Oho, jaiks! Jossain mielenhäiriössä menin sitten ilmottautumaan mukaan Vuoden mutsin juoksuhaasteeseen ja kävi nyt niin, että juoksukengät pitäisi kaivaa esille - tasan yhdentoista viikon päästä pitäisi olla kympin kunnossa. Kuinka paljon kuntoa ehtii kohentaa yhdessätoista viikossa? Halp.

Mulla juokseminen on aina mennyt kausittain - yleensä innostun juoksusta syksyn ensimmäisen räntäsateen tienoilla, jollon lähden motivoituneena ulos 'juujuu, ei mikään räntäsade haittaa' ja kadun koko lenkin ajan ja vielä kotonakin ottaa päähän. Needless to say, juoksukerrat jää siihen. En oo myöskään koskaan juossut missään juoksutapahtumassa (ihan koska motivaation kestämiseen ei ole voinut luottaa).

Nyt olisi kuitenkin tarjolla haaste, päämäärä ja (jonkun verran) ohjausta. Ei auta enää selittelyt, ei.

Ja jotta ei nyt päästäisi liian helpolla (heh), niin otetaan tähän vielä lisähaasteeksi viiden kilon pudottaminen (enkä tarkota nyt keittiöjakkaran heivaamista ikkunasta pihalle) määräpäivään mennessä. Viikkoja on tosiaan se 11. Kuulostaa ihan kohtuulliselta right? Lisätään tähän vielä, että keventyminen ei tosin saa häiritä maitotuotantoa, eli pieni backdoor jäi jäljelle.

Eikun treenaamaan siis.

Kuukausi 8, päivä 10

Joo-o, on se kyllä niin, että lapsen sormiruokailu on harpannut eteenpäin. On todella tyydyttävää nähdä kuinka se syö, ihan omin kätösin ja ruokaa menee mahaan asti, pala kerrallaan! Ja siis jopa valkosipulilla ja timjamilla maustettua ruokaa. Ja peräti samaa ruokaa kuin me, vaikkakin tietenkin vauvakonfiguraatiolla (ix nay suolalle yms.). 

Täytyy sanoa, että saman ruoan syöminen on kyllä enemmän sitä, että me syödään samaa ruokaa kuin laps, eikä vice versa. Mutta yllättävän usein lapselle tekemäni (sormi)ruoka on suolaa vaille herkullista isojen ruokaa.

Syömisestä puheenollen, oon koittanut säätää Stokken syöttötuolivaljaita vähän sopivammiksi ja siis kertakaikkiaan. Ymmärrän kyllä, että valjaiden täytyy olla tukevat ja pitävät ja turvalliset, mutta eihän toi lapsi nyt mikään elinkautisvanki ole! Kynnet katkenneina ja pinna myös oon kiskonut ja ujuttanut ja hinkannut hihnoja pidemmiksi ja sitten taas lyhyemmiksi, kun ovat kuitenkin olleet epäsopivat. Äh. Onko tosiaan ainoa tämän ongelman parissa?

Viikonlopun puhteisiin on noin muuten kuulunut myös perheen häpäiseminen vauvauinnissa. Olin ekaa kertaa mukana uimassa (aikasemminhan notkuin siellä aina altaan reunalla) ja kuulemma ei ole sopivaa terapia-altaassa vauvauinnin aikaan kiivetä miehen reppuselkään. Myh. Mukavaa kuitenkin oli (mulla), mutta voipi olla ettei kutsua mukaan uimaan mulle enää toiste tule.

Näin sunnuntain kunniaksi mies maalasi keittiön kattoa ja lähdettiin myrkkyhaittoja evakkoon Kamppiin. Ajattelin ensin, että mentäisiin vanhaan takapihapuistoon keinumaan, mutta yliarvioin auringon lämmön aivan täysin omassa pukeutumisessani, joten paineltiin vaan suoraan sisätiloihin. Lounasta Johtokahvilassa, miehelle farkut, lapselle kypärämyssy. Jännittävää matkustamista dösällä. Näistä tämä viikonloppu.

Laps nukkuu nykyään tosi vähän päiväsaikaan, enkä ainakaan vielä (hyvistä vinkeistä huolimatta) saanut ekoja päikkäreitä pidennettyä. Yritämme huomenna uudestaan. Viime yö meni sen sijaan tällä kertaa aika mainiosti, vaikkakin öisin on alkanut taas imetyskaipuu (lapsella). Ei kuitenkaan nukahda rinnalle (imetän sitä niin hankalassa asennossa, ettei se voi nukahtaa siihen), mikä on nyt pääasia.

Viikon kuva. Luonto + välipalarahka (Arla). Jouduin kyllä lisäämään luonnon itse. Oli anyway hyvää.

kuukausi 8, päivä 8

Laps jäi eilen nyt sitten isin hoiviin, kun mä menin katsomaan teatteriharjotuksia - tarkoituksenakin tulla kotiin vasta nukkumaanmenoajan jälkeen. Laps oli kuulemma aluksi vähän kitissyt, sitten nukahtanut. Ja nukkui ihan sikeästi (oli vissiin kerran vähän huudellut) mun tullessa kotiin.

Jäin sitten vielä vähän valvomaan ja menin nukkumaan kellon ollessa tasan 00:00. Seuraavan kerran katsoin kelloa 00:06, kun laps heräsi. Lienee mun tuoksu tai joku, mikä lapsen herättää, mutta ei ollut eka kerta, kun laps herää heti pian mun tultua paikalle. Rauhottelin takasin unille ja menin itekin nukkumaan. 

Seuraavan kerran kutsu kuului (eli laps seisoi pinniksessä ja taputti avoimesta kyljestä sängynreunaa) 00:30. Tässä vaiheessa mieskin tuli mukaan nukuttelemaan, mutta lopulta päädyttiin ottamaan laps meidän väliin nukkumaan (edellisen yön tunnin välein heräämiset edelleen mulla vähän tuoreessa muistissa). As usual, sen jälkeen en yöstä enää juurikaan muista. Heräiltiin, annoin rintaa, nukuin. Periaatteessa laps (luultavasti) rauhottuisi ja pärjäisi ihan ilman rintaakin yön, mutta väsyin itse nousemaan jatkuvasti. Jatkamme harjoituksia.

Yöunien vähyyksistä huolimatta meillä on ollut tosi kiva viikko. Äitikavereita, hyvää ruokaa, aurinkoa. Muskaria ja sirkusta.

Kaiken kukkuraksi laps taisi tänään viittoa takasin ensimmäisen kerran! Oon viittonut nyt jo useamman kuukauden muutamaa merkkiä: unta, vessa ja maitoa. Tänään vessassa laps näytti yrittävän viittoa mulle takasin 'vessa'. Pariinkin otteeseen. Lopulta kutsuin miehenkin katsomaan. Oli varovaisen samaa mieltä. Eeeehkä se sitä yritti. Ihan mahtavaa! Ja jotenkin huvittavaa, kun juuri tänään äitikavereiden kanssa puhuttiin ja sanoin, että nähdäkseni 8-10kk tienoilla voi alkaa hiljalleen odottaa, että laps saattaapi joku kerta yllättää viittomalla takasin.

Oon oikeasti ihan siisteissäni, jos laps alkaa nyt tosiaan pikkuhiljaa vastailla viittomisiin. Jättimäinen askel kommunikaatioon! Miten hienoa voida antaa sille työkaluja mielensä ilmaisemiseen, vaikka sanat ei vielä verbaaliseen muotoon taivukaan. Hurjaa!

kuukausi 8, päivä 5

Matsi kodin kiinnostavimmasta jutusta on saanut käänteen. Pupulla onkin nykyään kilpakumppani: meidän Ergo Rapido imuri. Eli sellainen langaton, akulla toimiva, iso rikkaimuri (josta saa myöskin irti pikkurikkaimurin), jolla koitan keittiön lattiaa aina tuon tuostakin siistiä.

Imurilla on ihan maaginen vaikutus. Lapsen kasvot kirkastuvat ja silmät alkavat loistaa heti kun imuri surraa näköpiiriin. Ja sitten sitä imuria jahdataan innokkaasti hihkuen ja kovaa vauhtia. Ja jos imuri sattuu pysähtymään, niin lapsen kädet on ihan lääplääp-klähm-klähm joka puolella. Imuria ujostuttaa.

Imuri niin paras <3

Laps sen sijaan ei ole uusinut eilista seisomaan nousemistaan sellaisenaan, mutta on ponkassut useamman kerran potalta seisomaan (ilman tukea siis). Lisäksi on ollut havaittavissa selkeää ärtymystä siitä, ettei nää mitä ylhäällä (hellalla, tiskialtaassa jne.) tapahtuu. Katse on ylös.

Niin joo. Mies meni Ikeaan. Osti keittiön. Teimme työnjaon: mies hoitaa remontin organisoinnin, minä pidän lapsen hengissä. Ajattelin lähteä lapsen kanssa pakoon Sveitsiin.

Ja vielä yksi muutos meidän elämään: mies on onnistunut nukuttamaan lapsen nyt jo kahtena iltana peräkkäin pinnasänkyyn. Tavallaan pieni asia, mutta mun kannalta jättimäinen. Tarkottaa sitä, ettei se olekaan imminent disaster jos olen joskus vielä yhdeksän jälkeen jossain muualla kuin kotona. Ohhoh! Melkein iski pieni haikeus. Näin mä olen korvattavissa tässäkin asiassa.

kuukausi 8, päivä 4

Jeskamandeera sentään! Istuin lattialla koomaisena ja tuijotin aivot offline-tilassa lasta. Mies istui pöydän äärellä syömässä. Laps lattialla siinä puolentoista metrin päässä nousi seisomaan. Ilman tukea. Tuijotin hetken keskellä huonetta huojuvaa lasta ja lopulta aivojenkin päästessä kartalle syöksyin lapsen luokse. Laps pyllähti mun kädelle, aivan pehmeästi. 

Tätä en ollut osannu odottaa. Ajattelin, että laps nousee seisomaan ilman tukea, kunhan tajuaa mennä karhukävelyasentoon ja ponnistaa siitä. Missään tapauksessa en uskonut, että se nousisi tosta korkeasta polviseisonnasta ilman käsiä lattiassa. Ohhoh!

Muutenkin musta tuntuu, että jotain palasia on naksahdellut taas paikoilleen. Sormiruokailukin otti nyt yhtäkkiä aimoaskeleita eteenpäin. Ylijäämä oli huomattavasti kohtuullisempi kuin normaalisti. Tai sitten parsa, avokado ja kananmuna oli kaikki nyt vaan ihan lemppareita. Niin, ja taisin nyt illalla ehkä kuulla uuden tavun: mmä

In other news, tänään ollaan käkätetty (ensimmäistä kertaa monta minuuttia ilman kutitusta pelissä), käyty vähän shoppailemassa (ensimmäiset kahvila-ruokailut) ja nukuttu aika vähän. Meidän siirtyessä tähän uuteen, 8-kuisten päivärytmiin lapsen ekat päiväunet piteni mukavasti siihen toivottuun kahteen ja puoleen tuntiin. Tätä kesti ehkä viikon. Nyt unet on taas puoltoista tuntia, vaikka nukkumaan mennään samaan aikaan (ja aivan rättiväsyneenä). Ja iltapäiväunet on se sama yks sykli, eli 45min. Eli päivään tulee päikkäreitä tunnin verran vähemmän.

Jotenkaan en usko lapsen unentarpeen oikeasti vähentyneen kuitenkaan, mutta vielä pitäisi keksiä miten saada ne ekat päikkärit takas 2-3 tuntisiksi. Ideoita otetaan vastaan.

Saaks sitten olla mielensäpahottaja-kukkahattutäti? Meidän yleisin shoppailupaikka on Iso Omena (eli käydään kokonaiset kerran-pari kuussa). Siellä on Ciao Café. Niillä on aivan älyttömän hyviä itsetehtyjä jätskejä. Ja aivan älyttömän huonoa palvelua. Oon ainakin pari kertaa luovuttanut ja lähtenyt pois odotettuani palvelua varmaan lähemmäks kymmenen minuuttia (siinä pyörii henkilökuntaa kiireisenä, mutta eivät vaivaudu edes tervehtimään - osottamaan että minut on huomattu ja palvellaan hetikohta kun ehditään). 

Ja sitten kun sitä palvelua saa, se on usein töykeetä. Kuten tänään. Jonotin kiltisti kassalle ja kysyin sattuisko heillä olemaan mikroa lastenruokien lämmittämiseen (olisin toki ostanut jotain itellenikin, jos mikro olis löytynyt). Kassaneiti vastas: 'Ei.' Ja kääntyi samantien jo seuraavan asiakkaan puoleen.

Niin, tulihan tuossa tärkein asia sanottua, mutta jotenkin sitä olis odottanut jotain tyyliin: 'Valitettavasti ei. Mutta muistelisin, että tuolla.... / Enkä oikein osaa nyt äkkiseltään sanoa missä olisi...'. Ja sitten olisin sanonut 'Okei, kiitos!' Ja se olis vastannut: 'Eipä mittään, moikka!' Ja mä olisin heilauttanut kättäni: 'Moikka!'

Nyt fiilis oli lähinnä kuin luuri olis lyöty korvaan. Selvä. Siirryin Robertsille, josta mikro löytyi. 

Kukkahattutäti over and out.

kuukausi 8, päivä 3

Lepposa sunnuntai, laps on puskenut yhden hampaan lisää. Ja mä saavutin kaikki sunnuntaille asettamani tavotteet: siivousta, ulkoilua, saunaa, ruokaa. Ja tietty mun lempiprojekti: Project Life:n viikon yhteenveto. Päivässä ehtii yllättävän paljon, kun herää seiskalta.

Laps yllätti vetäsemällä ison purkin kauppasosetta. Muutenkin musta on alkanut tuntua, että toi laps - syystä tai toisesta - tykkää soseista enemmän kuin sormiruoasta tällä hetkellä. Tavallaan yllättävää, olin luullut sen menevän luonnostaan aina toisinpäin. Sormiruokaa kuitenkin edelleen tarjoillaan (soseiden lisäksi siis) ja voipi olla, että jossain vaiheessa kelkka taas kääntyy.

Noniin, olipa taas sisältörikas entry. Oikeastaan halusin vaan tulla laittamaan tän kuvan, kun laps osasi hienosti kiipeillä lelulaatikon reunalle hengailemaan ja uteliaasti katsomaan mitä tietokoneella näkyy (olin klikannut jotain linkkiä ja siinä oli pätkä Voice of Finlandia).

kuukausi 8, päivä 2

Oon onnistunut poistamaan yöimetykset melkolailla hyvin. Harmillisesti se ei ole kuitenkaan poistanut yöheräämisiä - ja nykyään jostain syystä uudelleennukahtamiseen menee jotenkin pidempi tovi (ainakin lapsella). Laps MELKEIN nukahtaa, mutta jää pyörimään ja hyörimään, torkahtaa ja on taas parin minuutin kuluttua hereillä. Joskus tätä ruljanssia kestää puolikin tuntia.

Näkökulmia: olin tänään ihan energized, kun viime yönä herätyksiä oli vain pari ja sain nukkua tyyliin kolme kokonaista tuntia putkeen jossain kohti! Mies koitti ottaa osaa vähän näihin heräilyihin ja nukutuksiin ja on ollut koko päivän silmät ihan ristissä, kun oli NIIN raskas yö (hällä yksi puolen tunnin hereilläolo, nähdäkseni).

Jännä miten sitä tottuu kaikenlaiseen.

Tässä savulohipannariresepti (haa! Lukijan toivepostaus!), helmikuun Gloria Ruoka&Viinistä: