Päivät soljuu.
Takana levoton yö (ainakin kaksi pottakäyntiä ja yksi vedenhaku), jonka päätteeksi ajattelin, että tänään ei tehdä yhtään mitään. Viesti kaveriäidiltä sai kuitenkin muihin aatoksiin ja lähdettiin kuin lähdettiinkin Junior Museum & Zoohon.
Ja kyllä kannatti! Matka ei ollut pitkä, mutta anti oli mainio. Museum -puoli oli täynnä erilaisia vimpaimia ja härveleitä suunniteltu lasten kokeiltavaksi ja leikittäväksi (pieni opettavainen puoli mukana: kas näin toimii tuulivoima esim.). Zoo -puolella kilpikonnia ja liskoja ja pari pupua. Lapsesta kiinnostavinta oli kiviset eläimet, joiden päälle pääsi ratsastamaan ja yksi kivinen pupu, jota laps ruokki ja hoivasi.
Iltapäivällä puisto (taas eri), Barns&Nobles ja ruokakauppa. Illalla jacuzzi, joka (taas) keskeytyi kun pitikin päästä potalle. Perus.
Muuten mukavaa, mutta vähän alkaa huolestuttaa tämä jatkuva (ja en tiedä kuvittelenko vain, mutta ehkä pahentuva) kurkkukipu. Työterveyslääkäri oli meilin perusteella sitä mieltä, että odotellaan. Onneks yleisvointi on muuten ihan normaali.
Ainiin, käytiinpä eilen myös puistossa. Siellä oli joku äiti 2-vuotiaan tytön ja 8-vuotiaan pojan kanssa. Mukavia olivat, erityisesti poika osasi tosi hyvin ottaa huomioon pienempänsä. Ja sekä poika, että äiti olivat todella otettuja, kun laps osasi puhua niin paljon (poika kyseli jatkuvasti 'what's she saying now?' ja 'she's like a baby genious!' ja oli vaipaton ('WHAT?! At that age??'). Ja vieläpä kun puhui vierasta kieltä (niin, omaa äidinkieltään) ja se äiti vielä äimisteli, kun 'ymmärtää englantiakin'. Pudistin päätäni nauraen, että ei ymmärrä, johon se äiti intti: 'I heard her say 'coconut'! I'm sure! And it's such a rare word!'.
Right. Ei voinut enää kuin hymyillä.
Tuli myös puheeksi Suomi. Yrittivät kysellä onko mitään erityisiä tai uniikkeja eläimiä, joita on vain Suomessa. Ja että onkohan Suomi lähellä Walesia, kun kuulemma jotain sukulaisia asuu sielläpäin. Hymyilytti. Suloisia ja sydämellisiähän nämä.
Yksi kulttuuriero, jota mun on vaikkea oppia on tää kehuminen. Sen lisäksi, että lasta kehutaan tosi usein vieraiden taholta (she's so pretty! Ooh, I like your shirt! etc.) oon alkanut kuulla miten vanhemmat kehuvat omia lapsiaan. Kaikki on 'good job!' ja 'you're so smart!' etc. Hyvin erilaista kuin Suomessa, luultavasti myös niiden osalta, jotka kehuu lapsiaan ihan estotta.
Ja siis niin, kyllähän tähän lapsenkehumis-small talkkiin on jotenkin vastattava, joten oon sitten koittanut hädissäni keksiä jotain kivaa sanottavaa niistä muista lapsista. Usein se on vähän hankalaa - ei siksi etteikö niissä lapsissa olis mitään positiviista, vaan koska ne on ihan vaan normaaleja lapsia. Ihan kuten meidänki laps. Ilman mitään erityistä huomioitavaa.
Tuntuu mukavalta hengata toisen suomalaisäidin kanssa, kun meidän kesken riittävä huomioiminen on se, että tavatessa tervehditään myös lasta.
Noin muutoin kyselyikä täällä jatkuu. Miten ovi toimii? Tutkimme kuinka kieleke menee sisään kun kahvasta painaa. Miten auto toimii? Öö. Bensaa ja sitten moottori sanoo brumm brumm? Kaupassa kuuluu jatkuvalla syötöllä mikä se on? Mikä se on? Mikä se on? Pakasteallas. Säilykepurkki. Muropaketti. Nyt en kyllä tiedä.
Lisäksi laps pohdiskelee entistä useammin mikä se 'tampantikko' (San Francisco) oikein on. Välillä haluaa mennä sinne, välillä ei. Välillä kyselee, että joko mennään ja välillä mikä se oikein on. Se on kyllä harmi, että tästä iästä jää niin vähän muistoja aikuisuuteen.
Jospa sänkyyn toivomaan, että yö on rauhallisempi ja aamulla kurkkukipu oliskin ihan vaikka maagisesti kadonnu.
No comments:
Post a Comment