2v-1kk-0pv & rv28+4

Päivät soljuu. 

Takana levoton yö (ainakin kaksi pottakäyntiä ja yksi vedenhaku), jonka päätteeksi ajattelin, että tänään ei tehdä yhtään mitään. Viesti kaveriäidiltä sai kuitenkin muihin aatoksiin ja lähdettiin kuin lähdettiinkin Junior Museum & Zoohon. 

Ja kyllä kannatti! Matka ei ollut pitkä, mutta anti oli mainio. Museum -puoli oli täynnä erilaisia vimpaimia ja härveleitä suunniteltu lasten kokeiltavaksi ja leikittäväksi (pieni opettavainen puoli mukana: kas näin toimii tuulivoima esim.). Zoo -puolella kilpikonnia ja liskoja ja pari pupua. Lapsesta kiinnostavinta oli kiviset eläimet, joiden päälle pääsi ratsastamaan ja yksi kivinen pupu, jota laps ruokki ja hoivasi.

Iltapäivällä puisto (taas eri), Barns&Nobles ja ruokakauppa. Illalla jacuzzi, joka (taas) keskeytyi kun pitikin päästä potalle. Perus.

Muuten mukavaa, mutta vähän alkaa huolestuttaa tämä jatkuva (ja en tiedä kuvittelenko vain, mutta ehkä pahentuva) kurkkukipu. Työterveyslääkäri oli meilin perusteella sitä mieltä, että odotellaan. Onneks yleisvointi on muuten ihan normaali.

Ainiin, käytiinpä eilen myös puistossa. Siellä oli joku äiti 2-vuotiaan tytön ja 8-vuotiaan pojan kanssa. Mukavia olivat, erityisesti poika osasi tosi hyvin ottaa huomioon pienempänsä. Ja sekä poika, että äiti olivat todella otettuja, kun laps osasi puhua niin paljon (poika kyseli jatkuvasti 'what's she saying now?' ja 'she's like a baby genious!' ja oli vaipaton ('WHAT?! At that age??'). Ja vieläpä kun puhui vierasta kieltä (niin, omaa äidinkieltään) ja se äiti vielä äimisteli, kun 'ymmärtää englantiakin'. Pudistin päätäni nauraen, että ei ymmärrä, johon se äiti intti: 'I heard her say 'coconut'! I'm sure! And it's such a rare word!'. 

Right. Ei voinut enää kuin hymyillä.

Tuli myös puheeksi Suomi. Yrittivät kysellä onko mitään erityisiä tai uniikkeja eläimiä, joita on vain Suomessa. Ja että onkohan Suomi lähellä Walesia, kun kuulemma jotain sukulaisia asuu sielläpäin. Hymyilytti. Suloisia ja sydämellisiähän nämä.

Yksi kulttuuriero, jota mun on vaikkea oppia on tää kehuminen. Sen lisäksi, että lasta kehutaan tosi usein vieraiden taholta (she's so pretty! Ooh, I like your shirt! etc.) oon alkanut kuulla miten vanhemmat kehuvat omia lapsiaan. Kaikki on 'good job!' ja 'you're so smart!' etc. Hyvin erilaista kuin Suomessa, luultavasti myös niiden osalta, jotka kehuu lapsiaan ihan estotta.

Ja siis niin, kyllähän tähän lapsenkehumis-small talkkiin on jotenkin vastattava, joten oon sitten koittanut hädissäni keksiä jotain kivaa sanottavaa niistä muista lapsista. Usein se on vähän hankalaa - ei siksi etteikö niissä lapsissa olis mitään positiviista, vaan koska ne on ihan vaan normaaleja lapsia. Ihan kuten meidänki laps. Ilman mitään erityistä huomioitavaa.

Tuntuu mukavalta hengata toisen suomalaisäidin kanssa, kun meidän kesken riittävä huomioiminen on se, että tavatessa tervehditään myös lasta.

Noin muutoin kyselyikä täällä jatkuu. Miten ovi toimii? Tutkimme kuinka kieleke menee sisään kun kahvasta painaa. Miten auto toimii? Öö. Bensaa ja sitten moottori sanoo brumm brumm? Kaupassa kuuluu jatkuvalla syötöllä mikä se on? Mikä se on? Mikä se on? Pakasteallas. Säilykepurkki. Muropaketti. Nyt en kyllä tiedä.

Lisäksi laps pohdiskelee entistä useammin mikä se 'tampantikko' (San Francisco) oikein on. Välillä haluaa mennä sinne, välillä ei. Välillä kyselee, että joko mennään ja välillä mikä se oikein on. Se on kyllä harmi, että tästä iästä jää niin vähän muistoja aikuisuuteen.

Jospa sänkyyn toivomaan, että yö on rauhallisempi ja aamulla kurkkukipu oliskin ihan vaikka maagisesti kadonnu.

2v-0kk-29pv & rv28+1

Ollut aika huippupäivä.

Miehen työkaveri perheineen asustaa tässä samassa talossa ja heillä on 1.5v poikanen, jolla mukava äiti. Tämä äiti poikasineen on ehtinyt viettää täällä jo vähän enemmän aikaa ja tuntee mukavasti paikkoja. Tämän äidin ja poikasen kanssa mentiin tänään aamulla lähipuistoon (8min autolla), jota amerikkalaistunut venäläisäiti siellä kuvaili 'not so big'. Tämä suomalainen äiti katsoi, että onpa mahtava puisto, kolme eri aluetta, joista kaksi aidattu ja mikä parasta: water element!

Nii-in! Siis suihkulähteitä! Hupitarkoituksessa! Vettä leikkiville ilman hukkumismahdollisuutta!

Oltiin osattu varautua uimapuvuin ja pyyhkein. Needless to say, laps ei meinannut pysyä nahoissaan. Muutamatkin äidit tuli viereen naureskelemaan 'wow, she really enjoys it'. Muiden lapset puoliarasti vähän kokeili vettä ja sitten lähti pois, mutta tää mun kiljui ja hyppi ja juoksi ja taputti varmaan puoli tuntia putkeen. Osasi kuitenkin itse tulla sanomaan, että välillä voisi leikkiä jotain muutakin, eikä enää pyytänyt pukemisen jälkeen päästä takasin.

Sen sijaan kiipeilytelineille se ryntäsi. Sinne 5+ vuotiaiden sekaan. Niin, niiden kiljuvien, juoksevien jättiläisten. Eikä sitä viitsi oikein estelläkään, se kun kiipeää ketterästi mihin vaan mihin ylettyy ja yhtäkkiä mikään liukumäki ei enää pelota. Ja mä seurailen maasta käsin ja rukoilen, ettei se jää jalkoihin.

Lounaaksi tortilloja, päiväuninukahdus tuli hetkessä.

Ja sitten näitä hetkiä: istuin sohvalla, laps nukkui makkarissa. Yhtäkkiä, ilman mitään varotusääniä aavistuksen raollaan ollut makkarin ovi aukesi. Laps katsoi sieltä kulmat vähän kurtussa, tukka pörrössä unesta. Säikähdin hiljaa avautuvaa makkarin ovea, mutta uninen laps alkoi hymyilyttää. Voi heräsitsä, kysyin. Laps ei vastannut, vaan tuli sohvalle, painoi päänsä mun syliin ja jatkoi uniaan vielä parikyt minuuttia. Voi hellyytys!

Iltapäivällä suunnattiin samaisen äidin ja poikasen kanssa paikalliseen hoploppiin (vajaa vartin kävely - voi kyllä, siis kävely!). Laps tietty sinkosi samantien sinne hirviölabyrintin kitaan, eikä mun auttanut kuin mennä perässä. Siinä kiivetessä tunnelia ylös (niin, ylös!) ja työntäessä vähän liian pientä lasta pepusta edellä mietiskelin moniakin asioita. Kuten että miksi Kaapo on kalju? Ja miten erilainen kokemus äideillä tästäkin paikasta on (vilkaisu kaveriäitiin, joka istuskeli mukavasti penkillä ja katsoi leikkikeittiössä touhuilevaa poikaansa). Ja että oon ehkä vähän liian raskas änkemään, konttailemaan, kiipeilemään ja liukumaan.

Kivaa meillä tietenkin oli, ennenkaikkea lapsella. Löysi makeet leikkiostoskärrytkin ja junaradankin (vaikkakaan ei oikein malttanut pysähtyä kunnolla leikkimään). 

Päivän kyllä kruunasi kaveriäidiltä tullut vinkki: meidän talon sisäpihalla on poreallas, joka oli jäänyt multa pihakierroksella huomaamatta. Illalla kävin hakemassa lapselle kelluppeet  Toys'R'Usista (btw, se fiilis kun lähtee rennosti ekaa kertaa ajelemaan ILMAN navia! Olkoonkin, että matka oli puoli kilsaa samaa tietä yhteen suuntaan) ja mentiin vielä kokeilemaan vettä. Oli lämmintä, oli mukavaa, oli näkymä, oli vettä.

Vähän kauhua toi kyllä se, että laps ei tajua lainkaan pelätä vettä - tai siis sitä ettei osaa uida. Vahtimatta se hyppäisi varmaan suorilta altaaseen (ilman mitään puhallettavaa apuvälinettä) ja uppoaisi kuin kivi. Ei niin, että se ikinä vahtimatta jäisi (varsinkaan tämän havainnon jälkeen), mutta kuitenkin. Mistä saada vähän tervettä itsesuojeluvaistoa?

Etsi kuvasta laps. Se on ylhäällä.

2v-0kk-28 & rv28+0

Väsyneen ristisilmäinen update.

Kurkku edelleen vähän kipeä. Haluan kuitenkin edelleen uskoa parempaan huomiseen. Yritin kävellä aamupäivällä kilsan päähän 7-Eleveniin, mutta reitti oli aika tylsä ja laps nukahti rattaisiin. Käännyin takasin ja yritin pitää lapsen hereillä. Onneksi matkan varrella näkyi traktoreita ja hanhia (voi kyllä, täälläkin!).

Laps koitti soitella leikkikuumemittarilla mummulle ja papalle. Aika oli onneksi sopiva, saatiin Skypellä ihan oikea yhteys. Tein makaroonilaatikkoa, feels just like home. Ja katkis-avokado-risottoa meille lounaaksi. Laps on ottanut lähtöä edeltävän dieetin takasin tankkaamalla ihan hulluna pari päivää.

.. josta puheenollen olisitte ylpeitä. Nyt on kyllä kaikki periaatteet ja kaikki heitetty ihan roskiin. Eilen päivälliseksi sipsejä, tänään välipalaksi Ihop (International House of Pancakes) pannari. Iltapalaksi sentään rasvatonta kreikkalaista jugurttia (mutta vain koska en löytänyt kaupasta normirasvaista). Mutta sai vieläpä katsoa yhden kokonaisen Kaapo-jakson kotona, vaikkei ollut mitään erityistä syytä.

Mahalaps potkii ja elämöi. Maha vaihtaa muotoa ja heiluu puolelta toiselle. Hymyilyttää ja silityttää.

Käytiin miehen työkaverin (suomalaisen) vaimon ja lapsen kanssa puistossa. Kummallisuuksia suomalaisen silmiin: täällä ei ole hiekkiksiä leikkipuistoissa! Sen sijaan ihan mahtavat kiipeilytelineet suomalaisiin verrattuina.

Lapsen puheenparsi on mainiota. Verbit 'voi' ja 'haluaa' on ahkerassa käytössä. Useimmiten ehkä kuulee 'äiti voi tulla tänne' tai 'äiti haluaa leikkiä näillä'. 

Vaikka ollaan periaatteessa aika hyvin oikeassa päivärytmissä, joku biologia vielä sisällä muistuttelee ja taistelee. Oon näin ysin jälkeen tilassa, jossa alan samantien nähdä unia suljettuani silmäni ja tuntuu kuin putoisin, kuin humalassa. Varmaan pitäisi taas mennä nukkumaan. Oliko se niin, että siis se nukkumaanmeno pitää tehdä JOKA ilta?? 

2v-0kk-27pv & rv27+6

On vaikea ehtiä blogata, kun päivät ollaan menossa ja illalla väsymys on aivan järjetön, nukkumaan mennään about samaan aikaan lapsen kanssa (eli ennen ysiä).

Oon varmasti joidenkin (suomalaisten) mielestä outo, mutta mun mielestä tänne Ameriikkoihin on ollu aina helppo sopeutua ja tuntea olonsa kotosaksi. Okei fine, täällä on hölmöt suihkut. Ja liian vähän leikkipuistoja (kyllä sellanen kuuluu olla minkä tahansa kaupungissa asuvan kävelyetäisyydellä (<1km)). Tiskikaapit on tuntematon käsite täällä(kin). Ja muitakin juttuja. Mutta sitten toisaalta tosi paljon mukavaa ja viihtysää.

Tietenkin auttaa, että tää meidän koti on ihan koti. Täällä on kunnon keittiö, jossa on kaikki tarpeellinen - nyt myös kaapit täynnä ruokaa. Täällä on helppo mennä ja liikkua, ystävällisiä ihmisiä ja kaikenkaikkiaan lepposaa. Sää on tasasen miellyttävä. Kieli on tuttua. Uudet asiat on (yleensä) helppo oppia nopeasti - paitsi navigointi, mutta nämä hahmottamisongelmat kulkee mulla mukana kaikkialla.

Käytiin perjantaina iltapäivällä miehen töissä. Auton sai jättää tyypille, joka parkkeeras sen mun puolesta (meinaisi tulla pieni sekaannus, kun sanoin hold on, I'll just take my kid out johon tyyppi vastasi, että jättäkää avaimet vaan sisään ja oli jo menossa autoon. Laps saatiin kuitenkin ulos, mutta vähän nauratti).

Eilen käytiin suomalaisen tutun ja sen jenkkikihlatun luona grillaamassa ja uimassa niiden altaalla. Niillä upeat maisemat sieltä kukkuloilta kohti Friscoa, vuorten yli vyöryvät pilvet, auringonlasku, peuroja visiteeraamassa pihalla (vaikka ihan pientaloasutusta). Ja laps tietenkin ihan siisteissään siitä uima-altaasta. Väsytystaistelulla onnistuttiin pitämään se varmaan melkein ekan tunnin poissa vedestä, kunnes löydettiin se riisumasta vaatteitaan ja annettiin lopulta periksi (oltiin osattu varautua pyyhkeillä ja uikkareilla onneks). Ja miksikäs ei, uiminenhan oli ihan luksusta.

Tänään aamupäivällä ohjelmassa puisto, joka varustukseltaan mainio (tosin missä hiekkis?!), mutta siisteydeltään sotkunen. Kotiin lounasta ja päikkäriä, jonka jälkeen lähdettiin ajamaan kohti sitä itse San Franciscoa (mehän ollaan siis oikeasti vähän etelämpänä) päämäränä Pier 39 (hylkeitä! Karuselli!). 

Vähän oli ruuhkaa ja vähän aurinko porotti ja vähän tuli savua autosta about sillä hetkellä, kun saavuttiin sen Pier 39:n kohdalle. Auto suhteelliseen kiireesti sammuksiin (onneksi ei kuitenkaan ihan keskelle risteystä...) ja soitto vuokra-autofirmaan. Kuulemma tunnin kuluttua tulisi hinaus hakemaan ylikuumentuneen kiesin. Jipii.

Neuvottelujen päätteeksi lähdettiin lapsen kanssa etsimään ruokaa ja katsomaan karusellia ja hylkeitä (ja oli siellä oikeasti vaikka mitä nähtävää), mies jäi päivystämään.

Lähdettiin kävelemään ja tajusin vasta perillä, että autoon oli jääny hupparit ja vaihtovaatteet. Ensimmäinen prioriteetti oli kuitenkin löytää meille ruokaa ja toisena tuli lapsen ilmottama pissahätä (tietenkin siinä vaiheessa, kun olin tilannut jo ruoat). Ravintolassa kävi ilmi: vain yleinen vessa löytyy, tosta heti nurkan takaa. Jono noin 20m. 

Ei auttanut kuin syödä ensin (nopean ruoan toivossa nautimme päivälliseksi grilled cheese sandwichin ja sipsejä.........) ja mennä sitten jonottamaan. Vaihtovaatteet tosiaan siellä autolla ja aurinkokin meni pilveen ja tuuli alkoi tuntia kylmältä. Mulla kuitenkin vähän hikikarpaloita otsalla kaiken tän keskellä. Selvittiin lopulta ilman vahinkoja ja nappasin lapselle vielä turistikaupasta (vähän liian ison) hupparin.

Karuselli jännä - puolessa välissä ajelua laps hylkäsi merileijonaratsunsa ja siirtyi äi-tin ty-liin. Ei se mitään, käytiin vilkasemassa niitä Ihan Oikeita merileijonia, jotka siellä (vapaasta tahdostaan ja täysin luonnostaan) asustavat. Laps katsoi vähän aikaa hiljaisena ja kiteytti sitten: hylje kellahti. 

Nopsaan vielä *räps* siellä siintää Golden Gate ja *räps* joo Alcatraz ja tunti olikin täynnä.

Hinuri tuli, laps vähän murheissaan auton pipistä. Taksilla lentokentälle, uusi auto alle ja kotiin nukkumaan. Riittävästi aktiviteettia taas yhdelle päivälle. Jos vaikka huomisen aktiviteetti olis ruokakauppa.

2v-0kk-25pv & rv27+4

Perillä, hengissä! Kaikki meni hyvin, vaikka laps kysyikin ekan kerran autossa matkalla kentälle ollaanko pian perillä.

Oon vihdoin tutustunut näihin lentokentältä löytyviin ihmeellisyyksiin: matkalaukkukärryihin. Aina ollaan menty niin vähillä tavaroilla, ettei sellasia ole tullu käytettyä, mutta siis voi että. Lapsen kanssa semmoset on ihan loistavat!

Jätin rattaat heti kättelyssä hihnalle matkalaukun mukana, lastasin harmillisen painavan (joo, otin lapselle kirjaston verran kirjoja mukaan) käsimatka-olkalaukun pieniin kuljetuskärryihin ja lähdin työntelemään laukkua + kärryissä seisovaa, innostunutta lasta pitkin kenttää. Ei ollut kiire, ehdittiin jopa soittaa pikavideopuhelu miehelle ennen boardausta.

Ensimmäinen lento meni ihan hujauksessa, kuten oltin arvellutkin. Syötiin lounasta, katsottiin videoo ja laskeuduttiin. Laps tietenkin ihan täpinöissään koneessa, ollaan kookeella! Ollaan kookeella! Laps menee lentokoneeseen. OHO! Kiinalainen eläkepariskunta takana ihasteli lasta 'may I take a picture?' *click*

Köpiksessä jonottaessa ulos koneesta vaihdoin muutaman sanan takanaolevan naisen kanssa - oli menossa Torontoon ja vähän huokaili 40min vaihtoaikaa tässä (jolla pitäisi päästä porttialueelta B porttialueelle C). Nostin lapsen syliini ja kerroin meillä olevan yhtä lyhyt vaihto Friscoon. Vieressä ollut lentoemo katsoi mua ja kysyi oliko kuullut oikein. Pudisti päätään 'älä enää ikinä ota noin lyhyttä vaihtoa'. Tänks.

Näillä rohkasun sanoilla hölkkäsin Köpiksen läpi päiväunilleen nuokahtava laps taas niissä siunatuissa kärryissä. Boarding boarding sanoi telkkari ja passintarkastuksessa kaikki samassa veneessä. Ehdittiin kuitenkin ja siinä boardinpasseja antaessa virkailija katsoi niitä hetken ja totesi 'just a moment please' ja katosi.

Hetken kylmäsi hölkän jälkeisen hienkin alle - mitä nyt?? Viisi minuuttia odottelua ja virkailija palasi ja ohimennen kuiskasi pistäneensä meidän bisnekseen. Vähän meinasi roska mennä silmään kun kiitin.

Mä luulen, että osasyy matkan sujumiseen oli kyllä siinä bisneksessä. Sain lapsen makuuasentoon päiväunille, jalkatilassa oli riittävästi tilaa touhuilulle (kun ei kuitenkaan kokoaikaa jaksanut istua paikoillaan) niin, ettei tarvinnu lähteä käytävälle ja kaikki oli vaan yksinkertaisesti iisiä. Laps katsoi videoita, luettiin kirjaa, syötiin (rusinoita, pussihedelmäsoseita, apinaevästä ja pastaa - olin kyllä tyytyväinen, että olin ottanut sen verran ruokaa mukaan. Laps sai siis omaan tahtiinsa ihan kunnon ruokailut lentojen aikana) ja käytiin aina välillä vessassa.

Lennon aikana kaksi henkilökunnan edustajaa ja yksi matkustaja kävi erikseen kehumassa, että onpas mulla hyvin käyttäytyvä lapsi.

Perilläkin meillä oli onnea: ei paljoa jonoa missään, laukut saatiin kohtuuajassa ja laps jotenkin käsittämättömällä tavalla sinnitteli hereillä, kunnes lopulta nukahti isin syliin parkkitalolle vievässä dösässä. Kello oli siinä vaiheessa suomen aikaa about kaks yöllä.

"Kotona" sänkyyn, jatkamaan unia. Ennen puolta yötä hereille, mutta pidin sinnikkäästi valot poissa ja peiton itteni päällä 'nyt on yö'. Laps jaksoi pari tuntia valvoa, kunnes yhtäkkiä kiipesi takasin sänkyyn ja hiljeni. Kuulin vielä mutinan 'pupu meni kanalialle ja sitten tuli sailaaksi. Ja maamo tuli sailaaksi. Ja häkki (toim.huom: laps muistelee myytyä pupuhäkkiä aina välillä) tuli sailaaksi ja iti tuli sailaaksi mutta iti tuli sitten takatin.

Mä olin tietty ite tikkana hereillä neljän jälkeen, ihan liian vähillä unilla, laps nukkui kuuteen. Aamupäivä rauhassa sisällä, laps riemuissaan isosta kylpyammeesta ja uusista miehen ostamista legoista, mulla muuten vaan vähän laginen olo. Ennen lounasta ryhdistäydyin ja lähettiin ovesta ulos vajaan 10min kävelymatkan päässä olevaan Toys 'r' Usiin. Pari hiekkalelua ja lääkärilaukku mukaan - näillä pärjätään vähän aikaa. Kotona lounaskokkailut, lapskin veti pitkästä aikaa kunnon satsin lämmintä.

Kaiken järjen mukaan sen olis pitänyt olla aivan poikki väsynyt puolen päivän aikaan, kun alkoi päikkärinukutus. Kuitenkin näin kahden tunnin nukutussession jälkeen pistän kaiken jetlagin piikkiin. Ei toimi loogisesti, ei. Ollaan kuitenkin aikalailla oikeassa ajassa mikä on hyvä juttu. Nyt vielä kun tää mun räkätauti katoisi.

Jos olisin fiksu, oisin nukkumassa, mutta kun piti tulla blogaamaan. Ja ihan pari kuvaa lennolta.

2v-0kk-23pv & rv27+2

Päivä: 19/20. Aktiviteetti: pakkaus.

Meidän eeppinen vaelluksemme kohti San Franciscoa on alkamaisillaan. Matkalaukku on muutamaan kertaan pakattu ja purettu, käsimatkatavarat myös. Lapselle on ostettu oma reppu ja uudet aurinkolasit. Tein meille eväitä, tosin sitten kuulin ettei USAn lennoille oikein saa (nykyään) viedä omia (itsetehtyjä) eväitä mukana.

Ilmassa leijuu vielä muutamia kysymyksiä, kuten saankohan koko päivänä mitään järkevää raskaalle sopivaa syötävää, kun USAan mennessä ilmeisesti omat eväät koneessa on aika nounou. Mitenköhän onnistutaan siinä kiirevaihdossa, jossa kuulemma ilman lapsiakin liikkuvat joutuvat juoksemaan. Laps toivottavasti saa. Entä miten selvitään immigration, jos siinä vaiheessa ei vielä olla saatu rattaita (baggage claim vasta immigrationin jälkeen) takasin ja laps on väsynyt, haluaisi nukkua ja parkuu vain. Ja ehkä tärkeimpänä: what was I thinking?

Noh, kaikki järjestyy tavalla tai toisella. Sitäpaitsi sinne oli kuulemma selvinnyt toinenkin vaimo ja 2v lapsi. Tosin tälleen raskaana tää tuntuu (jo näin ajatuksen tasolla) aika sankarihommalta.

Onneks ollaan aika vähän räkäsiä ja uskon lujasti siihen, että tauti on irrottamassa otettaan, vaikka vain milli kerrallaan. Laps on kyllä ollut joka päivä millin verran enemmän räkänen, mutta noin muuten aika hyvinvoiva, eikä oo enää yskinyt öisin.

On siis puuduttavia korvatippoja, suppoa, oraali-Panadolia, liukenevaa särkylääketablettia, nenäsuihketta, suolaliuosta, nenä-friidaa. On tarrakirjaa, värityskirjaa, kirjaa, kynät, piirrustuspaperia. On ipadi, toinenkin pädi, puhelin, läppäri ja kuulokkeet. On hedelmäsosepussia, rusinoita, tikkareita, apinaevästä, banaani, riisipiirakoita. On pieniä leluja, leluja, leikkikoruja. 

Itselleni otin yhden lehden.

Eli godspeed, see you on the other side ja silleen!

2v-0kk-22pv & rv27+1

Päivä: 18/20. Aktiviteetti: ranta + koirapuisto.

Meille tuli aamulla siivooja. Tätä luksusta on viimeks tapahtunut edellisessä kämpässä, vaikka monesti ollaan heitelty ilmaan, että siivoja voisi käydä vaikka kahdesti vuodessa: jouluna ja juhannuksena. Vaan ei. Mutta siis nyt oli oivallinen tilaisuus: minä, nyyh, yksinhuoltaja en mitenkään ehdi ja ollaan juuri lähdössä kolmeksi viikoksi pois ja flunssakin ja nyyh.

Siivooja siis tuli. Aamulla kahdeksalta. Huolimatta edellisillan valmistelujen ei oltu vielä puol ysiltäkään ovesta ulkona - onneks. Imuriin meni joku muovipussi, jota sitten puolisen tuntia metsästettiin sieltä ulos. Lopputuloksena rikkinäinen imuri, mutta pussi kuitenkin saatiin ulos (hurraa). Oh well.

Lähdettiin lapsen kanssa mun duunipaikan lekuriin. Haen vaan sen raskauslentotodistuksen, kyyyllä laps nyt sen aikaa voi olla siinä mukana, right? Wrong.

Ensimmäiset pari minuuttia meni ihan hyvin, mutta huomasin nopeasti lekurin (nainen viisissäkympeissä) tuntevan olonsa epämukavaksi lapsen seurassa. Laps kiipesi tuolille ja lekuri heti hätääntyneenä 'ei siihen, vaarallista' ja 'katsotko, ettei tolle käy mitään'. Laps olisi tietenkin halunnut vähän tutkia huonetta, lekuri kiemurteli vaivaantuneena. Yritin lopulta pitää lasta sylissä - eikä siitäkään tietenkään tullut mitään. Lopputuloksena lekuri kyseli multa ystävällisesti, että miten oon voinut näiden kaikkien mun kuvioiden jälkeen samaan aikaan, kun laps karjui naama punaisena sylissä 'poitpoitpoitpoitPOITPOIT LAPS HALUU POIT!!!!'.

Lähettiin lopulta pois, laps rauhottui samantein ja istuttiin alas penkille vähän juttelemaan sylikkäin. Silittelin ja kysyin muistiko laps, mitä olin sanonut lekurista. Että mun pitää vähän aikaa jutella, ja laps joutuu vähän odottamaan. Laps mietti hetken ja totesi: laps itki. Nyökkäilin, niin itki, miksi laps itki? Koska laps halut poit. Niin halusi, mutta mun piti vielä vähän jutella.

Näin jälkikäteen olis ollut tietenkin viisaampaa keksiä jotain 'jos ei jaksa odottaa, ala vaikka laulaa' -tyyppistä sijaistoimintaa, eikä kertoa että 'no sitten pitää odottaa'. Ehkä ens kerralla osaan paremmin. Odotan vähän enemmän kauhulla lentoja, jonottamista, whatnot. Kellään vinkkejä odottamisen opettamiseen?

Mentiin rannalle, jossa muutamia kavereita. Lounaaksi croissantti, banaani ja vesimeloonia. Kotiin vaunuihin nukkumaan päikkärit. Suoraan unilta naapurit tuli hakemaan leikkimään (tai no, oikeasti koirapuistoon, josta lapsipuistoon). Puistosta kotiin ja vaari kylään. Vihdoinkin lämmintä ruokaa, jota laps suostui syömään. Kaupasta uudet aurinkolasit ja vähemmän rennot ruokaostokset pienillä källyillä (laps alkanut innostua shoppailemisesta, eikä enää oikein seuraa, vaan lappaisi kärryt täyteen omia ostoksiaan - eli mitä vaan). 

Illalla suihku ja nukkumaan. Ilosesti voin kertoa työni kantaneen hedelmää: meidän huonoon suuntaan lipsuneet nukutukset on saatu käännettyä taas hyvään suuntaan - keskustelulla! Puhuttiin lapsen kanssa, miten nukahtaminen voi olla vaikeeta ja sitä pitää harjotella. Että uni ei tule, jos nousee sängystä, mutta sen sijaan pitää jaksaa köllötellä ja sitten uni tulee pian. Aamulla kehuin (tämä on mun mielestä oikea paikka kehuille), kun laps oli osannut köllötellä tosi hienosti, eikä ollut noussut (no, kuin kerran tai kaks) ennen nukahtamistaan. Että hyvin harjoiteltu, osaa nyt jo paljon paremmin kuin edellisenä iltana! Tämä on johtanut myös siihen, että lapselle se uni myös oikeasti tulee nopeammin. Mahtavaa.

Lähtöpaniikki alkaa iskeä. Kokoajan sellainen tunne, että jotain on tekemättä, mitä ei enää edes ehdi tehdä. Huominen menee pakatessa, jotain olennaista kuitenkin jää kotiin. Ja laps on vähän räkänen, mä edelleenkin aika paljon. Nousua ja laskua odotellessa..