Toinenkin koti myynnissä!

Tuli mieleen, että jotakuta saattaisi kiinnostaa meidän Lontoo-koti.

67m^2, zone 2:lla (ykkösen ja kakkosen rajoilla), vesivahinkoja satunnaisesti siellä täällä (suurimmat kyllä korjattu, mutta jonnekin vuotaa edelleen vettä - tosin as usual, landlordia tämä ei hetkauta. Asiat korjataan (jesarilla, veikkaan ma) kun ongelmia tulee)), paikalliseen tapaan talon ulkoseinää pitkin kulkevat vesijohdot (eli naapurit lorottelee ainakin suihku- / tiskivetensä meidän pihalle. Kyllä, luit oikein), pitkä käytävä, jonka varrella makkari, olkkari/keittiö/ruokailutila ja päässä toinen makkari.

Ei kauhean valoisa, mutta toisaalta ei haise mitenkään hirveästi homeelle ja meillä on kuitenkin se oma piha (jossa käy aina välillä kissa syömässä ruohoa ja kettukin on muutamaan kertaan nähty). Ihan siis viihtyisä, kohtuullisen hyvässä kunnossa. Oma boileri, eli talvisaikaan saatiin pitää kämppää juuri niin skandinaavisen kuumana kuin haluttiin. Korkeat huoneet.

Tässä kuvia, jotka kuvaaja kävi laajakulmallaa ottamassa just ennen kuin lähdettiin Suomeen.

Ulkoa. Meidän ovi on pari porrasta katutasosta alempana,
puskien takana. Joskus joku delivery man oli tunkenut parcelinsa
meidän raollaan olevasta makkarin ikkunasta sisään ja
pistänyt viestin, että 'it's in your shed'.

No ei sohva nyt normaalisti todellakaan tossa ole. Oltiin siirretty
se siihen isomman synttäreitä varten. Yleensä meillä on naamat
kohti telkkaria. Eikä lastenhuoneen matto oikeasti tohon kuulu. No
mutta, huomatkaa persoonallinen koskettimiston paikka.

Piha. Hyvin on rajattu naapureiden vesiputket pois, vaan
vasempaan alanurkkaan jäi putken pää. Sinne ne lorisee, ihan
avoimesti!

Keittiö. Edelleen tuntuu vähän kummalta, että pyykkikone on
keittiössä, vaikka monissa kulttuureissa se kuuluu asiaan.

Meidän makkari. Vasemmanpuoleinen vaatekaappi ei ole
riittävän syvä normaalilevysille henkareille, vaan piti ostaa
erityislaatusia. Oikean puoleisimmassa kaapissa asustaa
boileri. Kun vetää pimennysverhot eteen, voi
kuvitella olevansa leffateatterissa.

Lastenhuone. Ikkunan eteen kuuluu metalliritilät. Ollaan
pohdittu onko sillä tarkotus pitää joku sisällä vai joku muu
ulkona. 

Noniin. Tämä kaikki olisi (ollut) myynnissä vain vajaaseen 900 000£ (euroissa on puolisentoista miljoonaa)! Ilmeisesti ei kuitenkaan ollut mennyt kaupaksi, vaan tähän tulee uusi vuokralainen. Niin joo, me maksetaan tästä about 2000£ (plus kaasut jne. ainakin pari sataa päälle) kuussa. Ja on vielä ihan kohtuullinen hintaluokkaan nähden.

3v-0kk-28pv & 9kk-2pv

Kotona Lontoossa. Tuntuu kuin oltaisiin hotelliin tultu. Vähän kostea tuoksu, mies on jättänyt paikat siistiksi lähtiessään. Lapset kikattaa yliväsyneenä. Muakin naurattaa. Ja yliväsyttää.

Täällä Lontoossa ollessa Kalifornia-muutto ei tunnu niin pahalta. Oikeastaan aika hyvältä. Tavallaan. Mutta Espoosta lähtiessä meinasi nousta vedet silmiin. Meidän koti. Meidän kaverit. Meidän sukulaiset. Meidän piha. Tullaanhan me vielä syyskuussa takasin, mutta jotenkin tää jo tuntui niin lopulliselta.

Just nyt väsyttää. Lentomatka oli kaikessa lyhyydessäänkin pitkä, voi että näitä matkustuspäiviä. Pienempi ei haluaisi olla sylissä ollenkaan ja ilmottaa sen kyllä koko lentävälle metallituubille hyvin värikkäin vivahtein. Just nyt seuraava lentomatka, jonka taittanen ilman miestä Suomeen tuntuu vähän ylivoimaselta. Myöskin se 13h (yhdellä vaihdolla) Kaliforniaan, vaikka mies onkin mukana. 

Just nyt oon onnellinen suihkunpuhtaista hiuksista ja ihosta. Siitä, että lapset nukkuu. Siitä, että on paikka jota ikävöidä. Siitä, että kello on vasta vähän vaille kaheksan täällä ja voin ihan hyvin mennä ihankohtajust nukkumaan.

Nojoo. Siis oikeesti tulin vaan sanomaan, että ollaan taas Lontoossa. Oli haikeeta lähteä Espoosta. Isompi totes heti kotiovella olevansa mielummin espookodissa (luulen tän kyllä johtuvan hyvästä mummupappa-seurasta Espoossa). On kiva kun elämässä on seikkailua, mutta silti välillä väsyttää.

Paluu.

3v-0kk-26pv & 9kk-0pv

Menisin nukkumaan, mutta pienempi nukkuu mun sylissä ja sohvalta nouseminen ja hampaiden peseminen tuntuu kauhean raskaalta toimenpiteeltä.

Aattelin vaan kertoa, että viimeaikoina on ollut välillä ihan tosi väsyttävää ja kiukkukyyneleitä silmissä. Sitten omaa aikaa, ihan jopa tunteja ja tuparit, joihin aattelin eka, että meen, sit etten jaksa, mutta sitten osote kertoi että ne olikin ihan naapurissa, jolloin toivotin miehelle onnea lasten nukutukseen ja katosin kuin maantiekiitäjä auringonlaskuun. Myöhemmin sain viestin että lapset nukkuu ja kaikki hyvin.

Ja siis minä! Minä sain olla minä! Jutella, halata kavereita, eikä kukaan vaatinut mitään! Ja ennen kaikkea - and I can't stress this enough - sain olla minä. Myöskin: mies nukutti lapset. Molemmat. Napanuora venyy!

Pupujakin oli siellä ja silitin ja kivasti voimaannuin vertaistukiäitikeskustelusta. Ja sitten taas puhuttiin ihan muista. Hitsi miten hyvä! Kyllä oli!

Täysin aiheeseenliittymätön kuva saappaista.

3v-0kk-20pv & 8kk-24pv

Thank god mies tuli kotiin. No, Espoo-kotiin. You know. 

Viimeset pari päivää on väsyttänyt niin, että järki on meinannut mennä. Oksennustautien mainingeissa oon ollut aikalailla lasten kanssa kolmistaan, mitä nyt  käytiin yksi yö nukkumassa saaressa ja meidän mökilläkin pikasesti pyörähtämässä (again, järki meinas mennä. Paikka on täysin vauvaepäturvallinen ja vilkkaalle kolmevuotiaallekin monin paikoin aika death trap. Mutta pienempi pääsi nukahtamaan vaarin syliin, mikä oli aika liikkistä).

Kävin mä siskon synttäreilläkin sentään ja olihan siellä kivaa. Mitä nyt nieleskelin kyyneleitä, kun puhuttiin adoptiosta (nyyh, miten hirveää olisi joutua antamaan oma vauva adoptoitavaksi). Ja sitten nieleskelin kyyneleitä vähän lisää, kun siskon kummitäti saapui paikalle ja tuntui yhtäkkiä kuin pala mutsia olisi tullut sinne. Ja sitten käännyin ympäri kävin aivan superinspiroivan keskustelun pelialalla työskentelemisestä.

Mutta siis mies on täällä. Sanoinko jo? Huhhuh.

Oli isomman kolmevuotisneuvola. Jännittää, se sanoi etukäteen ja mä yritin lieventää jännitystä leikkimällä neuvolaa sen kanssa. Jännitti silti. Onnistui kuitenkin kynsien syömisen lomasta kertomaan olevansa kolmevuotias ja tyttö. Ja sitten säntäsi rakentamaan tornia palikoista. Osasi kertoa värit, näki kaikki kuviot (katsoi neliötä ja sanoi 'aita'. No, close enough!), osasi hahmottaa kolme, mutta neljä oli liikaa. Piirsi ympyrän ja viivan ja kirjotti nimensä. 

Meinasi alkaa itkeä, että ei saa pienempää rokottaa, kun sen itku sattuu korviin (talk about empatia - no, oikeasti luulen, että sitä vähän hätäännytti ajatus siitä, että pienempää pistetään ja satutetaan).  Oli kasvanut vuodessa reilu 8cm ja saanut massaa puoltoista kiloa. Pääkin oli kasvanut sentillä. 

Pienempi sai rokotuksen (mpr tälleen etuajassa), eikä ilmekkään värähtänyt.

Mutta siis mies tuli kotiin. Mun lisäksi lapset tosi tyytyväisiä. Pienempi katseli ja hymyili vaan, isompi oli että syliin syliin. Vähän kyllä mullekin tuli sellanen olo, että syliin syliin.

Sadon ensimmäiset omenat. Vihreitä, pudonneita ja pieniä.
Just täydellisiä prinsessaämpäriin!

3v-0kk-15pv & 8kk-19pv

Eilen oli ihan tavallinen ilta. Okei, isompi ehkä lopetti iltapalansa vähän yhtäkkiä ja äkisti toteamalla olevansa täynnä (normaalin venyttämisen ja mitähän sitten söisin vetkuttelun sijasta), mutta uni tuli odotetulla tavalla ja mä pääsin omien ilta-askareiden pariin.

Joskus yhdentoista aikaan kömmin sänkyyn. Pienempi havahtui tapansa mukaan mun läheisyyteen ja alkoi hamuta rintaa. Imettelin siinä puoliunessa ja hämärästi huomasin isomman nousseen istumaan sängyssä. Tapahtumat tästä eteenpäin eteni hyvin epätoivottuun suuntaan. You know, se mitä ET halua sängyssä tapahtuvan keskellä yötä. 

Jep. Isompi oksensi, oikein antaumuksella. Ehdin yllättyä ja sanoa 'oho', kun tajusin, että lisää on tulossa. Roudasin isomman kiireellä vessaan ja palasin juosten hakemaan herännyttä pienempää ennen kuin se faceplanttaa sängystä happosiin nakin ja pastan palasiin (ök) ja kerää koko vanan pyjamaansa matkalla vessaan kattomaan mitä tapahtuu.

Pienempi kiukkusena kainalossa (ei sitä voinut vapauttaa lattialle tutkimaan (syömään) niitä jänniä isomman tuotoksiakaan) yhdellä kädellä riisuin itkevää isompaa, että se saa sotkuset vaatteet pois ja pääsee suihkuun.

Isompi suihkussa, pienempi edelleen kainalossa keräsin talouden kangasmateriaaleja käsiini, pyyhkeitä lähinnä, eihän täällä paljoa mitään ole, ja koitin siivoilla pahimpia paikkoja. Sängystä pahimmat yhden käsipyyhkeen sisään ja pyyhe roskiin (nothing to salvage) ja lakanat ja patjansuojus (thank god for patjansuojus) portaiden kaiteen yli alakertaan. 

Nopea executive päätös: sängyn petaaminen uudestaan kahden itkevän lapsen kanssa huono idea (lisäksi se luultavasti likaantuisi vaan uudestaan). Uusi nukkumissija parempi idea. 

Heitin vauvavilttinä olleen täkin olkkarin pehmeen maton päälle, tyynyt perään ja vein lapset retkelle. Isompi parkui huonoa oloaan kurkku suorana mun sylissä, pienempi empatiaansa ja varmaan vähän hätääntymystä isomman itkusta. Keinuin huutavat lapset sylissäni hiljaa ja aloin laulaa unilaulua. Kului minuutti, kului toinen, lapset alkoi rauhottua.

Rullasin jumppapallon olkkariin ja otin lapset (kyllä, molemmat!) syliini. Bouncasin jumppapallolla, kunnes molemmat nukahti (odottelen jotain vanhemmuuspalkintoa tästä. No ainakin joku achievement unlocked!) ja vaivalloisesti pudottelin ne maton päälle. Tässä vaiheessa tajusin, että pienemmällä on jossain välissä tullut kakat vaippaan ja isommalla ei ole vaippaa ollenkaan. Facepalm.

No sitten, vaihdoin pienemmän vaipan (ja siis siistin pepunkin!) ja ujutin isommalle uuden vaipan ilman, että kumpikaan heräsi. Seuraava palkinto, perhaps? Tyytyväisenä kävin sitten itekin makuulle.

Neljän jälkeen pienempi oli ihan virkeenä hereillä. Isompi raotteli silmiään myöskin (olkkarissa ei ole myöskään pimennysverhoja) ja nousi istumaan. Oksettaako, kysyin. Ei okseta, yskittää vain, isompi vastasi ja alkoi oksentaa. Kannoin jälleen oksentavan isomman vessaan ja juoksin hakemaan pienempää ennen kuin se menee siivomaan isomman jälkiä omin pikku kätösin.

Ketään (no, lapsia) ei enää nukuttanut. Heitin matonpäällisviltin kaiteen yli alakertaan ja toin meille uuden peiton maton päälle. Kerro tarina, isompi pyysi, kuten nykyään aina, kerro sinun hauskasta elämästä. Kerro hauskoja tarinoita ja surullisia tarinoita. Alota vaikkapa hauskoista tarinoista. 

Meni taas tunti-pari ennen kuin lapset oli valmiita palaamaan unille. Muakin olisi väsyttänyt, mutta executive aivolohko määräsi menemmän laittamaan nyt sen ekan koneellisen tätä oksennuspyykkivuorta pyörimään. Ja niinpä aloin siivota.

Lopulta kun armollisesti olin pääsemässä nukkumaan, pienempi heräsi. Heräsi ja jäi sellaseen koiranuneen, josta havahtui jokaiseen ympäristön pieneenkin muutokseen ja lopulta kajautti hymyilleen TÄTÄTÄTÄTÄÄ! Kello oli melkein kaheksan.

Noustiin aamupalalle.

Päivä sujui vaisusti. Isompi söi aamupalaksi kaks maissinaksua ja puolikkaan riisikakun ja oksensi kaiken myöhemmin ulos. Mä rukoilin sormet (ja silmät) ristissä, ettei tää muutu ripuliksi, koska isommalla oli päällään viimenen vaippansa. Kauppaan ei ollut menemistä, isommalla lämpö nousussa ja jatkuva sylihätä (inside vitsi isomman kanssa: onko pissahätä? Kakkahätä? Nenähätä? Päähätä? Kenkähätä? Myyrähätä? jne.)

En olis kehdannut, mutta laitoin kuitenkin viestiä miehen vanhemmille, että sattuisivatko olemaan jossain lähistöllä, että pääsisin käymään kaupassa. Ja sankari-isovanhemmathan tuli tietty paikalle. Ja sen reilun tunnin aikana, jonka olin poissa, meidän kylppäri oli siivottu, nurtsi leikattu, pihan kukkaistutukset siistitty, koneellinen pykkiä pesty, puhtaat vaatteet laskostettu ja tiskikone päällä.

On aika nöyrä olo.

Nyt on mennyt 12 oksennusvapaata tuntia. Toivon todella, että tää oli tässä isomman osalta ja odottelen koska pienempi alottaa. Onneksi nyt on taas pyyhkeitä ja lakanoita ainakin puhtaina! Sääli vaan, että mies taas missasi nämäkin juhlat.

BTW, pienempi on ottanut ensimmäisen askeleensa kaatumatta!!

Maailman söpöin leikkimökkikauppa-grillikiska. Serkukset puuhastelee.

3v-0kk-13pv & 8kk-17pv

Täällä kotona on niin tyyyyhjäää, mies viestitteli tossa aiemmin. Koita nyt nauttia, kannustin. 12 päivää ilman keskeytyksiä, ilman yö- tai aikaisia aamuheräämisiä, ilman lasten nukutuksia, ilman kiirettä, aikatauluja, läsnäolovelvollisuutta (no paitsi töissä, mutta kuitenkin) .. kuulostaa utopialta. Sitten löysin päiväkirjamerkintöjä (no okei, blogin) ajalta vähän ennen meidän seurustelun alkua ja ekat puoli vuotta seurustelua. Valittelin siinä ajanpuutetta. On vähän vaikea nyt muistaa mihin se aika meni.

Sitten mietin mitä mä tekisin jos mulla olisi pari viikkoa aikaa, minä minä minä. 

Tietty ihan ensinnäkin pakollinen disclameri tähän: ikävöisin taatusti perhettäni vaikka kuinka (ainakin ekan päivän jälkeen) ja musta on ihanaa ja tärkeää olla kotona lasten kanssa (vaikka välillä meinaa mennä järki), enkä vaihtaisi sekuntiakaan mihinkään (no okei, en mä nyt JOKAISTA sekuntia ihan tuhannen palavan auringon intohimolla RAKASTA, mutta kuitenkin). Nää ekat vuodet menee nopsaan ohi ja haluan ihan itse olla lapsille läsnä niin paljon kuin mahdollista just nyt kun ne sitä eniten tarvii. Mä ehdin olla itselleni läsnä aivan riittävästi myöhemminkin.

Mutta siis pari viikkoa, minä minä minä. 

Tätä täytyis valmistella ensinnäkin huolellisesti. Etukäteistoimenpiteisiin kuuluisi mm. johonkin hyvään telkkarisarjaan addiktoituminen. Myöskin olis hyvä, että joku tosi addiktoiva ja hyvä videopeli olis just aluillaan. Kaappien pitäis olla täynnä ruokaa (mm. siideriä, pizzaa ja jädeä) ja tietty suora hotline johonkin mestaan, joka tuo kotiin ruokaa.

Periaatteessa lanit vois hyvin sijottua tähän ajankohtaan, mutta sekin tarkottaisi sosialisoimista ihmisten kanssa, ja tällä hetkellä ajatus täydellisestä erakoitumisesta kuulostais musta hirveän houkuttelevalta.

Sitten pelaisin videopeliä ja kun väsyisin, kattoisin telkkaria. Ja kun väsyisin, joisin siideriä ja kattoisin Youtubesta kissavideoita (kissavideot --> yleisnimi youtube-hömpälle). Lopulta raahautuisin sänkyyn ja nukkuisin 12 tuntia putkeen heräämättä kertaakaan.

Saattaa olla, että pari viikkoa olis riittävän pitkä aika, että jossain vaiheessa tulisi tarve lähteä ulos kodista. Kävisin lenkillä. Kävisin joogassa. Ja OHHHH, mä niiiiin menisin terassille istumaan kavereiden kanssa! Koko illaksi! Ja lopulta mentäisiin laulamaan karaokea johonkin lähibaariin! Käytäisiin merkityksellisiä ja syvällisiä keskusteluja elämästä, naurettaisiin ja oltaisiin liikuttuneita ja saataisiin herättäviä oivalluksia (kuten aina terasseilla) aamuyöhön asti.

Ja sitten kävelisin valosassa yössä vähän ulos keskustasta, että saisin taksin, joka veisi mut kotiin. Aamulla nukkuisin ainakin puoleen päivään, kunnes nousisin, söisin aamupalaksi kylmää pizzaa ja alkaisin pelata. Ja sitten pelaisin kunnes väsyisin, jollon kattoisin telkkaria. Ja kun väsyisin siihen, kattoisin Youtubesta kissavideoita. Kunnes kömpisin väsyneenä peiton alle ja nukahtaisin sekunnissa.

Jaahas. Isompi mätkähti just alas sängystä eikä edes herännyt siihen (tyyny ja pehmeä matto sängyn vierellä). Pitää varmaan mennä nukkumaan.

Koska mulla ei ole (viimeaikaisia) kuvia itsestäni tekemässä mitään näistä, here's a bunny with a pancake on its head.

3v-0kk-10pv & 8kk-14pv

1) En edes muista oonko kertonut: palkkasin beibisitterin. Ruotsinsuomalainen typy, joka juttelee lapsille (hyvää) englantia. Olen (olemme) thrilled! 

2) Pakattiin em. beibisitterin suosiollisella avustuksella (lähinnä piti lapset kaukana matkalaukuista) kamppeemme (jälleen kerran), yllätettiin taksikuski tarviimalla lastenistuin (jälleen kerran - vaikka joka kerta sen kirjotan selkeästi tilaukseen ja se multa jopa etukäteislaskutettiin) ja köröteltiin lentokentälle. 

Turvatarkastushässäkät, odottelua ja onnistuin ostamaan itelleni wrapin ja pirtelön. Kultainen virkailija hommasi meille tyhjän kolmen penkin rivin - onneksi! Pienempi on alkanut olla aika mobiili ja tyhjä penkki antoi mahdollisuuden vapauttaa se kurkkimaan käytävälle ja muutenkin poistumaan välillä sylistä.

3) Myyrä on korvattu. Juteltiin etukäteen miten myyrä on siellä Suomessa sitten meitä vastassa ja se on käynyt suihkussa ja muutamat spa-hoidot tässä ja on ihan kiiltävä ja pörheä ja tukkakin on sille kasvanut takasin. En tiedä menikö läpi lapselle, mutta ainakin se on sitä hyvin kiintyneesti rutistellut. Mua sen sijaan vieläkin harmittaa mihin se edellinen myyrä oikein katosi, kun mikään vaihtoehto ei tunnu kauhean uskottavalta. Myh. Myyrän musta aukko?

4) Juhlittiin isomman synttärijuhlat Lontoo-kavereiden kesken. Pari perhettä joutui perumaan ja lopputuloksena vierasmäärä taisi olla just optimaalinen (lue: hallittavissa). Vastoin paikallista normia juhlat oli meillä kotona, eikä lapsille viihdyttäjää. Sen sijaan aikuisille oli kaljaa. Mutta mun mielestä sapluuna toimi: ruokaa (liikaa), ilmapalloja (liikaa, mutta ketään ei haitannut), musaa ja saippuakuplakone. Oli hyvä. 

5) Sain tsekattua yhden kohdan TODO ennenkuin kuolet -listalta pois: kävin katsomassa livenä Whose Line Is It Anywaytä, kun ne veti muutaman livekeikan Lontoossa. Siis ei edes hävetä myöntää, jännitin kuin teinityttö 1D:tä ja olin ihan että VAU, kun ne tyypit tuli lavalle ja siis VAU nehän näyttää ihan samalta kuin telkkarissa ja puhuu samoin ja siis VAU, MÄ NÄEN TÄN KAIKEN LIVENÄ! Kahden viinilasillisen jälkeen uskalsin nostaa käteni kun vapaaehtosia pyydettiin, mutta (varmasti kaikkien osapuolien onneksi) mua ei valittu. 

6) Ollaan oltu nyt pari päivää Suomessa, eikä tää vaihteleva kesäsää oo edes haitannut. Isompi on ollut aivan täpinöissään isovanhempiensa kanssa (ovat tulossa just saaresta kotiinpäin, hyvä kun jaksoi moikata lähtiessään) ja pienempi tottui äkkiä mummuun ja pappaan ja oon aika luottavaisin mielin jättämässä sitä hoitoon ja menossa pariksi tunniksi pelaamaan. Siis videopelejä! Siis lanit! Voi onnea! 

7) Kävin hoitamassa nyt täällä Suomessa sen papa-kokeen. Kaikki vaikutti kuulemma oikein hyvältä ja ei ole syytä epäillä, että papa-kokeesta tulisi mitään ylläreitä. Mutta odottelemme tuloksia.

8) Hyvä ihme, kun lapset ei näillä lakeuksilla näemmä nuku! Isompi vetää jotain 8h yössä ja mahdollisesti päikkärit kun oikein ajotetaan ja yritetään. Onhan se siis ihanaa, kun mummun ja papan kanssa on ihanaa ja haluaa vaan leikkimään leikkimään eikä yhtään nukkumaan, ei iltaisin eikä (nukkumaanmenoon nähden) järjettömän aikasen herätyksen jälkeen. Mutta siis entäs uni?!

Ja siinäpä ollaan nyt. Vielä olis edessä kavereita, landea, lisää saarta, serkkuja ja sukulaisia ja juhlia. Näihin mennään.

Synttäripöytä, ilmapallot ja jalka

3v-0kk-1pv & 8kk-5pv

Isompi täytti kolme. Ei oo kauaa aikaa, kun kirjotin siitä miten sen itseluottamus on yhtäkkiä expandannut ihan valtavaksi. Ja miten en olis ikinä uskonut Lontooseen muuttaessa, että käveltäis kadulla (siis lähellä autotietä!) ihan muina tyyppeinä ilman että pitäisin siitä death gripillä kiinni, vaan luottaisin ihan rennosti, että kyllä se seuraa ja osaa varoa autoja. Ja siis jopa potkulaudalla mennä viilettää!

No mutta, siinä se nyt on. Ihana säkenöivä empaattinen tyttönen, joka tukka hulmuten kiitää valonnopeudella ideasta toiseen. Keksii, toteuttaa, tekee, järjestää, rakentaa, selittää, saa aikaan. Ja sitten kysyy, kysyy, kysyy ja kysyy. Selitän, vastaan, selitän, vastaan. Kysyy, kysyy, kysyy, kysyy. Vastaan, vastaan, vastaan.

Ihana rakas villikauris. Ketterä, nopea, innokas, notkea. Minä olen jumppatyttö! Nauraa, nauraa niin usein! Potkii jalkoja ilmaan, ihan kuin olemisen riemu yrittäisi etsiä tietä ulos. Kato äiti, minä teen temppuja! Kato äiti! 

On se ihana. Ja kolmevuotias. Onhan se nyt vähän hurjaa. Mutsilla oli tapana ihmetellä aina välillä mua tai siskoa katsoa, että 'uskomatonta miten musta on tullut jotain tollasta' (sellasella onnellisella huokauksella). Oon alkanut tajuta sen fiiliksiä enemmän ja enemmän, vaikka lapsena sellasen kuuleminen on vähän että ööjoo. 

Sen sijaan. Tulipa sitten koettua myöskin paikallinen ensiapupäivystys!

Tehtiin jotain olkkarissa, pienempi siinä touhuili omiaan. Tapansa mukaan lähti jossain vaiheessa etsiskelemaan parempia bileitä ja annoin mennä. Hetken päästä kuului kevyt kolaus ja menin rauhassa tsekkaamaan, että mikäs projetki sillä on meneillään.

No, sehän istui sitten vessan lattialla kaatuneen vessanpuhdistusaineputelin vieressä. Ja siivooja olikin sitten kivasti jättänyt korkin auki, eli sitä ainetta oli levinnyt lattialle ja siitä pienemmän käsiin.  Ja you do the math: jos sitä on käsissä, sitä on hyvin luultavasti myös suussa. Sellasta 'removes limescale' ja 'Anti-bacterial' jne.

Kirosin hiljaa ja pesin kädet samantien. Yritin myös pestä vähän suuta, mutta miten sitä nyt toisen suuta oikein pestään. Ja sitten toisin paikalliseen terveysneuvontaan (putelin takana oli nää kaikki varotukset ja contact IMMEDIATELY poison centre jne.). Siellä todettiin, että suoriudu sairaalan päivystykseen NYT. Ei voi tietää tuleeko reaktio jäljessä, vaikka nyt vaikuttaa ok:lta.

Soitto miehelle, vaatteet lapsille päälle, oltiin ulkona ovesta varmaan minuutissa. Lapset kainalossa dösärille, jossa huidoin taksin ja sairaalaan.

Tunti-pari myöhemmin palailtiin takasin kotiin päin. Pienempi oli ollut täysin normaali ja hyvinvoiva kaiken aikaa ja isompi iloitsi saatuaan katsella Peppa Pigiä odottelun ajan. Hengittelin hetken ja menin laittamaan ruokaa. Elinikä lyheni varmaan viikolla ja talk about hiusten harmaantuminen. 

Onneks kaikki hyvin. Onneks tän voi nyt unohtaa.