2v-8kk-17pv & 4kk-22pv

Oota vaan teini-ikää, mies huokailee isommalle aina joskus. Tunnepurkauksia? Turhautumista? Kapinointia? Ei. Tai siis joo, mutta silleen varmaan keskivertoa vähemmässä määrin. Sen sijaan - tan tan taa - visuaalista perfektionismia.

Isommalla on aivan käsittämätön kyky huomata ja löytää joka ikinen näppy, luomi, kohouma ja naarmu niin omassa, kuin mun ja miehenkin (ja pienemmän) ihossa. Sitten tökätä sormi siihen, labeloida se ja tiedustella mistä se tuli. Ja sitten niitä luomia laskeskellaan. Ja tarkistellaan, että ne on vielä paikoillaan. 

Kun tulee pipi, heti kivun lieventymisen jälkeen alkaa uusi tuska: naarmu pitää saada piiloon. Viime kesänä isomman kyynerpäähän tuli aika iso rupi kun oli tuiskahtanut asfaltilla. Siis niin iso, että siitä on edelleen himmeä jälki. Viikkoja piti olla kuumallakin pitkähihanen. Ja käsipesun yhteydessä hihoja kiskoessa tuli aina vähän hätääntynyt 'anna ahvalttipipin olla piilotta!'

Siis onhan tää varmasti paljolti ihan luonnollista kiinnostustakin. Ihmiskeho kiinnostaa, hyvähyvä. Mutta välillä on vähän sellanen let it goooooo -fiilis, kun isompi ei 'saa unta', ellei saa pitää sormeaan mun rintakehällä olevalla mikroskooppisen pienellä kohonneella ihohuokosella. Ja unissaankin se tekee käsitunnistusta kumpi sen vierellä on kokeilemalla onko niskassa pieni kohonnut luomi (mies) vai ei (minä).

Ja hei, tämä ei jää ihmiskehoon. 

Sen lisäksi, että nyt on meneillään vähän, tuota, valikoiva ruokailuvaihe, kaikki ruoat joissa on pisteitä tai kuorta on täysin syömäkelvottomia. Eli turha yrittää maustaa ruokaa esim. kuivatulla basilikalla, koska 'siinä on roska, ei se ole hyvää, en syö'. Tai jos banaanissa on hiukan tummempi kohta, niin mustaa. En syö (viikonloppuna mies teki isommalle smoothien. Tuli sitten hykerrellen kuiskimaan mulle, että siinä oli tumma kohta, HAH). 

Tai jos kurkkuun tai omenaan on jäänyt puoli millimetriä kuorta, niin tulee suoraan palautuksena keittiöön (okei, omaa syytä, vähän pilasin lapsen sillä, että kiinteitä alotellessa sormiruokaillessa kuorin hedelmät ja kurkut sille. En tiennyt, ettei siitä oo paluuta). Kuorta. En syö.

Että niin, se teini-ikä. Voi tulla pieniä shokkeja mitä kaikkea iho joutuu käymään läpi.

Sen sijaan. Oon valitellut ja potenut vähän laiskaa äitiyttä, kun en oo hirveästi jaksanut noiden kanssa puistoilla ja ihmetellyt vähän, että mikähän on nyt muuttunut. No tietty univelka alkaa tuntua. Mutta myöskin nykyään se on paljon hankalampaa, kun pitää ajottaa pienemmän unille. Ihan vaan, koska pienempi ei viihdy kantorepussa hereillä (ja vaunut on vaan hankalat puistossa) ja lisäksi antaisin sille mieluusti paljon lattia-aikaa.

Laitoin meidän päivät rytmiin isomman ollessa puolvuotias. Oon kokoajan miettinyt, että tekisin pienemmän kohdalla saman - nukkukoot nyt vielä miten sattuu. Ehkä sitten on taas helpompi suunnitella päiviä. Nyt oon ollut - sanoinko - laiska. Jos tossa puolentoista kuukauden kuluttua.

Btw, isompi kirjotti tänään oman nimensä! IHAN ITSE ilman mallia!

Ihan täysin tekstiin liittymätön kuva
kahdesta pupusta, jotka juhlii
synttäreitä. Isommalla on usein ihan
mahtavat leikit.