3v-0kk-28pv & 9kk-2pv

Kotona Lontoossa. Tuntuu kuin oltaisiin hotelliin tultu. Vähän kostea tuoksu, mies on jättänyt paikat siistiksi lähtiessään. Lapset kikattaa yliväsyneenä. Muakin naurattaa. Ja yliväsyttää.

Täällä Lontoossa ollessa Kalifornia-muutto ei tunnu niin pahalta. Oikeastaan aika hyvältä. Tavallaan. Mutta Espoosta lähtiessä meinasi nousta vedet silmiin. Meidän koti. Meidän kaverit. Meidän sukulaiset. Meidän piha. Tullaanhan me vielä syyskuussa takasin, mutta jotenkin tää jo tuntui niin lopulliselta.

Just nyt väsyttää. Lentomatka oli kaikessa lyhyydessäänkin pitkä, voi että näitä matkustuspäiviä. Pienempi ei haluaisi olla sylissä ollenkaan ja ilmottaa sen kyllä koko lentävälle metallituubille hyvin värikkäin vivahtein. Just nyt seuraava lentomatka, jonka taittanen ilman miestä Suomeen tuntuu vähän ylivoimaselta. Myöskin se 13h (yhdellä vaihdolla) Kaliforniaan, vaikka mies onkin mukana. 

Just nyt oon onnellinen suihkunpuhtaista hiuksista ja ihosta. Siitä, että lapset nukkuu. Siitä, että on paikka jota ikävöidä. Siitä, että kello on vasta vähän vaille kaheksan täällä ja voin ihan hyvin mennä ihankohtajust nukkumaan.

Nojoo. Siis oikeesti tulin vaan sanomaan, että ollaan taas Lontoossa. Oli haikeeta lähteä Espoosta. Isompi totes heti kotiovella olevansa mielummin espookodissa (luulen tän kyllä johtuvan hyvästä mummupappa-seurasta Espoossa). On kiva kun elämässä on seikkailua, mutta silti välillä väsyttää.

Paluu.