Wednesday, October 16, 2013

1 vuotta, 3 kuukautta,16 päivää

Terveisiä Lontoosta, stuck at Heathrow, kuinkas muutenkaan. Lyhyt työmatka kyseessä: eilen tulin, tänään lähden (ainakin tarkotus olisi....). Miksi täällä on ohjeistuksia kaikkialla muualla paitsi siellä, mistä niitä etsin (eli katosta riippuvista kylteistä). So far olen missannut kolmen metrin välein olevat puolentoista metrin korkuiset ohjauskyltit SEINÄSSÄ. Myös lattiaa pitkin kulkevan ohjausviivan.

Laps on kuulemma voinut kohtalaisen hyvin, näin etänä olen kyllä aavistellut olisko sille flunssa tulossa. Väittävät, että ei.

Tarttisin muuten kahvia.

Istuin tässä joku päivä takaperin olkkarissa ja kuuntelin miehen yrityksiä nukuttaa lapsi. Pitkiä hiljaisia taukoja, kunnes kirkkaalla äänellä 'tekee! tekee!'. Oli kuulemma myös vielä puoli unissaan taputellut päätään 'pää! pää!'.

Näin aikuisena, joka osaa suurinpiirtein jo puhua, ehkä jopa pariakin kieltä ja jonka kehonhallinta on jo ylittänyt huippukautensa, on välillä vaikea muistaa miten isoja mullistuksia nämä opitut asiat lapselle on. Että pääsee seisomaan. Että pääsee kävelemään. Että oppii hallitsemaan suun lihaksia ja samaa naikaan aivoissa muodostuu verbaalisia älykuvioita. Kyllähän se unia sekottaa.

Yöt on kyllä onneksi alkaneet rauhottua. Voipi olla osittain myös siitä johtuvaa, että on päässyt tässä jo monta yötä nukkumaan vanhempien väliin. Ja hyvä niin. Ei ole kivaa herätä pahoihin uniin yksin.

Mä olen ollut ihan pienestä lapsesta pitäen suuri pandalover. Luin juuri omasta vauvakirjastani (jota laps muuten haluaisi olla JATKUVASTI tutkimassa!), että alle parivuotiaana hihkuin aina ihan innoissani 'panta! panta!' kun mustavalkonen karhu tuli näkyviin. Kuusivuotiaana sain oman jättimäisen jättiläispandan, jolle pian kerääntyi myös pari poikasta katraaseen.

Panda oli mulle The Companion (melkein kaikilla lapsillahan on joku?). Teini-ikään asti jaettiin peti (tosin pandalla saattui olla vähän tyynymäinen rooli...) ja tietty sitä piti sitten välillä pestäkin. Niskasta auki (tämä on sun parhaaksi!) ja pesukoneeseen. Puhtoseen pandaan uudet täytteet ja taas mennään. Sanomatta selvää, että, tässä viimesen 25:n vuoden aikana kangas on alkanut melkolailla hapristua ja joskus ennen lapsen syntymää pandat säilöttiin omaan ikea-laatikko-sänkyynsä suojiin.

Toissapäivänä löysin lapsen ihastelemasta ja leikkimästä pienellä klipsu-pandalla, jonka oli saanut mun työkaverilta lahjaksi. Päätin, että nyt voisi olla aika ensimmäiselle esittelykierrokselle. Hain pandaperheen kaapista ja annoin lapsen tulla katsomaan. Vieraanvaraisena tyyppinä laps tarjosi ensin kupista pandoille juotavaa ja tuli sitten vähän silittelemään ja taputtelemaan ja tarjoutui jopa pandan halattavaks. 


Tutustuminen jäi tähän tältä erää ja ite oon vähän ristiriitaisin tuntein. Noin periaatteessa oon sitä mieltä, että laps on kypsä leikkimään haurailla pandoilla heti täysi-ikäistyttyään, mutta toisaalta olisi kiva jakaa tätä perintöä jo vähän etuajassa. Pelkäänpä vaan, että pandat ei ehkä tuu vielä oikein kestämään lapsen leikkejä, harmillisesti. Toivotaan, että tästä kuitenkin syntyy vielä pitkä ja rakas suhde.

Mun ensihetkiä mammapandan kanssa

No comments:

Post a Comment