Menisin nukkumaan, mutta pienempi nukkuu mun sylissä ja sohvalta nouseminen ja hampaiden peseminen tuntuu kauhean raskaalta toimenpiteeltä.
Aattelin vaan kertoa, että viimeaikoina on ollut välillä ihan tosi väsyttävää ja kiukkukyyneleitä silmissä. Sitten omaa aikaa, ihan jopa tunteja ja tuparit, joihin aattelin eka, että meen, sit etten jaksa, mutta sitten osote kertoi että ne olikin ihan naapurissa, jolloin toivotin miehelle onnea lasten nukutukseen ja katosin kuin maantiekiitäjä auringonlaskuun. Myöhemmin sain viestin että lapset nukkuu ja kaikki hyvin.
Ja siis minä! Minä sain olla minä! Jutella, halata kavereita, eikä kukaan vaatinut mitään! Ja ennen kaikkea - and I can't stress this enough - sain olla minä. Myöskin: mies nukutti lapset. Molemmat. Napanuora venyy!
Pupujakin oli siellä ja silitin ja kivasti voimaannuin vertaistukiäitikeskustelusta. Ja sitten taas puhuttiin ihan muista. Hitsi miten hyvä! Kyllä oli!
 |
| Täysin aiheeseenliittymätön kuva saappaista. |
<3
ReplyDeleteJee! Ja hei sä oot ihana!
ReplyDeleteIhanalta kuulostaa! :)
ReplyDeleteOma aika on korvaamattoman tärkeää pikkulapsiarjen pyörittämisessä.
ReplyDeleteIhania ihmisiä, ihania kommentteja :)
ReplyDeleteOi, niin samaistun tähän! Ihan parasta saada välillä olla ihan vaan minä :)
ReplyDeletePau (blogger haluaa välttämättä pitää mua edelleen Lillerinä enkä jaksa tapella vastaan)