sänkyyn viereeni, silittelin, sylittelin, rauhottelin ja olin kokoajan vahvasti läsnä. Laps protestoi kyllä, mutta ei kyyneleitä tai mitään itkunikottelua (enkä olisi antanut siihen mennäkään).

Ekana yönä puoltoista tuntia ja muutamia vähän pidempiä heräämisiä. Tokana yönä nukuttamiseen meni puolisen tuntia. Yöllä kolme herätystä, joista kahtena imetin (poissulkeakseni nälän), mutta ilman että nukahti siihen. Sen sijaan tassutus alkoi hiljalleen toimia.

Viime yönä laps nukahti ihan itse (!!!) ilman protestia, hyssyttelyä tai mitään. Makoiltiin vierekkäin sängyssä, laps touhuili ja välillä asetin sen takas makuuasentoon, kun oli noussut istumaan. Lopulta jokeltelu hiljeni ja laps nukahti. Yöllä taisi olla pari lyhyttä heräämistä (tassutus toimii melko usein) ja yhden kerran imetin (vaikutti ihan oikeasti nälkäiseltä), jonka perään nukahti samantien.

Krhm, universumi huomio: tämä ei ole hehkutusta, ei tarvitse sotkea kuvioita. Luulen kuitenkin, että laps on saanut nyt vähän lisää työkaluja omaan nukahtamiseen ja toivon, että yöt meillä on nyt rauhottumaan päin. Mulla on itelläni melko tyytyväinen olo, tuntuu että tää oli kuitenkin aika lempeä keino, eikä tästä jäänyt lapselle mitään traumoja.

Juoksusta

Sympaattinen juoksuohjelma kehotti mut lauantaina 'ihan huvin vuoksi vain, älä yritä suorittaa mitään' -lenkille. Ulkona aurinkoa ja kevättä, ja juoksuhan taas melkein siis kulki (suurin syy lienee vaunuttomuus)! Tekee hyvää juosta pari lenkkiä vaunujen kanssa, koska ilman vaunuja juoksu onkin ihan yllättävän kevyttä. 'Älä yritä suorittaa mitään' - enpä! Jos siinä olis lukenut, että 'kevyt, n. 15min lenkki', niin olisin juossut sen ihan rauhassa. Suorittamisen kieltäminen oli käänteistä psykologiaa parhaimmillaan.

No, suhteellisen iisin, vajaa 4km lenkin juoksin.

Eilen oli sen sijaan vastassa koitos: kokonaiset 5km. Tavallaan huvittavaa, koska ennen raskautta mun juoksulenkit (ne kaikki kolme per vuos) oli aina vähintään 8km paikkeilla (eli tunnin juoksu) ja tuntui, että lenkistä ei ollu  mitään hyötyä jos jäi alle sen.

No, nyt mentiin 5km ja olin vähän sillä asenteella, että reipasta menoa, ei mitään lönkyttelyä. Muistan ajatelleeni lenkin aikana, että hitsin raskasta, lääh koska loppuu?? mutta aika kultasi muistot varmaan tunnissa. Nyt on taas sellanen olo, että sehän meni varmaan ihan iisisti, koska uudestaan?

Eli viikon saldo: paino -1,1kg viime viikkoon verrattuna, ja kokonaisuudessaan -1,8kg. Maitoa tuntuu vielä virtaavan hyvin, eli ei syytä huoleen. Lenkkejä juostu 4kpl (2-5km / lenkki) ja kävelty 2kpl (käytiin äitikaverin kanssa suututtamassa hiihtäjiä keskuspuistossa kävelemällä laduilla. Oikeasti vähän eksyttiin ja tajuttiin liian myöhään, että ollaan ihan väärässä paikassa. Onneksi kukaan pistänyt sauvalla silmään).

Kuukausi 8, päivä 20

Lapsesta

Kyllä me vaan päivittäin ihmetellään miehen kanssa (ihan vakavan hämmentyneinä), että tuon meidän lapsen kyllä täytyy olla maailman suloisin, herttaisin ja ihanin laps. Ihan varmasti, ei voi olla toista noin ihanaa. Ja se, kun toinen katsoo ihan silmiin ja vähän hymyillen kertoo: Mmä, mmä, mämmä.

Parastahan tässä on se, että näin saa ja pitääkin tuntea, aivan täysin rinnoin. Jokainen vanhempi tuntee - tai kuuluisi tuntea - näin omasta lapsestaan.

Lapsen ekat päikkärit on alkanu taas pidentyä, tänäänkin nukkui melkein 2,5h (viimenen puol tuntia oli kyllä lenkkeilyä). Ja mä olen taas vähän sekasin, että mitenkäs nyt sijottaa ruokailut ja tokat päikkärit ja kaikki, että päiväjärjestys pysyy järkevänä. Hyvä kuitenkin että nukkuu. Ehkäpä tää lenkkeily auttaa siihenkin!

Sain muuten vihdoin myöskin raskausaikana ostamani kantoliinan käyttöön. Tosta väitetään, että se sopii aina vastasyntyneellekin. Mä en kyllä koskaan kuitenkaan saanut lasta sinne ilman pelkoa aikuisiän skolioosista (ostin ehkä liian ison liinan). Nyt kun laps istuu ryhdikkäästi lantiolla, toi liina toimii mukavana apuna ja lapskin vaikuttaa viihtyvän. Hyvänä puolena nopea asettelu (liina on muotoonommeltu) ja .. no siinä se tais ollakin. Ei toi hirveän secure ole, mutta jos laps haluaa syliin samalla kun pitäis nyt saada nopsaan tää ruoka valmiiksi, niin toi toimii kyllä siihen.

Kantoliina on New Native inc.

Juoksusta

Kävin hölkkäilemässä tänään 24 minuuttia. Ohjeessa on ideana, että lenkit on yleensä x min yhteen suuntaan, käännös ja sama matka takas. Meidän lähiympäristö on kyllä vaan niin hitsin mäkistä, että menin läheiselle hiekkatielle, jossa on mukava vajaan puolen kilsan suora, jota sahaan ees taas.

Muutama huomio: mun on kyllä vähän ikävä juosta kylmässä. Mä myöskin tunnun lämpenevän vähän hitaasti (enemmän päälle in the first place?). Kyllä se nyt vaan on helpompaa juosta ilman vaunuja (aivan yllättäen). Vähän oli nihkeä lenkki, mutta tulipa tehtyä (hyvä minä hyvä minä! Kyllähän sitä nyt on vähän voittaja olo, vieläkin oon ihan on track sen juoksuohjelman kanssa). Noi lenkit on kyllä matkallisesti aivan surkeita pyrähdyksiä, mutta ehkä se nopeus tässä lenkkeillessä (ja kelien lämmetessä) kohenee. 

kuukausi 8, päivä 18

Juoksusta

Eilen illalla alkoi vatsa ja oikea kylki vähän krampata. Sama jatkui aamulla, mutta mietin, että ei kitinää ja valitusta, ei! Nyt lenkille vaan, ei ole niin paha! No, lenkille lähdin.

On ihan hyvä, että joskus tulee niitä toissapäiväsiä 'ainiin, näin kulkee juoksu. Ja juoksu kulkee näin.' -hetkiä, koska sitten taas tulee sellasia lenkkejä kuin tänään. Turpa jäässä (millä lämmitetään nenäsuu-osio naamasta?), sormet jäässä (vaikka hanskat!), varpaat jäässä (laitoin hengittävän urheilusukat. Mistake.), järki jäässä. Niin, en kitissyt ja valittanut, vaan lähdin lenkille - jonka vietin kitisten ja valittaen mielessäni.

Tein ehkä fataalin virheen lähtemällä liian aikasin ulos (ennen puoltapäivää), ilma ei ollut kerennyt vielä lämmetä riittävästi. Vähän siis mentiin verenmaku suussa ja hetkittäin olin jo hilkulla siirtyä kävelyyn, mutta eiei, eteenpäin, mars. Juoksin kuitenkin tähtäimessä olleen lenkin ja puoli minuuttia epähuomiossa vielä päällekin. Vatsa ja kylki oli onneks ok, eikä oo enää nyt päivällä krampannut. Ehkäpä lenkki jopa auttoi niihin!

Lapsesta

Laps on taas keksinyt jotain uutta: mahallaan makaaminen onkin hauskaa! Ihan kesken leikin! Aikasemmin konttauksesta pysähdyttäessä laps tyypillisesti kääntyi istuma-asentoon, mutta nykyään saattaa aina välillä mennäkin mahalleen makaamaan ja jopa olla siinä joitain sekunteja. Siis lepoasento! Meidän laps on löytänyt lepoasennon! Taas näitä asioita, joita en olis osannut odottaa.

Tänään laps jopa kellahti selälleen matolle ja vietti siinä muutamia sekunteja melko rentona ennen käännähtämistä taas konttaukseen. Maailmankirjat on sekasin.

Se on hämmästyttävää sen sijaan minkälaisissa olosuhteissa sitä (pienen lapsen vanhemmat) voikaan nukkua. Tänä aamuna laps taas tavalliseen tapaansa alotti möyrimiskiipeilynsä puoli seittemän jälkeen. Joskus seittemän maissa mies nousi ja kappaasi (nauraen) mukaansa lapsen, joka oli juuri pääsemässä mukavasti pinnasängyn reunaa vasten nojailemaan käyttäen mun naamaa astuinlautana. Itsehän oli tässä vaiheessa about neljäsosahereillä.

Aamuteellä internetistä tuli vastaan kuva, joka kuvaa meidän aamuja aika tarkalleen:

Vauvasarvikuono niin iloinen! Äitisarvikuono ehkä voisi vielä vähän
nukkua...

kuukausi 8, päivä 17

Juoksusta

Ensimmäinen juoksuviikko alkaa olla lopuillaan. Kävin juoksemassa ohjelman mukaisen lenkin eilen ja siinä auringonpaisteessa viilettlönkötellessäni tuli sellanen ainiin-elämys siitä millasta on lenkkeillä, kun juoksu kulkee. Se on aika hieno tunne.

Sen sijaan ensimmäisiä sotavammoja: rakko varpaassa ja penikat jäi perjantain kävelylenkistä (laps Manducassa) jotenkin vähän aroiksi. Onneksi nyt juostessa ei sattunut mihinkään. Epäilen, että rakkoja on luvassa vielä monta, mutta penikat toivottavasti ei ala oireilla enempää. Juoksukengät pitäis olla ihan hyvät ja tosiaan juostessa ei ole tuntunu. Ehkä mä en vaan osaa kävellä.

Viikon saldona kolme juoksulenkkiä, kaks kävelylenkkiä + muuta random jumppaa. Paino -700g. Motivaatio (vielä) hyvä. Ihan lupaavalta vaikuttaa.

Lapsesta

Vauvauinti on muuttunu jännemmäksi, kun ollaan päästy sukeltamisen makuun. Muutamia kertoja ollaan nyt sukelleltu ja laps on lähinnä aina vähän hämmentyneen näkönen, kun pääsee taas vedenpinnan yläpuolelle. So far no trauma siis.

Ikean pallonkuljetusrata on alkanut päätyä leikkeihin alkuperäisessä tarkotuksessaan - pallonkuljetusrata, eikä esim. seisomisen tukena. Lisäksi lapselle on alkanut ilmaantua hurmaavat nenärypyt hymyn kasvaessa riittävän leveäksi. Kas näin:

Yllä monille tuttuakin tutumpi Ikean ruokahaarniska.

Meillä keittiöremontti ottaa ja lähestyy. Kohta pitäisi tosiaan koittaa päätyä Jonnekin Toisaalle pois jaloista, pölyistä ja keittiöttömästä kodista. Halp.

Niinjoo, laps on myös ylittänyt jonkun kriittisen massarajan ja tuntuu nykyään jotenkin tosi painavalta nostettaessa. Käypi hyvin käsitreenistä. Muutenkin on nykyään niin iso. Kädet ulottuu joka paikkaan (erityisesti mun hiuksiin, joita hän irrottaa tukko kerrallaan sekä läppärin virtanappiin, vaikka kuinka ujutan läppäriä kauemmaksi). Lisäksi miehen ja mun nukkuma-ala pienenee kokoajan, koska laps tykkää vedellä sikeitä vain yhteen suuntaan: poikittain (meidän välissä). Oon kyllä kiitollinen, että valitsee pää-pääksi mun puolen.

Kuukausi 8, päivä 15

Joku saattaapi muistaa joskus lausahtaneeni: ken lapsensa unia hehkutaa, se lapsensa unet menettää. Toisaalta, ken lapsensa unista valittaa, se lapsen unet palauttaa. Ihan uskomatonta, mutta toimii aina! En siis aio nyt sanoa enempää, kuin että edellisen postauksen jälkeen olo onpi yhtäkkiä taas virkeä ja elinvoimainen ja energiaa on vaikka kuin! Tämä näkyy esimerkiksi pedatuissa sängyissä, (vähän) siivotussa kodissa ja tietenkin omassa mielialassa. Toivottavasti tämä jatkuu.

Ulkona on lisäksi aivan täydellinen ilma. Aamulla keittiön ikkunasta näkyi upea aamunkajo, ja yritin sitten ikuistaa sitä kameralla (jossa kohtuu näyttävä putki). Olin zoomannut kaikkien talojen ohi kohti metsää, mutta tajusin naapurin olevan keittiössä aamupuurotoimissa ja luultavasti miettivän kiukkuisesti miksi kuvaan heidän aamutoimiaan. Laitoin kameran pikaisesti pois. 

Kännykällä sitten vaivihkaa.

kuukausi 8, päivä 13

Lapsesta

Meillä on ollut yöt taas vähän hulinaa (lapsella siis), ja lopulta eilen menin alakertaan nukkumaan alkuyöksi, että saisin edes jonkunlaisen yhtäjaksoisen unipätkän. Ja taisinkin nukkua melkein 5h (lähes) putkeen. Tekee ihmeitä ihmiselle. Jälleen harkinnassa minkälaisella unikoululla saataisiin öitä rauhotettua, kun tassuttelukin tuntuu niin ikävältä huudatukselta, vaikka olisi kokoajan vieressä rauhottelemassa.

Laps on viime aikoina keskittynyt onneks kehittymään  muilla kuin erityisesti eteenpäin vievillä osa-alueilla (olin jossain vaiheessa varma, että maaliskuussa se alkaa kävellä - horror). Käsien motoriikka hienontuu (kädet on alkanu löytää jopa vilkutusta (ehkä)!) ja hiukset on kasvanu selkeästi. Myös uusia tavuja putoilee. Nyt mämmäm on kuuminta hottia. Nauratti tänään ruokaillessa, kun laps halusi viedä itse lusikan suuhun ja komensi tiukasti 'MMÄ!'. Joo, sanan merkitys ei ole vielä selvillä, mutta osui hyvään kohtaan.

Ja ruokailusta - kertokaa nyt taas tyhmälle, että jos suositus on alkaa antaa maitotuotteita vauvalle 10kk iästä lähtien, niin miksi monissa vauvanruoissa on 8kk (ehkä jopa aiemmin?) eteenpäin maitotuotteita, (esim. jugurttia, kermaa, rasvatonta maitoa jne.)? Mun mielestä näitä löytyy myös suomalaisista tuotteista. Onko tämä siis jotenkin muuttunut käytäntö vai mistähän johtuu? Oonko naivi jos luulen valmistajien olevan kiinnostuneita vallitsevista suosituksista?

Ja vielä yks kysymys: millä ihmeellä muut pitää kotinsa lattiat vauvaystävällisenä? Imuroin keittiön laittaa päivittäin (lapsen iloksi iki-ihanalla Ergorapidolla), mutta silti joudun kaivamaan lapsen suusta tuon tuostakin jotain lattialle pudonnutta ja vauvan ruokavalioon sopimatonta - eritoten nyt, kun sillä alkaa olla pinsettiote hallussaan. Miten muut tämän handlaa? Kaataa öljyä vauvan käsiin, niin se ei saa otetta mistään?

Juoksusta

Nyt se on sitten tehty. Juoksin eilen ja tänään tämän projektin ensimmäiset lenkkini - ja vieläpä vaunujen kanssa.  Eilisen tähtäin oli juosta 15min, kävellä 2min, juosta 15. Mutta koska en osaa lukea kelloa, juoksin 10min, kävelin 2min ja juoksin 20min. Same difference, väittäisin. Tänään vaihdoin toiseen ohjelmaan (kiitos Liina vinkistä!) ja juoksin 10min sinne ja 10min takas.

Näistä lenkeistä jälkimmäinen oli raskaampi. Ekalla lenkillä vähän aluksi jalat väsyi, mutta loppujen lopuksi kaikki sujuikin yllättävänkin hyvin. Toka lenkki kulki TODELLA mäkistä reittiä ja kokoajan oltiin ylämäessä tai alamäessä. Ja koska juoksin sinne ja takas, kävin kaikki mäet molempiin suuntiin. Viimenen ylämäki kotiin alkoi olla jo aika äärirajoilla.

Tärkeintä tässä lienee se, että kotiin tullessa oli ihan voittajaolo! Vaatteet hiessä! Näin vaan meen ja onnistun! Voisin vallottaa vaikka maailman! Jos ensin vallotan vähän sohvaazzzz.... Hyvänä puolena mainittakoon myös, että laps nukkui siinä jyskeessä normaalia vähän pidemmät päikkärit. Anyway, vähän kyllä piti välillä vilkuilla kelloa, etten, you know, juokse vahingossa LIIAN pitkään.

Talvilenkkeilijöille vinkkejä. Minäkin tuon luin ennen lenkkiä. Mutta silti: vesi kotona, hanskat kotona. Tyylikkäät, vuoden 2006 H&M-mallisto blehat sentään kiskasin silmilleni.

Sitten vanhan parkouraajan pirkkaniksit: mikäli lenkkivaatteista puuttuu taskuja (tai et halua kamoja taskuun hölskymään), löytää innovatiivinen säilyttäjä keinot! Avaimet (tietty kannatta ottaa mahd. pieni setti ja jättää esim. autonavaimet suosiolla kotiin) esim. kainaloon, sporttiliivin alle (mainio paikka myös luottokortille) tai narulla vyötärön ympäri niin, että jää vaatekerraston alle. Myös kengänpohjaan (erityisesti jos on irtopohjallinen) saa piilotettua kaikkea kolikoista ja luottokorteista eteenpäin.

Ekalle lenkille lähdössä -
huomatkaa miten hymy
vielä tässä vaiheessa
kareilee poskilla.

kuukausi 8, päivä 11

Lapsesta:

Kokeilin nyt sännätä vaunuilemaan hiukan ennen (laskelmieni mukaan) tokan unisyklin loppua, ihan vaan, jotta antaisin mahdollisimman smoothin jatkumon kolmanteen sykliin. Vaunuilin 10min seuraavaan sykliin, eikä laps edes herännyt välissä. Taputtelin itseäni (kuvainnollisesti) olalle lapsen jäädessä ulos nukkumaan ja mun istahtaessa sohvalle.

Noin 10min kuluttua laps älähti ja säntäsin nopeudella, joka olis jättäny palomiehetkin taakseen, saappaisiin, takkiin ja ulos. Edelleen avaamatta vaunujen esirippua lähdin uudelle vaunulenkille. Hetken hiljaisuuden jälkeen alkoi kuulua lapsen juttelua ja naksuttelua vaunuista. Sinnikkäästi jatkoin työntelyä kuitenkin.

Kun 20min päästä laps iloisesti päristeli menemään vaunuissa, lopulta luovutin ja palattiin kotiin. Ei se tosta enää nukahda. No, sitten mennään vähemmillä päikkäreillä. Nukkui kuitenkin toisen puoltoista tuntia nyt iltapäivällä, mikä näkyy nyt iltanukahtamisessa. Oh well.

Laps on alkanut ilmaista tunteitaan nykyään jotenkin paljon isommin. Riemun kiljahduksia kuullaan tuon tuostakin, samoin silmät sikkurassa, nenä rypyssä naurua. Mutta sitten toisaalta myöskin pettymyksiä, kun vessan ovi meneekin edestä kiinni. Muovinpalaa ei saakaan syödä. Äiti menee metriä kauemmaksi. Laps kehittyy.

Juoksusta:
Totta puhuen oon aika kauhuisinnoissani tästä juoksuhommasta (erityisesti kun pohdiskelin tätä kolmen ja neljän välillä yöllä yrittäessä saada lasta nukkumaan). Mikä sen parempaa, kuin kohdata pelkonsa, inhokkinsa, tuskansa ja hirveellä tsempillä ylittää ittensä? Kattelen nimittäin ikkunasta ulos ja nään lunta, satelevia lumihiutaleita ja jääpuikkoja. Ja tonne pitäisi lähteä juoksemlönköttelemään. Riiiight.

(Jos käy ihan kamalaksi, niin fine. Myyn sieluni ja ostan sen kuntosalikortin, että pääsen sisätiloihin treenailemaan)

Mutta ei auta kuin alkaa hommiin! Kaivoin netistä kahdeksan viikon juoksutreeniohjelman, jolla ajattelin reguloida omaa treenaamistani (vaikka tässä onkin siis 11 viikkoa aikaa. Lopun sitten vaikka improvisoin).

Ja tässä panikoidessa lienee hyvä ajatella niitä hyviä puolia:

- Kaikki loppuu aikanaan. Myös tämä 11 viikkoa. 

- Voin aina treenatessa miettiä, että mukaan ilmottautui muitakin juoksutuskailijoita. Ehkä niillä on yhtä tukalat oltavat.

- Jos juoksee ulkona, voidaan olettaa, että juoksu kokoajan helpottuu. Kunto kohenee, mutta kelit lämpenee myös.

- 11 viikon päätteeksi voi hyvin olla, että tässä on uusi, rakas harrastus.

- Kesä lähestyy. Sulatan ihan mielelläni muutaman kilon ennen bikinikautta. Ja juokseminen edesauttaa varmasti!

- Maanantai on lepopäivä

Ja sitten tietty ne huonot puolet:

- Joudun muutaman kerran viikossa irtautumaan rakkaitteni luota vajaaksi tunniksi olemaan omien ajatustesi kanssa ihan keskenäni. The tragedy!

- Saatan (heh) joutua mukavuusalueeni ulkopuolelle

Mitä käytännössä?
Tulostin siis juoksukalenterin, että voin ympyröidä treenit / päivät sitä mukaa kun menevät. Täytin mp3-soittimen täyteen treenimusaa (lainasin internetistä, esim. youtubesta löytyy kaikenlaisia cardio-workout  tai running music playlistejä, jotka saa mp3:ksi youtube to mp3 -converterilla). Kaivoin lenkkarit esille. Huomenna sitten lenkille.