Tuesday, March 18, 2014

1 vuotta, 8 kuukautta, 18 päivää

Totta puhuen välillä on sellanen olo, että joutuu pitämään tosissaan kaikista nurkista kiinni, että elämä pysyy jotenkin käsissä. Eikä tässä edes mitään niin mullistavaa! Maamon tila on vakaa(hko) ja se jopa suunnitelee pamauttavansa takasin sijoilleen Espanjaan. Laps on happy as ever, mieskin vaikuttaa tyytyväiseltä, just saatiin levätä koko viikonloppu ja pakkasessakin on ihan hyvin vielä ruokaa. So what's up?

Emmä tiiä. Lapsen kanssa on hauskaa. Mutta kokoajan väsyttää. Talvikamppeiden pukeminen on edelleen ihan järjetön urheilusuoritus (vaikka vastustajana onkin ihan yhteistyökykynen tyyppi). Periaatteessa arki rullaa - kuten äidit sanoo - vasemmalla kädellä, mutta siis eihän se lepoa ole. Tai siis pitää tehdä asioita, eikä vain maata sohvalla.

Eli siis vali vali, vali vali. Toisaalta, kuten tänään ajellessa mietin, tää on nyt tällasta. Kohta on taas erilaista. Ja varmaan eniten mua harmittaa lapsen nafti talvihaalari, josta ei tunnuta pääsevän KOSKAAN eroon. Ei koskaan! Tosin tänään hoitoon viedessä hoitotypy ihmetteli missä haalarin huppu on. Tuijotin haalaria hetken ja pudistin päätäni - ei mitään tietoa, kai se siinä vielä eilen oli. Tavallaan ihan hyvä. Jos se vaikka katoaa kangaspala kerrallaan.

Laps on keksinyt viime aikoina alkaa pyytää yllättäen maitoa kesken kaiken yöllä. Arvelin sen johtuvan puhkeavasta hampaasta ja mukavasti viilentävästä maidosta (eritoten, kun jossain vaiheessa pyyntöön liittyi myös purulelu). Vettäkin koitettiin tarjota ilman mitään hyviä seurauksia. 

Eli maitoa siis. Ei siinä muuten mitään, mutta maitonokkamukin saatuaan laps kahmasee sen tiukkaan halaukseen, josta ei päästä irti vaikka kuinka kampeasi. Ja nukahtaa halaten sitä maitoputelia (mahdollisesti jopa nukkuen mahallaan sen päällä). Ja sitten nukahdan minäkin. Ja herään siihen, että maitonoro valuu pitkin mun käsivartta (eihän ne ikinä täysin tiiviitä..). En nyt ole oikein keksinyt tähän vielä mitään ratkaisua.

Muita kiinnostavia anekdootteja elämästä: laps osaa nykyään hoilottaa Ihhahhaan kokonaan. Olkoonkin että keskivaiheilla sanat kuulostaa enemmän afrikalta kuin suomelta, mutta kuitenkin. Ja osaa jopa Siljan sijasta laulaa siihen oman nimensä (joka ei tietenkään rimmaa, mutta who cares). Olemme kilpaa hellyyttyneitä.  

4 comments:

  1. Haalari katoaa kangaspala kerrallaan, haha. Mut hei, mullakin on vali vali kausi päällä. Ja koska musta on ihanaa aina samaistua ihmisiin, musta on kiva, etten ole ihan ainoa. Ja valitan vain, koska täällä on podettu tätä on going flunssaa, muutenhan kaikki on ihan jees. Notta ei tässä kummempia. Kohti kevättä, haalarinpalat pienentyen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä hyvä, valivali-kerhon ovet ovat auki :-) Jatkan vielä vähän valittamalla, että tukkakin pitäisi pestä, mutten jaksa mennä suihkuun. Talk about real problems!

      Teillä on ollut ihan sumean pitkä flunssakausi, toivottavasti se katoaa pian (meidän talvihaalarin myötä)!

      Delete
  2. Ihanaa, en ole yksin. Vali vali kun en ehdi koskaan tehdä yhtään mitään. Peittokin on rytyssä. Tukka märkä kun en jaksanut kuivata. Huomenna uusi päivä ja uudet murheet .. tai ilonaiheet, niin, vaihtelu virkistää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Valivali-kerho siis kasvaa, mainiota ;) Toi ehtimättömyyskin on joo. Ja se, että tuntuu että kaikki vaatii joka suunnasta kokoajan jotain ja itelle ei jää yhtään tilaa.

      Sulla oli sentään tossa vaiheessa tukka märkä! Mä olin vielä vaiheessa 'pitäisi käydä suihkussa, mutten jaksa, nyyyyyhk!'. Siispä leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! :D

      Delete