Sunday, February 15, 2015

2v-7kk-15pv & 3kk-19pv

Tänään oli just semmonen farkkutakki päälle ja hyppynarut esille -päivä. Aurinko paistoi ja oli lämmintä, vähän niinkuin hyvänä vappupäivänä. Ilmassa tuoksui kevät. Se sellanen tuoksu, kun ei ole yhtään kylmä ja sitten alkaa vähän mennä endorfiinia pitkin poikin kehoa ja tulee sellasia 'tänään tehdään MITÄ VAAN' -fiiliksiä. Niinkuin nuoruudessa, kun pystyi tekemään mitä vaan. Tässä elämäntilanteessa ei nyt tehty mitään, vaan puettiin nätit vaatteet ja lähdettiin lastenkutsuille.

Kyllä, täällä alkoi toukokuu. Helmikuussa. Tuli sellanen olo, etten koskaan muuta täältä takasin Suomeen. Tämä talvi, tämä pitkä, lumeton (no, about) lokakuu oli talvi mun makuun. Sai pukea toppatakin ja talvikengät ja hyörystellä hengityksellä. Ja sitten se olikin ohi. Balleriinat ja farkkutakki esille! 

Käytiin siis softplay-synttäreillä (se Hoplop kirkossa -mesta), syötiin kakkua ja tultiin metrolla kotiin. Illallakin oli vielä aika lämmin ja siinä kotiin kävellessä endorfiineissani havahduin yhtäkkiä siihen, että nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että tuntuu kodilta. Niin, kotiin tullessa tuntuu kodilta. Tämä meidän ihana katu. Rappuset. Puut. Lähikauppa. Täällä me asutaan, täällä on koti.



On tässä ehtinyt taas kaikenlaista.

Pienempi alkoi testailla ryömimistä (ei nyt tosin vielä oo mitenkään kunnolla liikkeelle lähtenyt). Lisäksi vetäsi taas yhden flunssan läpi, nyt aletaan olla voiton puolella. Yhden tosi kiukkusen illan päätteeksi kävin seuraavana päivänä lekurissa, ajattelin että tsekkaisivat nyt sen korvat ainakin.

Meidät otti vastaan joku nuori opiskelijaharjottelijatyttö, joka kävi läpi ihan peruskysymykset. Vastailin rutiinilla, tosin hiukan alkoi hymyilyttää, kun tämä kysyi vauvasta 'juoko hyvin? Entä syökö?' Selitin ystävällisesti, että tälleen kolmekuiselle ne on vähän niinkuin sama asia.

Kyllä lapsen tsekkasi sitten myös ihan oikea seniorilekuri myös. Kaikki ok, flunssa vaan. Potekaa pois. Ja me podettiin. Tosin nyt, kun pienempi alkaa tervehtyä, mä olen kehitellyt kurkkukipua. Ja tietty vielä tälleen just kun tulee odotettuja vieraita Suomesta.

Ja hei niin. Laitoin tossa ruokaa yks päivä. Isompi tuli siihen vierelle temppuilemaan. Lopulta mun oli pakko ottaa tauko ruoanlaitosta ja ottaa videolle nää sen parkour-treenit. Oon mä silleen salaisesti vähän ylpeä ton mun kaksvuotiaan motoriikasta. 

video


Tästä inspiroituneena etsin nyt sitten vihdoin family-parkour-tunnin, johon mentiin koko familyn kera lauantaiaamuna. Pienempi nukkui vuorotellen jomman kumman sylissä ja isompi oli aivan pähkinöinä, eikä olis halunnut lähteä lopuksi pois ollenkaan. Minä olen jumppatyttö ja haluan jumpata vielä!

Sinne varmaan pitää mennä vielä uudestaankin. Oikeastaan ajattelin, että siitä vois tulla mun ja isomman oma harrastus. Oikeestaan se olis vähän niinkuin dream come true, lapsen kanssa yhdessä parkouraamaan.

2 comments:

  1. Meidän isot käy parkourissa nyt vissiin viidettä vuotta ja on se vaan kyllä hillitön laji. En vaan voi tajuta miten jonkun keho voi taipua kaikkeen mitä ne siellä tekee. Olen pikkuhiljaa oppinut kääntämään jo katseeni pois kun liikaa pelottaa ne jutut mitä tekevät.
    Perheparkouria löytyisi täältäkin mutta mä en ole mennyt tai edes ehdottanut että mentäisiin. Meidän teinit varmaan häpeäisi silmät päästään niiden "ei ei, en uskalla kyllä tuosta mennä tai noin tehdä"-äitiä :D mutta ton parivuotiaan kanssa kyllä voisi. Lapset on kyllä siitäkin aika täpäköitä tapauksia että niiden varjolla pääsee kokeilemaan kaikkea, mitä ei ehkä ilman kehtaisi :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Parkour on ihan mahtavaa ja välillä on ikävä niitä aikoja kun se oli aktiivinen osa myös mun elämää. Mutta menee tää näinkin, lasten kautta eläminen jne ;)

      Muistan joskus miettineeni, että sitten joskus jos/kun hankin lapsia, niin tottakai, rattaiden kanssa vaan menemään jonnekin hyvälle spotille, vauva nukkuu rattaissa ja minä siinä vieressä vähän parkouraan. No, ei se ihan niin menny, mutta kuitenkin :D

      Parkour on kyllä ihan huippulaji: kehittää keskittymistä, omien rajojen tuntemista, kehoa ihan joka puolelta, kestävyyttä, räjähtävyyttä, koordinaatiota, tasapainoa jne jne jne. Hyvän lajin on teidän lapset valinnu! :)

      Delete