Friday, December 20, 2013

1 vuotta, 5 kuukautta, 20 päivää

Arki rullaa nykyään suhteellisen kevyesti. Laps menee aamuisin iloisesti hoitoon ja iltapäivällä yrittää kiskoa keinun mukaansa, kun olis aika lähteä kotiin puistosta. Syö hyvin. Toisinaan tosi paljon, toisinaan vaatimattomammin. Osaa sanoa yli sata sanaa. On sanonut lausahduksia, kuten 'heihei maamo' ja 'hanskat ottaa'. Iti on tullut aktiivisanavarastoon ja se meinaa joskus sekottua äitiin. Rauhallisia hetkisiä kotona on tällä hetkellä aikasempaa rutkasti enemmän: laps on löytänyt pukemisen suuren riemun ja voi hyvinkin istua minuutteja eteisessä kiskomassa jalkojaan haalariin hihoihin ja yrittäessä saada kahta pipoa päällekäin päähän. 

Ollaan myös tultu pisteeseen, jossa täytyy ottaa vieraat kielet apuun. Nykyään mennään showeriin jos halutaan käydä suihkussa ilman lapsen seuraa. Pakkasesta myös löytyy blueberriessejä ja portaat johtaa downstairs. Myös joskus laundrya on pakko käydä hoitamassa ilman apulaista ja mies on kuulemma piilottanut pyykkikorin siivouskomeroon.

Sain myös varattua viimeinkin puoltoistavuotisneuvolan. Jo etukäteen jännittää, kuulemma pitäis osata rakentaa kolmen palikan torni. Ei siinä muuten mitään, laps rakenteli sellasia jo vuoden ikäisenä, mutta kiinnostus tornien rakentamiseen tuntuu olevan nolla. Uskooko neuvolatäti, jos sille sanoo, että on rakentanut viiden ja kuudenkin palikan torneja, mutta sitä vaan nykyään ei enää huvita, vaikka houkuttelis? Tai jos näyttää kuvaa lapsesta palikkatornin vierellä?

Kyllähän se pistää vähän ajattelemaan, että toi meidän pikkunen on jo puoltoista vuotta. Kummallista tässä on se, että muistaakseni (reilun vuoden takaa) kavereiden lapset oli puoltoista-parivuotiaina ihan jättiläisiä, mutta toi meidän pikkunen on ihan normaalikokonen. Voi olla että tässä on jonkinlainen perspektiivivirhe. Yksi päivä tässä lapsen herätessä päikkäreiltä huomasin kuitenkin, että häh. Meillä asuu pikkutyttö. En edes enää miksikään taaperoksi kutsuisi, vaan ihan oikea pikkutyttö, jolla saparo, ideoita, lempiruokaa (pah-taa) ja myyrä (pyvvä).

Usein mietitään jälkiviisaina mitä oltais voitu tehdä paremmin ja mitä tässä matkanvarrella ollaan opittu. Ihan rehellisesti mulla on kuitenkin päällimäisenä mielessä tyytyväisyys meidän ratkaisuihin, erityisesti muutamaan tiettyyn. Voi kyllä, uskallan olla tyytyväinen valintoihini ja vielä pahempaa: uskallan kertoa sen ääneen! Tässä nitro, olkaa hyvä.

Ja koska internet on internet niin disclaimer lienee paikallaan heti tähän alkuun. Koska minä olen tyytyväinen näihin valintoihin, ei tarkota, että muiden erilaiset valinnat ovat mielestäni automaattisesti vääriä. Tällä tekstillä en ota mitenkään kantaa muiden tekemiin valintoihin (samanlaisiin tai erilaisiin), vaan kerron meidän perheen valinnoista, joihin olen tyytyväinen. Keihäät ja haulikot laskettu alas? Ok, here goes:

1) Uni. Mä olen todella tyytyväinen siihen miten me hoidettiin nukkumisjutut. Että lasta ei koskaan jätetty huutamaan / protestoimaan / itkemään yksin. Huutoon on aina vastattu ja löydetty keinot, jolla minimoidaan sekä aikuisten, että lasten kurja olo. Ja että oon kuunnellut lastani (enkä esim. neuvolasta tulleita neuvoja) yösyöttöjen lopettamisessa ja lopettanut ne vasta siinä vaiheessa, kun laps on ollut siihen itse valmis. Ja me ollaan selvitty.

2) Sokeri. Että laps elää edelleen käytännössä sokerittomalla ruokavaliolla. Tänään sai teelusikallisen kuivakakkua, kun aivan yllättäen sitä kauheasti halusi ja muutkin sai. Se oli toinen kerta kakkua evör. Noin muuten sokeria on saanut joskus jossain mustikkarahkassa / vispipuurossa. Hedelmiä ei lasketa tähän. 

Etsimättä nyt lähdeviitteitä, vaan mennen puhtaasti omalla intuitiolla en näe mitään syytä, miksi mun pitäisi tai kannattaisi antaa lapselle sokerisia herkkuja, varsinkaan kun se ei ite niitä pyydä. En keksi yhtään syytä sokerin puolesta, mutta monta vastaan.

Katsotaan miten pitkään kykenen säilyttämään tämän sokerittoman ruokavalion lapsella (itsellänihän siihen ei oo mitään toivoa, luitko edellisen postauksen?), mutta yritän ihan oikeasti mahdollisimman pitkään. Jos aikuiset syö herkkuja ja laps haluaisi myös jotain, tarjoan mielummin esim. omenaa (kun se nyt ainakin vielä kelpaa substituutiksi). Tiedän kyllä, että tulee aika, jollon tästäkin on luovuttava ja on rakennetta uudenlaiset rajat tämänkin aiheen ympärille, mutta so far, so good.

3) Ruutu. Valitin tossa taannoin, että laps jäi salamana koukkuun mun ipadiin ja puhelimeen. Vierotus kuitenkin tepsi. Enää ei kinuta ipadin perään ja puhelimenkin saa aika helposti pistettyä syrjään, jos se on sen käsiin joutunu. Joskus edelleen annan harjottaa sormimotoriikkaa siinä yhdessä pelissä, mutta en päivittäin. 

Meillä on telkkari alakerrassa, jossa laps ei vietä aikaa, joten telkkarittomuuskin on sujunut melko luonnostaan. Erityisesti, kun meillä ei ole (eikä ole ollut vuosikausiin) mitään vastaanotinta, vaan telkkarista katsotaan esim. Netflixistä ohjelmia. Ja to be honest, tällä hetkellä meillä aikuisillakin tekee tiukkaa seurata kahta sitcomia viikossa (2x20min), koska illat (lapsen nukkumaanmenon jälkeen) kuluu esim. töitä tehden tai blogia kirjotellen tai ihan vaan koneella nulaten. Tai jopa sitä kahdenkeskistä laatuaikaa viettäen.

Eli niin, päivisin kotona telkkari ei siis kuulu mitenkään arkeen. Mä olen vetänyt itselleni rajan, että alle 2-vuotiaana laps ei tarvi ruutuaikaa käytännössä ollenkaan (niitä lyhyitä, satunnaisia pelisessioita ja kynsienleikkuu-Shaun the Sheep-videota lukuunottamatta). Tämäkin tulee muuttumaan sitä mukaa, kun laps kasvaa, mutta telkkari on ja pysyy siellä alakerrassa ja päivisin keksitään muuta tekemistä.

Kukkahattutiukkisäiti täällä moi. Let the hate mail pour in.

Tyytyväinen tuhisija

11 comments:

  1. Kiva postaus :)
    mukava lukea sun tekstejä, kun lapset samanikäisiä. Meillä ihan erilaiset käytänteet, mutta erilaisuus on rikkautta ��

    tuota torni asiaa jäin miettimään, kun ainaki itestä tuntuis tosi hassulta alkaa kuvilla "todisteleen" mitään taitoja. Pääasiahan on, että te tiedätte taidon löytyvän ja silloin ei huolta ole ja asia kunnossa, eihän niitä sen tädin takia tehdä ��

    ReplyDelete
    Replies
    1. Phew! Kiitos kivasta kommentista ja tuo erilaisuus on rikkautta -asenne on juuri oikea!

      Joo, tornijuttu tyhmä ja vitsinähän minä niitä kuvia :-) Meidän uusin neuvolatäti on tosi symppis ja ammattitaitoinen. Eiköhän se nää, että laps on terve ja hyvinvoiva vaikka (jos) ei tornia kiinnostakaan rakentaa..

      Delete
  2. Moi, kuule luin näitä sun vanhempia postauksia ja huomasin meidän olevan ihan samoilla linjoilla näissä yllämainituissa kasvatusjutuissa. Mut sit mä aloin miettii tota telkkarijuttua. Meillähän on siis lapsi joka on tällä hetkellä ton 1 vuotta, 5 kuukautta, 20 päivää. Telkkari on ollut päällä koko päivän lapsen syntymästä asti, ja uskon että se on syy siihen, miks lasta ei se juurikaan kiinnosta. Paitsi Pikku kakkonen. Ja mietin myös neukkutätin ohjeita: ei lapselle ruutuaikaa enemmän kuin 10 minuuttia päivässä. Mut Pikku kakkonen kestää kauemmin! En mä voi sulkee telkkua 10 minuutin jälkeen että noni se oli siinä, oon kyllä nyt toooosi tylsä äiti mut ei enempää. Ja mun mieleen heräs kysymys: MIKSI se laps ei saa kattoa telkkaria? Jos tulee jotain kattomisen arvosta ja lapsille tarkotettua? Etenkin kun kattoo sohvalta, eikä suoraan telkkarin edessä. Mä en oikeen keksinyt hyvää syytä rajottaa toi teeveen kattominen kymmeneen minuuttiin...

    Ja siis todellakaan en tätä ota esille sen takia, että "ootpa sä kukkis, rajottaa nyt teeveeaikaa ja blaa blaa, miks pitää olla noin tiukkis", vaan ihan siks että uli kysymys mieleen. Siis mielipide. Dttä why not, jos kerran viihtyy. :)

    ReplyDelete
  3. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  4. siis *TULI. Ja *ETTÄ. :D

    ReplyDelete
  5. Moikka Anya!

    Onpa hauskaa, että joku lukee näitä vanhempiakin postauksia! :D

    Tosta telkkarista: on tehty tutkimuksia, joissa ruutuajan on todettu hidastavan (varsinkin alle 2-vuotiaan) lapsen kehitystä. Miksi? Yksinkertaisesti siitä syystä, että telkkari passivoi lapsen aivot ja sen ajan, minkä se muuten käyttäisi uusien taitojen oppimiseen, se käyttää telkkarin ääressä.

    On ollut jotain pienille lapsille suunnattuja 'opetus'ohjelmia, joiden tarkotus on ollu auttaa lapsen kehityksessä, mutta niidenkin on todettu vain haittaavan (esim. Disney joutui vetämään pois markkinoilta yhden lapsille suunnatun DVD:n koska ne mainosti sen olevan lapsille kehittävää katsottavaa ja tutkimusten mukaan se todellisuudessa haittasi kehitystä)

    Lisäksi musta tuntuu (huom. musta tuntuu, ei ole nyt sen tieteellisempää tekstiä :), että jatkuva telkkarin päällä pitäminen vaikeuttaa keskittymistä asioihin (on kokoajan liikkuvaa kuvaa / ääntä joka kilpailee muiden asioiden huomiosta) ja se kostautuu mahdollisesti aikuisena.

    On juttuja (esim. pelejä), jotka voi pienillekin lapsille olla jossain määrin kehittäviä, ja joita antaisin pelata pieniä määriä kerrallaan. Pääosin kuitenkin itse katson, että lapsi kehittyy parhaiten joutuessaan itse aktiivisesti liikkumaan, koskemaan, nostamaan, tunnustelemaan, maistamaan ja kaiken kaikkiaan käyttämään kaikkia aisteja maailman hahmottamisessa.

    Nyt lapsen ollessa yli 2v oon antanut sen välillä katsoa jotain videoita (Kaapoa mm.). Harvakseltaan, ei päivittäin. Monesti pienet lapset (ja aikuiset!) mielellään jumittaa telkkarin ääressä vaikka kuinka pitkään, jos mahdollista ja mä en halua lapsen tottuvan sellaseen elämäntyyliin.

    Oon itse kasvanut (no, käytännössä) telkkarittomassa kodissa ja siitä on jäänyt mulle sellanen perintö, että kaipaan telkkaria todella vähän, jos ollenkaan. Mielummin täytän ajan esim. lukemalla (joka mielestäni on kehittävämpää kuin telkkarin katsominen - pääsee käyttämään enemmän mielikuvista, kieli kehittyy, joutuu sisäistämään asioita eri tavalla kuin ruutua katsoessa jne.

    Leikki on lapsen työtä - ja opiskelua. Lapsi kehittyy leikkiessään, lapsi kehittyy juostessaan ulkona ja touhutessaan asioita. Lapsi ei kehity istuessaan (passiivisena) ruudun äärellä. Tässä kai ne mun pää perustelut :)

    Mun aikasempi disclaimer kuitenkin pitää edelleen paikkansa - nämä on mun mielipiteitä (tutkimusdataa lukuunottamatta) ja toimintamalleja. Ei ristiinnaulita toisiamme vaikka toimittaisiin ja ajateltaisiin erilailla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja tässä siis nämä mun perustelut, miksi ajattelen näin :)

      Delete
  6. Oukkei, no mut tässäkin pätee ehkä se, että jokainen tyylillään :) emmä ketään rupee ristiinnaulitsemaan, kunhan oman kantani kerroin ja mielenkiinnosta kysyin toistenkin kantaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, jokainen tyylillään tosiaan! On mielenkiintosta kuulla toisten kantoja ja kertoa omista, mutta kauhean usein siinä tulee sellanen hölmö olo, että toivottavasti tuo nyt ei kuvittele, että arvostelen sen tapaa tehdä asia koska itse teen erilailla :-)

      Delete
  7. Emmä niin ajatellutkaan, oot niin symppiksen olonen nainen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. <3 Olipas kivasti sanottu! Right back at ya :)

      Delete