2v-2kk-7pv & rv33+6

Edellinen yksinhuoltajajakso oli honeymoon, arki on koittanut. Muistelen kaiholla päiviä, jollon meni helposti monta päivää ilman yhtä ainutta harmistusta tai kiukustusta. Jossain vaiheessa tännekin sitten hiipi se hyvin vahva en HALUA ja ailahtelevaisuus. Yhdessä sekunnissa yhtä ja toisessa toista. Voi olla, että heinäkuisen mahan kanssa jaksoin myös ottaa enemmän huumorilla.

Maha kasvaa, pinna ei. Mental note, vaikka laps pyytäisi kuin, niin pieniä källyjä kaupassa kokeillaan seuraavan kerran taas vuoden kuluttua.

Lapsen verbaalinen osaaminen tuo hyvät ja huonot puolensa. Harmittaa enemmän, kun puhe menee kuuroille korville - toisaalta taas laps osaa joskus häkellyttävästi ilmaista ja analysoida itseään. Ihan muutama esimerkki tältä illalta:

Siivottiin (tai yritettiin siivota) legoja pois, mutta molempia harmitti - mua lähinnä se, ettei laps siivonnut ja lasta se, että piti siivota. Homma ei oikein edistynyt ja molempien hermot alkoi mennä. Laps totesi lopulta sylissäni, että legojen siivoaminen on lapselle vaikeeta. Vielä kun päästäisiin siihen pisteeseen, että voitaisiin yhdessä keksiä miten se olisi kivaa.

Nukkumaanmennessä laps myös muisteli miten oli nukahtanut toti huvin eilen! Ihan ittekkeen. Ja niin olikin. Kysyin osaisko nukahtaa yhtä hyvin tänään, johon nyökkäili optimistisena. Ehdin jo vähän iloita mielessäni, mutta niinhän siinä kävi, ettei se nukahtaminen enää niin helppoa ollut. En otannutkaan tänään, totesi lapskin vähän pettyneenä pyydettyään mut useampaan kertaan makkariin, että pääsee syliin rauhottumaan, kun lapselle ei tullutkaan lunta [unta]. 

Voi olla, että tässä ihan vain asiaankuuluvien tahto-juttujen lisäksi mielialoihin vaikuttaa tää uudelleen alkanut asumusero, isiä on ikävä. Ja oikeastaan paljon enemmän kuin kukaan meistä olis arvannut. Laps kyselee päivittäin missä isi on, pyytää laulamaan isi-laulua (don't ask) ja katselee sormiaan kuinka monta yötä olis vielä siihen, että isi tulee takasin kotiin. Ollaan nyt kahtena iltana skypetelty miehen kanssa lapsen nukkumaanmenoaikaan niin, että mies on lukenut lapselle iltasadun ja ollaan oltu vähän aikaa siinä kaikki yhdessä. 

Tänä ilta laps ei olis halunnut ollenkaan lopettaa puhelua, vaan olisi halunnut pussailla läppärin näyttöä, laittaa kättä miehen poskelle ja tuon tuostakin moi iti! Jokaiseen lopettamisyritykseen hätisteli pois haluun vielä jutella itin kantta. Vielä olis kaks pitkää viikkoa odotusta isin paluuseen.

Pusuja isille