2v-2kk-24pv & rv36+2

Tasapuolisuuden nimissä näitäkin päiviä. Ja niin, ihan omaa syytähän se.

Laps oli aamulla siellä hoitotädillä hoidossa, jonka aikana mä hoidin ruokaostokset, postin ja apteekin ja palasin jo valmiiksi vähän uupuneena hakemaan lasta. Hoitotäti raportoi: laps olisi halunnut vain sisälle sisälle sisälle, eikä yhtään ulkoilla. Olivat kuitenkin kuulemma vajaan tunnin olleet ulkona. Sisällä laps oli ihan riemuissaan, eikä olisi halunnut lähteä pois.

Kotimatkalla laps raportoi: laps itki kun haluti mennä titälle. Ulkona ei ollutkaan kivaa. Liisa [nimi muutettu] tanoi, että nyt ollaan ulkona. Että laps, nyt ollaan ulkona, ei mennä titälle.

Tarinat mätsäävät. Harmillisesti en saanut puristettua ulos miksi laps olisi halunnut olla sisällä mielummin kuin ulkona - yleensähän näin ei koskaan ole.

Sotkuinen ruokailu (Kulta, käyttäisitkö sormien sijasta lusikkaa? Ja oota, mä pyyhin sun sormet paperiin, oota ihan vähän .. nojoo never mind. Ruokaa syödään, sillä ei leikitä, eikä sitä heitellä pöydälle tai pudoteta lattialla. Ruoka kuuluu suuhun. Varpaat kuuluu pöydän alle. Pöydästä noustaan vasta sitten, kun ollaan valmiita lopettamaan ruokailu. Jii-än-ee.), jonka päätteeksi jäin vähän harmistuneena syömään vielä mandariinia pöydän ääreelle. Huomasin lapsen lukevan Veeran keittiöpuuhat -kirjaa ja kyselin mitä laps tekee. Kävi ilmi, että oli mennyt kertaamaan kirjasta hyviä pöytätapoja tästä Veera-kirjasta. No, olihan se ihan liikuttavaa, vaikkakin päivällisaikaan kaikki kerratut hyvät tavat oli jo unohtunu.

Tänään melkein jokainen näistä joutui vähän koetukselle.

Päikkäreiden jälkeen iloinen laps leikki duploillaan, jonka aikana mä ehdin siivoilla ja tehdä asioita ihan kaikessa rauhassa ja tehtiin yhdessä vielä monta lääkärintarkastusta pupuille (ja annettiin rokotteita), että ovat varmasti kunnossa. Ja jätettiin ne syömään vatikilliä - whatever that is. Aiemminkin monta kertaa kuultu sana, josta en edelleenkään tiedä mitä se on.

Olis pitäny mennä ulos. Kyllä mä sitä suunnittelinkin. Mutta kun sillä oli niin hyvät leikit, en raaskinu keskeyttää. Ja mulla oli niin mukavaa touhuta myös omassa rauhassa. Laiskotti, vaikka ulkona paistoi aurinko. Väsytti ja iso maha. Vaikka mopo odotti oven vieressä.

Lopulta tuli vaari. Eikä me sillonkaan menty ulos, vaikka olin sellasta vähän kaavaillut. Laulettiin synttärilauluja, juteltiin ja piirrettiin lapsen kanssa. Vaarin mentyä ripeä iltasiivous (tää sujuu oikeasti nykyään jo tosi hyvin), mutta todella riehakas lapsi, joka oli vaarinkin täällä ollessa ehtinyt moneen kertaan kokeilla rajoja mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja noin muutenkin mennä pitkin seiniä.

Riehakas nukutus (tietty), joka ei meinannu päättyä ollenkaan. Nukahti kuitenkin lopulta kainaloon pitkällisten protestien jälkeen. Eikä sillä ole vaippaa päällä, kutittaa kuulemma. On tää vähän sellasta venäläistä vaipparulettia, onhan se jo tosi monta yötä putkeen ollu kuiva koko yön..

Mutta siis: olis pitänyt ulkoilla. Menkööt tämä viesti huomisen ja ylihuomisen ja tulevaisuuden minälle.

In mahalaps news: vähän turvottaa, vaikka oon juonut todella hyvin. Aamuisin oikea käsi on välillä puutunu. Maha tuntuu jättimäiseltä ja olo hetkittäin aika tukalalta, mutta uusia huimauksia ei oo tullu. Onneksi edelleenkään ei juuri koskaan supistele kipeesti ja periaatteessa voin oikein hyvin. Tuntuu tosin, etten ehkä ihan saa riittävästi lepoa just nyt. Ja hassua sinällään: en osaa pyytää lapsenvahtia sen takia, että saisin levättyä. Pyydän lapsenvahtia aina vain sen takia, että saisin hoidettua jotain.

Oh well. Perjantaina neuvolalääkäri. Alkaisin olla jo kyllä aika kypsä ottamaan tän uuden tulokkaan vastaan, vaikka sairaalakassikaan ei ole pakattuna odottamassa (muistilista tehty kuitenkin!) ja valmistautuminen on ollut kaikkea muuta kuin perinpohjanen. Toisaalta, mulla on kantoliina, voidetta rintoihin ja imetysvaatteita. Myös 1-koon vaippoja ostin tänään ja 50-56 koon vaatteet on nostettu esille (pitäisi vielä jotenkin saada siististi kaappiin asti). Eikö tällä nyt pärjää jo melko pitkälle?

Sitten kun tää syntyy, vannon, että lojun sohvannurkassa vauva iholla seuraavat pari-kolme viikkoa liikahtamatta mihinkään. Joku muu saa hoitaa kaiken muun, including mulle kaksi lämmintä ateriaan päivässä nenän eteen sinne sohvannurkkaan. Ja hyviä kirjoja.

Ainii, ps! Mentiin eilen lapsen kanssa (ilman rattaita!) bussilla ostoskeskukseen, jossa käytiin apteekissa, H&M:ssä ja kirjastossa. Ja tultiin bussilla kotiin. Ja kaikki meni loistavasti! Paitsi että kävi ilmi, että lapsen vaaleanpunainen kausi on alkanut. Annoin sille mahiksen valita muutaman paidan (ja takin) välillä ja valitsi konsistentisti kaikista vaihtoehdoista pinkin. Ja kertoi sen olevan paras väri. Oh goodie.

Siinä missä oon ollut - ja oon edelleenkin - sitä mieltä, että pinkkivaihe on tärkeä kehitysvaihe lapsen (yleensä kai nyt tytön?) elämässä ja sitä tulee tukea ja arvostaa ja antaa lapselle kaikki tila toteuttaa itseään, sen lyödessä päälle silti tuntuu vähän tuskalliselta. Mutta vain sisäänpäin. Saa olla pinkki, ihan just niin paljon kuin haluaa ja ostin sille ne parin euron pinkit baletti-sisätossutkin, joita ehdottomasti halusi. En kyllä ihan vielä osannut odottaa, kun kotona tää ei oo (vielä) ilmennyt mitenkään.

2v-2kk-23pv & rv36+1

Todellisuus tulee toki iskemään vielä kylmällä, maidonhajuisella puklurätillä naamaan, mutta ainakin vielä ollaan ihan hyvällä asenteella.

Kertoilin (eli varoittelin) tuossa lapselle, että sitten kun pikkusisko syntyy, se tulee haluamaan olla tosi tosi paljon mun sylissä. Juoda maitoa rinnoista ja nukkuakin mun sylissä. Ja että se ei osaa aluksi tehdä mitään muuta kuin syödä ja nukkua ja itkeä. Ei osaa liikkua, ei leikkiä, ei kävellä, ei puhua. Mutta että ajan kanssa se kasvaa ja oppii sitten uusia taitoja ja sitten joskus myöhemmin siitä tulee kiva leikkikaveri lapselle. Aluksi se vaan hengailee mun sylissä. Ja sitten jos laps haluaa mun syliin, niin sitten ne on molemmat mun sylissä.

Laps kuunteli tarkkaavaisesti ja totesi lopulta: laps haluu pikkutitkon. Nyt pikkutitko tyntyy? Selitin, että vielä pitää odottaa (sigh) jonkun aikaa, mutta nyt aletaan olla jo aika lähellä. Laps melkein jopa vähän harmistui laps HALUU pikkutitkon!

Vähän myöhemmin laps kiersi kätensä mun mahan ympärille (tätä on alkanut tapahtua enemmän viime aikoina) ja sanoi tulleensa halimaan pikkusiskoa. Haluun pikkutitkon luo. Kerroin, ettei pikkusisko ihan vielä synny, pikkusisko tulee sun luo vähän myöhemmin. Laps osotti mahaa haluun pikkutitkon luo matuun. Yritä nyt siinä sitten selittää, että se on (lasten suhteen) exit only ja physically impossible.

No, onneksi meillä virtahepo, jota voidaan hypistellä ja puhua, että se annetaan pikkusiskolle kunhan syntyy. Kyllähän tää ihana isosisko-to-be saa vähän palan kurkkuun, niisk.

Päivän mahakuva

2v-2kk-22pv & rv36+0

Päivän kohokohta: ahvalttipipin lupi lähti ilti. Eli asvaltilla kaatumisen takia saatu aika kurja, alunperin useamman neliösentin kokonen, mutta nyt pariin neliösenttiin kutistunut rupi lähti irti. Ja sieltä alta paljastui ihan hyvää iho ja ihan pienenpieni verta tihkuva kohta. Meillä btw kaikilla pipeillä on nimensä (on ollut liukumäkipipiä ja mopopipiä ja you get the point). 

Käytiin taas 'jumpassa', tällä kertaa englanninkielisessä, hyvin vapaamuotosessa leikkihuoneessa, jossa oli myös pieni muskarituokio. Tehtiin banaanikeksejä. Kyläiltiin naapureiden kanssa (ovikellon soidella innostin lasta menemään katsomaan kuka siellä on ja laps heti ehdotti iti?). Syötiin vuohenjuustopastaa päivälliseksi. Puettiin uudet kuravaatteet päälle ja mentiin vähän vielä pihalle pyöräilemään.

Kotona järjestettiin (no, mä järjestin) lapsen kirjat hyllyyn (normaalisti ne vaan tungetaan sinne minne nyt mahtuukaan). Vastaan tuli eräs soiva kirja, joka ei ollut lapsen lemppari.

Okei, understatement. Ensikosketus kirjaan sai lapsen kiipeemään mun syliin ja itkemään lohduttomasti yli varttitunnin. Enkä usko itkun johtuneen kirjan hirveästä äänenlaadusta (joka oli oikeasti hirveä). 

Kirjassa on pieniä suloisia eläinpoikasia, jotka käy nukkumaan, ja joille yksitellen voi soittaa pienen kehtolaulun (Tuiki tuiki, Levon hetki nyt lyö jne.). Laps kuunteli näistä ehkä puoltoista, kunnes riitti.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun laps alkaa itkeä musiikista. On tiettyjä biisejä, jotka saa lapsen herkistymään itkuun joka kerta (mutta myös biisejä, joihin on jo karaistunut). Yleensä biisit on jonkin sortin unilauluja, kuten tossa kirjassakin. On ollut myös kertoja, kun laps on erityisesti toivonut, että näitä biisejä lauletaan (vaikka ne sitten itkettääkin). Jättää äidin avuttomaksi, ei sitä varsinaisesti haluaisi kuitenkaan itkettää lasta. 

Silittelin lasta sylissäni ja kerroin, että musiikki saa joskus itkemään (myös minut). Että se on ihan ok ja saa itkeä jos itkettää.

Tänään järjestellessä laps löysi kirjan ja kertoi, ettei tykkää siitä. Että haluaa sen pois. Lupasin viedä sen varastoon. Ja tietenkin siinä samalla vahingossa painoin yhtä napeista ja se alkoi soida. Lapsen ilme meni heti vähän kurttuun ja äkkiä painoin käteni kirjan kajaria vasten ja puhuin reippaasti muista asioista. Heiluttiin siinä rajoilla mennäänkö itkun puolelle, kunnes biisi vihdoin loppui ja lupasin kiikuttaa kirjan pois ulottuvilta lapsen varmistellessa, että se varmasti oikeasti taatusti häipyy, eikä palaa. 

Musiikilla on ihmeellinen kosketus.

ps. Ehdin eilen diagnosoida itselleni raskausmyrkytyksen ja diabeteksen sen huimauksen (jota on nyt kahtena päivänä kestänyt about 30-60min) takia, joten kävin pöllimässä neuvolasta pissatikun. Ei ollut (aivan yllättäen!) kumpaakaan.

Kirottu kirja

Shelfie

2v-2kk-21pv & rv35+6

Fine. Asumusero alkaa hiljalleen tuntua. 3+3 viikkoa takana ja 2 viikkoa edessä. Vähän tuli sellanen 'argh eikö tää koskaan lopu?!' -fiilis kun vilkutin miehelle heiheit. Viikonloppu oli aika elävä muistutus siitä miten mukavaa perhe-elämä on. Kun on aikaa jutella asioista, suunnitella ja miettiä ja tehdä juttuja yhdessä.

Tänäiltana saa olla vähän alakulonen.

Lauantaiaamuna laps heräsi kiehnäytyneenä kiinni mieheen. Nousi istumaan sängyssä ja tuijotti miestä varmaan minuutin. Ihan vaan tuijotti. Kosketti miehen kättä ja kääntyi lopulta katsomaan mua silmät kysymysmerkkeinä 'mikä tää on..?' Ei heti uskaltanut mennä halaamaan, vaan kiersi sängyn, meni miehen naaman eteen 'mennään rakentamaan junarata?'. Menivät. 

Lauantaista riemua lisäsi myös mummun ja papan tuoma fillari. Jonkun toisen lapsenlapsen muutaman kerran käyttämä pyörä ullakolta pölyyntymästä ja täällä oli yksi todella onnellinen pieni tyttö. Ei enää naapurin pyörää, vaan ihan oma, jota sai polkea ja harjotella. Ja harjotella. Ja uudestaan. Ja lisää. Ja niinhän se jo sujuu aika sutjakkaasti. Vielä tosin vähän mietityttää, että olisko sellanen potkupyörä parempi tasapainon kannalta. Ehkä pitää ensin saada suurin poljininnostus kuitenkin poljettua.

Käytiin tänään Taitoliikuntakeskuksen lasten happy hourilla kokeilemassa. Oli hyvä sekin: valmis temppurata, jota sai omaan tahtiin kiertää, monipuolisesti erilaisia välineitä ja pisteitä ja ohjaajia siellä täällä jeesimässä. Isompi ja monipuolisempi sali kuin Gymillä, mutta toisaalta myös paljon enemmän lapsia. Käydään huomenna vielä kokeilemassa yhtä paikkaa. Laps varmaan kyllä viihtyisi ihan hyvä hyvin missä tahansa näistä paikoista, mutta tässä täytyy vähän miettiä miten mä itse selviän mahani kanssa...

Täytyy sanoa että on kyllä tosi hienoa, että lapsille tarjotaan tämmösiä paikkoja ja mahdollisuuksia ja että vanhemmat ottaa onkeensa. Erityisesti näissä viehättää se vapaamuotosuus: vanhemmat tietenkin pitää huolta ettei lapset tee mitään ihan päätöntä, mutta pääasiassa tämä on tila, jossa lapset pääsee kokeilemaan voimiaan, taitojaan, tasapainoaan ja mielikuvitustaan liikkumisen suhteen turvallisissa olosuhteissa ilman aikuisen päämäärätietoista ohjaamista tai harjottamista.

Nyt illalla kerroin lapselle, että isi ei tänään voi lukea iltasatua, isi on matkalla takasin Lontooseen. Lapskin olisi halunnut mennä Lontooseen. Kun ei voinut, kyseli toiveikkaana olisko isi läppärissä. Ei ollut. 

In other news, mahalaps. Mulla on parina päivänä ollut kummallista heikotusta ja huimausta, joka on kyllä mennyt itsestään ohi. Mutta mitämitä? Kuuluu varmaan asiaan ja tuskin mitään erikoista tai vakavaa, mutta kummallista. Ei kyllä ekassa raskaudessa tämmösiä outoja huimauksia ollu. Sen sijaan taisin ekassa raskaudessa olla ainakin sormista paljon turvonneempi tässä vaiheessa, nyt vielä menee ihan hyvin sormeen puoli kokoa suurempi sormus. Harmillisia huimaukset kuitenkin.

Kyllä, alkaa olla vähän tukala olo. Kyllä, odotan kropan palautumista normitilaansa. Kyllä, kuukausi vielä laskettuun aikaan tuntuu vähän pitkältä ajalta.

Tosta isommasta vielä sen verran, että (menee kategoriaan lapsen suusta) täällä nykyään verbaalivitsaillaan aikalailla (ainakin oletan olevan vitsejä). Pyysin lasta laittamaan legot laatikkoon. Laps laittoi legon laatikon reunalle ja totesi, että siinä on laita. Heh, sanoin ja korjasin: pistäisitkö legot sinne laatikkoon, johon laps vastasi, että ampiaiset pistää. Duh.

Pyysi laps tänään, että olisin vaihtanut junaveturiin patterin, johon totesin, että siihen ei laiteta pattereita, vaan johto. Laps toi mulle lennonjohtotornitarran (josta on monta kertaa kysynyt mikä se on) ja ehdotti virnistäen, että tämä laitetaan siihen. Naurattaa - ainakin vielä.

2v-2kk-19pv & rv35+4

Maha möyrii ja ollaan lapsen kanssa katseltu sormiamme. Enää yksi kerta nukkumaan (tai no, nyt tässä vaiheessa ei enää yhtään) ja sitten isi onkin jo täällä. Vain viikonlopuks, mutta kuitenkin.

Päivä meinas olla jahkailun täyteinen ja just sellanen ärsyttävän suunnittelematon, jossa ei päädytä lopulta tekemään mitään, vaikka pitäis. Onneksi kuitenkin sain tartuttua aamua sarvista kiinni ja rohkeesti lähdettiin kaverin luokse. Ehdittiin vähän ulkoilla ja keinua myyrän kanssa, lapselle lounas ja vaunuihin nukkumaan. Sillä välin aikuisille epäterveellinen pastry-ateria ja lapsiaiheisia keskusteluja.

Iltapäivällä kotiin ja jo autoa parkkeeratessa laps alkoi suunnitella, että haluaa mennä pyytämään naapuria mopoilemaan kanssaan. Tai siis, että naapurintyttö saa ajaa lapsen mopolla ja laps pääsee harjottelemaan polkimilla polkemista.

Naapurintyttöparka. Pidän sitä tosi hyvänä piirteenä, että uuden taidon oppineena laps haluaisi harjotella, harjotella, harjotella ja harjotella. Harmillisesti meillä ei kuitenkaan ole (vielä ainakaan) polkimellista fillaria, joten laps pistää kaikki taitonsa peliin, että saisi naapurintytön tekemään vaihtalit. Voi kyllä, nyt on niin tosi kyseessä, että sieltä tulee taitinko ja ihan pienen hetken ja haluaisin. Ja naapurintyttö tajuaa, että jos haluaa fillaroida lapsen kanssa, sen kohtalo on ajaa mopolla (jota kyllä vaikuttaa ainakin hetkittäin ajavan ihan tyytyväisenä). Muussa tapauksessa laps seisoo kypärä päässä lähtöruudussa odottamassa, että naapurintyttö on valmis niihin vaihtareihin.

Josta päästäänkin siihen, että pitäiskö tolle nyt sitten hankkia polkimellinen pyörä, vaikka mun mielestä sellanen potkupyörä olis paljon hyödyllisempi? Toisaalta, laps on myös ihan intona potkulautoihin. Äh, taas kerran valinta.

Sen sijaan mentiin iltapäivällä kanssa 'jumppaan'. Naapurintyttö käy viikottain äitinsä (ja pikkuveljensä) kanssa jumpassa ja koitin pari päivää sitten selittää lapselle mitä se tarkottaa. No, laps tästä heti halusi myös lähteä jumppaan - vaan harmillisesti naapurintytön ryhmä oli jo täynnä. 

Mitäpä sitä ei lapsensa eteen tekisi: etsin toisen paikan jumpata. Ei nyt ole ihan samanlainen, kuin missä naapurintyttö käy, mutta luultavasti lapselle sopivampi. Käytiin siis tutustumassa Gymin taaperotuntiin - eli alkulämmittelyt (suurimmaksi osaksi juoksua) ja temppurata, jota lapset kulki omaa tahtiaan vanhempiensa kanssa.

No tokihan laps nautti. Oli pieni liukumäki, oli tramppa ja tunneli. Oli roikkumisköysi, tasapainoilua, rekki ja kuperkeikka. Ja oli muitakin lapsia (tämä tuntui olevan lapselle iso juttu, että meni siellä muiden lasten seassa). Mun maha sen sijaan nnggghhh. 

Ollaan menossa sunnuntaina kokeilemaan yhtä toista paikkaa ja katsotaan sitten mikä valitaan. Näin yhden kerran perusteella sanoisin kuitenkin, että tommonen harrastus olis lapselle ihan huippujuttu. Ja hei, onhan se melkein parkouria, pakkohan siitä on tykätä!

Illalla kysyin lapselta kuka sen paras ystävä on (koska Veera, Tatu ja Patu on parhaita ystäviä) ja odotin tietenkin kuulevani, että naapurintyttö. Laps pääsi yllättämään ja vastaskin, notta äiti. Lapsen lakas äiti. Lakas pieni.

Niiiisk! <3

Isojen keinussa seisaalteen. Vaan myyrälle
kävi huonosti.

2v-2kk-19pv & rv35+2

Laps oppi tänään polkemaan polkupyörän (jossa apupyörät) polkimia. Kirjoitti myöskin ensimmäisen kirjaimensa (E - Te on lapsen kiiljain (niin on)). Käytiin poimimassa auringonkukkia. Nähtiin tosi paljon lintuja. Ne kaikki lensi pohjoseen. Illalla, matkalla kotiin miehen siskon luota laps lauleskeli takapenkillä laulun:

Isi on matkalla

Isi on tekemässä töitä

Isi on matkalla

Isi on matkalla

Isi tekee hommia

Isi on matkalla

Isi on tuolla Lontoossa

Laskeskeli myös varpaitaan ja pohdiskeli syntyjä syviä, kuten mihin lampaan pissa menee? Onneksi osasi itse vastata kysymykseensä (koska mä en): Tuonne ja tuonne ja tuonne ja tuonne!

Mulla oli neuvola. Maha kasvaa keskikäyrällä, verenpaine ok, lapsen syke 138 tietämillä. Pissa ok, paino"nousee sopivasti" ja mahalapsella pää alaspäin. Meinasin vähän pyörtyä tiskille (selällään on nykyään todella epämukava olla), mutta onneksi vain vähäsen. 

Mitä sä piirsit? "Te on lapsen kiljain!"

Auringonkukkia ja taivasta 

Hanhiauroja ja taivasta.

2v-2kk-16pv & rv35+1

Hypoteesi piti paikkansa: mulla jotain suunnitelmaa päivälle, laps tyytyväinen. Ollaan siis palattu heinäkuun kuplaan, jossa jaksoin joka päivä hämmästellä voiko tää tosiaan olla näin iisiä. On se. Ei harmistuksia, ei kiukustuksia, todella harvoin näitä en HALUA -hetkiä .. me vaan touhutaan ja meillä on kivaa.

Niin, ja niistä aktiviteeteista. Ei mitään kummallista - lähinnä pihaleikkejä naapurien tai muiden ystävien (joilla lapsia) kanssa, uusi puisto sillon tällön (no fine, perjantaina kaveri kiipeili lapsen kanssa pitkin HopLoppia). Jonain päivänä tässä voisi lähteä käymään Jossain. Niinkuin vaikka metsässä tai vastaavassa. Lapselle lapsiseuraa ja mulle aikuisseuraa. Kaikki voittaa.

Päivähoidosta

Parikin ihmistä on kysellyt multa, että mitä mä nyt lopulta siis päätin sen päivähoidon suhteen. Siis mitä, jätinkö tosiaan viimeisimmän päätöksen tänne päivittämättä?

Ilmotin lopulta tarhaan, että jättäydytään pois. Löysin hyvän hoitotädin, jota voi käyttää tarpeen vaatiessa (ollaan koitettu kyllä säännöllistä "kerran viikossa pari tuntia" hoitorytmiä). Oon aivan mielettömän tyytyväinen tähän ratkasuun.

Meillä on, kuten sanottua, oikeasti tosi kivaa lapsen kanssa. Tuntuisi oudolta delegoida eteenpäin lapsenhoitoa (ilman erityistä syytä), joka on kuitenkin mun duuni ja mun mielestä vieläpä kiva sellainen. Enkä mä oikeasti mitään järkevää sillon hoitoajalla tekisi. Facebookkaisin kotona. Sitäpaitsi koska me nähtäisiin niitä kaikkia kivoja ihmisiä ja leikittäisiin naapureiden kanssa ja touhuttaisiin meidän juttuja, jos niin monta iltapäivää menis hoidossa?

Tilanne olis varmaan eri, jos raskaus sujuisi jotenkin hankalammin. Onhan mulla raskas olo ja kumartelu välillä tukalaa jne. mutta yhteistyöhaluisen ja ilosen lapsen kanssa hommat hoituu helposti ja henkinen tyytyväisyys kompensoi fyysistä kömpelyyttä. Kyllähän se oma aika jää aika vähille, mutta senkin kanssa selviää. Ja vieläpä ihan hyvin.

Iltasiivoustuskasta

Muutaman kerran maininnut jotain iltasiivoustuskaan liittyen. Ja siihen, että jotkut lapset rakastaa ennallaan pysyviä rutiineja. Ja kuinka meidän laps ei ole sellanen.

Oon pitänyt kynsin hampain kiinni viimeset yli puoltoista vuotta siitä, että iltarutiineihin kuuluu lelujen siivous ja laps on otettu siihen kykynsä huomioiden mukaan. Haasteena tässä on ollu saada se laps osallistumaan. Ja kun on keksiny tavan saada laps ilosesti osallistumaan, seuraava haaste on ollut keksiä uusi tapa, koska vanha kuluu wanhaksi about parissa viikossa. Tässä kyllä todella oma luovuus joutuu koetukselle.

Tällä hetkellä toimii: pistän Youtubesta soimaan "siivousbiisin" (Andre Rieun kapellimestaroima Ravelin Bolero) ja jos ehditään siivota lelut ennen kuin tämä 7min biisi on soinut loppuun, voidaan mennä katsomaan jäljellä oleva pätkä videoo. 

Tätä ennen oli aika, jolloin laps sai heitellä kevyimmät lelut sohvalta lelulaatikkoon ja sihdata osuuko. Sitä ennen patalappukäärme heräsi ja tuli syömään lapsen lelut (eli vei lelulaatikkoon), ellei laps ollut nopeampi (tästä evolvoitui peli, jossa myös lapsella oli patalappukäärme ja kisattiin kumpi ehtii ensin). Sitä ennen taidettiin vain laittaa leluja nukkumaan (huonolla menestyksellä). Ja varmaan oli tuhat muutakin hauskaa peliä, jotka toimi viikon, kunnes piti keksiä taas uusi. Voiskohan näitä rotatoida..

Iltanukahdustuskasta

Oon tässä jo muutamia kertoja arponut, että pitäiskö sitä alkaa harkita lapsen päiväunien jättämistä pois. Kuitenkin musta tuntuu, että laps edelleen tarvii ne päikkärit (nukahtaa niille yleensä tosi nopeasti ja järkevään aikaan (ennen yhtä) ja nukkuu sen tunnin). Ja jos pitäisi veikata, sanoisin että nukahtaminen kestää siksi, että lapselle on todella hankalaa rauhottua ja jaksaa maata paikoillaan odottamassa unta - tänäänkin huuteli pitkään sängystään en taanut mitään [lunta enkä unta]! En taanut mitään! Ja sitten joka aamu herää yhtä yllättyneenä: uni tuli tittenkin?!

Toki tässä on kanssa tää isi-ikävä. Laps on ollut vähän tavallista herkemmällä tuulella välillä ja tulee maininneeksi aina välillä, että haluasi mennä Lontooseen isin luo. Ja mikä taas tekee sen, että illalla, kun laps protestoi ettei halua mennä yksin nukkumaan, menen sen luo olemaan (normitilanteessa varmaan vaan tsemppaisin, että hyvin se menee ja pian nukahdat jne.). Ja sitten heti puolentoista tunnin kuluttua, kun laps nukahtaa, ilta olikin mennyt siinä.

Tämäkin kulkee sykleissä. On hyviä syklejä ja sitten niitä syklejä, joissa mietin pääni puhki, että mitähän mä NYT keksisin helpottamaan tätä. Vähän niinkuin iltasiivouksen kanssa.