2v-0kk-22pv & rv27+1

Päivä: 18/20. Aktiviteetti: ranta + koirapuisto.

Meille tuli aamulla siivooja. Tätä luksusta on viimeks tapahtunut edellisessä kämpässä, vaikka monesti ollaan heitelty ilmaan, että siivoja voisi käydä vaikka kahdesti vuodessa: jouluna ja juhannuksena. Vaan ei. Mutta siis nyt oli oivallinen tilaisuus: minä, nyyh, yksinhuoltaja en mitenkään ehdi ja ollaan juuri lähdössä kolmeksi viikoksi pois ja flunssakin ja nyyh.

Siivooja siis tuli. Aamulla kahdeksalta. Huolimatta edellisillan valmistelujen ei oltu vielä puol ysiltäkään ovesta ulkona - onneks. Imuriin meni joku muovipussi, jota sitten puolisen tuntia metsästettiin sieltä ulos. Lopputuloksena rikkinäinen imuri, mutta pussi kuitenkin saatiin ulos (hurraa). Oh well.

Lähdettiin lapsen kanssa mun duunipaikan lekuriin. Haen vaan sen raskauslentotodistuksen, kyyyllä laps nyt sen aikaa voi olla siinä mukana, right? Wrong.

Ensimmäiset pari minuuttia meni ihan hyvin, mutta huomasin nopeasti lekurin (nainen viisissäkympeissä) tuntevan olonsa epämukavaksi lapsen seurassa. Laps kiipesi tuolille ja lekuri heti hätääntyneenä 'ei siihen, vaarallista' ja 'katsotko, ettei tolle käy mitään'. Laps olisi tietenkin halunnut vähän tutkia huonetta, lekuri kiemurteli vaivaantuneena. Yritin lopulta pitää lasta sylissä - eikä siitäkään tietenkään tullut mitään. Lopputuloksena lekuri kyseli multa ystävällisesti, että miten oon voinut näiden kaikkien mun kuvioiden jälkeen samaan aikaan, kun laps karjui naama punaisena sylissä 'poitpoitpoitpoitPOITPOIT LAPS HALUU POIT!!!!'.

Lähettiin lopulta pois, laps rauhottui samantein ja istuttiin alas penkille vähän juttelemaan sylikkäin. Silittelin ja kysyin muistiko laps, mitä olin sanonut lekurista. Että mun pitää vähän aikaa jutella, ja laps joutuu vähän odottamaan. Laps mietti hetken ja totesi: laps itki. Nyökkäilin, niin itki, miksi laps itki? Koska laps halut poit. Niin halusi, mutta mun piti vielä vähän jutella.

Näin jälkikäteen olis ollut tietenkin viisaampaa keksiä jotain 'jos ei jaksa odottaa, ala vaikka laulaa' -tyyppistä sijaistoimintaa, eikä kertoa että 'no sitten pitää odottaa'. Ehkä ens kerralla osaan paremmin. Odotan vähän enemmän kauhulla lentoja, jonottamista, whatnot. Kellään vinkkejä odottamisen opettamiseen?

Mentiin rannalle, jossa muutamia kavereita. Lounaaksi croissantti, banaani ja vesimeloonia. Kotiin vaunuihin nukkumaan päikkärit. Suoraan unilta naapurit tuli hakemaan leikkimään (tai no, oikeasti koirapuistoon, josta lapsipuistoon). Puistosta kotiin ja vaari kylään. Vihdoinkin lämmintä ruokaa, jota laps suostui syömään. Kaupasta uudet aurinkolasit ja vähemmän rennot ruokaostokset pienillä källyillä (laps alkanut innostua shoppailemisesta, eikä enää oikein seuraa, vaan lappaisi kärryt täyteen omia ostoksiaan - eli mitä vaan). 

Illalla suihku ja nukkumaan. Ilosesti voin kertoa työni kantaneen hedelmää: meidän huonoon suuntaan lipsuneet nukutukset on saatu käännettyä taas hyvään suuntaan - keskustelulla! Puhuttiin lapsen kanssa, miten nukahtaminen voi olla vaikeeta ja sitä pitää harjotella. Että uni ei tule, jos nousee sängystä, mutta sen sijaan pitää jaksaa köllötellä ja sitten uni tulee pian. Aamulla kehuin (tämä on mun mielestä oikea paikka kehuille), kun laps oli osannut köllötellä tosi hienosti, eikä ollut noussut (no, kuin kerran tai kaks) ennen nukahtamistaan. Että hyvin harjoiteltu, osaa nyt jo paljon paremmin kuin edellisenä iltana! Tämä on johtanut myös siihen, että lapselle se uni myös oikeasti tulee nopeammin. Mahtavaa.

Lähtöpaniikki alkaa iskeä. Kokoajan sellainen tunne, että jotain on tekemättä, mitä ei enää edes ehdi tehdä. Huominen menee pakatessa, jotain olennaista kuitenkin jää kotiin. Ja laps on vähän räkänen, mä edelleenkin aika paljon. Nousua ja laskua odotellessa..