1 vuotta, 1 kuukautta, 17 päivää

Tää pää.

Lähdin perjantaina taas fillarilla duuniin. Lähtiessä pussailin lapsen ja miehen. Vilkutin kadun toisella puolella dösärillä seisovalle naapurille. Soitin kelloa, että edessä oleva ihmisrykelmä dösärillä hajaantuisi ja pääsisin läpi. Pyöräilin sata metriä. Vastaan ajoi tyyppi. Pyöräilykypärässä. Pään sisäiset kellot alkoi soida, pää tuntui kevyeltä. Nopea taputus päälaelle vahvisti asian: kypärä unohtui kotiin.

Tein ketterästi uukkarin - kuten vain pyörällä voi. Ajoin sata metriä. Soitin nolona kelloa, että pääsin uudelleen pakkautuneen ihmisrykelmän läpi. Vilkutin häpeissäni naapurille. Palasin kotiin. Kypärä eteisestä, uudet pussailut miehelle ja lapselle, and off I went.

En kehdannut enää vilkasta naapuriin. Soitin punaisena kelloa sille samalle ihmisrykelmälle (missä niiden dösä oikein viipyy??) ja poljin sukkelasti horisonttiin. Mietin, että onneksi nykyään vain noin joka kolmas kerta joudun palaamaan kotiin hakemaan jotain unohtunutta.

No, lauantaina vietin varmaan kolme tuntia laatuaikaa etsien muutamia tärkeitä papereita, jotka TIESIN säilyttäneeni jossain varmassa paikassa, mutta MISSÄ??  Tarinalla onnellinen loppu: paperit löytyi ja ovat uudessa varmassa paikassa, jota en taatusti unohda. Right.

Muuta lauantaista. Kävin Reimalla - siitä lisää myöhemmin. Onnistuttiin sotkemaan päivärytmit - lapsen päikkärit jäi viiteentoista minuuttiin (!!). Päivä vietettiin miehen siskon luona, laps pääsi leikkimään serkkunsa kanssa ja ihmettelemään mm. muumitaloa.

Lisäksi huomionarvoinen seikka: eilinen nukutus kesti 45min, MUTTA siihen ei kuulunut käytännössä ollenkan protestointia! Laps ihan tyynesti itse etsiskeli unta pinniksessä. Ja lopulta nukahti. Erinomaista.

Huomenna Lastenfestarit, kukaan menossa?

Ei muumitaloa lukita.

Ihan oikea oman sadon tomaatti, parempi puoli esillä.