Monday, July 7, 2014

2v-0kk-7pv & rv25+0

Päivä 3/20. Kummasti on taas kirjotettavaa, kun viettää lapsen kanssa kaikki päivät. Niin, ja en olis arvannut yksinhuoltajavaiheen tekevän mun elämästä tällasta lähes niiden mun vihaam rakastamien lifestyle-blogien kaltaista.

Meidän aamut sujuu lapsen kanssa lepposasti. Syödään aamupalaa, mä siivoilen keittiön ja laps leikkii sisällä tai tossa meidän (aidatulla) pihalla. Tänään käytiin pitkässä aamusuihkussa / -kylvyssä (laps tirskahti mun takaa kun käveltiin alasti portaita alas: laps näkee äitin pepun! Ah tätä lapsiarkea <3 ), jonka päätteeksi menin ja ensimmäistä kertaa (itse) föönasin lapsen tukan kuivaksi (niinkuin kampaajalla!)

Lounaan jälkeen pakkasin lapsen autoon, sanoin hyvät päiväunet ja lähdin ajelemaan kohti Lintsiä. Nukahdus vähän kesti, joten kaarsin Lintsille vähän pidemmän lenkin - vain todetakseni notta kah. Parkkis on täynnä. What, no?!

Paikka autolle löytyi onneks kohtuullisen läheltä lopulta ja päästiin liittymään naapureiden seuraan. Ja huikeaahan siellä oli! Käytiin muutamat ilmaset laitteet läpi (alotettiin tietty siitä hurjemmasta) ja laps ilmotteli, että olisi halunnut mm. Kirnuun (se oranssi vuoristoradantapanen, joka heittää pään alaspäin) ja Kehrään (ent. Enterprise, iso pyörä jossa vaunuja, menee pää alaspäin) - pituusrajotukset, pyhpöh. Olisi myös mielellään heitellyt kiviä suihkulähteisiin ja/tai mennyt niihin uimaan. Toisaalta, jos ei Kirnuun tai suihkulähteeseen, niin se euron kolikolla toimiva, juuri ja juuri liikkuva hevoskärrylaite oli kanssa ihan huippu.

Ihan huippua siis oli. Ehdin useampaankin kertaan todeta, että vitsi miten siistiä olla Lintsillä ja vielä näin mainiossa seurassa!

Kotiin päivälliselle, jonka jälkeen lysähdin sohvalle uupuneena (pitäis ottaa niitä rautatabuja ahkerammin..). Laps puuhaili omiaan ja lopulta kun nousin vilkasemaan mitä tapahtui, löytyi potasta kirjoja lueskeleva pöllö.

Iltapalaksi uunituoreita riisipiirakoita ja banaanilättyjä niinkuin-jätskin kera. Ja kas vain - koti on taas siisti ja järjestyksessä ja laps rauhallisesti unillaan. Näin tää toimii.

Viimeseksi tähän vielä mainitsemisen arvoinen asia: koko päivän ilman vaippaa! Myös Lintsillä! Ja automatkoilla! Ihan kokoajan! Eikä yhtään vahinkoa! Sen sijaan kerran löysin lapsen riisuneen housunsa ja menneen _omatoimisesti_ potalle pissalle. Siis mitä ihmettä! 






2 comments:

  1. Melkein kadehdittavaa pottailua. :D Meillä ilmoittaa inhoten, kun kakka on tullut, muuten ei kiinnosta pottailut taas yhtään. Ehkä se tästä vielä suttaantuu...

    Heh, meillä poitsu katsoi yks kerta mua suihkusta tulleenna ja tokas: "Äiti, pippeli". Minä siihen, että ei äidillä ole pippeliä. Pojalla heti vastaus valmiina: "Ei äiti pippeli, äiti, pumppu!". Meinas vähän naurattaa, oli ii:t vaihtaneet uu:n kanssa paikkaa. :D

    ReplyDelete
  2. Anatomia siis hallussa! Pumppu, mitä näitä nyt on :) Ja kyllä ne pottailut siitä! Meilläkin tää käänne tapahtui tosiaan ihan yhtäkkiä ja arvaamatta :o

    ReplyDelete