2v-8kk-5pv & 4kk-7pv

Mä olen uponnut johonkin .. mikähän nyt olisi hyvä vertaus .. isoon betonipalloon, joka hitaasti rullailee tasasella vauhdilla eteenpäin. Viikot vierii vähän raskaalla tavalla, mutta kuitenkin niin luotettavasti, ettei maanantai varsinaisesti edes harmita. Kohta kuitenkin taas perjantai. Ja sitten  taas maanantai. Eikä mikään varsinaisesti ole muuttunut, mitään ei ole jäänyt taakse, eikä mitään erityistä ole odotettavissa. 

Joka viikko sama ohjelma pitää suunnan ja rytmin vakaana. Maanantaina tarha. Tiistaina baletti. Keskiviikkona Gymboree. Torstaina tarha. Perjantaina muskari. Aina välillä puistoon jos jaksaa. Usein ei jaksa. Lähinnä kyllä siksi, että iltapäivisin pienempi kaipaa selkeästi lattia-aikaa leikkimisen ja ryömimisen harjotteluun, eikä oikein jaksaisi olla sidottuna mihinkään liinaan. Ja se tekee taas ulkoilusta vähän hankalaa kaikille.

Niin joo. Lisäksi me ollaan taas kipeitä. Miehellä miesflunssa ja kuumetta. Mulla vaan just sen verran kurkkukipua, yskää ja nuhaa, että keho tuottaa vasta-aineita pienimmälle, joka siltikin yskii ja on ihan tukossa. Parka. Isomman flunssa-kuume-yskä tuli ja meni, paitsi yskä, joka vielä vähän jäi. Yritettiin antaa hunajaa yksi ilta ennen nukkumaanmenoa, mutta siitä tuli vaan kauhee sugar rush, yskälle ei käynyt mitään. Eli koko perhe täällä köhii ja yskii kilpaa.

Paitsi että hei great news everyone! Minä sain pankkikortin! Oikeammin miehen tilille sivukortin, jonka hakuprosessi alkoi jo ennen joulua. Ja ennen kortin käyttöönottoa oli vielä kaikenlaisia toimenpiteitä, joita piti tehdä. Yksi näistä toimenpiteistä oli pankkiin soittaminen, että sai jonkun hemmetin telephone security passin. Tähän liittyen mulle esitettiin  kaikenlaisia turvavarmistuskysymyksiä, kuten mun kortinnumero ja syntymäaika. Lisäksi 'mistä olet tehnyt 5 puntaa, 40 penniä maksavan ostoksen viime viikon keskiviikkona?'. 

Miehen ilme (no silleen virtuaalisti, minä kotona, se töissä), kun yritin kysellä siltä mistä se on viikkoa aikasemmin ostanut jotain viidellä punnalla. Ikäänkuin olisi mitään tsäänssejä, että kukaan muistaisi.

Anyway, onnistuin lopulta selvittämään tietovisan ja aktivoimaan kortin. Siinä vaiheessa katsahdin ympärilleni ja ennen puhelua kohtuu siisti kotimme näytti tältä:

Kuvasta puuttuu kaatuneet ruokapöydän tuolit ja jättimäinen läjä kirjoja, jotka isompi oli roudannut vessaan, koska että ulettuisin lamppuun loikkumaan.

No mutta joo. Minua vätyttää. Isompi on alkanut käyttää väsymystä kaikkien negatiivisten tunteiden syynä. Kun sattuu, väsyttää. Kun itkettää, väsyttää. Kun harmittaa, väsyttää.

Välillä varmaan oikeasti väsyttääkin (on alkanut herätä jotenkin tosi aikasin ja sen unimäärä on ollu jotenkin vähän vähäinen tässä (alle 12h / vrk). Kuitenkaan päikkäreille se ei oikeastaan juuri koskaan nukahda, edes yrittämällä, joten koitetaan taltuttaa päiväväsymystä sitten rauhallisemmilla lukuhetkillä.

Minä en muista on kanssa viime aikoina usein kuultu fraasi. Sitä käytetään kun ei muisteta. Sitä käyteään, kun ei tiedetä. Sitä käytetään muuten vaan, kun ei ole muuta sanottavaa. Sitä käytetään vastauksena mun hölmöihin retorisiin (itselleni esittämiin) kysymyksiin. Tulee välillä hassuja tilanteita, kun pohdin ääneen 'mitkäs housut laittaisin' ja jostain tulee vastaus minä en muista.

Välillä kyllä tulee epätoivo lapsettoman ajan vähyydessä. Joo, ehkä se on vähän se mitä mä tässä odotan, että pienempi on vähän isompi ja sille saa järkevän ja säännöllisen päivärytmin, ja se menee nukkumaankin järkevään aikaan. Ja tulee lämpimämpää. Elämä on vähän helpompaa, kun pienemmän unet menee jotenkin arvattavasti. Ja on lämmin.