2v-2kk-24pv & rv36+2

Tasapuolisuuden nimissä näitäkin päiviä. Ja niin, ihan omaa syytähän se.

Laps oli aamulla siellä hoitotädillä hoidossa, jonka aikana mä hoidin ruokaostokset, postin ja apteekin ja palasin jo valmiiksi vähän uupuneena hakemaan lasta. Hoitotäti raportoi: laps olisi halunnut vain sisälle sisälle sisälle, eikä yhtään ulkoilla. Olivat kuitenkin kuulemma vajaan tunnin olleet ulkona. Sisällä laps oli ihan riemuissaan, eikä olisi halunnut lähteä pois.

Kotimatkalla laps raportoi: laps itki kun haluti mennä titälle. Ulkona ei ollutkaan kivaa. Liisa [nimi muutettu] tanoi, että nyt ollaan ulkona. Että laps, nyt ollaan ulkona, ei mennä titälle.

Tarinat mätsäävät. Harmillisesti en saanut puristettua ulos miksi laps olisi halunnut olla sisällä mielummin kuin ulkona - yleensähän näin ei koskaan ole.

Sotkuinen ruokailu (Kulta, käyttäisitkö sormien sijasta lusikkaa? Ja oota, mä pyyhin sun sormet paperiin, oota ihan vähän .. nojoo never mind. Ruokaa syödään, sillä ei leikitä, eikä sitä heitellä pöydälle tai pudoteta lattialla. Ruoka kuuluu suuhun. Varpaat kuuluu pöydän alle. Pöydästä noustaan vasta sitten, kun ollaan valmiita lopettamaan ruokailu. Jii-än-ee.), jonka päätteeksi jäin vähän harmistuneena syömään vielä mandariinia pöydän ääreelle. Huomasin lapsen lukevan Veeran keittiöpuuhat -kirjaa ja kyselin mitä laps tekee. Kävi ilmi, että oli mennyt kertaamaan kirjasta hyviä pöytätapoja tästä Veera-kirjasta. No, olihan se ihan liikuttavaa, vaikkakin päivällisaikaan kaikki kerratut hyvät tavat oli jo unohtunu.

Tänään melkein jokainen näistä joutui vähän koetukselle.

Päikkäreiden jälkeen iloinen laps leikki duploillaan, jonka aikana mä ehdin siivoilla ja tehdä asioita ihan kaikessa rauhassa ja tehtiin yhdessä vielä monta lääkärintarkastusta pupuille (ja annettiin rokotteita), että ovat varmasti kunnossa. Ja jätettiin ne syömään vatikilliä - whatever that is. Aiemminkin monta kertaa kuultu sana, josta en edelleenkään tiedä mitä se on.

Olis pitäny mennä ulos. Kyllä mä sitä suunnittelinkin. Mutta kun sillä oli niin hyvät leikit, en raaskinu keskeyttää. Ja mulla oli niin mukavaa touhuta myös omassa rauhassa. Laiskotti, vaikka ulkona paistoi aurinko. Väsytti ja iso maha. Vaikka mopo odotti oven vieressä.

Lopulta tuli vaari. Eikä me sillonkaan menty ulos, vaikka olin sellasta vähän kaavaillut. Laulettiin synttärilauluja, juteltiin ja piirrettiin lapsen kanssa. Vaarin mentyä ripeä iltasiivous (tää sujuu oikeasti nykyään jo tosi hyvin), mutta todella riehakas lapsi, joka oli vaarinkin täällä ollessa ehtinyt moneen kertaan kokeilla rajoja mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja noin muutenkin mennä pitkin seiniä.

Riehakas nukutus (tietty), joka ei meinannu päättyä ollenkaan. Nukahti kuitenkin lopulta kainaloon pitkällisten protestien jälkeen. Eikä sillä ole vaippaa päällä, kutittaa kuulemma. On tää vähän sellasta venäläistä vaipparulettia, onhan se jo tosi monta yötä putkeen ollu kuiva koko yön..

Mutta siis: olis pitänyt ulkoilla. Menkööt tämä viesti huomisen ja ylihuomisen ja tulevaisuuden minälle.

In mahalaps news: vähän turvottaa, vaikka oon juonut todella hyvin. Aamuisin oikea käsi on välillä puutunu. Maha tuntuu jättimäiseltä ja olo hetkittäin aika tukalalta, mutta uusia huimauksia ei oo tullu. Onneksi edelleenkään ei juuri koskaan supistele kipeesti ja periaatteessa voin oikein hyvin. Tuntuu tosin, etten ehkä ihan saa riittävästi lepoa just nyt. Ja hassua sinällään: en osaa pyytää lapsenvahtia sen takia, että saisin levättyä. Pyydän lapsenvahtia aina vain sen takia, että saisin hoidettua jotain.

Oh well. Perjantaina neuvolalääkäri. Alkaisin olla jo kyllä aika kypsä ottamaan tän uuden tulokkaan vastaan, vaikka sairaalakassikaan ei ole pakattuna odottamassa (muistilista tehty kuitenkin!) ja valmistautuminen on ollut kaikkea muuta kuin perinpohjanen. Toisaalta, mulla on kantoliina, voidetta rintoihin ja imetysvaatteita. Myös 1-koon vaippoja ostin tänään ja 50-56 koon vaatteet on nostettu esille (pitäisi vielä jotenkin saada siististi kaappiin asti). Eikö tällä nyt pärjää jo melko pitkälle?

Sitten kun tää syntyy, vannon, että lojun sohvannurkassa vauva iholla seuraavat pari-kolme viikkoa liikahtamatta mihinkään. Joku muu saa hoitaa kaiken muun, including mulle kaksi lämmintä ateriaan päivässä nenän eteen sinne sohvannurkkaan. Ja hyviä kirjoja.

Ainii, ps! Mentiin eilen lapsen kanssa (ilman rattaita!) bussilla ostoskeskukseen, jossa käytiin apteekissa, H&M:ssä ja kirjastossa. Ja tultiin bussilla kotiin. Ja kaikki meni loistavasti! Paitsi että kävi ilmi, että lapsen vaaleanpunainen kausi on alkanut. Annoin sille mahiksen valita muutaman paidan (ja takin) välillä ja valitsi konsistentisti kaikista vaihtoehdoista pinkin. Ja kertoi sen olevan paras väri. Oh goodie.

Siinä missä oon ollut - ja oon edelleenkin - sitä mieltä, että pinkkivaihe on tärkeä kehitysvaihe lapsen (yleensä kai nyt tytön?) elämässä ja sitä tulee tukea ja arvostaa ja antaa lapselle kaikki tila toteuttaa itseään, sen lyödessä päälle silti tuntuu vähän tuskalliselta. Mutta vain sisäänpäin. Saa olla pinkki, ihan just niin paljon kuin haluaa ja ostin sille ne parin euron pinkit baletti-sisätossutkin, joita ehdottomasti halusi. En kyllä ihan vielä osannut odottaa, kun kotona tää ei oo (vielä) ilmennyt mitenkään.