Ei niin, että olis nyt mitään erityistä, mutta ajattelin vaan.
Tuli mieleen Sinisen keskitien kirjaviikko -haasteesta (johon en ole osallistunut) hetki, jolloin opin itse lukemaan. Olin viisi. Meillä oli joku 'Opetellaan lukemaan' -kirja (haha, yritin katsoa, jos vaikka olisin löytänyt googlen kuvahaulla sen kirjan, mutta en. Sen sijaan tuli vastaan Vuoden mutsi -kirja), josta TIESIN, että se sisältää lukemisen avaimen.
Olin myös ehkä kerran koittanut sitä tutkia, tuloksetta. Mutta muistan ajatelleeni, että 'sitten kun olen valmis, voin opetella tuosta kirjasta lukemaan'. Ja yhtenä päivänä päätin, että tänään alan lukea. Sitten menin keittiöön, jossa äiti teki ruokaa ja istuin pöydän äärelle opettelemaan. Ja sen harjoituksen päätteeksi opin. Eikä se muistaakseni edes tuntunut mitenkään niin SUPERihmeelliseltä.
Laps lukee ahkerasti ja muistaa kirjojen nimet kannen perusteella. Pupu etsii omaa kotia -kirjaa osaa jotain pätkiä ulkoa. Tänään piirtelyn yhteydessä kirjotin lapsen nimen ja osottelin sille mitkä kirjaimet siihen tulee (kirjaimia on neljä ja ne on kaikki tuttuja, tyyliin 'isin kirjain' jne.). Laps tuijotti sitä ja pyysi 'uudelleen'. Kirjotin uudelleen ja kävin kirjaimet läpi. Laps tuijotti ja pyysi taas. Tätä tehtiin muutama kerta lisää, kunnes lopulta laps pyysi piirtämään pupun.
Anyway. Meillä on täällä edelleen lastenhoitajakatastrofi meneillään. Mummu ja pappa on nyt kulutettu loppuun, niitä ei kertakaikkiaan kehtaa enää pyytää. Vaari on töissä. Se hyvä lastenhoitaja edelliseltä viikolta on koulussa. Tänään kävi taas uusi, vieras naama, joka kyllä tällä kertaa ei ollut erityisen loistava. Vähän apaattinen ja löysä ja kuulin lapsen turhautuvan. Toivottavasti huomenna tulee joku vähän (pro)aktiivisempi tyyppi.
Oon ehkä aiemminkin maininnut, mutta elo lapsen kanssa on toisinaan ihan hulvatonta. Tyyppi on kekseliäs, ilonen ja humoristinen. Ehdottaa asioita, kuten että hukassa oleva (käsinukke)myyrä löytyisi äidin nenästä. Vessassa käydessä myös kirjat pissaa ja ne pitää tietty pyyhkiä (vähän kyllä piti etsiä, että missä on kirjan peppu). Ja se rakastaa pomppia! Joskus hyppimisen päätteeksi tuli mun luo, työnsi käden mun paidan kauluksesta ja ehdotti: nänni pomppii?
Niin, ja kerroinko. Siitä on tullut kauhea apukuski. Vaikka on selkä menosuuntaan, niin ohjeita satelee. Yleensä tulee suhteellisen tiukkoina 'aja' -komentoina, tosin kyllä joskus valoissa odottamisen turhautuminen menee siihen pisteeseen, että laps alkaa ehdotella '<laps> ajaa? Ajaa ite?'.
Eilen illalla pistin lasta nukkumaan ja tavan mukaan tarjosin, että myyrä (again, se käsinukke) laitetaan käteen. 'Ei', vastasi laps, 'jalkaan'. Ja niin laitoin myyrän lapsen jalkaan ja sinne jäi.
Jospa tästä itsekin vetäsen virtuaalimyyrät jalkaan ja painun unille. Olisinpa aina näin viisas ja pesisin hampaat ja kasvot jo kauan ennen nukkumaanmenoa, että sitten väsymyksen tullessa voisi vaan kaatua sänkyyn. Tänään annan itelleni high fiven.
No comments:
Post a Comment