Huomenna se alkaa: kolmen viikon yksinhuoltajuus.
Ollaan vietetty parit vikat lomapäivät aktiivisesti. Eilen käytiin Laajalahdella vähä luontokävelemässä ja katsomassa lehmiä (lapsen mielestä kiinnostavinta oli kauempana siintävä vesi ja ranta, josta voisi ehkä heitellä kiviä - ei voinut). Tänään käytiin aamupäivällä Korkeasaaressa (lapsesta kiinnostavinta oli saukkoaitauksen luona soliseva pieni vesiputouspuro sekä leikkialue). Iltapäivällä leikittiin pihalla naapureiden kanssa. Illalla mentiin vielä ostamaan uusi matkalaukku (laps villiintyi kaupassa, olisi halunnu vetää ja työntä jokaikistä matkalaukkua 'tää viedään kotiin!').
Mahalapsesta ollaan alettu puhua enemmän: laps muistelee, että äitin mahassa on vauva. <lapsen> mahassa ei ole. Ostin mahalapselle jo ensimmäisen lelunkin: klipsillä kiinnitettävä, roikkuva virtahepo. Lapsella on vastaava lammas, jonka sai ihan vastasyntyneenä ja se kulkee edelleen jatkuvasti mukana ja on rakas. Mahalapselle piti saada siis oma. Ollaan sovittu lapsen kanssa, että annetaan se vauvalle sitten kun vauva syntyy.
Mies alotti pakkaamisen näin 10h ennen lennon lähtöä (oikeasti katsoo fudista, juo kaljaa ja syö lapsen maissinaksuja). Meidänkin aikataulut on vihdoin selvinny suurinpiirtein ja suurimmat pettymykset on selätetty: päästään samalla lennolla miehen kanssa takasin Suomeen. Tosin meidän ihanan inkompetentti matkanjärjestäjä on hommannut meille paluuliput eri penkkiriveiltä lapsen kanssa (eh??). Vähän veikkaan, että on lentoyhtiön(kin) intressi saattaa meidät lopulta kuitenkin vierekkäin istumaan.
Friscoon siis joka tapauksessa lähdetään, kiirevaihto Köpenhaminassa (jaiks) ja sieltä 11h perille. Läppäri ladattu täyteen piirrettyjä, värityskirja ja piirrustuslehtiö ostettu, samoin matkavärikynät ja tarrakirjoja saatiinkin useampi lahjaksi. Ensimmäinen 'ota mukaan' -lista alotettu. Kaikki hyvän kasvatuksen periaatteet valmistauduttu jättämään Suomeen odottamaan purkkeihin, reissussa (lennoilla) on kaikki keinot sallittuja.
Paluu elokuun puolessa välissä, jonka jälkeen pari viikkoa yhteistä elämää, kunnes mies taas katoaa. Varmaan. Alotetaan nyt ekasta askeleesta.
Ps. Nää raskausviikot menee aivan järjetöntä vauhtia.
Hui, teillä on kyllä jännät ajat edessä! Luulenpa ettet kuitenkaan tule katumaan päätöstä, sen verran ainutlaatuinen tilaisuus kuitenkin. Sitten vaan meille viestiä jos tulee tylsää, järkätään treffit :)
ReplyDelete//unae
Viestiä tulossa ihan taatusti! Oon onnistunut buukkaamaan nää ekat viikot vähän turhankin täyteen, mutta syksyllä ehdottomasti :) Ja muutenkin olis kiva nähdä!
DeleteTsemppiä! Tosi mielenkiintoiset käänteet kyllä teillä :) Joskus aiemmin sanoit, että tilaisuus tuli huonoon aikaan - mietin onkohan koskaan lopulta juuri oikea aika isolle mullistukselle? Varmasti kaikki menee hyvin ja tosiaan, aidat matalalle hetkeksi periaatteiden suhteen :D
ReplyDeleteSe on kyllä hyvä kysymys, onko koskaan hyvä aika :) Kaikissa hetkissä on kai aina riittävästi niitä hyviä ja huonoja puolia.. Yritin miettiä, että no olishan tää ollut helpompaa esim. puol vuotta sitten tai puol vuotta myöhemmin, mutta käytännön asioita miettiessä niin oikeastaan tuskin. Eli ditto :)
Delete